Unblack metal

Unblack metal
Alkuperä Black metal
Kristillinen metalli
Alkuperämaa Skandinavia
Kehittymisen
ajankohta
1990-luvun alku
Tyypillisiä
soittimia
sähkökitara
sähköbasso
rummut

Unblack metal (tai kristillinen black metal) on termi, jota käytetään kuvaamaan sellaisia musiikillisesti black metalilta kuulostavia yhtyeitä, joiden kuvasto ja sanoitukset edustavat kristinuskoa.[1] Se nähdään enemmänkin ideologiana kuin alalajina, sillä ei ole mitään tapaa soittaa black metalia kristillisesti. Tällaiset yhtyeet ovat kiistanalaisia lähinnä siksi, että monet black metalin edelläkävijät, varsinkin toisen aallon edustajat, halusivat rohkaista vihamieliseen suhtautumiseen kristinuskoa kohtaan. On väitetty, että kristilliset aatteet ovat vastakkaisia black metalin synkeän luonteen ja joidenkin yhtyeiden ihmisvihaa edustavien aatteiden kanssa.[2]

Ensimmäiset kristilliset black metal -albumit olivat norjalaisen Antestorin Martyrium (1994) ja australialaisen Horden samana vuonna julkaistu Hellig Usvart, joka toi käsitteen ja termin unblack metal (sanaleikki Darkthronen sloganista "unholy black metal"[3]) viestimien tietouteen.[4]

Erityispiirteitä

Unblack metal nähdään ideologiana, jonka sanoitukset ja kuvasto esittävät kristinuskon myönteisessä valossa. Unblack metal ei ole alalaji, sillä ei ole mitään selkeätä tyyliä soittaa black metalia kristillisellä tavalla. Siten kristillinen black metal hyödyntää black metalin särökitaroita, kimakkaa kirkunaa, nopeatempoisia rytmejä ja melodioita sekä epätavallisia kappalerakenteita. Rockdetectorin Garry Sharpe-Young kertoo tietosanakirjassaan A-Z of Black Metal, että "kaiken huipuksi on kristillisiä 'unblack'-yhtyeitä, jotka kaikkien aikomusten ja tarkoitusten mukaisesti näyttävät ja kuulostavat black metalilta sekä hyödyntävät samaa kuvastoakin, mutta vaikeaselkoisen murinalaulun ja särön taustalla ovat Jeesus Kristuksen julistukset."[5]

Jotkut unblack-yhtyeet kirjoittavat sanoituksia, jotka nimenomaan hyökkäävät satanismia vastaan, esimerkiksi Horde.[6] Tämän kaltaiset aiheet hallitsivat kristillisiä black metal -piirejä vuosia.[7] Etelä-Amerikan kristilliset black metal -piirit tunnetaan poikkeuksellisen kumouksellisista ja erittäin anti-saatanallisista sanoituksistaan.[8] 1990-luvun lopulla yhtyeet alkoivat kirjoittaa enemmän filosofisempia ja ideologisempia sanoituksia, jotka käsittelevät usein kääntymystä, pelastusta, uskon kanssa kamppailua ja Raamatun jakeita.[9]

Historia

Tausta

1970-luvulla okkultismista oli tullut muotivillitys, joka innoitti varhaisten metalliyhtyeiden sanoituksia. 1980-luvun alussa jotkut yhtyeet käsittelivät tällaisia aiheita suorasukaisemmin, mukaan lukien Venom, Mercyful Fate ja Bathory. 1980-luvun puolivälissä metallimusiikki jaettiin lukuisiin alalajeihin, ja yksi laji nimettiin black metaliksi samannimisen Venomin albumin Black Metal mukaan. 1980-luvulla tämä termi käsitettiin laajemmin, kun se tarkoitti kaikkia "saatanallisia" metalliyhtyeitä.[10]

