Sisko tahtoisin jäädä on vuonna 2010 valmistunut suomalainen elokuva, jonka on ohjannut Marja Pyykkö. Solar Filmsin tuottama nuorisoelokuva on kertomus kiltin tytön muuttumisesta ja vaarallisesta kapinasta.[2] Nuorten tyttöjen kasvukipuja kuvaava elokuva on Pyykön esikoisohjaus. Elokuvan aihe palkittiin kansainvälisessä Nordic Talents -ideakilpailussa Kööpenhaminassa syksyllä 2008.[1]
Kuvaukset tehtiin elo–syyskuussa 2009. Suomen elokuvasäätiön tuotantotuki elokuvalle oli 630 000 euroa.[1] Televisiokanava Nelonen rahoitti elokuvaa.[1]
Nimensä elokuva on saanut Pelle Miljoonan kappaleesta "Moottoritie on kuuma", jonka kertosäe alkaa sanoilla Sisko tahtoisin jäädä, mutta moottoritie on kuuma. Pääosanesittäjät Ada Kukkonen ja Sara Melleri laulavat kappaleen elokuvan lopputekstien päällä.
Sisko tahtoisin jäädä ylitti ensi-iltavuonna 100 000 katsojan rajan kolmantena elokuvana runsaan kolmen viikon esityksen jälkeen.[3]
Emilia (Ada Kukkonen) on kiltti tyttö, joka tapaa Siirin (Sara Melleri) ollessaan salaa Uimastadionilla. Siiri on uhmakas, rohkea ja vapaa, joka uskaltaa tehdä mitä vain. Juuri sellainen, millainen Emiliakin haluaisi olla. Siirin jalanjäljissä Emilia tulee ottaneeksi vapaata pikkusiskonsa Elsan hoitamisesta, koulunkäynnistä sekä isästään ja tämän uudesta kumppanista.
Loppujen lopuksi Emilian isän pinna palaa loppuun, ja Emilia muuttaa yksin asumaan – ja Emilialle tulee lisää vastuuta. Hänen on nyt aika aikuistua, ja Siiri saa lähteä yksin kotiinsa. Emilia tajuaa, että Siiri ei ole hyväksi hänelle.
Sisko tahtoisin jäädä sai pääasiassa hyvän vastaanoton. Helsingin Sanomien kriitikko Leena Virtanen kehui erityisesti elokuvan päähenkilön Emilian pikkusiskon Elsan (Anna-Leena Uotila) roolia. Virtanen kuitenkin sanoi elokuvan ”perusvireen olevan ahdistava” ja antoi sille 3/5 tähteä.[4]
Nyt-liitteen viisi kriitikkoa antoivat elokuvalle tähtikeskiarvon 3,2.[5]Episodi-lehden seitsemän kriitikkoa antoivat elokuvalle pisteitä keskiarvona 2,86.[6]Stara.fi kehui erityisesti elokuvan näyttelijäkaartia ja sanoi elokuvan olevan ”paras kotimainen nuorisoelokuva vuosiin” antaen sille arvosanaksi 4/5.[7]Tv-maailmassa kriitikko pitää elokuvaa tarkkanäköisenä, todentuntuisena kuvauksena ja universaalina tarinana nuoren naisen identiteettikamppailusta.[8]