USS Baltimore (C-3)

Tämä artikkeli kuvaa Yhdysvaltain laivaston panssarikansiristeilijää. Muita samoin nimettyjä aluksia on täsmennyssivulla.
USS Baltimore
Aluksen vaiheet
Rakentaja William Cramp and Sons, Philadelphia
Kölinlasku 5. toukokuuta 1887
Laskettu vesille 6. lokakuuta 1888
Palveluskäyttöön 7. tammikuuta 1890
Poistui palveluskäytöstä 15. syyskuuta 1922
Loppuvaihe myyty 16. helmikuuta 1942
Tekniset tiedot
Uppouma 4 484 t
Pituus 102 m
Leveys 14,78 m
Syväys 6,25 m
Koneteho 10 500 ihp
Nopeus 19 solmua
Miehistöä 386
Aseistus
Aseistus 4 × 8"/23 Mark 4 -tykkiä
6 × 6"/30 Mark 3 -tykkiä
2 × 3 naulan tykkiä
2 × 1 naulan tykkiä
2 × .45" Gatling-konekivääriä

USS Baltimore (runkonumero C-3) oli Yhdysvaltain laivaston vuonna 1888 vesille laskettu panssarikansiristeilijä.

Valmistus

Aluksen tilaus vahvistettiin 3. elokuuta 1886 annetulla lailla[1]. Se tilattiin William Cramp and Sons Ship and Engine Building Companyltä Philadelphiasta, missä köli laskettiin 5. toukokuuta 1887. Alus laskettiin vesille 6. lokakuuta 1888 kumminaan rouva Theodore D. Wilson ja otettiin palvelukseen 7. tammikuuta 1890 päällikkönään W. S. Schley.[2] Aluksen rungon ja höyrykoneen valmistuskustannukset olivat 1 546 172,13 dollaria.

Suunnittelu

Aluksen piirustukset perustuivat Elswickin telakan suunnitelmiin, jotka oli tehty tuloksettomaan Espanjan laivaston Reina Regenten hankintakilpailuun. Aluksen aseistuksena oli neljä hyllyille asennettua kahdeksan tuuman 35 pituuskaliiperin tykkiä etukannella ja perässä. Lisäksi aluksella oli kuusi kuuden tuuman 30 pituuskaliiperin tykkiä keskilaivassa aluksen kyljillä yläkannen tasalla. Aseistuksen täydensivät neljä kuuden naulan, kaksi kolmen naulan ja kaksi yhden naulan tykkiä. Aluksella ei ollut torpedoaseistusta.[1]

Panssarikannen paksuus oli 2,5 tuumaa ja keskilaivassa se oli neljän tuumainen. Taistelunjohtotornin suojana oli kolmen tuuman panssarointi. Propulsiojärjestelmä koostui nelisylinterisistä höyrykattiloista ja HTE-höyrykoneesta, jotka oli kytketty kahteen akseliin. Järjestelmä tuotti 10 750 ihp:tä, mikä mahdollisti 19 solmun nopeuden. Aluksen varastoissa oli 400 tonnia hiiltä.[1]

Palvelus

Aluksesta tehtiin 24. toukokuuta 1890 Pohjois-Atlantin laivueen lippulaiva. Alus kuljetti 15.-23. elokuuta John Ericssonin jäännökset New Yorkista Tukholmaan. Alus poistettiin palveluksesta 17. helmikuuta 1896.[2]

Alus palautettiin palvelukseen 12. lokakuuta 1897 ja lähti 20. lokakuuta Havaijille, missä alus oli 7. marraskuuta - 25. maaliskuuta 1898. Sodan uhan lisääntyessä Espanjan kanssa alus määrättiin kommodori George Deweyn laivueeseen Hong Kongiin, mihin se liittyi 22. huhtikuuta. Laivue lähti 27. huhtikuuta Mirslahdelta Kiinasta Filippiineille.[2]

Laivue saapui 1. toukokuuta Manilanlahdelle, missä se seuranneessa taistelussa tuhosi Filippiineille sijoitetun Espanjan laivaston. Alukseen osui viidesti, mutta miehistö selvisi ilman vakavia vammoja. Taistelun päätyttyä alus viipyi Aasian asemalla, kunnes se lähti 6. syyskuuta Hong Kongiin telakalle.[2]

Telakalta vapauduttuaan alus palasi Manilaan, jonne se osallistui alueen hallintaan saamiseen. Aluksesta tehtiin Aasian laivueen lippulaiva 4. toukokuuta 1899. Alus lähti 5. huhtikuuta 1900 Jokohamaan, jonne se saapui 11. huhtikuuta. Alus siirrettiin 2. toukokuuta Kobeen, missä se sai määräyksen palata Yhdysvaltoihin. Alus läpäisi Suezin kanavan 6. toukokuuta ja saapui New Yorkiin 8. syyskuuta. Alus poistettiin palveluksesta 27. syyskuuta New Yorkin laivastontelakalla Brooklynissa.[2]