Vaikka "kristillisiä metalliyhteitä" oli ollut olemassa 1970-luvun lopulta alkaen, selkeä vastakkainasettelu black metalin kanssa ilmeni vuonna 1984, kun chicagolainen doom metal -yhtye Trouble julkaisi raamatullisia aiheita käsittelevän albumin Psalm 9. Metal Blade Records markkinoi yhtyettä "white metalina" vastakohtana black metalille. Laulaja Eric Wagner taustoittaa eräässä jutussa, että "sain katolisen kasvatuksen, ja on muistettava, että 1980-luvun alussa kaikki metalli oli vähän saatanallista, enkä pitänyt siitä." Hän antaa ymmärtää, että Metal Blade (tai omistaja Brian Slagel) tekaisi koko termin alun alkujaan: "Luulen, että Metal Blade yritti ennemminkin olla söpö tai jotain, että 'kun kaikkea [saatanallista metallia] kerran kutsutaan black metaliksi, niin miksei kutsuttaisi Troublea white metaliksi', joka on silkkaa roskaa."[11] Vaikka 1980-luvun lopulla ja 1990-luvun alussa oli kristillisiä extreme metal -yhteitä, vasta vuonna 1994 syntyi käsite "kristillinen black metal".

1990-luku

Antestor vuonna 2011.

Australialaisen Horden albumia Hellig Usvart, jonka Nuclear Blast Records julkaisi vuonna 1994, pidetään usein ensimmäisenä kristillisenä black metal -albumina. Horden ainoa jäsen Anonymous sanoi itse, että "ennen Hordea oli samanlaisia yhtyeitä, jopa Norjassa"[3] tarkoittaen Antestoria, joka perustettiin 1990, vaikka ennen vuotta 1993 se soitti death-doom metalia nimellä Crush Evil. Antestorin esikoisalbumi Martyrium äänitettiin vuonna 1994. Pantokrator-yhtyeen "Nicolauksen" mukaan Juuri Antestor ja Horde aloittivat kristillisen black metalin.[12] HM-lehden mukaan Martyrium-albumin progressiiviset ainekset kuten koskettimet, piano ja oopperamainen naislaulu, olivat aikaansa edellä Norjan äärimetallipiireissä.[13] Yhtye aiheutti kohua paikallisessa black metal -harrastajakunnassa: Mayhem-yhtyeen Euronymous, jolla oli johtava asema alan pahamaineisissa piireissä, oli aikonut estää Crush Evilin toiminnan.[14] Varg Vikernes kuitenkin tappoi Euronymouksen 1993, joten yhtye säästyi.

Hellig Usvart aiheutti runsaasti kohua black metal -piireissä, ja tyylin harrastajat lähettivät tappouhkauksia Nuclear Blast Recordsin pääkonttoriin, vaatien yhtiötä paljastamaan yhtyeen jäsenten nimet. Ainoa varsinainen jäsen oli entinen Mortification ja Paramaecium -rumpali Jayson Sherlock.[15] "Hellig Usvart" tarkoittaa norjan kielellä "pyhää epämustaa", ja albumilla käytetään termiä "holy unblack metal". Termi on Sherlockin mukaan sanaleikki Darkthrone-yhtyeen "unholy black metal" -sloganista.[3] Humoristisuudestaan huolimatta jotkut kristityt metalliharrastajat alkoivat nimittää kristillistä black metalia "unblack metaliksi". Sherlockin mukaan Hellig Usvartia ei ollut tarkoitettu kristityille metalliharrastajille, jotka juuri ottivat albumin omakseen, vaan black metal -harrastajille myönteiseksi vaihtoehdoksi tyylin tuhoisalle sanomalle.[12]

Vuonna 1995 Ruotsissa perustettu Admonish tuli tunnetuksi siitä, että se nimitti itseään ensimmäisten joukossa kristilliseksi black metal -yhtyeeksi.[16] Tämä aiheutti laajaa keskustelua black metal -piireissä ja sai erään harrastajan perustamaan pian Admonishin vastaisen kotisivun.[16] Yhtye ei julkaissut edes demoa ennen vuotta 2005, mutta siitä huolimatta 1990-luvulla Metal Hammer -lehti nimitti Admonishia eräässä black metal -erikoisjulkaisussaan "yhdeksi johtavista kristillisista black metal -yhtyeistä.[16] Vuoden 1995 jälkeen lukuisat yhtyeet eri puolilla maailmaa julkaisivat perättäin äänitteitään, mukaan lukien Kekal ja Beliah. Kekal on All Music Guiden kirjoittajan Eduardo Rivadavian mukaan "yksi ensimmäisistä Jakartasta, Indonesiasta kotoisin olevista metalliyhtyeistä, joka on saavuttanut kansainvälistä tunnustusta, ja he ovat mahdollisesti ensimmäisiä, jotka harjoittavat kristinuskoa soittaessaan black metalia."[17] Brasilian ensimmäinen kristillinen black metal -yhtye oli Azbuk, ja Armeniassa vastaavassa asemassa oli Blood Covenant.

