Umaijadien kalifaatin kolikot ovat rahoja, joita lyötiin tai käytettiin islamin varhaishistoriaan kuuluvan umaijadien dynastian hallitsemassa Lähi-idän suurvallassa vuosina 661–750.

Niin sanottu Umaijadien kalifaatti syntyi 600-luvun mullistuksissa, joissa arabiheimot nousivat valtaan laajalla alueella sen jälkeen kun sassanidien Persia oli valtiona romahtanut, ja Bysantti vetäytyi Lähi-idässä hallitsemiltaan alueilta Pohjois-Afrikassa ja Suur-Syyriassa. Kalifaatin pääkaupunki oli Syyrian Damaskos, joka oli aikaisemmin kuulunut Bysantille. Valtakunnan toinen ydinalue oli Persia, missä sassanidien dynastia oli hallinnut vuodet 226–651.

Suurimmillaan umaijadivaltakunta hallitsi nykyisten Pakistanin ja Espanjan välistä aluetta Lähi-idässä ja Pohjois-Afrikassa. Valtakunta oli kuitenkin hallinnoltaan löyhä siten, että keskusvallan kyky valvoa alueellisia kuvernöörejä oli heikko. Hallitsijoista vain Abd al-Malik (680 tai 685–705) käytti kalifin arvonimeä, joten puhe kalifaatista on myöhemmin syntynyt anakronismi.^[2] Valtakunnan ensimmäinen hallitsija oli Muawija (661–680), joka samalla oli ensimmäinen historiallisten lähteiden varmistama arabihallitsija.^[3] Umaijadien valta kaatui Persian alueelta tulleiden abbasidien vallankumoukseen vuonna 750.

Islamilainen käsitys umaijadivaltakunnasta ja sen tapahtumista perustuu 800-luvulla koottuun suulliseen tarinatietoon, jonka al-Tabari 900-luvulla kokosi yhtenäiseksi esitykseksi.^[4] Sen mukaan mukaan Muawija oli Syyrian arabialainen emiiri, joka vuonna 657 nousi kapinaan oikeaan johdettua kalifia Ali ibn Abi Talibia vastaan.^[5] Koska Muawijan hallituskaudelta ei ole löydetty merkkejä islaminuskosta^[6], islamilainen historiankirjoitus on pitänyt Muawijaa ja hänen seuraajiaan väärämielisinä kalifeina, jotka karkeasti ohittivat Muhammedin opetukset.^[7] Länsimaisen tutkimuksen valtavirta on edelleen nojautunut al-Tabarin antamiin tietoihin.

Historiallis-kriittinen tutkimus umaijadikalifaatista on hylännyt islamilaisen perimätiedon ja rakentanut sen sijaan kuvaa ajasta numismaattisen ja epigrafisen aineiston avulla, joka muodostaakin ainoan tarjolla olevan aikalaislähteen.^[8] Sen pohjalta on arveltu, että Muawija nousi vuonna 640 valtaan arabiheimojen sisällissodan voittajana, ja Hijaz-taustan asemesta olisi ollut Bysanttia palvellut kristitty arabikenraali.^[9] Koska oikeaan johdetuista kalifeista [Abu Bakr (632–634), Umar (634–644), Uthman (644–656) ja Ali (656–661)], ei ole tallentunut kolikkotietoa, jotkut pitävät heitä pelkästään legendaarisina taruhahmoina, vaikka islamilainen perimätieto kertookin heistä yksityiskohtaisesti.

