Voimaosakeyhtiö SF

Voimaosakeyhtiö SF [1]
Yritysmuoto osakeyhtiö[1]
Perustettu 20. lokakuuta 2006 [1]
Toimitusjohtaja Matti Suurnäkki[1]
Kotipaikka Helsinki[1]
Toimiala Yhtiön toimialana on energian toimittaminen osakkeenomistajilleen sekä muu tähän liittyvä toiminta. [1]
Kotisivu voimaosakeyhtio.fi

Voimaosakeyhtiö SF on suomalainen yritys ja ydinvoimayhtiö Fennovoiman pääomistaja. Vuonna 2006 perustettu yhtiö omistaa 97 % Fennovoimasta.[2] Sen omistavat yritykset toimivat energia-alalla, teollisuudessa ja elintarvikealalla.[3] [4] Voimaosakeyhtiö SF:n katsotaan olevan mankala-periaatteen mukainen yhtiö, missä osingonjaon asemesta omistajat hyötyvät yhtiöstä halvoin ostohinnoin.

Historia

Uuden ydinvoimalan rakentamiseksi vuonna 2006 perustetun Fennovoiman omistivat aluksi saksalainen energiakonserni E.ON (34 %) ja Voimaosakeyhtiö SF (66 %). Eduskunta vahvisti periaatepäätöksen ydinvoimalan rakentamisesta kesällä 2010. [5] Vuoden 2010 lopussa Voimaosakeyhtiö SF:n alle oli ryhmittynyt yhteensä 69 yritystä. Mukana oli tässä vaiheessa sekä kunnallisia sähköyhtiötä että monia teollisuuden ja kaupan alan yrityksiä.[6] Fennovoima valitsi vuonna 2011 laitoksen sijoituspaikaksi Pyhäjoen.[7]

Vuonna 2012 Voimaosakeyhtiö SF:stä irtautui useita yrityksiä, muun muassa S-ryhmä ja Atria. [8][9] Toinen pääomistaja E.ON päätti luopua osuudestaan Fennovoimasta lokakuussa 2012. Vuoden 2013 alussa Voimaosakeyhtiö SF päätti ostaa E.ONin 34 prosentin osuuden Fennovoimasta, jolloin siitä tuli Fennovoiman ainoa omistaja.[10] Vuonna 2013 Voimaosakeyhtiöstä SF:stä irtautui edelleen 15 yritystä, muun muassa Oy AGA Ab, Boliden, Componenta Oyj sekä Finnfoam Oy.[11]

Laitoksen toimittajaksi valittiin joulukuussa 2013 Venäjän valtion alainen korporaatio Rosatom. Rosatom paikkasi samalla Fennovoimasta irtautuneiden suomalaisyritysten ja E.ONin jättämää aukkoa voimalan rahoituksessa ostamalla 34 prosentin osuuden Fennovoimasta Voimaosakeyhtiö SF:ltä. [12] Vuoden 2014 alussa Talvivaaran Kaivososakeyhtiö Oyj luopui hankkeesta.[13] Kesko Oyj:n omistama Kestra päätti vetäytyä hankkeesta vuonna 2014, jolloin Fennovoiman suomalaisomistus putosi alle 50 prosenttiin.[14][15][16] Voimaosakeyhtiö SF vei rahoituskiistan välimiesmenettelyyn, sillä se halusi selvittää, onko Keskolla oikeus vetäytyä Fennovoiman ydinvoimalan rahoittamisesta.[17]. Välimiesoikeus päätti kiistan Kestra Kiinteistöpalvelut Oy:n hyväksi vuonna 2017.[18]

Vuonna 2015 Voimaosakeyhtiön osakkaiksi liittyivät Fortum Oyj:n [19] omistama Fortum Power and Heat Holding Oy ja SRV Yhtiöt Oyj:n [20] omistama SRV Voima Oy ja Outokumpu Oyj[21] nosti omistusosuuttaan.

