Valta

Tämä artikkeli käsittelee oikeuta hallita tai määrätä. Se on myös sukunimi, ks. Valta (sukunimi).

Valta tarkoittaa yleisesti jonkun tai jonkin oikeutta tai mahdollisuutta hallita jotakuta, määrätä tai päättää jostakin.[1]

Määritelmiä

Vallan määrittely on vaikeaa. Monet tutkijat pitävät valtaa inhimillisen toiminnan yhtenä perussuhteena, jossa on kyse suhteesta toisiin ihmisiin. Organisoituneessa yhteiskunnassa valtaa käytetään monilla eri tavoilla. Tavallisimpia vallan määritelmiä: [2]

  1. Valta on osallistumista päätösten tekoon. Täsmällisemmin: tehokasta ja vaikuttavaa osallistumista päätösten tekoon. (March & Simon, Krister Ståhlberg)
  2. Valta on kykyä vaikuttaa toisten ihmisten käyttäytymiseen. Täsmällisemmin: kyky saada aikaan toiset ihmiset toimimaan haluamallaan tavalla. (Russell, Dennis Wrong)
  3. Valta tarkoittaa toisen henkilön riippuvuutta toisesta. Vallan määrä ilmenee sen vastuksen määränä, joka päämäärään pääsemiseksi on voitettava.
  4. Valta tarkoittaa mahdollisuutta käyttää sanktioita (voimaa, manipulaatiota, suostuttelua) tai palkkioita toisiin ihmisiin.
  5. Valta on ihmisellä oleva ominaisuus, että hän tulee otetuksi huomioon päätöksiä tehtäessä myös silloin, kun hän ei pyri niihin tietoisesti vaikuttamaan.
  6. Valta on erikoiskykyä saada aikaan sellaista, mitä toiset eivät voi saada aikaan.
  7. Valta tarkoittaa hallitsevan luokan yleistä herruutta alistettuun luokkaan nähden siten, että valtaresurssit kasautuvat yhteiskunnassa pienelle vähemmistölle (Pareto & Gaetano Mosca)
  8. Valta tarkoittaa viime kädessä omistamiseen ja taloudellisten voimavarojen hallintaan perustuvaa omistavan luokan herruutta omistamattoman luokan yli. (Marx & Engels)

Valta voi olla kaksipaikkaista (toinen on vallan käyttäjä ja toinen sen kohde). Se ei kuitenkaan ole yksisuuntaista, sillä vallan kohteella on yleensä “vastavaltaa”, joka vaikuttajan on voitettava. Tämä asetelma on yksinkertainen malli. Todellisuudessa valta ei usein kohdistu suoraan ihmiseen, vaan sitä käytetään johonkin asiaan, tekoon, toimintaan tai ominaisuuteen, joka vallan kohteella on hallussaan.[2]

Vallan ilmenemismuodot

Heikki Paloheimo ja Matti Wiberg erottavat neljä vallan ilmenemismuotoa: vastustuksen murtamisen, toimintavaihtoehtojen rajoittamisen, asenteiden muuttamisen sekä vallan muuttumisen oikeudeksi ja tottelemisen velvollisuudeksi.

  • Vastustuksen murtamisessa saadaan toinen henkilö toimimaan halutulla tavalla hänen vastustuksestaan huolimatta.
  • Toimintavaihtoehtojen rajoittamisessa vähennetään tai parannetaan vallanalaisen valintoja ja tällä tavalla saadaan hänet toimimaan halutulla tavalla.
  • Asenteiden ja arvojen muuttamisessa pyritään vaikuttamaan vallanalaisen mieltymyksiin ja muuttamaan hänen asenteitaan tekoa tai vallankäyttäjää kohtaan.
  • Kun valta muuttuu oikeudeksi ja tottelemisvelvollisuudeksi, on kyse sisäistetystä vallasta. Vallankäytön kohde ajattelee, että hänellä on velvollisuus totella, ja vallankäyttäjä pitää valtaa oikeutenaan.[3]