Alus palautettiin palvelukseen 6. toukokuuta 1903 päällikkönään John B. Briggs. Alus oli 5. elokuuta - 23. joulukuuta Karibian laivueessa, jonka mukana se osallistui kesän harjoituksiin Mainen rannikolla, presidentin laivastokatselmukseen Oyster Bayssä 15.-17. elokuuta sekä partioi Hispaniolan rannikolla valvomassa Yhdysvaltain etuja alueella.[2]

Alus liitettiin 25. maaliskuuuta 1904 Pensacolassa Atlantin laivastoon. Alus oli 28. toukokuuta - 26. elokuuta liitettynä laivaston Euroopan laivueeseen, jonka mukana se partioi Välimerellä. Alus lähti 26. syyskuuta Genovasta Italiasta Suezin kanavan kautta Aasian laivueeseen ja saapui Caviteen 11. marraskuuta. Se partioi Filippiinien, Kiinan, Australian ja Uuden-Seelannin vesillä, kunnes alus lähti 9. helmikuuta 1907 Cavitesta Yhdysvaltain. Alus läpäisi Suezin kanavan ja saapui 26. huhtikuuta New Yorkin laivastontelakalle, missä se poistettiin palveluksesta 15. toukokuuta.[2]

Alus palautettiin palvelukseen 20. tammikuuta 1911 päällikkönään Roger Welles sijoitettuna reserviin. Alus siirrettiin Charlestoniin, missä se oli 30. tammikuuta 1911 alkaen vastaanottoaluksena. Alus lähti 20. syyskuuta 1912 Charlestonista ja saapui kaksi päivää myöhemmin Virginian Sewalls Pointiin hiilestämään ja täydentämään varastojaan. Alus lähti 27. syyskuuta reservitorpedolaivueen kanssa Tompkinsvilleen, jonne se saapui 29. syyskuuta. Alus oli 3.-15. lokakuuta North Riverin ankkuripaikalla, kunnes se siirrettiin 17. lokakuuta Philadelphian laivastontelakalle.[2]

Alus vapautui 1. marraskuuta telakalta. Se lähti samana päivänä Dominikaaniseen tasavaltaan, mutta joutui 3. marraskuuta palaamaan Norfolkin laivastontelakalle korjattavaksi. Alus siirrettiin 11. marraskuuta telakalla reserviin. Se vapautui 16. huhtikuuta 1913 Norfolkin telakalta, mistä se siirrettiin Charlestonin laivastontelakalle. Alus muutettiin miinalaivaksi, minkä jälkeen se poistettiin palveluksesta 6. toukokuuta 1913.[2]

Alus palautettiin palvelukseen 8. maaliskuuta 1915 päällikkönään Frank H. Clark. Alus lähti 1. huhtikuuta Charlestonista Hampton Roadsiin, jonne se saapui 4. huhtikuuta. Aluksen miehistö oli seuraavat kuukaudet koulutettavana ja koostamassa miinasodasta saatuja kokemuksia Chesapeaken alajuoksulla, kunnes alus siirrettiin 21. kesäkuuta Norfolkin laivastontelakalle. Alus vapautui 27. heinäkuuta telakalta.[2]

Alus lähti Tompkinsvilleen, missä sille kuormattiin miinat. Alus lähti Narragansett Bayhin, jonne se saapui 30. heinäkuuta. Aluksen miehistö jatkoi miinoitusharjoittelua Rhode Islandilta Massachusettsiin, kunnes alus palasi Hampton Roadsiin 28. elokuuta. Kuuden viikon harjoittelun jälkeen alus lähti 9. lokakuuta Hampton Roadsista Newportiin, jonne se saapui 11. lokakuuta täydentämään miinavarastojaan. Alus lähti 14. lokakuuta merelle ja oli 15.-17. lokakuuta North Riverillä ennen palaamistaan Chesapeake Bayhin. Se saapui Yorktowniin, missä se osallistui lordi Cornwallisin joukkojen vuoden 1781 antautumisen vuosijuhlallisuuksiin 18.-19. lokakuuta. Pääosa vuoden 1915 lopusta kului edelleen miehistön koulutuksessa ja erilaisissa miinoitusharjoituksissa Virginian ja New Yorkin rannikolla, kunnes se saapui 22. joulukuuta Charlestonin laivastontelakalle.[2]