Koska Rosatomin ydinreaktori ei ollut mukana vuoden 2010 periaatepäätöksessä, jätti Fennovoima hakemuksen periaatepäätöksen täydentämisestä maaliskuussa 2014.[5] Kesäkuussa 2014 Rosatomin tytäryhtiö Rusatom Overseasin talousjohtaja Vjatseslav Ivanov arvioi ydinvoimahankkeen kustannusten nousevan aiemmin arvioidusta 4-6 miljardista eurosta 6-7 miljardiin euroon.[22]

Organisaatio

Johto

Voimaosakeyhtiö SF:n toimitusjohtaja on Matti Suurnäkki ja sen hallituksen puheenjohtaja on Timo Honkanen, varapuheenjohtaja on Henri Hätönen ja hallituksen varsinaiset jäsenet ovat Marko Haapala, Risto Kantola, Jarmo Kurikka, Mikael Lemström, Tony Lindström, Andreas Rasmus ja Jukka Toivonen.[4]

Omistajat

Vuonna 2022 yhtiössä on kahdeksantoista osakasta:[23]

Yrityksen johto

Toimitusjohtajat:

Hallituksen puheenjohtajat:

Lähteet

  1. a b c d e f Patentti- ja rekisterihallituksen ja verohallinnon yhteinen yritystietojärjestelmä Kauppalehti. Viitattu 8.2.2016.
  2. Fennovoima siirtyi lähes kokonaan kotimaiseen omistukseen – Voimaosakeyhtiön SF:lle 97 prosentin osuus MTV uutiset. 1.12.2022. Viitattu 28.1.2023.
  3. Voimaosakeyhtiö SF (Arkistoitu – Internet Archive). Fennovoima. Viitattu 19.8.2014.
  4. a b Yhtiö Voimaosakeyhtiö SF. Arkistoitu 13.2.2016. Viitattu 8.2.2016.
  5. a b Valtioneuvoston periaatepäätös Fennovoima Oy:n hankkeesta (Arkistoitu – Internet Archive). Työ- ja elinkeinoministriö, 15.4.2014. Viitattu 19.8.2014.
  6. Voimaosakeyhtiö SF:lle 6 uutta osakasta (Arkistoitu – Internet Archive). Voimaosakeyhtiö SF, 2012. Viitattu 19.8.2014.
  7. Fennovoiman ydinvoimala rakennetaan Pyhäjoelle (Arkistoitu – Internet Archive). Voimaosakeyhtiö SF, 2011. Viitattu 19.8.2014.
  8. Fennovoiman omistukseen muutoksia uuden vaiheen myötä (Arkistoitu – Internet Archive). 29.8.2012. Viitattu 4.9.2012
  9. Fennovoima etenee laitossopimuksen allekirjoitusta kohti. (Arkistoitu – Internet Archive) 14.11.2013. Viitattu 27.03.2014.
  10. Voimaosakeyhtiö SF osti E.ONin osuuden Fennovoimasta (Arkistoitu – Internet Archive). Voimaosakeyhtiö SF, 15.2.2013. Viitattu 19.8.2014.
  11. Fennovoima etenee kohti laitostoimitussopimuksen allekirjoitusta (Arkistoitu – Internet Archive). Voimaosakeyhtiö SF, 14.11.2013. Viitattu 19.8.2014.
  12. Fennovoima ja Rusatom Overseas laitostoimitussopimukseen (Arkistoitu – Internet Archive). Voimaosakeyhtiö SF, 21.12.2013. Viitattu 19.8.2014.
  13. Talvivaara tukee Fennovoiman ydinvoimalahanketta, mutta ei voi tässä vaiheessa sitoutua hankkeen rahoittamiseen Talvivaara. Arkistoitu 4.3.2016. Viitattu 2.2.2016.
  14. Fennovoiman ydinvoimalan varma suomalaisosuus putosi alle puoleen Yle. Viitattu 2.2.2016.
  15. Kestra Kiinteistöpalvelut Oy ei osallistu Fennovoima-hankkeen jatkorahoitukseen (Arkistoitu – Internet Archive). Kesko Oyj, 27.3.2014. Viitattu 19.8.2014.
  16. Kestran lähtö Fennovoimalle suuri yllätys. Yle, 27.3.2014. Viitattu 19.8.2014.
  17. Fennovoiman rahoituksesta kiistellään välimiesoikeudessa Helsingin Sanomat. Viitattu 2.2.2016.[vanhentunut linkki]
  18. VÄLIMIESOIKEUS HYLKÄSI VOIMAOSAKEYHTIÖ SF:N KANTEEN KESKON TYTÄRYHTIÖTÄ KESTRA KIINTEISTÖPALVELUT OY:TÄ VASTAAN Pörssitiedote 10.1.2017. Kesko Oyj. Viitattu 27.1.2017.
  19. Fortum osallistuu Fennovoima-hankkeeseen 6,6 %:lla, TGC-1:n uudelleenjärjestelyä koskevissa neuvotteluissa ei tähän mennessä ratkaisua Pörssitiedote. Viitattu 27.1.2017.
  20. SRV mukaan Fennovoiman ydinvoimalahankkeen rakentamisen projektinjohtoon ja sijoittajaksi pörssitiedote. Arkistoitu 2.2.2017. Viitattu 27.1.2017.
  21. Outokumpu kasvattaa osuuttaan Fennovoimassa 1,8 prosenttiyksikköä pörssitiedote. Arkistoitu 2.2.2017. Viitattu 27.1.2017.
  22. Fennovoiman ydinvoimalasta kirjavia hinta-arvioita. Kaleva, 18.6.2014. Viitattu 19.8.2014.
  23. Voimaosakeyhtiö SF:n osakkaat Voimaosakeyhtiö SF. Arkistoitu 17.9.2017. Viitattu 26.9.2022.
  24. Fennovoiman suuret teollisuusomistajat: Viranomaiset saavat arvioida jatkoedellytykset 1.7.2015. Helsingin Sanomat. Viitattu 2.2.2016.
  25. Johanna Pohjola: Fennovoiman johtaja haluaa vakuuttaa kansan Taloussanomat. 3.7.2007. Viitattu 18.8.2024.
  26. Voimaosakeyhtiö SF:n Ottavaiselle potkut MTV Uutiset. 8.9.2014. Viitattu 18.8.2024.
  27. Fennovoiman ja Voimaosakeyhtiö SF:n johto vaihtuuu Turun Sanomat. 9.9.2014. Viitattu 18.8.2024.
  28. Teija Santaharju: Fennovoiman emoyhtiön Voimaosakeyhtiö SF:n toimitusjohtaja vaihtuu YLE. 21.8.2015. Viitattu 18.8.2024.
  29. Elina Eng­ma­nil­le potkut – Fen­no­voi­man pääo­mis­ta­jan toi­mi­tus­joh­ta­jak­si Jussi Lehto Kaleva. 21.8.2015. Viitattu 18.8.2024.
  30. STT: Fennovoiman omistajayhtiön toimitusjohtaja siirtyy syrjään Suomenmaa. 20.12.2021. Viitattu 18.8.2024.
  31. STT: Fennovoiman uudeksi Fennovoiman omistajayhtiön uudeksi toimitusjohtajaksi Matti Suurnäkki Taloussanomat. 21.1.2021. Viitattu 18.8.2024.
  32. Pyhäjoen ydinvoimalan johto meni uusiksi Taloussanomat. 13.9.2012. Viitattu 18.8.2024.
  33. Jorma Ylönen: Vantaan Energian Laukkanen: Fennovoiman suomalaisomistus voi vielä vankistua Kuntalehti. 9.9.2014. Viitattu 18.8.2024.