Suunnilleen vuoteen 650 asti Bysantti toimitti suuria määriä kuparikolikoita entisiin provinsseihinsa Lähi-idässä. 650-luvun lopulta 680-luvulle kolikoiden lyöminen oli provinssien ja alueiden käsissä. Syyriassa ja pohjoisessa Mesopotamiassa kolikoihin merkittiin rahapajan nimi ja muuta tekstiä. Kolikoiden ikonografiassa esiintyi Bysantin keisari ristitunnuksineen.^[10]

Aikaisemmin sassanidien hallintaan kuuluneilla alueilla Persiassa ei aluksi tapahtunut juuri muutoksia kolikoiden suunnittelussa. Abd al-Malikin valtakauteen saakka itäisissä kolikoissa oli persialainen kuningasten kuningas -teksti (shāhānshāh) sekä zarathustralainen tulialttari. Vähitellen arabialaista tekstiä ja kuvernöörien nimiä alettiin lisätä kolikoihin, ja vuosiluvut vaihtuivat arabian aikaan (hijra). Vuodesta 667/668 alkaen jotkut kuvernöörit lisäsivät rahoihin yleisen viittauksen Jumalaan.^[10]

680-luvulta lähtien joidenkin persialaisten kuvernöörien kolikoihin ilmestyi teksti muhammad rasul allah. Vuosien 696–698 jälkeen kolikot muuttuivat uudelleen. Kuvat ja kuvernöörien nimet poistuivat ja kolikot muuttuivat nimettömiksi.^[10]

Bysanttiin kuuluneilla alueilla liikkuvat rahat olivat kultainen solidus ja kuparikolikko follis, lyöntipaikkana Konstantinopoli. Kuparikolikoissa kuvana oli keisari Konstans II ja useita ristisymboleita. Sassanideille kuuluneilla alueilla käytössä oli hopeinen drakhma, joita lyötiin useissa rahapajoissa. Suuria määriä uusia bysanttilaisia kuparikolikoita ilmestyi kiertoon Bysantin menettämille alueille Syyriassa ja Mesopotamiassa. Tuontikolikoiden lisäksi niitä jäljiteltiin.^[11] Erilaisia teorioita on esitetty siitä, miksi Bysantti vei kolikoita juuri menettämilleen alueille. Orientalisti Stefan Heinemann arvelee, että tuolloin arabien uskontoa pidettiin ehkä vain yhtenä kristillisistä harhaopeista. Mahdollisesti myös arabit pitivät itseään Rooman imperiaalisen idean jatkajina.^[12]

Muawijan noustessa arabivaltakunnan hallitsijaksi muutos näkyi myös kolikoissa. Niissä säilyivät bysanttilainen hallitsija ristirymboleineen, mutta tekstiä oli sekä kreikaksi että arabiaksi, kuten bi smi llāh ("Jumalan nimeen"). Kolikoiden lyöminen kuului sotilaspiirien oikeuksiin ja rahoissa oli sen takia alueellisia eroja. Kolikoissa ei kuitenkaan ollut mitään islaminuskoon viittaavaa.^[13] Muawijan kolikoissa ristitunnukset poistuivat jossain vaiheessa, ja siitä kertoo myös maroniittikristillisen lähteen tieto, jonka mukaan Muawijan kolikoita ei tahdottu hyväksyä, koska niistä puuttui risti.^[13]

Persialaisilla alueilla kolikot seurasivat sassanidikuninkaitten perintöä. Kolikoissa oli kuvattuna Khusrau II tai Yazdegerd III ja kääntöpuolella zarathustralainen tulialttari.^[14] Vuoden 670 jälkeen näiden kuninkaiden nimet alkoivat kuitenkin korvautua paikallisten kuvernöörien pahlavinkielisillä nimillä. Myös vuosiluvuissa alettiin siirtyä "arabien aikaan". Muawijan nimellä varustettuja kolikoita lyötiin ainoastaan Darabissa, joka sijaitsi sassanidien ydinalueella Persian Farsissa.^[14]

Vuonna 1970 julkaistiin kuvaus kolikkotyypistä, jossa on kaapuvaatteeseen pukeutunut seisova kuninkaallinen hahmo pitää oikeassa käydessään ristisauvaa, vasemman ranteen kohdalla on lintu, ja vasen käsi pitelee kolmessa köydessä roikkuvaa pallomaista astiaa.^[15] Kuvasta on esitetty useita tulkintoja: suitsutusastian kannattelija, katkaistun pään kannattelija, metsästäjä metsästyshaukan ja katkaistun pään kanssa. Seisovan henkilön vaatetta ei ole pidetty kuninkaallisena.

