Taitoluistelu on urheilulaji, jossa luistellaanluistinradallataitoluistimilla ja esitetään erilaisia ohjelmia musiikin tahdissa. Taitoluistelussa pyritään yhtä aikaa sekä teknisesti vaativaan että taiteelliseen ja musiikkia tulkitsevaan suoritukseen, jossa eri elementit kuten hypyt ja piruetit muodostavat kiinteän kokonaisuuden.
Yksinluistelu koostuu lyhytohjelmasta ja vapaaohjelmasta. Lyhytohjelman osuus kilpailijan yhteispisteistä on n.1/3 ja vapaaohjelman n.2/3.[2] Luistelijat esittävät ohjelmansa musiikin tahdissa. Vuodesta 2014 alkaen musiikissa on saanut olla myös laulua.[3]
Lyhytohjelma on kestoltaan 2.50 minuuttia. Siihen sisältyy kahdeksan pakollista osaa: kolme hyppyä, kolme piruettia ja askelsarjan. Vapaaohjelma on kestoltaan 4.00 minuuttia. Siihen sisältyy 12 pakollista osaa: seitsemän hyppyä, kolme piruettia, askelsarjan ja koreografisen liikesarjan. [4]
Pariluistelun lyhytohjelma on kestoltaan 2.50 minuuttia ja vapaaohjelma 4.30 minuuttia. Lyhytohjelman pakolliset osat ovat nosto, heitto jossa mies ottaa naisen vastaan (kaksois- tai kolmois-), heitto jossa nainen tekee itsenäisen alastulon jäälle (kaksois- tai kolmois-), soolohyppy, soolopiruetti (erillään parista), paripiruetti, kuolemanspiraali ja liukusarja. Vapaaohjelmassa ei ole pakollisia osioita.[2]
Jäätanssi
Jäätanssijat Isabella Pajardi ja Stefano Caruso vuonna 2008.
Jäätanssissa keskeistä ovat rytmi, tulkinta ja askelkuviot. Jäätanssissa ei tehdä korkeita nostoja, nopeita piruetteja eikä kaksois- ja kolmoishyppyjä kuten pariluistelussa.[2] Jäätanssikilpailu koostuu lyhyttanssista ja vapaatanssista.[5]
Muodostelmaluistelu on joukkuelaji, jossa jäällä luistelee 12–20 luistelijaa muodostaen erilaisia kuvioita, esimerkiksi myllyjä, läpimenoja, blokkeja, rivejä ja piirejä.
Elementtejä
Hypyt
Taitoluistelija tulossa hyppyyn.
Hypyissä luistelija ponnistaa jäältä, pyörii ilmassa pystyakselinsa suuntaisesti ja tulee alas yhdelle jalalle. Pyöriä saa kumpaan suuntaan tahansa, mutta useimmat pyörivät vastapäivään. Hypyssä on kierroksia yhdestä neljään: mitä enemmän, sitä vaikeampi hyppy.[6]
Taitoluistelun kuusi perushyppyä ovat axel, lutz, ritti, salchow, flippi ja tulppi.[6]
Kärkihyppyjä ovat lutz, flippi ja tulppi. Niissä ponnistetaan vapaalla jalalla laittamalla sen luistimen piikit maahan ja ponnistamalla siitä. Kaarihyppyjä ovat axel, ritti ja salchow. Niissä ponnistus tapahtuu suoraan kaariluistelusta. Luistimen ulkoterältä ponnistetaan axelissa, lutzissa, ritissä ja tulpissa, ja sisäterältä salchowissa ja flipissä. Kaikki hypyt tulevat alas samalla tavoin, taaksepäin ja kaarelle luistimen ulkoreunalle. Hyppy voi myös laskeutua sisäkaarelle, jos hypyn tekee "väärälle jalalle". [6]
Axel on hypyistä ainoa, joka lähtee eteenpäin luistelusta; kaikki muut hypyt tehdään taaksepäin luistelusta. Koska axelinkin alastulo tapahtuu taaksepäin, siinä tehdään aina ylimääräinen puolikas kierros. Axelin ponnistus tehdään eteen-ulos-kaarelta.[6]
Lutzissa pyöritään kaaren suuntaa vastaan, toisin kuin muissa hypyissä, mikä tekee siitä samalla vaikean. Ponnistukseen lähdetään usein pitkästä liu'usta, ja se tapahtuu taakse-ulos-kaarelta vapaan jalan kärjellä.[6]
Salchow ja ritti muistuttavat toisiaan, sillä kumpikin lähtee suoraan kaarelta. Salchowin ponnistus tapahtuu taakse-sisään-kaarelta ja ritin taakse-ulos-kaarelta. Alastulo tehdään ritissä ponnistavalle jalalle ja salchowissa eri jalalle. Salchow on rittiä helpompi.[6]
Tulppi ja flippi muistuttavat myös toisiaan. Kummankin ponnistus tapahtuu vapaan jalan kärjellä. Tulpin ponnistus tapahtuu taakse-ulos-kaarelta ja flipin ponnistus taakse-sisään-kaarelta. Alastulo tehdään flipissä ponnistavalle jalalle ja tulpissa eri jalalle. Tulppi on melko helppo hyppy.[6]
Piruetit jakautuvat kolmeen perustyyppiin: vaaka-, istuma-, ja seisomapiruetteihin. Kaikissa voidaan vaikeuden lisäämiseksi vaihtaa jalkaa sekä kaarta (sisä- tai ulko-), jolla pyöritään. Variaatioita näistä peruspirueteista ovat muun muassa ikkunapiruetti (vaa'asta), istumapiruetti pää polveen, broken leg (istumasta) ja taivutuspiruetti, biellman ja enkeli (seisomasta). Variaatioiden lisäksi pirueteissa voidaan tehdä erilaisia muunnelmia, jotka eivät kuulu mihinkään perustyyppiin.
