V. Y. Vihdoinkin yhdessä on marraskuussa 1986 ensi-iltansa saanut jouluaiheinen komediaelokuva, jonka on ohjannut Kari Kyrönseppä ja jonka pääosassa sekä Kyrönsepän ohella toisena käsikirjoittajana on Pirkka-Pekka Petelius.
Videofirman ujo omistaja Hese kulkee mopolla kuvaamassa tilauksesta joulujuhlia videolle. Toimistonsa portailta Hese löytää nimettömän joululahjan, Hese-slipoverin, ja alkaa selvittää keneltä se on. Hän kulkee taksilla naisten ovilla, kunnes hänelle valkenee, että lahja onkin taksinkuljettaja Astalta. Lukemattomien absurdien juonenkäänteiden jälkeen hän ja Asta lopulta ehkä saavat toisensa.[1]
Petelius ja studio-orkesteri: Lemmentunneliin – 4.25 (säv. ja sov. Pedro Hietanen, san. Kari Kyrönseppä ja Pirkka-Pekka Petelius) *
Petelius, Sarianna Salminen ja studio-orkesteri: Vihdoinkin yhdessä – 4.25 (säv. ja sov. Pedro Hietanen, san. Kari Kyrönseppä ja Pirkka-Pekka Petelius) *
AamulehdenMatti Apusessa elokuva herätti odotuksia tekijöidensä takia, mutta tuotti kuitenkin pettymyksen: ”V. Y.:ssä ei ole tarpeeksi röyhkeyttä ja anarkiaa, juuri niitä ominaisuuksia joissa Kyrönsepän huumori on maukkaimmillaan.” Osmo Peltonen (Kansan Uutiset) mielestä ”käsittämättömän kömpelö” Vihdoinkin yhdessä romahduttaa uskon kotimaiseen elokuvakomediaan. Hannu-Pekka Wettenhovi oli Etelä-Saimaa-lehdessä myönteisempi: ”Tarina etenee sopivan joutuisasti. Tapahtumat seuraavat toisiaan johdonmukaisesti ja mielekkäästi. Joulun aika suo tekijöille mahdollisuuden hurjanlaisiinkin mielikuvitusretkiin ja kohtauksiin, joita ei muuten voisi uskoa todeksi.”[1]