Erikoisimman teorian on esittänyt Volker Popp, joka katsoo, että kolikossa on Johannes Kastaja, joka kantaa irti leikattua päätään relikviaariossa. Lisäksi kolikoissa on ristikuvio, palmunoksa ja lintu, mahdollisesti kyyhkynen.^[16][15] Tämän kolikkotyypin pohjalta Popp on luonut teorian, jonka mukaan Muawija olisi esiintynyt Damaskokseen haudatun Johannes Kastajan haudan suojelijana samaan tapaan kuin Bysantin keisari oli Jerusalemin oikean ristin suojelija, ja Syyriassa ghassanidit olivat suojelleet Sergiuksen jäänteitä Rusafassa.^[17]

Kolikkotyypissä "rukoilija" on henkilöhahmo, joka kohotetuissa käsissään pitelee ristejä. Volker Popp tulkitsee hahmon Johannes Kastajaksi, tavallisesti sitä pidetään arabihallitsijan muotokuvana.^{[18] [19]}

Yli puolet kolikoista, joissa esiintyy seisova kuninkaallinen figuuri on myös teksti "Abd al-Malik". Tämän takia Schulze ja Schulze uskovat, että kuva esittää kalifia niissäkin kolikoissa, joissa al-Malikin nimeä ei esiinny. Clive Foss ja Robert Hoyland ovat tulkinneet hahmon Muhammediksi silloin, kun kolikoissa lukee muhammad eikä al-Malik. Volker Popp katsoo, että kolikon teksti muhammad tarkoittaa Jeesusta, joten myös seisova hahmo on tällöin Jeesus.^[22][21]

Useimpien seisovaa hahmoa esittävien Al-Malikin kolikoiden kääntöpuolella on portaiden päällä sijaitseva paalu, joka päättyy pallomaiseen esineeseen. Kuva esiintyi jo Muawijan soliduksissa, missä pallon tilalla oli aluksi risti. Se on saanut eri tulkintoja. Walker on ehdottanut, että kuva on peräisin bysanttilaisista kolikoista, missä oli risti askelmien yläpuolella. Kuva ei siten sisällä mitään erityistä viestiä.^[23] Koska al-Malik käytti kolikoiden kuvitusta ideologisiin tarkoituksiin, Schulze ja Schulze sen sijaan ehdottavat, että se esittää ensimmäistä yritystä kuvallistaa islaminuskoa.^[24] Ilisch on ehdottanut kuvan esittävän sassanidien tulialttaria.^[25] Tony Goodwinin mukaan paalua on pidetty myös muslimien voiton symbolina tai akselina, jonka ympärillä taivaat kiertävät. Robert Hoyland on ehdottanut paalun olevan Muhammedin sauva. ^[23]

Volker Poppin mukaan aiheena oli Jaakobin päänalusestaan pystyttämä kivipatsas, Yegar Sahaduta. Vanhassa Testamentissa kivi liittyy Jaakobin uneen. Jumala lupasi tälle unessa perintöosaksi maan, jolla hän lepäsi. Raamattu kertoo: ”Aamun valjettua Jaakob otti kiven, joka hänellä oli ollut päänalusenaan, pystytti sen patsaaksi ja vuodatti sen päälle öljyä. Hän antoi paikalle nimen Betel”.^[26] Paikka, jonne Jaakob oli pystyttänyt patsaansa, oli Jerusalemin Temppelivuori. Kolikon tunnus kertoi Poppin mukaan siitä, että kalifi nojasi Jumalan kanssa tehtyyn sopimukseen. Vastineeksi kuuliaisuudesta Jumala antoi Jaakobin jälkeläisille oikeuden luvattuun maahan.^[27]