Antestorin albumi The Return of the Black Death osoittautui vaikutusvaltaiseksi kristillisille black metal -piireille. Albumi julkaistiin vuonna 1998 Cacophonous Recordsilla, yhdellä maailman suurimmista black metal -levy-yhtiöistä, joka oli julkaissut levyjä sellaisiltä menestyviltä yhtyeitä kuin Cradle of Filth ja Dimmu Borgir.[18] Albumi sai 4 pistettä 5:stä Kerrang!:lta ja Terrorizerilta, kahdelta suurelta brittiläiseltä metallimusiikkilehdeltä.[19] The Whipping Postin Matt Morrow kirjoittaa, että "Antestorin The Return of the Black Death on juuri sitä mitä kristilliset black metal -piirit tarvitsivat."[20]

2000-luku

Drottnar Sveitsin Elements of Rock 2013:ssa.

Screams of Abel -verkkolehden Phil Powellin mukaan 1990-luvun lopulla ja 2000-luvun alussa "kristillisten black metal -yhtyeiden kansainvälinen määrä kasvoi räjähdysmäisesti", ja black metal "vaikutti olevan nopeimmin kasvava tyylilaji kristillisissä metallipiireissä".[21] Ruotsalaiset Crimson Moonlight ja Sanctifica, norjalaiset Vaakevandring ja Drottnar sekä suomalainen Mordecai julkaisivat studioäänitteittään ja saivat huomiota sekä tunnustusta ei-kristillisissä piireissä.[22] Allmusicin mukaan Lengsel-yhtyeen albumi Solace (2000) sai kriitikoiden arvostusta.[23]

Vaikka unblack-piirit eivät ehkä ole osa black metal -piirejä, molempien suuntausten muusikot ovat tehneet yhteistyötä. Dimmu Borgirin kosketinsoittaja Stian Aarstad tuotti Vaakevandringin nimi-EP:n Vaakevandring vuonna 1999,[24] ja Mayhemin Jan Axel Blomberg soitti rumpuja Antestorin The Forsaken -albumilla vuonna 2005.[25]

Nykyisin suuntauksessa vaikuttaa joukko yhtyeitä, jotka edustavat perinteisempää raakaa ja tuotantoarvoiltaan karumpaa, hiomatonta black metal -tyyliä, kuten Abdijah, Light Shall Prevail, Offerblod, Arch of Thorns, Flaskavsae, Elgibbor, Katumus, Antivenom, Bedeiah, Dormant, Firethrone sekä lukuisat muut, joilla on sopimus tyyliin erikoistuneilla levy-yhtiöillä, kuten Sullen Records[26] ja EEE Recordings muiden muassa.

Suosio ja huomio viestimissä

Frosthardr Suomen Immortal Metal Fest 2005:ssä.

Kristilliset black metal -yhtyeet eivät ole saavuttaneet merkittävää valtavirran menestystä musiikkimaailmassa. Kuitenkin jotkut yhtyeet, kuten Antestor, Frosthardr ja Crimson Moonlight, ovat soittaneet vuosittaisessa Cornerstone Festival -tapahtumassa, Bushnellissa, Illinoisissa, yhdellä maailman suurimmista kristillisistä musiikkifestivaaleista.

Horden black metal -parodiakohu toi "kristillisen black metal" -käsitteen viestimien tietouteen jo vuonna 1995: esimerkiksi norjalainen sanomalehti Morgenbladet julkaisi 6. kesäkuuta 1995 aiheesta artikkelin nimeltä "MusikkOpp-ned oppnedkors!" (suom. Musiikki ylösalaisin - ylösalaisinristi!).[4] Artikkelin kirjoittaja kuvailee, että "Horden albumi on jyrkkää satiiria norjalaisesta black metal -suuntauksesta."[4] Samassa artikkelissa mainitaan myös norjalainen Antestor, ja laulaja Kjetil Molnes kertoo: "Samaistamme yhtyeemme black metaliin musiikkityylinä, emme aatteena tai elämänkatsomuksena."[4]

