Viljo Sohkanen

Viljo Johannes Sohkanen (2. joulukuuta 1900 Viipurin maalaiskunta – 10. marraskuuta 1989 Vantaa) oli suomalainen sosiaalineuvos, joka toimi muun muassa Helsingin maalaiskunnan ensimmäisenä sosiaalijohtajana.[1] Hän on kirjoittanut Suomen sisällissotaa käsittelevän muistelmateoksen Punakaartilaisen päiväkirja, joka on tiettävästi ensimmäinen sodanaikaisiin päiväkirjamerkintöihin perustuva punakaartilaisen teos. Se voitiin julkaista vasta 1960-luvun lopussa yleisen ilmapiirin muuttumisen jälkeen, vaikka Sohkanen oli kirjoittanut muistelmansa jo heti sodan jälkeen 1920-luvulla. Sodan aikana Sohkanen toimi punakaartin lääkintämiehenä ja jäi saksalaisten vangiksi Helsingin taistelun yhteydessä. Tämän jälkeen hän oli kaksi ja puoli kuukautta pahamaineisella Suomenlinnan vankileirillä.[2]

Elämä

Nuoruus

Sohkanen syntyi Viipurin maalaiskunnan Rakkolanjoen kylässä, mutta vietti varhaislapsuutensa Tampereella. Hänen vanhempansa olivat työmies Juho Filipinpoika Sohkanen (1874–1918) ja Jämsästä kotoisin ollut Edla Elina Palmén (1875–1962). Viljon ollessa 11-vuotias perhe muutti Helsingin pitäjän Tikkurilaan, josta Juho oli saanut työpaikan Tikkurilan kaakelitehtaalta. Sohkanen liittyi jo pienenä sosialidemokraattien varhaisnuorisojärjestöön Ihanneliittoon, jonka viranomaiset kuitenkin lakkauttivat 1912.[3] Kansakoulussa Sohkanen oli lahjakas oppilas, hänen päästötodistuksensa keskiarvo oli 9,3. Köyhällä perheellä ei kuitenkaan ollut varaa lähettää häntä jatko-opintoihin, vaan Sohkanen aloitti työnteon tiilitehtaalla. Tikkurilan työväenyhdistyksen jäseneksi hän liittyi 15-vuotiaana.[1]

Sisällissota

Syksyllä 1917 Sohkanen liittyi Helsingin pitäjän punakaartiin ja osallistui aluksi komppaniansa mukana partiotoimintaan sekä elintarviketakavarikkoihin Uudellamaalla. Myöhemmin Sohkanen toimi lääkintämiehenä Antrean rintaman taisteluissa Kavantsaaressa.[2]

Viiden päivän loman saatuaan Sohkanen matkusti huhtikuun alussa kotiinsa Tikkurilaan. 12. huhtikuuta hän kävi Helsingissä parturissa ja kuuli samalla kaupunkia lähestyvistä saksalaisista. Sohkanen poikkesi Hotelli Fenniassa toimineessa Punaisen Ristin sotasairaalassa, josta hän sai lääkintämiehen käsivarsinauhan sekä ensiaputarpeita. Tämän jälkeen hän päätti lähteä junalla takaisin Tikkurilaan, jossa myös käytiin jo taisteluja. Tikkurilan rautatieasemalla Sohkanen sitoi haavoittuneita punakaatilaisia, kunnes taistelu taukosi ja hän jäi saksalaisten vangiksi. Vangitut punakaartilaiset luovutettiin suomalaisille valkoisille ja marssitettiin Helsingin pitäjän kirkonkylään, jossa heitä pidettiin ensimmäinen yö.[4] Vangit uhattiin teloittaa, mutta lopulta heidät kuljetettiin Suomenlinnaan perustetulle vankileirille.[2]

Sohkanen kertoi olleensa vangittuna toista kuukautta, ennen kuin häneltä kysyttiin edes nimeä. Vankileirillä hän kirjoitti päiväkirjaa löytämiinsä paperinpalasiin.[5] Vankileirin surkeissa olosuhteissa Sohkanen kärsi muiden vankien tavoin nälästä ja useista sairauksista, mutta onnistui kuitenkin selviämään hengissä.[6] Sohkanen vapautettiin lopulta ehdonalaiseen kahden ja puolen kuukauden vankeuden jälkeen heinäkuun alussa. Hänen isänsä Juho sen sijaan kuoli nälkään Tammisaaren vankileirillä vain neljä päivää Viljon vapautumisen jälkeen.[3] Myöhemmin valtiorikosoikeus luopui syytteistä Sohkasen alaikäisyyden ja lääkintämiehenä toimimisen vuoksi.[4]