Stefan Heidemann ehdottaa, että kyseessä on roomalainen pylväs. Samanlainen esiintyy Jordanian Madabassa 500-luvulla tehdyssä mosaiikissa, joka esittää Jerusalemia. Mosaiikki sisältää Jerusalemin Damasoksen portin edessä olevan pylvään, jonka alla on portaikko ja huipulla jotakin. Kuva voisi siten esittää Jerusalemia, joka oli al-Malikin valitsema pyhiinvaellusten kohde. Heidemannin mukaan kuvassa ei tällöin olisi uskonnollista symboliikkaa.^[28]

Ristin katoaminen paalun päältä on yleensä tulkittu niin, että kristillisestä symbolista haluttiin siinä vaiheessa luopua.^[29]

Kulta- ja kuparikolikoiden lyöminen ajoittuu vuosiin 693–697, minkä jälkeen al-Malik poistaa sitä seuraavassa reformissa kuvat ja siirtyy käyttämään pelkkiä tekstejä.^[24]

Islamilaisessa abbasidihallinnon aikana kootussa perimätiedossa Abdallah ibn al-Zubayr oli umaijadikalifi Abd al-Malikin vastustaja 600-luvun lopulla. Perimätiedon mukaan hän oli myös eri tavoin lähempänä profeettaa. Volker Poppin mukaan nämä perimätiedon osat voisivat olla abbasidien propagandaa edeltäjiään umaijadeja vastaan. Kolikot vahvistavat, että al-Zubayr oli historiallinen henkilö, joka hallitsi Persian Farsissa. Muuta hänestä ei varmuudella tiedetä.^[30]

Kolikkotietojen perusteella Popp katsoo, että Muawijan valta olisi päättynyt 678, sitä olisi seurannut al-Zubayrin osittain rinnakkainen kalifikausi Farsissa vuosina 673–680, minkä jälkeen kalifaatti olisi siirtynyt al-Malikille vuonna 680 samalla kun al-Zubayr olisi pysynyt Farsin kuvernöörinä vuoteen 689.^[31]

Sana muhammad ilmestyy kolikoihin (ja arkeologisiin sekä kirjallisiin lähteisiin ylipäätään) vuonna 66 AH/685–686 jaa.) kalifi Abd al-Malikin valtakaudella. Kyseinen kolikko on hopeadrakhma, joka on lyöty Iranin Farsissa sijaitsevassa Bishapurissa kuvernööri Abd al-Malik ibn Abd Allahin nimissä.^[33] Islamilaisen 900-luvun historioitsija al-Tabarin mukaan alue ei ollut kalifi al-Malikin, vaan hänen kilpailijansa Abdallah ibn al-Zubayrin hallinnassa. Volker Poppin mukaan ei ole varmaa, oliko al-Zubayr al-Malikin vastustaja kuten perimätieto kertoo. Popp olettaa, että tarina vastarinnasta olisi myöhempää abbasidien propagandaa.^[34] Kolikko sisältää niin sanotun lyhyen šahadan eli "bism Allāh Muhammad rasūl Allāh" (Jumalan nimeen, Muhammed on Jumalan lähettiläs).^[33] Toinen samanlainen kolikko on vuodelta 67 AH/686–687 jaa. ^[33]

Vuonna 72 AH/691–692 jaa. Sistānin kuvernööri Abd al-Aziz ibn Abd Allah antoi lyödä drakhman, joka sisälsi jo šahadan pitkän version.^[33] Kun umaijadien kolikot eivät aikaisemmin käyttäneet uskonnollista tekstiä basmalaa lukuun ottamatta ("Jumalan, laupiaan Armahtajan, nimeen"), tämän jälkeen kalifi al-Malikin Syyriassa lyömät hopea- ja kultarahat sisälsivät joko lyhyen tai pitkän šahadan version samoin kuin Irakissa kalifin kuvernöörien lyömät hopearahat.^[35] Vuonna 691 sana "muhammad" ilmestyy myös Kalliomoskeijan friisikirjoitukseen Jerusalemissa.^[36]