Aiheesta muualla

Read other articles:

Pong TikuLahir1846Rindingallo, Toraja Utara, SulawesiMeninggalJuli 10, 1907 – 1846; umur -62–-61 tahunTondon, Makale, Tana Toraja, Hindia BelandaSebab meninggalDitembak matiMakamTondon, Tana TorajaPekerjaanPemimpin, gerilyawanTahun aktif1880–1907 Pong Tiku (juga dieja Pontiku dan Pongtiku; 1846 – 10 Juli 1907), yang dikenal di antara sekutu Bugisnya sebagai Ne' Baso, adalah seorang pemimpin Toraja dan pejuang gerilya yang beroperasi di Sulawesi bagian selatan. ...

 

Konflik Mali UtaraBagian dari Pemberontakan di wilayah Maghreb (2002–sampai saat ini)Peta yang menunjukan wilayah terluas yang sempat dikuasai oleh pemberontak pada Januari 2013, sebelum diambil alih oleh militer Mali dan pasukan Prancis.Tanggal16 Januari 2012 – 20 Februari 2015(3 tahun, 1 bulan dan 4 hari)LokasiNorthern MaliHasil Gencatan Senjata *Pemberontak Tuareg memukul mundur pasukan Pemerintah Mali dari wilayah Mali Utara pada Januari 2012 [56] *Presiden Mali...