Sodan jälkeen

Sisällissodan päätyttyä Sohkanen työskenteli tiilitehtaalla, VR:n konepajalla sekä Rautatieläisten Liiton toimitsijana.[1] Hän jatkoi edelleen myös aktiivisesti Tikkurilan työväenyhdistyksen toiminnassa.[3] Vuonna 1945 Sohkanen oli mukana perustamassa Tikkurilan Soittokuntaa.[7] Vuonna 1948 Sohkanen siirtyi Helsingin maalaiskunnan palvelukseen arkistonhoitajaksi, ja vuosina 1958–1963 hän toimi sen ensimmäisenä sosiaalijohtajana. Eläkkeelle jäätyään hän ryhtyi aktiivisesti kirjoittamaan muun muassa työväenliikkeen eri julkaisuihin.[3]

Suomenlinnan vankileiriä 1980-luvulla tutkinut Allan Tiitta haastatteli myös Sohkasta ja kuvasi häntä älykkääksi ja humaaniksi mieheksi, joka ei tuntenut vihaa sisällissodan aikaisista tapahtumista. Tiitta kertoi Sohkasen muistelleen kokemuksiaan ilman minkäänlaista syyttelyä tai kostonhalua.[6]

Muuta

Tikkurilan Työväenyhdistys perusti vuonna 1982 Viljo Sohkasen rahaston, jonka tarkoituksena on jakaa työväenyhdistyksen jäsenille ja heidän perheenjäsenilleen apurahoja aikuisopiskelua varten.[8]

Vantaan Jokiniemessä on Sohkasen mukaan nimetty katu.[6]

Tikkurilan Teatteri kantaesitti Aino Järvi-Eskolan käsikirjoittaman Viljo S -teatteriesityksen, joka perustuu Sohkasen kirjoittamaan Punakaartilaisen päiväkirja-teokseen.

Teokset

Lähteet

  1. ↑ a b c Stipendit ja Viljo Sohkanen 24.1.2016. Tikkurilan työväenyhdistys. Viitattu 24.6.2017.[vanhentunut linkki]
  2. ↑ a b c Vilmi, Ulla-Maija: Sota ja Raamattu? 9.3.2011. Kirkko ja kaupunki. Viitattu 24.6.2017.
  3. ↑ a b c d Bergholm, Tapio: ”Teija Norvanto: Kaartista kabinettiin”, Työväentutkimus vuosikirja 1998, s. 84–85. Helsinki: Työväenperinne ry., 1998. ISSN 0784-1272 Teoksen verkkoversio.
  4. ↑ a b Lidfors, Jukka: He olivat mukana sisällissodassa 1918 (audio) 24.1.2008. Yle Elävä arkisto. Viitattu 24.6.2017.
  5. ↑ Pekkalainen, Tuulikki: Lapset sodassa 1918. Helsinki: Tammi, 2014. ISBN 978-951-31693-9-8
  6. ↑ a b c Parikka, Valtteri: Punavangit odottivat teloituksia Suomenlinnan kuolemanselleissä kesällä 1918, mutta moni kuoli jo ennen tuomiota – ”Pala Suomen synkintä historiaa” 24.6.2017. Helsingin Sanomat. Viitattu 24.6.2017.
  7. ↑ Tikkurilan Soittokunnan historia 2017. Tikkurilan Soittokunta. Viitattu 24.6.2017.
  8. ↑ Viljo Sohkasen rahasto 28.11.2011. Tikkurilan Työväenyhdistys. Viitattu 24.6.2017.[vanhentunut linkki]

Kirjallisuutta

  • Norvanto, Teija: Kaartista kabinettiin: Viljo Sohkasen elämäntaival 1900–1989. Vantaa: Tikkurilan säätiö, 1997. ISBN 952-90884-0-X