Wille Mäkelä (s. 2. maaliskuuta 1974 Hyvinkää) on suomalainen entinen curling-pelaaja. Hän toimi Markku Uusipaavalniemen kipparoiman joukkueen kakkosmiehenä, kolmantena heittäjänä. Hän oli varsinkin kovien poistojen erikoismies.
Mäkelän parhaat saavutukset ovat EM-kulta vuodelta 2000, kaksi EM-pronssia (1999 ja 2002), kaksi MM-pronssia (1998 ja 2000) ja olympiahopea vuonna 2006. Suomen mestaruuksia hänellä on 7 kappaletta vuosilta 1997—2003. Seuratasolla Mäkelä edusti Oulunkylän Curlingia.
Välissä Mäkelä toimi oman joukkueensa kapteenina. Hänen joukkueensa edusti Suomea vuoden 2003 EM-kisoissa ja putosi B-sarjaan, josta Uusipaavalniemen joukkue nosti sen seuraavana vuonna takaisin A-sarjaan. Pian tämän jälkeen Mäkelä palasi takaisin Uusipaavalniemen johtamaan joukkueeseen olympiaprojektia varten. Olympiahopean jälkeen Mäkelä ilmoitti lopettavansa curlingin aikapulan vuoksi.
Mäkelä on 170 senttimetriä pitkä ja painaa 86 kiloa. Koulutukseltaan hän on yo-markkinointimerkonomi. Hän toimii nykyään Hyvinkään Liikenteen toimitusjohtajana.
Katso myös
Aiheesta muualla