Uinti kesäolympialaisissa 1952

Uinti
Kesäolympialaisissa 1952
Kisapaikka Helsingin uimastadion, Helsinki
Kilpailupäivä(t) 25. heinäkuuta-
2. elokuuta 1952
Kilpailutapahtumia 11 
← 1948 1956 →

Uinti oli mukana vuoden 1952 kesäolympialaisissa Helsingissä kahdennentoista kerran olympiatasolla. Kisoissa uitiin yhteensä 11 uintimatkaa. Miehet kilpailivat kuudessa ja naiset viidessä lajissa. Kilpailupaikkana toimi Helsingin uimastadion ja Hämeenlinnan maauimala .

Uintikilpailut käytiin 25. heinäkuuta2. elokuuta ja niiden taso oli kova. Laji oli kehittynyt Lontoosta selvästi, sillä jokaisessa lajissa rikottiin olympiaennätys.[1] Miesten kilpailuja hallitsi Yhdysvallat[2] ja naisissa paras maa oli Unkari[3].

Järjestelytoimikunnassa aiheutti pientä vastustusta kansainvälisen uimaliiton päätös olla antamatta kisaisännille täyttä vastuuta lajin organisoinnista[2].

Kilpailutapahtumat

Miehet

Miesten 100 metrin vapaauinnissa rikottiin olympiaennätys jo välierissä, kun Yhdysvaltain Clarke Scholes ui ajan 57,1. Välierissä koettiin myös suuri yllätys, sillä oman alkueränsä voittanut ja ennen kisoja maailman nopeimpana uimarina pidetty Richard Cleveland ei selviytynyt loppukilpailuun, jossa Scholes voitti olympiakultaa ja Japanin Hiroshi Suzuki sijoittui toiseksi samalla ajalla.[4] Ruotsin Per-Olof Östrand teki 400 metrin vapaauinnissa olympiaennätyksen jo alkuerissä ja paransi tätä vielä välierissä, mutta Ranskan Jean Boiteux ui myöhemmin vielä paremman ajan 4.33,1. Finaalissa Boiteaux oli jälleen nopein ja rikkoi uudestaan olympiaennätyksen ajalla 4.30,7. Toiseksi sijoittui lajin ennakkosuosikki Ford Konno ennen Östrandia. Australialainen maailmanennätysmies John Marshall karsiutui välierissä ja japanilainen 1 500 metrin matkan maailmanennätyksen haltija Hironashin Furunashi jäi finaalin viimeiseksi.[5] Boiteaux'n isä innostui poikansa voitosta niin, että hyppäsi mestaruuden ratkaisun jälkeen täysissä pukeissa altaaseen onnittelemaan poikaansa[3].

Pisimmällä vapaauintimatkalla, eli 1 500 metrillä, tiputtiin finaalista olympiaennätyksellä. Lyhyemman matkan mestaruuden voittanut Boiteaux oli yhdeksänneksi nopein, vaikka alitti vanhan olympiaennätyksen. Alkuerien nopein oli Japanin Shiro Hashizume ajalla 18.34,0. Finaalissa Hashizume aloitti rohkeasti ja johti 1 000 metrissä Yhdysvaltain Ford Konnoa kolmella sekunnilla. Konno oli ainoa, joka oli pystynyt seuraamaan Hashizumen alkuvetoa. Tämän jälkeen japanilainen alkoi kuitenkin hyytymään ja 200 metrin päästä uimarit olivat jo tasoissa. Viimeisen sadan metrin aikana Konno jätätti Hashizumea 11 sekunnilla ja voitti olympiakultaa uudella olympiaennätysajalla 18.30,3. Sadan metrin selkäuinnissa Yhdysvaltain Yoshinobu Oyakawa voitti olympiakultaa rikkoen olympiaennätyksen sekä välierissä että finaalissa, jonka aika oli 1.05,4. Oyakawa kukisti lajin ennakkosuosikit, ranskalaisen maailmanennätysmiehen Gilbert Bozonin, joka jäi toiseksi, sekä Lontoon voittajan yhdysvaltalaisen Allen Stackin, joka jäi kokonaan mitalien ulkopuolelle neljänneksi.[6]