 

Politeknik Elektronika Negeri SurabayaElectronic Engineering PolytechnicInstitute of SurabayaLambang PENSMotoJOSSDidirikan2 Juni 1988 sebagai Politeknik Elektronika & Telekomunikasi.[1] Politeknik Elektronik Surabaya (tahun 1992 - 1996) bagian dari ITS, dan Politeknik Elektronika Negeri Surabaya (tahun 1996).DirekturAliridho Barakbah, Ph.D. [2]LokasiSurabaya 60111, Jawa Timur Indonesia InstitusiMandiri dari ITS (tahun 2012) [3]WarnaAbu-abu  Nama julukanPE...

KRL ABB-HyundaiKRL ABB-HyundaiBeroperasiTidak beroperasi(menjadi KRDE Arek Surokerto)PembuatPT INKAAsea Brown BoveriHyundaiTahun pembuatan1992-1993Mulai beroperasi1992-2001 (KRL ABB-Hyundai)2009-2013 (KRDE Arek Surokerto)Tahun rehabilitasi2007-2009Jumlah sudah diproduksi8 unit (2 set)Formasi4 kereta per setOperatorPT Kereta Api IndonesiaJalurDivisi Angkutan Perkotaan JabotabekData teknisBodi keretaStainless SteelPanjang kereta20.000 mmLebar2.990 mmTinggi3.830 mmKecepatan maksimum120 km/jamSis...

 

غارغاليانوي    خريطة الموقع تقسيم إداري البلد اليونان  [1] خصائص جغرافية إحداثيات 37°04′00″N 21°38′00″E / 37.066666666667°N 21.633333333333°E / 37.066666666667; 21.633333333333   الارتفاع 295 متر  السكان التعداد السكاني 6336 (إحصاء السكان) (2001)[2]5184 (إحصاء السكان) (1991)[3]5371 (إحصاء...

 

This article needs additional citations for verification. Please help improve this article by adding citations to reliable sources. Unsourced material may be challenged and removed.Find sources: Kyungnam University – news · newspapers · books · scholar · JSTOR (March 2018) (Learn how and when to remove this template message)Kyungnam University경남대학교 慶南大學校MottoTruth, Freedom, and CreationTypePrivateEstablished1946 (1946)President...

Surinamese politician For the airport of the same name, see Johan Adolf Pengel International Airport. Johan Adolf PengelJohan Adolf Pengel in 1963Prime Minister of SurinameIn office30 June 1963 – 5 March 1969MonarchJulianaPreceded bySeverinus Desiré EmanuelsSucceeded byJules SedneyMember of the Estates of SurinameIn office1949–1970 Personal detailsBorn(1916-01-20)20 January 1916Paramaribo, SurinameDied5 June 1970(1970-06-05) (aged 54)Paramaribo, SurinamePolitical partyNatio...

 

This article does not cite any sources. Please help improve this article by adding citations to reliable sources. Unsourced material may be challenged and removed.Find sources: National Commissioners Invitational Tournament – news · newspapers · books · scholar · JSTOR (January 2021) (Learn how and when to remove this template message) The National Commissioners Invitational Tournament was an eight-team postseason men's college basketball tournament ru...

 

Синелобый амазон Научная классификация Домен:ЭукариотыЦарство:ЖивотныеПодцарство:ЭуметазоиБез ранга:Двусторонне-симметричныеБез ранга:ВторичноротыеТип:ХордовыеПодтип:ПозвоночныеИнфратип:ЧелюстноротыеНадкласс:ЧетвероногиеКлада:АмниотыКлада:ЗавропсидыКласс:Пт�...

Kuartil adalah salah satu jenis kuartil yang membagi data menjadi empat bagian dengan jumlah yang kurang lebih sama. Kuartil pertama atau kuartil bawah (Q1) merupakan nilai tengah antara nilai terkecil dan median dari kelompok data. Kuartil pertama menjadi penanda bahwa data pada kuartil tersebut berada 25% dari bawah pada kelompok data. Kuartil kedua (Q2) adalah median data yang menandai 50% data (membagi data menjadi dua). Kuartil ketiga atau kuartil atas (Q3) adalah nilai tengah antara med...

