Itävallan maailmanperintökohteet kartalla. Paalutalot viittaa Attersee-järvelle, jonka alueella on kolme Itävallan viidestä kohteesta. Pyökkimetsät viittaa Kalkalpenin luonnonpuistoon, joka alueella on laajin Itävallan viidestä pyökkimetsäkohteesta.
Unesco on nimennyt Itävallasta 10 kohdetta maailmanperintöluetteloon.[1] Maailmanperintökohteet ovat merkittäviä kulttuuri- tai luontokohteita, joiden uskotaan olevan erityisen merkittäviä ihmiskunnalle. Periaate on kirjattu vuonna 1972 allekirjoitettuun Unescon yleissopimukseen kulttuuri- ja luonnonperinnön säilyttämisestä.[2] Itävallan ensimmäiset maailmanperintökohteet olivat Salzburgin kaupungin historiallinen keskusta ja Schönbrunnin linna ja puutarhat, jotka liitettiin maailmanperintöluetteloon vuonna 1996.[3][4]
Rikas kaupunkiympäristö, joka syntyi keskiajalta 1800-luvulle ulottuvana aikana, jolloin Salzburgin ruhtinaskunta ja kaupunkivaltio olivat osa Pyhää saksalais-roomalaista keisarikuntaa. Salzburg oli vuosisatojen ajan eteläisen ja pohjoisen Euroopan kulttuurien kohtaamispaikka, jonka tunnetuin asukas on Wolfgang Amadeus Mozart.[3]
Alueella on merkkejä ihmisen toiminnasta esihistorialliselta ajalta lähtien. Salzkammergutin suolakerrostumia on hyödynnetty jo ainakin noin vuonna 2000 eaa. 1900-luvulle jatkuneen kaivostoiminnan tuottama vauraus näkyy Hallstattin kaupungissa.[9]
Korkealle vuoristoon 1848–1854 rakennettu 41 kilometriä pitkä rautatie. Yksi parhaita esimerkkejä aikansa insinöörirakennustaidosta. Henkeäsalpaavien maisemien lävitse kulkevan rautatien tunnelit, sillat ja levähdyspaikat ovat edelleen käytössä.[10]
Grazin kaupungissa ja Eggenbergin linnassa näkyy Habsburgien vallan ajan vauraus ja kulttuurillinen vaikutus. Kaupungissa on nähtävissä keskiajalta 1700-luvulle ulottuva aikakausien arkkitehtonisten tyylien historiallinen kerrostuma ja keski- ja etelä-eurooppalaisten vaikutteiden kohtaaminen.[11]
Wachaun kulttuurimaisema on Melkin kaupungista Krems an der Donaun kaupunkiin ulottuva Tonavan jokilaakso 40 kilometrin matkalla. Alueen luostareissa, linnoissa, kaupungeissa ja kylissä näkyy erityisesti alueen viininviljelyn pitkä perintö.[12]
Neusiedlerjärven ympäristössä on asunut ihmisiä yli 8 000 vuotta. Historia näkyy alueen arkkitehtuurissa ja ihmisen toiminnan muovaamassa maisemassa. Kohde sijaitsee osittain Unkarin alueella.[5]
Wienin historiallinen keskusta (uhattujen listalla)
Asutusta varhaiselta kelttiläiseltä ja roomalaiselta ajalta nykypäivään. Habsburgen hallitsijasuvun keskus ja Euroopan musiikin historian tärkeimpiä paikkoja. Wienin historiallisissa arkkitehtonisissa kerrostumissa on kohteita barokkilinnoista 1800-luvun lopun Ringstraßen rakennuksiin ja puistoihin.[13] Vuonna 2017 Wien siirrettiin uhanalaisten maailmaperintökohteiden listalle alueen voimakkaan rakentamisen vuoksi.[8]
Esihistoriallisten asumusten jäänteitä ajalta 5000 eaa. – 500 eaa. Itävallassa on viisi kohdetta, joista kolme Atterseen järven ympäristössä. Osa useamman maan kohdetta, jonka muita osia sijaitsee Italiassa, Itävallassa, Ranskassa, Saksassa ja Sveitsissä.[7]
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista. Alkuperäinen artikkeli: en:List of World Heritage Sites in Austria – Kartta, osa taulukon sisällöstä. Kaikki viitteet tarkistettu, sisältöä lisätty, taulukon wikiteksti muotoiltu suomiyhteensopivaksi.