Alus vapautui 1. tammikuuta 1916 Charlestonin telakalta, mistä se siirtyi Norfolkin laivastontelakalle. Se vastaanotettiin 3. tammikuuta telakalle, mistä se siirtyi 5. tammikuuta Hampton Roadsiin. Seuraavana päivänä alus lähti Karibialle Atlantin laivaston vuotuiseen talvisotaharjoitukseen, jossa se toteutti 25. maaliskuuta saakka erilaisia miinoitusharjoituksia Kuuban rannikolla. Alus saapui 30. maaliskuuta Pensacolaan, mistä se lähti 9. huhtikuuta pohjoiseen. Alus saapui Hampton Roadsissa 13.-14. huhtikuuta oltuaan 17. huhtikuuta Portsmouthin laivastontelakalle, mistä se vapautui 18. toukokuuta. Pääosan loppuvuodesta alus osallistui erilaisiin miinoitusharjoituksiin Uuden-Englannin rannikolla kotisatamanaan Hampton Roads.[2]

Tammikuussa 1917 alus lähti Karibialle Atlantin laivaston vuotuiseen talvisotaharjoitukseen. Saksan julistettua helmikuussa 1917 rajoittamattoman sukellusvenesodan koottiin laivasto Kuubaan Guacanayabo Bayhin, mistä se siirrettiin turvallisempaan Yorktownin edustalle.[2]

Yhdysvaltain liittyessä 6. huhtikuuta 1917 ensimmäiseen maailmansotaan alus oli koulutusaluksena sekä verkonlaskijana Chesapeake Bayn ankkuripaikalla. Alus siirtyi 1. toukokuuta Yorktownista Norfolkin laivastontelakalle. Aluksesta tuli 24. heinäkuuta Atlantin laivaston miinoitusjoukkojen komentajan lippulaiva. Alus lähti 5. elokuuta Connecticutiin New Londoniin, jonne se saapui seuraavana päivänä. Alus oli satamassa, kunnes se lähti 10. syyskuuta Newportiin. Alus palasi 14. syyskuuta New Londoniin, mistä se lähti 26. lokakuuta Hampton Roadsiin. Alus jatkoi Hampton Roadsista York Riveriä, kunnes se ankkuroitui 28. lokakuuta Yorktowniin. Seuraavana päivänä alus siirtyi Tangier Islandille, mistä se palasi 4. marraskuuta Hampton Roadsiin. Alus lähti 9. marraskuuta Newportiin, jonne se saapui seuraavana päivänä. Alus siirtyi 14. marraskuuta New Londoniin, mistä se palasi seuraavana päivänä Newportiin.[2]

Alus oli Newportissa 11. marraskuuta alkaen vuoden loppuun, kun se oli miinoituskoulutuksen koululaivana koulutettaessa miehistöjä Mark VI -miinojen käyttöön. Alus lähti 20. joulukuuta Tompkinsvilleen ja edelleen New Yorkin laivastontelakalle varustettavaksi ulkomaanpalvelukseen. Alus saapui 21. telakalle, joka vastaanotti aluksen seuraavana päivänä.[2]

Britannian Amiraliteetti pyysi 1.maaliskuuta 1918 kiireesti yhtä tai kahta miinalaivaa, jotka kykenisivät laskemaan brittiläisiä miinoja Irlanninmeren pohjoisosaan. Baltimore lähti 4. maaliskuuta New Yorkista Halifaxiin, jonne se saapui 7. maaliskuuta. Seuraavana päivänä alus lähti saattueen mukana Greenockiin, jonne se saapui 17. maaliskuuta. Alus vastaanotti ensimmäisen miinalastin 13. huhtikuuta Lamlashissa.[2]

Aluksen ensimmäisessä miinoitusoperaatiossa laskettiin 13.-14. huhtikuuta 179 miinaa. Toisessa operaatiossa alus laski 18.-19. huhtikuuta 180 miinaa, kolmannessa 21.-22. huhtikuuta 180 miinaa ja neljännessä 27.-28. huhtikuuta miina määrä oli edelleen sama. Viidennessä operaatiossa 1.-2. toukokuuta aluksen miehistö laski 180 miinaa, mutta Amiraliteetti keskeytti operaatiot 6. toukokuuta.[2]

Alus viipyi Britannian länsirannikolla, kunnes se lähti Invernessiin. Alus saapui 2. kesäkuuta uuteen tukikohtaansa, missä se kohtasi muut Yhdysvaltain laivaston miinalaivat. Kontra-amiraali Joseph Strussin johtama Yhdysvaltain Atlantin laivaston miinoitusosasto aloitti ensimmäisen miinoituksensa 8. kesäkuuta kuninkaallisen laivaston 1. miinalaivueen kanssa. Ensimmäisessä harjoituslaskussa laskettiin Pohjanmeren pohjoisosiin vain 153 miinaa, minkä jälkeen osasto palasi Invernessiin. Osasto laski 15. heinäkuuta kaikkiaan 5 395 miinaa, mikä oli siihen saakka suurin määrä yhdessä operaatiossa.[2]

