PROFILPELAJAR.COM

Umaijadien dynastia (arab. بنو أمية‎, banū Umayya tai الأمويون, al-Umawiyyūn; pers. ‏امویان‎, Omaviyân) oli islamilaisen 800-luvulla kirjatun tarinaperinteen mukaan abbasidien vallankumousta edeltänyt, Damaskoksesta käsin arabien valtakuntaa hallinnut arabidynastia vuosina 661–750. Suurimmillaan se hallitsi Pakistanin ja Espanjan välistä aluetta Lähi-idässä ja Pohjois-Afrikassa.

Islamilaisen tarinankerrontaperinteen mukaan umaijadien dynastiaa olisi edeltänyt niin sanottujen oikeaan johdettujen kalifien legendaarinen aika eli Rashidun-kalifaatti.^[1] Islamilaisen kerrontaperinteen mukaan umaijadit olivat ensimmäinen dynastia islamilaisia kalifeja, jotka eivät olleet suoranaista sukua profeetta Muhammedille itselleen. He olivat kuitenkin samaa mekkalaista heimoa, quraišeja. Alun perin he olivat olleet Muhammedin vihollisia.^[2]

Arkeologinen ja numismaattinen tutkimus on tarjonnut varovaisempaa tietoa umaijadikalifeista.^[3] Ensimmäinen kalifi, jonka historiallisuus on varmuudella osoitettu, on Muawija (661–680). Tämän jälkeen seuraa viiden vuoden aukko, jonka jälkeen valtaan nousi kalifi Abd al-Malik ibn Marwan (685–705). Sitäkään ei varmuudella tiedetä, oliko kyse samasta dynastiasta vai merkitsivätkö välivuodet sisällissodan aikaa, jonka jälkeen Iranin Mervistä tullut al-Malik sai vallan haltuunsa.^[3]

Kalifaatin synty

Islamilaiseen 800-luvun suulliseen tarinaperinteeseen kuuluu kertomus laajan arabikalifaatin syntymisestä Arabian niemimaalla sijaitsevalta Medinan keitaalta käsin.^[4] Tarinan monien ongelmien takia on historiallisten aikalaislähteiden pohjalta syntynyt myös vaihtoehtoinen teoria uuden valtakunnan synnystä. Sen mukaan Bysantin ja sassanidien Iranin välisen sodan tapahtumat loivat Lähi-itään valtatyhjiön, kun Iranin valtio romahti ja roomalaiset vetäytyivät Lähi-idän alueiltaan. Valta joutui alueella jo asuneiden arabiheimojen käsiin. Sitä seuranneen arabiheimojen keskinäisen sodan eli fitnan voitti Muawija, joka vakiinnutti asemansa Syyriassa 640-luvulla ja hallitsi yksinvaltiaana noin 660–680 arvonimellä "uskovien komentaja" (Amīr al-Muʾminīn). Hänen käsiinsä päätyi valtava alue Egyptistä Afganistanin rajoille. Muawijan taustoista tiedetään vähän. Hänen arvellaan olleen Bysanttia palvellut kenraali, ja hänen valtapiirinsä painopisteenä olivat Bysantin hylkäämät alueet. Muawijan virkakoneisto periytyi Bysantilta, joten hallintoa alkoivat hoitaa kristityt kreikkalaiset, kuten Johannes Damaskolainen. Muawija oli Bysantin vasalli, ja maksoi sille veroa.^[5]^[6]

Umaijadikalifaatin uskonto

Islamilainen perimätieto on tuominnut umaijadikalifien ajan petoksena ja luopumisena Profeetan alkuperäisestä esikuvasta.^[7] Selitys tähän saattaa olla se, että umaijadien kaudelta ennen abbasidien vallankumousta vuonna 750 ei ole mitään merkkejä islamista. Muawija oli nähtävästi kristitty hallitsija, joka käytti hallintonsa virkakielenä kreikkaa. Volker Poppin kiistellyn teorian mukaan Muawija esiintyi Damaskoksessa sijainneen Johannes Kastajan haudan suojelijana, koska hänen lyömissään rahoissa esiintyi Johannes Kastaja kantamassa omaa irti leikattua päätään.^[8]