Nobel-kirjailija Elias Canetti tarkastelee valtaa teoksessaan Joukko ja valta (1961). Hän havainnollistaa vallan (saks. Macht) ja väkivallan (saks. Gewalt) eroa toteamalla, että valtaa luonnehtivat seuraavat määreet: tila, toivonpilkahdus, valvonta ja tuhohalu. Hänen mukaansa väkivalta – välitön fyysinen hallinta – piilottelee aina vallan takana.[4]

Oppi vallan kolmijaosta

Pääartikkeli: Vallanjako-oppi

Vallan väärinkäytön vähentämiseksi on kehitetty vallan kolmijako. Valtiovallan kolmijakoa harjoittavassa maassa kaikki kolme vallankäytön elementtiä ovat riippumattomia toisistaan. Jokaisella elementillä on oma tehtävänsä. Suomessa vallan kolmijako tapahtuu seuraavasti: lainsäädäntövaltaa käyttää eduskunta, toimeenpanovaltaa käyttävät presidentti sekä valtioneuvosto, ja tuomiovaltaa käyttävät riippumattomat tuomioistuimet. Suomessa vallan kolmijako ei toteudu täydellisesti, sillä samat henkilöt voivat olla säätämässä ja toimeenpanemassa lakeja. [5] [2]

Vallan lajit

[2]

  1. Taloudellinen valta: talouspäätökset sekä pääomien omistaminen ja niiden ohjailu (taloustieteellinen näkökulma valtaan)
  2. Sosiaalinen valta: perheen ja muiden pienyhteisöjen vallankäyttö (sosiologinen ja psykologinen näkökulma)
  3. Pakkovalta: fyysiseen voimaan ja muihin pakkokeinoihin perustuva valta, käskyvalta
  4. Manipulaatio: hienovaraista vaikuttamista, jota kohde ei aina huomaa
  5. Suostutteleva vaikuttaminen: avoimesti perustellen tehtävä vallankäyttö
  6. Auktoriteettivalta: vallankäyttäjän arvovaltaan tai tietämykseen (kompetenssiin) perustuva toiminta, jossa voi olla yllä mainittuja muita muotoja.

Vallankäytön keinot

Vallankäyttäjällä täytyy olla voimavaroja, keinoja ja resursseja vallan käyttämiseen. William Gamsonin luokituksessa ne jaetaan kolmeen ryhmään: pakotteet, hyötyä tuottavat ja normatiiviset keinot. Monet keinot ovat yksilönkin käytössä, mutta organisaatiot, byrokratia, liittoumat ja solidaarisuus ovat kollektiivisia resursseja. Ne liittyvät kokonaisten yhteiskuntien hallitsemiseen.[2]

Katso myös

Lähteet

  1. ↑ Kielitoimiston sanakirja. (Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen julkaisuja 132. Internet-versio MOT Kielitoimiston sanakirja 1.0) Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus ja Kielikone Oy, 2004. ISBN 952-5446-11-5
  2. ↑ a b c d e Otavan suuri Ensyklopedia, 10. osa (Turgenev-öljytalous), s. 7652–7654, art. Valta. Otava, 1981. ISBN 951-1-06271-9
  3. ↑ Paloheimo, Heikki & Wiberg, Matti: Politiikan perusteet. Helsinki: WSOY, 1997 (2. painos 2004). ISBN 951-0-21353-5
  4. ↑ Canetti, Elias: Joukko ja valta. ((Alkuteos: Masse und Macht.) Suomentanut Markus Lång) Helsinki: Loki-Kirjat, 1998. ISBN 952-9646-40-2
  5. ↑ Ari Höyssä & Anu Lahtinen & Erika Ripatti & Jouni Similä: Historia ajassa 4 – Eurooppalaisen maailmankuvan kehitys, s. 117. Sanoma Pro.

Aiheesta muualla