2000-luvulla yhtyeet Admonish ja Frosthardr ovat saaneet huomiota tiedotusvälineissä: Admonishin muusikkokaksoset Emil (kitara) ja Jonas Karlsson (basso) näyttäytyivät Pimp My Ride International -ohjelmassa 6. lokakuuta 2006. Ohjelmassa kaksoset mainostivat yhtyettään ja Admonishin musiikkia soitettiin.[27][28] Frosthardr sen sijaan oli mukana vuoden 2007 dokumenttiohjelmassa Murder Music – Black Metal. Yhtyettä haastateltiin minuutin verran, ja jäsenet toivat kristillisen näkökulman asiaan.[29]

Ruotsalainen Mayhem-dokumentaristi Stefan Rydehed teki kristillisestä black metal -ilmiöstä puolituntisen dokumentin Light in Darkness - Nemesis Divina, jossa haastateltiin yhtyeitä kuten Crimson Moonlight, Admonish ja Frosthardr.[30] Dokumentti sai ensi-iltansa 29. toukokuuta 2008.[31] Rydehed esitti Light in Darknessin eri musiikkifestivaaleilla vuonna 2008. Dokumentti julkaistiin virallisesti YouTubessa huhtikuussa 2010.[12]

Kiistanalaisuus

Tiettyjen kriitikoiden kuten Sue-lehden Jussi Lahtosen mielestä tyylin kristillisen vastineen erottaminen black metalista eri termeillä "tuntuu melko turhalta" ja on lähinnä "semanttista kikkailua".[32] Kuitenkin varhaiset yhtyeet Antestor ja Horde kieltäytyivät nimittämästä musiikkiansa black metaliksi, koska aikanaan tyyli yhdistettiin julkisesti viestimissä saatananpalvontaan. Siksi Horde nimitti tyyliänsä "holy unblack metaliksi", ja Antestor käytti nimitystä "sorrow metal".[33][19] Light in Darkness -- Nemesis Divina -dokumentin ohjaaja Stefan Rydehed, joka sanoo tienneensä unblack metal -käsitteestä jo 1990-luvun alussa vaikkei hyväksynyt sitä, kertoo eräässä haastattelussa suuntauksen asemasta:

»Kristityt black metal -muusikot näkevät itsensä osana black metal -yhteisöä, mutta heidän on vaikea saada hyväksyntää. Ei ainoastaan muilta black metal -muusikoilta, vaan myös yhteiskunnalta ja tavallisilta kristityiltä.»
(Dokumenttiohjaaja Stefan Rydehed kristityistä black metal -muusikoista.[34])

Nykyisin useimmat kristilliset black metal -yhtyeet ajattelevat black metalin muuttuneen aatteellisesta suuntauksesta puhtaasti musiikilliseksi, ja siksi ne kutsuvat omaakin musiikkiaan black metaliksi.[35] Ruotsalaisen Crimson Moonlight -yhtyeen laulaja Simon "Pilgrim" Rosén sanoo haastattelussa vuonna 2005: "Emme halua kutsua musiikkiamme unblack metaliksi tai white metaliksi, me soitamme black metalia."[36] Rosén perustelee kantansa tarkemmin Ultimate Metal -zinen 24. toukokuuta 2005 julkaistussa haastattelussa:

»Uskomme, että nykyisin kaikenlainen musiikki on neutraalia itsessään. Tarkoitan, ei mikään musiikkilaji voi olla 'paha' sinänsä. Kaikki riippuu tarkoituksesta, että miksi tätä tehdään ja mistä sanoitukset kertovat. Käytän vertauskuvaa: murhaajan hallussa veitsi voi tappaa, mutta lääkärin kädessä se voi pelastaa. Onko veitsi itsessään paha? Ei, riippuu, miten sitä käytetään. Meillä on valta päättää, mihin käytämme musiikkia. Tiedän, että monet black metal -harrastajat suhtautuvat pahasti siihen, että käytämme sanaa 'black metal' kuvaamaan musiikkiamme, ja olemme pahoillamme, jos jotkut pahastuvat siitä. Meille black metal on kuitenkin musiikin tyylilaji. Kuunnelkaa Veil of Remembrancea ja kertokaa millaista musiikkia se on. Tiedän, että aluksi black metal tarkoitti saatanallisia ja okkultistisia metalliyhtyeitä. Kuitenkin tänä päivänä jopa sekulaaripiirit sanovat muuta, koska on monia saatanallisia ja okkultistisia sanoituksia tekeviä yhtyeitä (Deicide, Morbid Angel, God Among Insects), joita ei kutsuta 'black metaliksi'. Ja miksi näin? Black metal on kasvanut ja muuttunut. Uskomme myös, että Jumala loi kaikki soinnut sekä harmoniat ja jopa musiikkityylit. Ihmiskunta voi käyttää näitä lahjoja eri tavoin ja tyylein.»
(Simon "Pilgrim" Rosén (Crimson Moonlight) Ultimate Metal -sivuston haastattelussa 2005.[35])