Kalifi Abd al-Malik toi mukanaan Iranin Mervistä muhammad-tunnuksen, joka oli lyöty al-Malikin kolikoihin, ja joka päätyi myös Jerusalemiin rakennetun Kalliomoskeijan friisitekstiin. Eräät tutkijat ovat katsoneet, että muhammad ei vielä tällöin tarkoittanut arabiprofeetta Muhammedia, vaan oli Jeesukselle annettu kunnianimi, kirjaimellisesti "ylistetty".^[3]^[9] Al-Malikin valtionuskonto olisi ollut Jeesuksen pikaista paluuta odottanut kultti, jonka keskuspaikaksi Kalliomoskeija rakennettiin. Kalliomoskeija ei ollut rakenteeltaan moskeija vaan muistutti zarathustralaista tulitemppeliä, jonka keskuksena oli maailman peruskivi. Temppelin friisiteksti keskittyi puhumaan Jeesuksesta ja julistamaan monoteismia, jossa Jeesus oli vain Jumalan lähettiläs, mutta ei Jumalan poika, kuten Bysantin trinitaarisessa kristinuskossa.

Al-Malikin myötä suhtautuminen kristittyihin muuttui kielteisemmäksi ja heitä alettiin vainota. Jättivaltakunnan uskonnollinen yhtenäisyys ei silti vielä toteutunut. Esimerkiksi Pohjois-Afrikassa lyödyt kolikot eivät sisältäneet muhammad-viestiä. Ne olivat latinankielisiä ja käyttivät perinteisiä siunausformuloita, jotka areiolaiseen tapaan korostivat Jumalan ykseyttä. Kolikoiden tekstejä ei muuallakaan kirjoitettu pelkästään arabiaksi vaan käytettiin paikallisia kieliä.^[10]

Dynastian päättyminen

Abbasidien vallankumous vuonna 750 päätti al-Malikin seuraajien ajan kalifeina. Uudet vallanpitäjät tulivat Iranin Khorasanista, jonka suurin kaupunki oli Merv. He toivat mukanaan uskonnollisen suuntauksen, joka eräiden tutkijoiden mukaan oli alku vuoden 800 jälkeen arabikirjallisuuteen ilmestyneelle islamille, jonka profeettana oli Muhammed ja pyhänä kirjana Koraani. Abbasidit katsoivat olevansa tämän profeetan sukulaisia ja perillisiä. Heidän valtakaudellaan kirjoitettiin arabivaltion historia, joka kertoi kukistettuja umaijadeja edeltäneestä kulta-ajasta, jolloin abbasidien esi-isät oikeudenmukaisesti olivat hallinneet arabivaltakuntaa.^[11]

Uudet teoriat islamin alkuperästä vasta abbasidien hankkeena ovat aiheuttaneet hämmennystä Koraanin tutkijoiden keskuudessa. Vaikka skeptisyys islamilaista tarinaperinnettä kohtaan onkin kasvanut, perinteeseen luottavat arabistit luottavat siihen edelleen.^[12]

Varhaisten kalifien sukupuu

Sukupuu esittää kalifit islamilaisen tarinaperinteen mukaisesti, eikä se ole saanut kaikkein varhaisimpien henkilöiden osalta historiatieteeltä vahvistusta. Luotettavaa tietoa on sukupuun punaisista ja oransseista nimistä ja osin vihreistä. Kaikkien muiden historiallisuutta ei ole voitu historiatieteen keinoin vahvistaa.^[13]^[14]

Värikoodit

Uthman ibn Affan ( Kalifi, 644–656)

Damaskoksen kalifit (661–750):

Muawija I ibn Abi Sufyan, 661–680
Jazid I ibn Muawija, 680–683
Muawia II ibn Yazid, 683–684
Marwan I ibn al-Ḥakam, 684–685
Abd al-Malik ibn Marwan, 685–705
Walid I ibn Abd al-Malik, 705–715
Suleiman ibn Abd al-Malik, 715–718
Omar ibn Abd al-Aziz, 717–720
Jazid II ibn Abd al-Malik, 720–724
Hisham ibn Abd al-Malik, 724–743
Walid II ibn Yazid II, 743–744
Jazid III ibn al-Walid, 744
Ibrahim ibn al-Walid, 744
Marwan II ibn Muhammad (hallitsi Harranista Jazira)ssa 744–750