Pirueteissa arvostettuja asioita ovat kierrosten määrät, asennon vaihdot ja pyörimisnopeus.[7]
Askeleet
Ohjelmissa voidaan suorittaa eritasoisia askeleita: peruskaari, swing, kaarenvaihto, ristiaskel, chassé, liukuchassé, , mohawk eli kantakäännös, choctaw, kolmonen, vastakolmonen, piikit, käänne, vastakäänne, silmukka ja kaksoiskolmonen.
Askeleista muodostetaan askelsarjoja. Yhdistävät askeleet ja suoraan askeleista lähtevät hypyt ovat myös tärkeitä.[7]
Liu'ut
Liukuja on monenlaisia, kuten erilaiset vaa'at, ikkunaliu'ut ja linjeeraukset. Liu'uista muodostetaan liukusarjoja.[7] Liuista ei kuitenkaan nykyisessä pistejärjestelmässä saa ollenkaan pisteitä. [8]
Pistelasku
Kilpailujen pistelasku suoritetaan ISU-arviointijärjestelmällä. Se kehitettiin 2000-luvun alkupuolella, ja se korvasi vanhan 6.0-arviointijärjestelmän.[9]
Kilpailussa on kaksi arvioijakokoonpanoa: tekniset henkilöt (kolme jäsentä) ja tuomarit (Suomessa kolmesta kahdeksaan). Tekninen ryhmä nimeää elementit ja niiden vaikeustasot. Tuomarit antavat elementtikohtaiset laatupisteet ja esittämisen osa-aluepisteet.[10]
Luistelijan saamat kokonaispisteet koostuvat kolmesta osasta: elementtipisteistä, komponenttipisteistä ja vähennyksistä. Jos kilpailussa on sekä lyhytohjelma että vapaaohjelma, kummankin ohjelman kokonaispisteet lasketaan yhteen.[9]
Elementtipisteissä (TES) jokaisen suoritetun elementin vaikeus ja laatu arvioidaan. Elementin vaikeus määrittää sille ensin perusarvon, joka on sitä korkeampi, mitä vaikeampi elementti on. Tuomarit määrittelevät sitten jokaiselle elementille laatupisteen, joka voi olla miinus viidestä plus viiteen[10], riippuen siitä, kuinka hyvin luistelija suoritti elementin. Kunkin elementin tuoma pistemäärä on sen perusarvon ja laatupisteen yhdistelmä.[9]
Komponenttipisteissä (TCS) ohjelma jaetaan viiteen osa-alueeseen eli komponenttiin, ja jokainen niistä arvioidaan neljäsosapisteen tarkkuudella asteikolla 0,25–10,0. Arvioitavat alueet ovat luistelutaito, siirtymiset, esitys/suorittaminen, koreografia ja musiikin tulkinta.[9] Luistelijan saama komponenttipistemäärä on tuomarien antamien komponenttipisteiden keskiarvo, joka on kerrottu sarja- ja segmenttikohtaisella (lyhytohjelma/vapaaohjelma) kertoimella.[9]
Vähennyksiä luistelija voi saada esimerkiksi kaatumisesta (yhden pisteen vähennys), ajan ylityksestä, sääntöjen vastaisesta puvusta tai musiikista, tai ohjelman keskeyttämisestä.[9]
Historia
Jackson Haines kiersi Eurooppaa 1860–1870-luvuilla ja teki taitoluistelusta suosittua.