Usein "kristillinen black metal" nähdään mahdottomana käsitteenä: Shash Median ja Rockworld TV:n yhteistyönä tuottamassa black metal -dokumentissa Murder Music – A History of Black Metal (2007) kaikki haastateltavat muusikot ovat asiasta kysyttäessä sitä mieltä, että black metal ei voi olla kristillistä.[29] Dokumentissa muusikot esittivät asiasta hämmentyneitä lausuntoja. Esimerkiksi englantilaisen Sabbat-yhtyeen laulaja Martin Walkyier ihmetteli: "Kristillinen black metal? Mitä ne [yhtyeet] tekevät? Rakentavatko ne kirkkoja? Korjaavatko ne niitä, siis sen jälkeen kun black metal -yhtyeet ovat polttaneet ne? (naurua)"[29] Brittiläisen metallilehti Terrorizerin toimittaja Jonathan Selzer kertoo dokumentissa kokemuksistaan ja ajatuksistaan aiheesta:

»Lehden kirjepalstalla oli kuusi viikkoa kestänyt keskustelu siitä, voiko soittaa kristillistä black metalia vai ei, ja se kaikki alkoi [kristillisen black metal -albumin] arvostelusta, jossa toimittaja ei tiennyt mitä ajatella asiasta. Miten voi [black metalissa] harjoittaa uskontoa, jonka keskeinen sanoma on Pelastus? Se on yksi vastakkaisimmista aiheista mitä black metalissa voi olla. Black metalin ei ole tarkoitus johtaa ihmisiä Jumalan luokse. Kristinuskossa saattaa olla joitain piirteitä, ehkä jotain Vanhan testamentin 'hirttäkää heidät' -tyyppistä vimmaa, joka saattaisi jopa olla rinnastettavissa black metaliin. Hieman samalla tavalla kuin 16 Horsepower, vaikka se ei ole black metalia. He edustavat kristinuskon vanhaa muotoa, joka käsittelee pitkälti Jumalan raivoa.»
(Metallilehti Terrorizerin toimittaja Jonathan Selzer pohtii kristillistä black metal -käsitettä Murder Music -dokumentissa 2007.[29])

Beat the Blizzard -verkkolehden artikkelissa vuodelta 2007 kirjoittaja Jan Lindsø sanoo: "Monet metalliharrastajat ovat sitä mieltä, että 'ei pitäisi sallia' kristittyjen käyttää black metal -estetiikkaa musiikillisesti, koska heillä ei luonnostaan ole tätä pahuutta ja mahdollisesti ihmisvihaisia piirteitä, jotka monien mielestä ovat välttämättömiä, jos halutaan olla vakuuttavia black metal -muusikoina."[2] Mayhemista vuonna 1988 uskoon tulonsa takia eronnut Kittil Kittilsen esitti eräässä haastattelussa huolenaiheensa suuntauksen muusikoita kohtaan: "Mielestäni he ovat täysin hakoteillä. En voi ymmärtää kuinka vakavasti he edes pystyvät tekemään sen (soittamaan black metalilta kuulostavaa musiikkia kristittyinä). He ovat täysin hukanneet päämäärän. Tarkoitan, jos haluaa olla kristitty, on oltava sitä kauttaaltaan, jos haluaa olla metal, on oltava sitä kauttaaltaan. Jos nuo ihmiset todella ottaisivat uskonsa vakavasti ja seuraisivat Sen opetuksia, johon sanovat hartaasti uskovansa, he eivät saattaisi itseään tuollaiseen asemaan. He ovat törmäyskurssilla kristillisen elämän ja opin kanssa. Sanon näin omasta kokemuksestani ja siitä mitä Raamatussa on kirjoitettu. Rockmusiikki, metallimusiikki ei liity mitenkään kristilliseen toimintaan!"[2] Screams of Abel -lehdessä Antestorin entinen jäsen Morten Mageroy suhtautui myös varauksella unblack metalin yleistymiseen: "Toivon todella, että [kristillistä, black metalilta kuulostavaa musiikkia soittavat] ihmiset tietävät mitä tekevät. Tämä kuulostaa tylyltä, mutta olen nähnyt kun ihmiset menevät mukaan johonkin jota eivät tunne. En väitä, että nämä ihmiset pilaavat elämänsä, mutta olen nähnyt sen tapahtuvan joillekin, ja se pelottaa minua paljon."[21] Mageroy puolustaa kuitenkin muusikoiden tarkoitusperiä: "Monet kristilliset yhtyeet ovat tehneet upeita asioita antaessaan Jumalan johtaa heitä. Tiedän, että Jumala käyttää monenlaisia tapoja viestintään, ja on tärkeätä, että kristityt vaikuttavat joka alueella, jokaisessa tyylilajissa, yksityisesti ja työssä."[21]