Kisojen ainoalla rintauintimatkalla 200 metrillä nähtiin uuden perhostyylin esiinmarssi. Lähes kaikki kilpailijat uivat perhostyylillä, eikä ainoakaan perinteisellä rintauinnilla uinut kilpailija päässyt finaaliin saakka. Perhosuinti erotettiinkin olympialaisten jälkeen omaksi lajikseen.[7] Vanha olympiaennätys rikottiin rintauinnissa peräti 18 kertaa, finaalissa kuudesti. Voittajaksi nousi Australian John Davies. Vapaauintiviestissä voittotaistelu käytiin Yhdysvaltain ja Japanin välillä. Japani aloitti vahvemmin ja oli ensimmäiset osuudet johdossa. Kolmannella osuudella Ford Konno otti Toru Goton yli kahden sekunnin johdon lähes kiinni. Viimeisellä osuudella James McLane ui loistavasti ja nosti maansa kultaan ohittaen Japanin Teijiro Tanikawan. Voittoaika oli uusi olympiaennätys 8.31,1. Pronssitaistelussa nähtiin myös ratkaisu viimeisellä osuudella, kun Ranskan Jean Boiteaux jätti taakseen Ruotsin Olle Johanssonin.[6]

Naiset

Naisten sadan metrin vapaauinnissa rikottiin olympiaennätys jo alkuerissä, kun Unkarin Judit Temes ui ajan 1.05,5. Tiukassa finaalissa hän jäi kuitenkin kolmanneksi edellään maannaisensa Katalin Szoke ja Alankomaiden Johanna Termeulen. Szoke voitti todella täpärästi, sillä kuudenteenkin sijaan jäi vain puoli sekuntia eroa.[8] Vielä viisi metriä ennen maalia johtanut eteläafrikkalainen Joan Harrison jäi neljänneksi[9].

Vapaauinnin 400 metrin matkan alkuerissä Yhdistyneen kuningaskunnan Daphne Wilkinson ui alkuerissä uuden olympiaennätyksen, mutta karsiutui finaalista. Unkarilaiset hallitsivat lopulta finaalia, kun Valéria Gyenge ja Éva Novák uivat kaksoisvoittoon. Finaalin viisi parasta rikkoivat olympiaennätyksen. Sadan metrin selkäuinnissa jo vapaauinnissa säväyttänyt Etelä-Afrikan Joan Harrison voitti kultaa. Hän kukisti yllättäen alkuerissä olympiaennätyksen uineen Alankomaiden Geertje Wieleman.[8]

Naisten rintauintimatkalla perinteiset rintauimaritkin pärjäsivät, sillä toiseksi sijoittunut Unkarin Novák ui perinteistä rintauintia, kun voittaja, Unkarin Éva Székely käytti perhostyyliä.[8] Finaalista näytti muodostuvan jopa unkarilaisten kolmoisvoitto, mutta brittiläinen Helen Gordon ohitti Klára Killermanin viime vedoilla. Vapaauintiviestissä nähtiin uintien ainoa maailmanennätys, kun finaalia lähdöstä maaliin johtanut Unkari ui ajan 4.24,4. Kisojen monipuolisin naisuimari Novák hoiti oman osuutensa loistavaan aikaan 1.05,1. Yhdysvallat ja Alankomaat taistelivat hopeamitalista, jonka jälkimmäinen voitti, vaikka Yhdysvallat oli ollut parempi alkuerissä.[10]

Mitalistit

Miehet

Olympialippu Mitalitaulukko
Tapahtuma Kultaa Hopeaa Pronssia
Miesten 100 m vapaauinti
tulokset

 Clarke Scholes (GBR)

 Hiroshi Suzuki (JPN)

 Göran Larsson (SWE)

Miesten 400 m vapaauinti
tulokset

 Jean Boiteux (FRA)

 Ford Konno (USA)

 Per-Olof Östrand (SWE)

Miesten 1 500 m vapaauinti
tulokset

 Ford Konno (USA)

 Shiro Hashizume (JPN)

 Tetsuo Okamoto (BRA)

Miesten 100 m selkäuinti
tulokset

 Yoshinobu Oyakawa (USA)

 Gilbert Bozon (FRA)

 Jack Taylor (USA)

Miesten 200 m rintauinti
tulokset

 John Davies (AUS)

 Bowen Stassforth (USA)

 Herbert Klein (GER)

Miesten 4 × 200 m vapaauintiviesti
tulokset
 Yhdysvallat (USA)
Wayne Moore
William Woolsey
Ford Konno
James McLane
 Japani (JPN)
Hiroshi Suzuki
Yoshihiro Hamaguchi
Toru Goto
Teijiro Tanikawa
 Ranska (FRA)
Joseph Bernardo
Aldo Eminente
Alexandre Jany
Jean Boiteux

Naiset

Olympialippu Mitalitaulukko
Tapahtuma Kultaa Hopeaa Pronssia
Naisten 100 m vapaauinti
tulokset

 Katalin Szöke (HUN)

 Johanna Termeulen (NED)

 Judit Temes (HUN)