Luisteluharrastus kasvoi 1800-luvulla Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa kun kaupunkeihin syntyi maksullisia luistinratoja ja luisteluseuroja, ja kun jäähdytystekniikan kehityksen myötä voitiin avata keinojäähalleja. Tunnettu yhdysvaltalainen Jackson Haines kiersi Eurooppaa antamassa "taideluistelunäytöksiä" vuosina 1864–1875 ja lisäsi lajin suosiota.[11]
Ensimmäiset taitoluistelun Euroopan-mestaruuskilpailut järjestettiin miesten yksinluistelussa 1891. Kansainvälinen luisteluliitto IEV perustettiin 1892, ja vuonna 1895 se laati taitoluistelulle kilpailusäännöt, jotka olivat sellaisinaan voimassa 1960-luvulle saakka. Säännöissä ohjelmaan lisättiin pakollisten kuvioiden lisäksi myös yleisön suosima vapaaohjelma, jonka painoarvo oli 40 prosenttia kokonaispisteistä. Vapaaohjelma arvioitiin erikseen teknisen toteutuksen ja taiteellisen vaikutelman mukaan, ja maksimipistemäärä oli 6,0.[12]
Ensimmäiset maailmanmestaruuskilpailut järjestettiin Pietarissa 1896, ja ne on sen jälkeen järjestetty vuosittain sotavuosia lukuun ottamatta. Aluksi mestaruudesta kilpailivat vain miehet. Naiset saivat omat kisansa 1906, ja pariluistelu otettiin mukaan 1908, mutta vielä pitkään miesten, naisten ja parien MM-kilpailut järjestettiin erikseen.[12]
Taitoluistelu oli mukana Lontoon kesäolympialaisissa 1908, jolloin kilpailu järjestettiin kaksi kuukautta olympiakisojen päätapahtumien jälkeen. Lajeina olivat miesten ja naisten yksinluistelu, pariluistelu sekä kuvioiden erikoiskilpailu miehille. Taitoluistelu oli mukana seuraavan kerran Antwerpenissä 1920, minkä jälkeen se siirrettiin talviolympialaisten ohjelmaan.[13]
Jäätanssista tehtiin oma kilpailulajinsa 1930-luvulla, kun pariluistelu oli erkaantunut liiaksi seuratanssista. Jäätanssista tuli MM-kisojen laji 1952 ja olympialaji 1976.[13]
Vapaaohjelman painoarvoa nostettiin vuonna 1986, ja lyhytohjelma lisättiin kolmanneksi osioksi 1973. Pakolliset kuviot poistettiin kokonaan 1990. Vuonna 2006 otettiin käyttöön kokonaan uusi arviointijärjestelmä, jossa vanhat sijoituspisteet korvattiin elementeistä ja suorittamisesta annettaviin pisteisiin. Sotšin olympiakisoissa viidenneksi taitoluistelulajiksi lisättiin joukkuekilpailu.[14]
Suomessa
Taitoluistelu saapui Suomeen 1875, kun amerikkalainen Jackson Haines vieraili Helsingissä ja Kokkolassa. Vierailu inspiroi luomaan organisoitua taitoluistelutoimintaa, ja ensimmäinen taitoluisteluseura Helsingfors Skridskoklubb (HSK) perustettiin.[15][16] Ensimmäinen kansainvälinen taideluistelukilpailu Suomessa järjestettiin 1883. Suomen Luistinliitto hallinnoi lajia vuodesta 1908 alkaen, ja oma lajiliitto perustettiin 1960. Taitoluistelua kutsuttiin Suomessa ”kaunoluisteluksi” aina 1960-luvulle saakka, kunnes Suomen Kaunoluisteluliitto vaihtoi nimensä Suomen Taitoluisteluliitoksi vuonna 1968.[17]
Taitoluistelu on lasten kalleimpia harrastuksia. Urheilulehden mukaan lapsen taitoluisteluharrastus maksaa keskimäärin 3 180 euroa vuodessa (vaihteluvälillä 1 050 eurosta 3 310 euroon). Kilpatasolla taitoluistelu maksaa keskimäärin 8 270 euroa vuodessa (vaihdellen 7 720 eurosta 8 820 euroon). Vuodesta 2015 vuoteen 2023 harrastuksen hinta oli noussut 33 %. [19]
.jpg)