 

Голубянки Самец голубянки икар Научная классификация Домен:ЭукариотыЦарство:ЖивотныеПодцарство:ЭуметазоиБез ранга:Двусторонне-симметричныеБез ранга:ПервичноротыеБез ранга:ЛиняющиеБез ранга:PanarthropodaТип:ЧленистоногиеПодтип:ТрахейнодышащиеНадкласс:ШестиногиеКласс...

 

本條目存在以下問題,請協助改善本條目或在討論頁針對議題發表看法。 此條目需要擴充。 (2013年1月1日)请協助改善这篇條目,更進一步的信息可能會在討論頁或扩充请求中找到。请在擴充條目後將此模板移除。 此條目需要补充更多来源。 (2013年1月1日)请协助補充多方面可靠来源以改善这篇条目,无法查证的内容可能會因為异议提出而被移除。致使用者:请搜索一下条目的...

Частина серії проФілософіяLeft to right: Plato, Kant, Nietzsche, Buddha, Confucius, AverroesПлатонКантНіцшеБуддаКонфуційАверроес Філософи Епістемологи Естетики Етики Логіки Метафізики Соціально-політичні філософи Традиції Аналітична Арістотелівська Африканська Близькосхідна іранська Буддій�...

 

Peter Ferdinand DruckerLahir19 November 1909Kaasgraben, Vienna, AustriaMeninggal11 November 2005Claremont, California, ASPekerjaanPenulis, Profesor, Konsultan Manajemen Peter Ferdinand Drucker (19 November 1909 – 11 November 2005) adalah seorang penulis, konsultan manajemen, dan ekolog sosial.[1] Ia sering disebut sebagai bapak manajamen modern. Ratusan artikel ilmiah dan populer serta 39 bukunya menjelaskan bagaimana manusia diorganisir pada setiap sektor masyarakat�...

 

Type of vehicle This article is about the general class of vehicle. For the system, see Automated driving system. For the application to road vehicles, see Self-driving car. A Gladiator Tactical Unmanned Ground VehicleUran-9 unmanned ground vehicle An unmanned ground vehicle (UGV) is a vehicle that operates while in contact with the ground without an onboard human presence. UGVs can be used for many applications where it is inconvenient, dangerous, expensive, or impossible to use an onboard h...

Computational problem This article needs additional citations for verification. Please help improve this article by adding citations to reliable sources. Unsourced material may be challenged and removed.Find sources: Motion planning – news · newspapers · books · scholar · JSTOR (June 2013) (Learn how and when to remove this message) Motion planning, also path planning (also known as the navigation problem or the piano mover's problem) is a computationa...

 

2011–12 concert tour by Girls' Generation 2011 Girls' Generation TourAsia tour by Girls' GenerationLocationAsiaAssociated albumVariousStart dateJuly 23, 2011 (2011-07-23)End dateFebruary 12, 2012 (2012-02-12)No. of shows9Girls' Generation concert chronology The First Japan Arena Tour(2011) Girls' Generation Tour'(2011–12) Girls & Peace: 2nd Japan Tour(2013–14) Girls' Generation Tour is the second concert tour by South Korean girl group Girls' Generation...

 

Part of a series onArgentine cuisine Regional cuisines Central Region Northwest Cuyo Northeast Patagonia Ingredients and types of food Ingredients Beef Cheese Main dishes Argentine pizza Desserts Drinks See also History Etiquette Argentine chefs Cookbook: Cuisine of Argentina Argentina portalvte This is a list of dishes found in Argentine Cuisine. Dishes This list is incomplete; you can help by adding missing items. (December 2012) Appetizers and starters Name Image Region Type Descripti...

دوري السوبر الأوغندي 2006 تفاصيل الموسم الدوري الأوغندي الممتاز  البلد أوغندا  المنظم اتحاد أوغندا لكرة القدم  البطل نادي سلطة أوغندا للدخل  عدد المشاركين 15   دوري السوبر الأوغندي 2005  دوري السوبر الأوغندي 2006-07  تعديل مصدري - تعديل   دوري السوبر الأوغندي 200...

 

System of state administration on a local level in England For the history of local government in England, see History of local government in England. For the political make-up of local authorities, see Political make-up of local councils in the United Kingdom. Joint-board redirects here. For the U.S. military's Joint Army and Navy Board, also known as the Joint Board, see Joint Chiefs of Staff. The local authorities of England: unitary authorities (pink), metropolitan boroughs (purple), non-...