Naisten 400 m vapaauinti
tulokset

 Valéria Gyenge (HUN)

 Éva Novák (HUN)

 Evelyn Kawamoto (USA)

Naisten 100 m selkäuinti
tulokset

 Joan Harrison (RSA)

 Geertje Wielema (NED)

 Jean Stewart (NZL)

Naisten 200 m rintauinti
tulokset

 Éva Székely (HUN)

 Éva Novák (HUN)

 Helen Gordon (GBR)

Naisten 4 × 100 m vapaauintiviesti
tulokset
 Unkari (HUN)
Ilona Novák
Judit Temes
Éva Novák
Katalin Szöke
 Alankomaat (NED)
Marie-Louise Linssen-Vaessen
Koosje van Voorn
Johanna Termeulen
Irma Heijting-Schuhmacher
 Yhdysvallat (USA)
Jacqueline La Vine
Marilee Stepan
Joan Alderson
Evelyn Kawamoto
Tilastojen lähde: [11]

Mitalitaulukko

Sija Maa Kultaa Hopeaa Pronssia Yhteensä
1  Yhdysvallat 4 2 3 9
2  Unkari 4 2 1 7
3  Ranska 1 1 1 3
4  Australia 1 0 0 1
4  Etelä-Afrikka 1 0 0 1
6  Japani 0 3 0 3
6  Alankomaat 0 3 0 3
8  Ruotsi 0 0 2 2
9  Brasilia 0 0 1 1
9  Iso-Britannia 0 0 1 1
9  Uusi-Seelanti 0 0 1 1
9  Saksa 0 0 1 1

Lähde:

Lähteet

  • Arponen, Antti O.: Olympiakisat Ateenasta Atlantaan. Porvoo: WSOY, 1996. ISBN 951-0-21072-2
  • Kolkka, Sulo: The Official Report of the Organizing Committee for the Games of the XV Olympiad. Porvoo: WSOY, 1955. Official Olympic Reports (pdf). (englanniksi) (Arkistoitu – Internet Archive)
  • Wickström, Mika: Helsinki 1952. Helsinki: Suomen Urheilumuseosäätiö, 2002. ISBN 951-97773-8-5

Viitteet

  1. Kolkka, Sulo: The Official Report of the Organizing Committee for the Games of the XV Olympiad, s. 558
  2. a b Wickström, Mika: Helsinki 1952, s. 120
  3. a b Wickström, Mika: Helsinki 1952, s. 121
  4. Kolkka, Sulo: The Official Report of the Organizing Committee for the Games of the XV Olympiad, s. 559
  5. Kolkka, Sulo: The Official Report of the Organizing Committee for the Games of the XV Olympiad, s. 560
  6. a b Kolkka, Sulo: The Official Report of the Organizing Committee for the Games of the XV Olympiad, s. 561
  7. Arponen, Antti O.: Olympiakisat Ateenasta Atlantaan, s. 158
  8. a b c Kolkka, Sulo: The Official Report of the Organizing Committee for the Games of the XV Olympiad, s. 562
  9. Arponen, Antti O.: Olympiakisat Ateenasta Atlantaan, s. 159
  10. Kolkka, Sulo: The Official Report of the Organizing Committee for the Games of the XV Olympiad, s. 563
  11. Wickström, Mika: Helsinki 1952, s. 173-174

Aiheesta muualla


Read other articles:

I polisaccaridi costituiscono una classe di composti chimici organici appartenente alla classe più ampia dei glucidi (detti anche carboidrati). Rispetto agli altri glucidi, sono caratterizzati da un gran numero di unità ripetitive, legate insieme per formare molecole grandi e complesse. Si parte da piccole catene lineari di un minimo di 10 unità ripetitive (sotto questo numero si parla di oligosaccaridi) per formare dei polisaccaridi lineari, come ad esempio la molecola della laminarina o ...

 

Wilayah Prancis Afars dan IssasTerritoire français des Afars et des Issascode: fr is deprecated   (Prancis)1967–1977 BenderaStatusWilayah seberang laut PrancisIbu kotaDjiboutiBahasa yang umum digunakanPrancisArabSomaliAfarAgama KekristenanIslamPemerintahanWilayah seberang lautKomisioner Tinggi • 1967–1969 Louis Saget• 1969–1971 Dominique Ponchardier• 1971–1973 Georges Thiercy• 1973–1975 Christian Dablanc• 1975–1977 Camille d'...

