Ulkomainontaa on periaatteessa kaikki mainonta, jonka ihminen näkee kotinsa ja työpaikkansa ja niiden piirissä käytettyjen medioiden (lehdet, tv, radio, internet) ulkopuolella. Käytännössä se tarkoittaa katujen ja maanteiden varsilla, julkisten liikennevälineiden ja -asemien ulko- ja sisäpuolella, monissa urheilulaitoksissa ym. julkisilla paikoilla näkyvää mainontaa. Perinteisesti ulkomainonta on koostunut lähinnä rakennusten seinien valomainoksista sekä erikokoisista ja -muotoisista mainostauluista, julisteista, banderolleista ja muista painotuotteista, jotka on kiinnitetty joko erityisiin mainostelineisiin tai -kehyksiin tai painettu tarramateriaalille ja kiinnitetty sitten suoraan esimerkiksi bussien ja junien kylkiin.[1][2] Nykyisin ulkomainonta on muiden mainosmedioiden mukana digitalisoitumassa aluksi niin, että monien kadunvarsien ja bussien matkustamoiden julistetelineiden tilalle asennetaan liikkuvaa kuvaa esittävä, tietokoneohjattu näyttöruutu.[3]
Ammattislangissa ulkomainonnasta käytetään myös termiä OOH (out-of-home advertising) ja digitaalisesta ulkomainonnasta termiä DOOH (digital out-of-home advertising)[4][5].
roskakorijulisteet kuten Maxikori, 40 × 60 cm, isoimpien kaupunkien jalkakäytävien roskalaatikoissa
pylvästaulut, kooltaan 80 × 120 cm, katuvalo- ym. pylväisiin kiinnitetyissä telineissä
liikennevälinemainonta, tarrat bussien, metrojunien ja raitiovaunujen ulkopinnoissa sekä tarrat, julisteet yms. niiden matkustamossa; taksiautojen ulko- ja sisäpinnoissa näkyvät mainokset
urheilupaikkamainontahiihtokeskuksissa, golf-kentillä, jääkiekkokaukalon laidoissa ja muissa urheilulaitoksissa
kauppakeskusmainonta ostoskeskusten sisätiloissa
yksittäiset ja tilapäiset ulkomainokset kuten valomainokset, työmaa-aitojen ja -pressujen mainospaikat, rakennusten päädyt
Yllä luetellut ulkomainonnan muodot ovat ns. järjestäytyneitä, mikä tarkoittaa että kutakin niistä edustaa yksi tai useampi ulkomainospaikkoja tarjoava yritys, jolta mainostajayritys voi vuokrata omalle mainokselleen paikan. Vuokra-ajat ovat tyypillisesti 7–28 vrk eli viikon ja kuukauden välillä kerrallaan. Mainostilat vuokrataan harvoin yksittäin vaan yleensä sarjoina, ja hinta muodostuu mainostilan vuokrasta sekä perinteisten painettujen julisteiden kohdalla erikseen veloitettavista mainoksen kiinnitys- ja huoltomaksuista.[1]
Ulkomainonta Suomessa
Suomessa toimivat ulkomainontayritykset
Muiden Euroopan maiden tavoin myös Suomessa ulkomainonta-alan yritykset ovat yhdistyneet ja sulautuneet suuriin kansainvälisiin ulkomainontayrityksiin. Suomessa toimivista suurimmat ovat Euroopan suurin, ranskalaislähtöinenJCDecaux sekä maailman suurin ulkomainosyhtiö, Yhdysvalloista alkunsa saanut Clear Channel. Näiden lisäksi Suomessa toimii joko alueellisesti tai tiettyihin ulkomainonnan muotoihin erikoistuneita pienempiä ulkomainosyrityksiä, kuten oululainen VMV Media (ent. Masanttimedia),[7] Taksimainos Oy, lyhtypylväsmainontaan erikoistunut Atlas-media Oy, linja-autojen mainospintoihin erikoistunut Laulava Ovipumppu Oy, turkulainen Suomen Liikennemediat Oy[8][9], digitaaliseen ulkomainontaan erikoistunut Outshine Oy[10] ja vapaa-ajan ulkomainontaan erikoistunut Mediateko Oy.[6]. IAB Finland on julkaissut kartan digitaalisten ulkomainosnäyttöjen sijainneista kotisivuillaan.[11]
Ulkomainonnan sääntely ja kritiikki
Ulkomainonta on Suomessa luvanvaraista. Tienvarsimainonta on maantielain 52. pykälän nojalla periaatteessa kiellettyä, mutta ely-keskus voi myöntää mainokselle poikkeusluvan, mikäli se ei vaaranna liikenneturvallisuutta eikä ole ympäristön kanssa ristiriidassa. Asemakaava-alueilla luvan myöntää kunta.[12]
Ulkomainontaa arvostellaan usein maisemansuojelun nimissä, ympäristöhaitan tai "visuaalisen saasteen" aiheuttajana maisemassa. Liikkeiden eteen jalkakäytäville asetetut irralliset mainostelineet aiheuttavat haittaa ja vaaraa muun muassa näkövammaisille. Suomessa monet kunnat vaativat tällöin vapaan kulkutilan leveydeksi esimerkiksi vähintään 1,5 metriä, ja että mainostelinettä saa käyttää vain liikkeen aukioloaikoina. Kunnat antavat ohjeita ja myöntävät lupia myös työmaaopasteiden, tapahtumakylttien ja -viittojen ym. mainoslaitteiden sijoittamiseksi.[13]Liikenneviraston edeltäjä Tiehallinto julkaisi vuonna 2002 yhdessä ympäristöministeriön ja Kuntaliiton kanssa käsikirjan tienvarsimainonnasta (ks. Aiheesta muualla).[14]
Eräs ulkomainontaan kohdistuva kritiikin muoto perustuu siihen, millaiset kuvat katsotaan soveliaaksi ulkomainonnassa esimerkiksi sukupuolten tasa-arvon tai lasten suojelemisen nimissä. Vuonna 2003Mainonnan eettinen neuvosto sai valituksen Hennes & Mauritzin joulun alusasukampanjasta, jossa esiintyivät Naomi Campbell ja muita kansainvälisiä huippumalleja 1930-luvun glamour-tyylisissä kuvissa. Neuvosto kuitenkin katsoi, ettei ulkomainoskampanja kokonaisuutena arvostellen ollut mainonnan kansainvälisten perussääntöjen eikä neuvoston omien tasa-arvoa koskevien periaatteiden vastainen.[15] Sitä vastoin vuonna 2008 neuvosto antoi samalle mainostajalle (H&M) huomautuksen "julkisen tilan seksualisoinnista". Helsingin Forumin kulman valtavassa kuuden kerroksen korkuisessa alusvaatemainoksessa 24-vuotias malli Isabeli Fontana oli neuvoston mielestä "väkinäisissä asennoissa" ja siten mainosviestin "passiivinen objekti".[16]
Lähteet
↑ abcSigrid Hatakka-Kivekäs & Antti Suomela: Ulkomainonta. Helsinki: Markkinointi-instituutti. MIMOR 161 E
↑Reijo Ikäheimonen: Toistava ulkomainonta. (Markkinointi-instituutin kirjasarja n:o 30) Espoo: Weilin + Göös, 1982. ISBN 951-35-2829-4