Lutz Ilischin mukaan Kuufan lähellä olevassa Aqulan varuskuntakaupungissa lyötiin 689–690 kolikoita, joissa lisäksi oli yksijumalaisuutta ilmaiseva teksti: "Jumalan nimeen, ei ole muuta Jumalaa kuin Jumala yksin."^[37] Vuonna 691/692 Sistanin kuvernööri Kaakkois-Iranissa antoi korvata kolikoissaan sassanidien tulialttarin pahlavinkielisellä šahadalla. Viesti oli oletettavasti suunnattu paitsi sotilaille myös zarathustralaiselle virkamieseliitille.^[38]

• Abdallah ibn al-Zubayr

• Crone, Patricia & Hinds, Martin: 'God's Caliph: Religious Authority in the First Centuries of Islam. Cambridge University Press, 2003 (alkuteos 1986). 0-521-54111-5
• Goodwin, Tony: Standing Caliph imagery revisited. Teoksessa: Coinage and history in the seventh century Near East. 5 : proceedings of the 15th Seventh Century Syrian Numismatic Round Table held at Corpus Christi College, Oxford, on 17th and 18th September 2016, s. 119-128. London: Archetype Publications, 2017. ISBN 1909492574 Teoksen verkkoversio. (Arkistoitu – Internet Archive)
• Haeri, Fadhlalla: Islam. Suomentanut Salme Saukko. Helsinki: Tammi, 1996. ISBN 951-31-0671-3
• Heidemann, Stefan: The Evolving Representation of the Early Islamic Empire and Its Religion on Coin Imagery. Teoksessa: Angelica Neuwirth, Nicolai Sinai & Michael Marx (toim.) The Quran in Context. Historical and Literary Investigations into the Quranic Milieu, s. 149-196. Brill, 2011. Virhe: Virheellinen ISBN-tunniste
• Hoyland, Robert: Numismatics and the History of Early Islamic Syria. Teoksessa: Coinage and history in the seventh century Near East. 5 : proceedings of the 15th Seventh Century Syrian Numismatic Round Table held at Corpus Christi College, Oxford, on 17th and 18th September 2016, s. 81-93. London: Archetype Publications, 2017. ISBN 1909492574 Teoksen verkkoversio. (Arkistoitu – Internet Archive)
• Hoyland, Robert G.: In God's Path. The Arab Conquests and the Creation of an Islamic Empire. Oxford University Press, 2017. ISBN 978-0-19-061857-5
• Johns, Jeremy: Archaeology and the History of Early Islam: The First Seventy Years. Journal of the Economic and Social History of the Orient, 2003, 46. vsk, nro 4, s. 411-436. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 2.6.2022.
• Popp, Volker: Biblische Strukturen in der islamischen Geschichtsdarstellung. Teoksessa: Markus Gross & K-H. Ohlig (toim.). Schlaglichter. Die beiden ersten islamischen Jahrhunderte . s. 35–92. Schiler, 2008.
• Popp, Volker: The early history of islam, following inscriptional and numismatic testimony. Teoksessa: Karl-Heinz. Ohlig & Gerd-R. Puin (toim.) The Hidden Origin of Islam. New Research into its Early History, s. 17–124. Prometheus Books, 2010. ISBN 978-1-59102-634-1 Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
• Popp, Volker: From Ugarit to Samarra. An archeological journey on the trail of Ernst Herzfeld. Teoksessa: K-H. Ohlig (toim.) Early Islam. A critical reconstruction based on contemporary sources. (s. 14–175). Prometheus Books, 2013. ISBN 978-1-61614-825-6
• Schindel, Nikolaus & Hahn, Wolfgang: Notes on Two Arab-Byzantine Coin Types from Seventh Century Syria. The Numismatic Chronicle, 2010, 170. vsk, s. 321-330. Artikkelin verkkoversio.
• Schulze, Ingrid & Schulze, Wolfgang: The Standing Caliph Coins of al-Jazīra: some problems and suggestions. The Numismatic Chronicle, 2010, 170. vsk, s. 331-353. Artikkelin verkkoversio.
• Al-Tabari: The History of al-Tabari vol. 1–40. kalamullah.com. Teoksen verkkoversio.