 

هذه المقالة تحتاج للمزيد من الوصلات للمقالات الأخرى للمساعدة في ترابط مقالات الموسوعة. فضلًا ساعد في تحسين هذه المقالة بإضافة وصلات إلى المقالات المتعلقة بها الموجودة في النص الحالي. (مارس 2023) منتخب موزمبيق لكرة اليد للسيدات البلد ؟؟ الزي الأساسي الزي الإحتياطي بطولة أفري...

Halaman ini berisi artikel tentang klub Arema yang bermain di Liga 3 dan berbeda dengan klub Arema yang bermain di Liga 1 Arema FC. Untuk kegunaan lain, lihat Arema Indonesia (disambiguasi). Arema IndonesiaNama lengkapArema IndonesiaJulukanSingo EdanBerdiri 11 Agustus 1987; 36 tahun lalu (1987-08-11) (sebagai PS Arema) 2009; 15 tahun lalu (2009) (sebagai Arema Indonesia) StadionStadion Gajayana, Kota Malang, Provinsi Jawa Timur(Kapasitas: 18.000)Pemilik PT Arema Indonesia Yayasan Ar...

 

العلاقات الكوستاريكية اللاتفية كوستاريكا لاتفيا   كوستاريكا   لاتفيا تعديل مصدري - تعديل   العلاقات الكوستاريكية اللاتفية هي العلاقات الثنائية التي تجمع بين كوستاريكا ولاتفيا.[1][2][3][4][5] مقارنة بين البلدين هذه مقارنة عامة ومرجعية للدولتي�...

 

جزء من سلسلةالمرأة في المجتمع مجتمع قطاع الأعمال التعليم القوى العاملة (مجالس الإدارة) السياسة (في أستراليا) الخدمة العسكرية للمرأة في التاريخ الحقوق القانونية التاريخ جائزة نوبل حقوق الحيوانات العلوم والتكنولوجيا الطب العلوم الهندسة الحوسبة الفنون والعلوم الإنسانية ال...

Genre of heavy metal music Not to be confused with Glam rock. Glam metalOther names Hair metal Stylistic origins Heavy metal glam rock hard rock pop pop rock arena rock glam punk[1][2][3] Cultural originsLate 1970s and early 1980s, Los Angeles and New York CityRegional scenes Japan Malaysia Local scenesWest HollywoodOther topics Make up power metal power pop arena rock visual kei rock kapak Glam metal (also known as hair metal or pop metal) is a subgenre of heavy metal...

 

Islam Itu IndahGenreIslamiPembuatTim Programming Trans TVPresenter Muhammad Nur Maulana Fadli Muhammad Oki Setiana Dewi Negara asal IndonesiaBahasa asliIndonesiaJmlh. musim13Jmlh. episode4.522 (masih tayang 27 Agustus 2023)ProduksiDurasi90 menit (05:00-06:30 WIB)Rumah produksiTim Programming Trans TVRilis asliJaringanTrans TVRilisMinggu, 30 Januari 2011 –Sekarang Islam Itu Indah adalah acara kajian Islami yang ditayangkan perdana pada 30 Januari 2011 & tayang setiap hari puku...

 

Gerbang tol Ngurah Rai, gerbang keluar menuju Bandara Internasional Ngurah Rai dan Kuta. Gerbang tol Ngurah Rai adalah gerbang tol keluar/masuk Jalan Tol Bali Mandara. Terletak di Kilometer 5,8. Gerbang tol ini merupakan akses keluar menuju Bandar Udara Internasional Ngurah Rai dan (Pantai) Kuta. Tarif (ribu Rp/Rp baru) Golongan Tarif Spd. Motor 5,00 I 13,00 II 19,50 III 19,50 IV 25,50 V 25,50 Tarif di atas diberlakukan sejak tanggal 26 Februari 2022 pukul 00:00 WITA. Sesuai dengan Keputusan ...

For other uses, see The Heights (disambiguation). American TV series or program The HeightsGenreMusical dramaCreated byEric RothTony SpiridakisStarringJamie WaltersCamille SaviolaAlex DésertCharlotte Ross Zachary ThroneTheme music composerBarry CoffingSteve TyrellStephanie TyrellOpening themeHow Do You Talk to an Angel performed by the HeightsComposersShawn David Thompson, Zachary Throne, Jamie WaltersCountry of originUnited StatesOriginal languageEnglishNo. of seasons1No. of episodes13 (1 u...

 

Film award of film critics from Kerala, India Kerala Film Critics Association AwardsAwarded forBest in filmCountryIndiaPresented byKerala Film Critics AssociationFirst awarded1977Websitekeralafilmcritics.com The Kerala Film Critics Association Awards are presented annually by the Kerala Film Critics Association to honour both artistic and technical excellence of professionals in the Malayalam language film industry of India. The awards were instituted in 1977. History The Kerala Film Critics ...

