Morozov ja Tarasova saavuttivat pariluistelussa hopeaa vuoden 2013 talviuniversiadeissa. Nuorten MM-kilpailuissa he sijoittuivat viidenneksi vuonna 2013 ja saavuttivat hopeaa vuonna 2014. Seuraavasta kaudesta alkaen he ovat edustaneet Venäjää aikuisten arvokilpailuissa. Vuonna 2015 he saavuttivat EM-pronssia Venäjän ottaessa kolmoisvoiton ja sijoittuivat MM-kilpailuissa kuudenneksi. Vuonna 2016 he uusivat EM-pronssinsa ja olivat MM-kilpailuissa viidensiä. Kaudella 2016–2017 he voittivat Grand Prix -finaalin. Samana talvena he voittivat Ostravassa Euroopan-mestaruuden ja ylsivät Helsingin MM-kilpailuissa pronssille. Kaudella 2017–2018 Morozov ja Tarasova voittivat ensimmäisen aikuisten Venäjän-mestaruutensa sekä Rostelecom Cupin ja Internationaux de Francen. Moskovassa he voittivat toisen Euroopan-mestaruutensa ja saavuttivat Milanon MM-kilpailuissa hopeaa.[1] Siinä välissä he sijoittuivat Pyeongchangin olympialaisissa pariluistelussa parhaina venäläisinä neljänneksi ja saavuttivat joukkuekilpailussa hopeaa.[1][2]
Kaudella 2018–2019 Morozov ja Tarasova voittivat Skate American, Rostelecom Cupin ja Venäjän-mestaruuden.[1] Arvokilpailuista he saivat EM- ja MM-hopeaa. Vuonna 2020 he ehtivät saavuttaa EM-hopeaa ennen kuin koronaviruspandemia katkaisi kauden ja peruutti MM-kilpailut.[1][3] Vuonna 2021 he voittivat Venäjän-mestaruuden ja sijoittuivat MM-kilpailuissa neljänneksi edellään kaksi venäläisparia ja yksi kiinalaispari. Vuonna 2022 he saavuttivat EM-hopeaa venäläisparien ottaessa kolmoisvoiton.[1]
Morozov ja Tarasova luistelivat ennätyspisteensä Saitaman MM-kilpailuissa 2019 saavuttaessaan hopeaa. Heidän lyhytohjelmapisteensä olivat tuolloin 81,21 ja vapaaohjelmapisteensä 147,26, mikä tiesi yhteispisteiksi 228,47. Morozov on pituudeltaan 187-senttimetrinen ja Tarasova 159-senttimetrinen. Heidän valmentajinaan toimivat Marina Sujeva, Maksim Trankov ja Sergei Voronov.[1] Heidän aiempia valmentajiaan ovat olleet muun muassa Nina Mozer ja maailmanmestari Robin Szolkowy.[1][4][5]