Työtapaturma- ja ammattitautivakuutus on sosiaalivakuutus, jossa työntekijät vakuutetaan työsuhteessa tapahtuvien työtapaturmien ja ammattitautien varalta.

Tarve suojautua työssä tapahtuvilta tapaturmilta kasvoi teollistumisen myötä 1800-luvulla. Työväensuojelun nimissä alettiin kehittää erilaisia tapoja suojautua tapaturmia vastaan. Merkittävin lähtökohta oli valtakunnankansleri Otto von Bismarckin johdolla laadittu Saksan tapaturmavakuutuslaki, jonka perusteella tietyt työntekijäryhmät saivat korvausta työssä sattuneiden tapaturmien johdosta. Laki tuli voimaan 1884.^[1]

Sosiaalivakuutuksen idea levisi nopeasti muihin maihin, muun muassa Alankomaihin sekä Pohjoismaihin. Esimerkiksi Suomen ensimmäinen tapaturmavakuutuslaki tuli voimaan vuonna 1898.^[2]

Työtapaturmajärjestelmän tavoitteissa on kaksi peruslinjaa. Vähimmäisturvalinjan mukaan vakuutus tulee rajoittaa vain vähimmäistoimeentuloturvaan. Tämän ajattelukannan maita on nykyään lähinnä Yhdysvallat. Ansiosidonnaisen linjan mukaan tavoitteena on pyrkiä turvaamaan se kulutustaso, joka eläkkeen tai päivärahan saajalla oli työssä ollessaan. Tämän mallin mukaan toimivia ovat nykyään useimmat Euroopan maat.^[3]

Työtapaturmakorvausten rahoittaminen on ratkaistu eri maissa eri tavoilla. Useimmissa maissa työtapaturmavakuutus kuuluu osana julkisen sairausvakuutuksen turvajärjestelmään. Kustannuksista vastaavat työnantajan lisäksi valtio ja työntekijät.^[4]

Pääartikkeli: Suomen työtapaturmavakuutus

Suomessa työtapaturma- ja ammattitautivakuutus on järjestetty pääosin yksityisten vakuutusyhtiöiden kautta. Vakuutusmaksuista vastaavat työnantajat. Vakuutuksesta säädetään työtapaturma- ja ammattitautilaissa, joka tuli voimaan 1.1.2016 alkaen. ^[5]

• Toim Katri Hellstén, Tuula Helne: Vakuuttava sosiaalivakuutus. Kelan tutkimusosasto, 2004. ISBN 951-669-652-X
• Sirpa Kukkonen, Terttu Karmavalo: Työtapaturmakirja. FINVA, 2006. ISBN 952-9770-92-8
• Jukka Rantala, Teivo Pentikäinen: Vakuutusoppi. Suomen Vakuutusalan Koulutus ja Kustannus, 2003. ISBN 952-9770-71-5