Osasto oli 25. heinäkuuta valmis seuraavaan operaatioon, mutta saattajien puute siirsi operaatiota. Osasto lähti merelle 29. heinäkuuta ja seuraavana päivänä laski 5 399 miinaa. Operaation aikana räjähti 14 prosenttia miinoista laskettaessa, mikä johti operaatioiden keskeyttämiseen syyn selvittämisen ajaksi. Seuraava operaatio oli 8. elokuuta, jolloin 19% miinoista räjähti laskettaessa. Laskettuaan vain 1 596 miinaa osaston komentaja keskeytti operaation, minkä jälkeen osasto palasi satamaan. Ennen aikaisten räjähdysten syyn selvittyä osasto lähti 18. elokuuta seuraavalle miinoitusmatkalle, joka saatiin päätökseen seuraavana päivänä. Operaatio uusittiin 26. elokuuta. Seuraavat operaatiot olivat 7. ja 20. syyskuuta.[2]

Baltimore määrättiin palaamaan Yhdysvaltoihin. Alus teki miinoitusmatkan, josta se siirtyi Scapa Flow'hun. Alus lähti 28. syyskuuta Scapa Flowsta ja saapui 10. lokakuuta Halifaxiin, missä se tankattiin. Alus jatkoi matkaansa seuraavana päivänä ja saapui 14. lokakuuta New Yorkin laivastontelakalle. Alus ollessa huollettavana telakalla saapui 11. marraskuuta tieto sotatoimien päättymisestä.[2]

Sotatoimien päättymisestä huolimatta aluksen miehistö määrättiin jakamaan ja kehittämään miinoitustietämystä. Alus vapautui 2. joulukuuta 1918 telakalta ja saapui seuraavana päivänä Hampton Roadsiin. Alus lähti 6. joulukuuta Länsi-Intiaan Yhdysvaltain Neitsytsaarille. Alus vieraili alueella useissa satamissa, kunnes se saapui 11. tammikuuta 1919 Charlestonin laivastontelakalle. Alus palasi 14. tammikuuta Newportiin. Alus teki koulutuspurjehduksia itärannikolla, kunnes se määrättiin elokuussa Tyynenmeren laivastoon.[2]

Alus lähti 27. elokuuta Panaman kanava-alueelle. Alus saapui 4. syyskuuta Cristóbaliin, kunnes se läpäisi 10. syyskuuta kanavan. Alus vieraili Costa Rican Puntarenasissa 17.-26. syyskuuta, Hondurasin Amapalassa 28. syyskuuta ja Salvadorin Acajutlassa 22. lokakuuta, kunnes se palasi 5. marraskuuta Balboaan. Alus lähti Amapalaan, jonne se saapui 8. marraskuuta. Alus jatkoi San Diegoon, jonne se saapui 20. marraskuuta. Alus jatkoi pohjoiseen San Franciscon lahdelle ja saapui 23. marraskuuta Mare Islandin laivastontelakalle. Aluksen ollessa telakalla sen runkonumeroksi tuli 17. heinäkuuta 1920 CM-1. Alus vapautui 13. elokuuta 1920 telakalta, minkä jälkeen se oli seuraavat kuukaudet Kalifornian rannikolla.[2]

Uuden vuoden vieton jälkeen alus palasi 6. tammikuuta 1921 Mare Islandille, missä se oli neljä vuorokautta telakalla. Alus lähti Golden Gate sillan alittaen Tyynellemerelle. Alus purjehti länteen, kunnes se saapui Pearl Harboriin 20. tammikuuta. Alus poistettiin palveluksesta 15. syyskuuta 1922 ja alusluettelosta 14. lokakuuta 1937. Alus myytiin 16. helmikuuta 1942 romutettavaksi.[2]

Lähteet

  • Gardiner, Robert (toim.): Conway's All the World's Fighting Ships 1860–1905. Lontoo, Englanti: Conway Maritime Press, 2002. ISBN 0-85177-133-5 (englanniksi)
  • Gardiner, Robert (toim.): Conway's All the World's Fighting Ships 1906–1921. Lontoo, Englanti: Conway Maritime Press, 1985. ISBN 0-85177-245-5 (englanniksi)

Viitteet

  1. ↑ a b c Gardiner, Robert s. 151
  2. ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u v w history.navy.mil

Aiheesta muualla

Edeltäjä:
USS Charleston 		Yhdysvaltain laivaston risteilijät Seuraaja:
USS Philadelphia