Córdoban emiirit (756–929):

Abd ar-Rahman I, 756–788
Hisham I, 788–796
Hakam I, 796–822
Abd ar-Rahman II, 822–852
Muhammad I, 852–886
Mundhir, 886 – 888
Abdallah ibn Muhammad, 888–912
Abd ar-Rahman III, 912–929

Córdoba kalifit (929–1031):

Abd ar-Rahman III, kalifina 929–961
Al-Hakam II, 961–976
Hisham II, 976–1008
Mohammed II, 1008–1009
Suleiman, 1009–1010
Hisham II, uudelleen 1010–1012
Suleiman, uudelleen 1012–1017
Abd ar-Rahman IV, 1021–1022
Abd ar-Rahman V, 1022–1023
Muhammad III, 1023–1024
Hisham III, 1027–1031

Lähteet

Hämeen-Anttila, Jaakko: Islamin monimuotoisuus. Gaudeamus, 1999. ISBN 951-662-749-8
Lane-Poole, Stanley: The Mohammadan Dynasties. Archibald Constable and Company, 1894. Teoksen verkkoversio.
Luxenberg, Christoph: A new interpretation of the arabic inscription in Jerusalems’s Dome of the Rock.Teoksessa: K-H. Ohlig & G. Puin (toim.) The hidden origins of Islam. New research into its early history, s. 125–151. Prometheus Books., 2010. ISBN 978-1-59102-634-1 Teoksen verkkoversio.
Nevo, Y. E. & Koren, J: Crossroads to Islam. The origins of the Arab religion and the Arab state. Amherst, NY: Prometheus Books, 2003). ISBN 1-59102-083-2
Ohlig, Karl-Heinz: From Muhammad Jesus to prophet of the Arabs. Teoksessa: K-H. Ohlig (toim.) Early islam. A critical reconstruction based on contemporary sources, s. 251–307. Prometheus Books, 2013. ISBN 978-1-61614-825-6 Teoksen verkkoversio.
Popp, Volker: The early history of islam, following inscriptional and numismatic testimony. Teoksessa: Karl-Heinz. Ohlig & Gerd-R. Puin (toim.) The Hidden Origin of Islam. New Research into its Early History, s. 17–124. Prometheus Books, 2010. ISBN 978-1-59102-634-1 Teoksen verkkoversio. (englanniksi)

Viitteet

↑ Fadhlalla Haeri: Islam, s. 95–99. Tammi, 1996.
↑ Hämeen-Anttila, s. 45–50
↑ ^a ^b ^c Popp, V.: The Early History of Islam, Following Inscriptional and Numismatic Testimony. Teoksessa: K-H. Ohlig & G-R-Puin (toim.) The hidden origin of Islam, s. 17–124. Prometheus Books, 2010.
↑ Haeri, 1995, s. 90–
↑ Popp, V.: From Ugarit to Samarra. An archeological journey on the trial of Ernst Herzfeld. Teoksessa: K-H. Ohlig (toim.) Early Islam. A critical reconstruction based on contemporary sources, s. 14–175. Prometheus, 2013.
↑ Nevo, Y. E. & Koren, J.: Crossroads to Islam. The origins of the Arab religion and the Arab state, s. 89–. Prometheus, 2003.
↑ Haeri, 1996, s. 100
↑ Popp, 2010, s. 41–44
↑ Luxenberg, Christian: A new interpretation of the arabic inscription in Jerusalems’s Dome of the Rock, Teoksessa: K-H. Ohlig & G. Puin (toim.) The hidden origins of Islam. New research into its early history, s. 125–151. Prometheus Books, 2010.
↑ Popp, 2010, s. 79
↑ Ohlig, K-H.: From Muhammad Jesus to prophet of the Arabs. Teoksessa: K-H. Ohlig (toim.) Early islam. A critical reconstruction based on contemporary sources, s. 251–307. Prometheus, 2013.
↑ Jaakko Hämeen-Anttila: Johdatus Koraaniin, s. 210–211. Gaudeamus, 2006.
↑ Lane-Poole 1894, s. 11
↑ Lane-Poole 1894, s. 22