Episodi-lehden Esa Karell antoi elokuvalle kolme tähteä ja piti Hannu Salosen valintaa ohjaajaksi onnistuneena. Hän kiitti arviossaan erityisesti Karoliina Blackburnin roolisuoritusta: ”Kerrankin Vareksen naisrooli on uskottava ja enemmän kuin tasavertainen Jussin rinnalla.”[6]
Helsingin Sanomien Nyt-liite antoi elokuvalle kaksi tähteä. Pertti Avola kritisoi tarinaa ja hahmoja, jotka tuovat hänen mukaansa mieleen ”enemmän vanhat naiivit kioskidekkarit kuin nykypäivän”. Hänen mukaansa uusi ohjaaja onnistuu kuitenkin piristämään elokuvasarjan uusinta osaa.[7]
Keskisuomalaisen kriitikko Marko Ahonen ja HS:n Avola nostavat molemmat esiin elokuvan yhtäläisyydet Quentin Tarantinon ja Robert Rodriguezin tyyliin. Ahonen kritisoi elokuvan heikkoa käsikirjoitusta ja ”tarinankerronnallista sekasotkua”. Hänen mukaansa ”lopputulos on lähempänä freakshowta kuin rikosjännäriä”.[8]
Elokuva oli Suomen katsoituin ensi-iltaviikonloppunaan (31 744 katsojaa)[9] ja myös toisella esitysviikollaan (20 464 katsojaa)[10].