Tietyt alkuperäiset black metal muusikot ovat nykyisin sillä kannalla, että black metal ei edusta enää mitään aatetta. Esimerkiksi Mayhem-yhtyeen rumpali Jan Axel Blomberg (Hellhammer) kertoo venäläisen Metal Library -sivuston haastattelussa 7. tammikuuta 2007: "Mielestäni black metal on tänä päivänä vain musiikkia. Sanon teille, etten minä tai Mayhemin muut [nykyiset] jäsenet koskaan olleet todella uskontoa tai muuta vastaan. Meitä kiinnostaa pääsääntöisesti vain musiikki."[37] Satyricon-yhtyeen laulaja Sigurd Wongraven (Satyr) sanoo samaisessa dokumentissa, että vaikka hän ei hyväksy kristillistä black metalia, "black metalin ei välttämättä tarvitse olla saatanallista, mutta se on oltava synkkää."[29]

Kristillisiä black metal -yhtyeitä

Katso myös

Lähteet

  • Sharpe-Young,Garry: Rockdetector: A-Z of Black Metal. Cherry Red Books, 2001. ISBN 1901447308 (englanniksi)

Viitteet

  1. Kapelovitz, Dan: Heavy Metal Jesus Freaks - Headbanging for Christ. Mean Magazine, 2001. ”And where secular Black Metal thrived, so did its Christian counterpart, Unblack Metal, with names like Satanicide, Neversatan, and Satan's Doom.” Artikkelin verkkoversio. Viitattu 6.9.2007. (Arkistoitu – Internet Archive)
  2. a b c [ http://www.beattheblizzard.com/?module=interviews&interview=80 (Arkistoitu – Internet Archive) Kittil Kittilsen, Blizzard Beasts]
  3. a b c Erasmus, interview with Horde, Unblack.de (Arkistoitu – Internet Archive) (englanniksi). Luettu 17. huhtikuuta 2007.
  4. a b c d MusikkOpp-ned oppnedkors! Morgenbladet. 6.2.1995. Oslonett. Viitattu 19.12.2007. (norja)
  5. Sharpe-Young, 2001 "Introduction" s. IV
  6. "So the album was created with a prophetic, free, submissive, obedient, reverent, anti-Satan and Christian mindset." – Horde: Interview with Son Of Man Records (Arkistoitu – Internet Archive) (retrieved 2007-11-30)
  7. Morrow, Matt. Poems of Shadows - Nocturnal Blasphemous Chanting. The Whipping Post. Viitattu 2007-12-01.
  8. Black Metal Primer Redux. HM Magazine, Määritä ajankohta!
  9. "Our songs deal with personal challenges as well as on spiritual struggles." -Pål Dæhlen Interview with CrossOver (Arkistoitu – Internet Archive)
  10. Moynihan, Michael: Lords of chaos: The bloody rise of the satanic metal underground. Venice, California: Feral House, 1998. ISBN 0-922915-48-2 (englanniksi) (Suom. Kaaoksen ruhtinaat: Mustan metallin messu. (Suomentanut Kai Latvalehto) Helsinki: Johnny Kniga, 2008. ISBN 978-951-0-34109-4 )
  11. Popoff, Martin. Forewords for the re-issue of Psalm 9 booklet. 2006. Escapi Music.
  12. a b c Rydehed, Stefan. Nilsson, David. Light in Darkness - Nemesis Divina part 1. YouTube (virallinen). 2010-05-25.
  13. Lee Rake, Jamie: Antestor - Martyrium HM Magazine. 2000. Open Publishing. Arkistoitu 18.8.2003. Viitattu 10.5.2008.
  14. Interview with Euronymous, done by Faust from Emperor for his zine Orcustus (englanniksi). Luettu 4. maaliskuuta 2007