 

2020年夏季奥林匹克运动会波兰代表團波兰国旗IOC編碼POLNOC波蘭奧林匹克委員會網站olimpijski.pl(英文)(波兰文)2020年夏季奥林匹克运动会(東京)2021年7月23日至8月8日(受2019冠状病毒病疫情影响推迟,但仍保留原定名称)運動員206參賽項目24个大项旗手开幕式:帕维尔·科热尼奥夫斯基(游泳)和马娅·沃什乔夫斯卡(自行车)[1]闭幕式:卡罗利娜·纳亚(皮划艇)&#...

 烏克蘭總理Прем'єр-міністр України烏克蘭國徽現任杰尼斯·什米加尔自2020年3月4日任命者烏克蘭總統任期總統任命首任維托爾德·福金设立1991年11月后继职位無网站www.kmu.gov.ua/control/en/(英文) 乌克兰 乌克兰政府与政治系列条目 宪法 政府 总统 弗拉基米尔·泽连斯基 總統辦公室 国家安全与国防事务委员会 总统代表(英语:Representatives of the President of Ukraine) 总...

 

City in Kentucky, United StatesWilliamstown, KentuckyCityMain Street in WilliamstownLocation of Williamstown in Grant County, Kentucky.Coordinates: 38°38′30″N 84°34′03″W / 38.64167°N 84.56750°W / 38.64167; -84.56750CountryUnited StatesStateKentuckyCountiesGrant, Pendleton[1]Area[2] • Total17.23 sq mi (44.64 km2) • Land16.71 sq mi (43.27 km2) • Water0.53 sq mi (1.37&...

 

Transition area between two biological communities For other uses, see Ecotone (disambiguation). This article needs additional citations for verification. Please help improve this article by adding citations to reliable sources. Unsourced material may be challenged and removed.Find sources: Ecotone – news · newspapers · books · scholar · JSTOR (October 2015) (Learn how and when to remove this message) Reed beds are a common form of lakeside ecotone. Th...

Country in Central Europe (1949–1990) GDR redirects here. For other uses, see GDR (disambiguation). This article is about the country in Central Europe that existed from 1949 to 1990. For the modern east of Germany, see New states of Germany. This article may require copy editing for awkward phrasing and excessive passive voice. You can assist by editing it. (August 2023) (Learn how and when to remove this message) German Democratic RepublicDeutsche Demokratische Republik (German)1949�...

 

الاندماج أو الدمج[1] في مجال الأعمال التجارية هو الدمج والاستحواذ على العديد من الشركات الصغيرة في بضع شركات أكبر بكثير. يشير الاندماج في سياق المحاسبة المالية إلى تجميع البيانات المالية لمجموعة شركات كقوائم مالية موحدة. ويشير مصطلح فرض الضرائب في الاندماج إلى معاملة ...

 

Yang MuliaAdalberto Martínez FloresUskup Agung AsunciónGerejaGereja Katolik RomaKeuskupan agungAsunciónTakhtaAsunciónPenunjukan17 Februari 2022Awal masa jabatan6 Maret 2022PendahuluEdmundo Ponziano Valenzuela MellidJabatan lainPresiden Konferensi Episkopal Paraguay (2018-)Administrator Apostolik Ordinariat Militer Paraguay (2018-)ImamatTahbisan imam24 Agustus 1985oleh Seán Patrick O'MalleyTahbisan uskup8 November 1997oleh Felipe Santiago Benítez ÁvalosPelantikan kardinal27 Ag...

Cargo ship launched 1920 History United States NameCapillo Owner United States Shipping Board (1920–1921) Pioneer Steamship Company (1921–1922) United States Shipping Board (1922–1941)[3] BuilderAmerican International Shipbuilding Corporation, Philadelphia[3] Yard number1523[3] Launched26 March 1920 Completed1920 Identification US Official Number 219904[1] code letters: LWHS[2] FateBombed and abandoned, 8 December 1941 scuttled, 11 December 1941 d...

 

Lambang negara pertama Rusia Soviet Konstitusi Konstitusi pertama Rusia, juga disebut Hukum Dasar (Основной закон, Osnovnoy zakon) yang mengatur Republik Soviet Federatif Sosialis Rusia, menjelaskan rezim yang merebut kekuasaan dalam Revolusi Oktober 1917. Konstitusi tersebut, yang diratifikasi tak lama setelah Deklarasi Hak Tenaga Kerja dan Orang yang Tereksploitasi,[1] resmi mengakui kelas tenaga kerja sebagai kelas pemerintahan Rusia menurut prinsip kediktatoran prolet...