  15. Waters, Scott: Horde (Horden biografia.) No Life 'til Metal. Viitattu 12. elokuuta 2007. (englanniksi)
  16. a b c Matt Morrow, Admonish Interview, The Whipping Post (englanniksi). Luettu 30. huhtikuuta 2007.
  17. Rivadavia, Eduardo: Kekal All Music Guide. Viitattu 6.12.2007.[vanhentunut linkki]
  18. Albumi Scott Waters, Antestor: The Return of the Black Death, No Life 'til Metal (englanniksi)l Luettu 27. huhtikuuta 2007.
  19. a b Antestor interview Art for the Ears. 12.12.1998. Open Publishing. Viitattu 17.5.2008.
  20. Morrow, Matt: Antestor - The Return of the Black Death The Whipping Post. 2001. Open Publishing. Viitattu 29.8.2007.
  21. a b c Powell, Phil: Antestor 2003. Valsignalandet. Viitattu 12.10.2008.[vanhentunut linkki]
  22. Circus Brimstone: Antestor - The Forsaken Nocturnal Horde. 6.1.2005. Open Publishing. Arkistoitu 30.4.2008. Viitattu 8.5.2008.
  23. Rivadavia, Eduardo: Lengsel Allmusic. Viitattu 20.11.2007.
  24. Hottenbacher, Dirk: Vaakevandring CrossOver. 26.5.2005. Open Publishing. Arkistoitu 3.3.2016. Viitattu 13.12.2007. (saksa)
  25. Kemman, Max: Antestor Jesus Metal. 10.4.2004. Open Publishing. Viitattu 13.12.2007.
  26. J.A. Kaunisto: Kristillisiä mustan metallin bändejä haussa V2. 08.11.2008. Viitattu 31. maaliskuuta 2010.
  27. Jansson, AnnaMaria.(2006-09-15) Rishögen blev lyxbil. Aftonbladet (Swedish). retrieved 2007-10-25.
  28. Agency: Pimp My Ride på svenska (Arkistoitu – Internet Archive) (Swedish). Viitattu 2007-10-25.
  29. a b c d e Shash Media & Rockwrold TV, Murder Music – Black Metal -dokumentti. Haastattelut: Luscious Rene. Haastateltavana Mantas (Venom), Dani Filth, Sabbat, Satyricon, Black Widow, Dimmu Borgir, Mayhem, ja Immortal. 2007
  30. Light in Darkness - Nemesis Divina (Dokumentin esittely) Rokumentti-festivaali. 2008. Suomi. Viitattu 10. helmikuuta 2010.
  31. Christian Black Metal Documentary 'Light In Darkness' To Receive World Premiere Tomorrow Blabbermouth. 28.5.2008. Roadrunner Records. Viitattu 1.6.2008.
  32. Jussi Lahtonen: Haastateltavana White Metal 24.10.2005. Suezine. Arkistoitu 27.5.2011. Viitattu 3. maaliskuuta 2007.
  33. Matt Morrow, antestor: The Return of the Black Death, The Whipping Post (englanniksi). Luettu 27. huhtikuuta 2007.
  34. Pentagrimes. Light in Darkness -- Nemesis Divina with Stefan Rydehed. 15. syyskuuta 2008
  35. a b Jordan, Jason: Crimson Moonlight - At Their Most Brutal (Yhtyeen haastattelu.) Ultimate Metal webzine. 2005. Ultimatemetal.com. Arkistoitu 25.1.2009. Viitattu 12. elokuuta 2000. (englanniksi)
  36. Mei, Valerio. Crimson Moonlight. White Metal.
  37. Skogtroll: Hellhammer (Jan Axel Blomberg):"I just have wonderful memories of your country!" (Haastattelu Jan Axel Blombergin osuudesta Antestorissa, Dimmu Borgirissa ja suhteesta black metaliin) Metallibrary.ru. 7. tammikuuta 2007. Venäjä: Avoin julkaisu. Viitattu 16. kesäkuuta 2008. (venäjäksi)

Aiheesta muualla