Tuulen viemää

Tämä artikkeli käsittelee kirjaa. Kirjan pohjalta tehdystä elokuvasta katso Tuulen viemää (elokuva).
Tuulen viemää
Gone with the Wind
Alkuperäisteos
Kirjailija Margaret Mitchell
Kieli englanti
Genre historiallinen romaani
Kustantaja Macmillan Publishers
Julkaistu 1936
Sivumäärä 1037
Suomennos
Suomentaja Maijaliisa Auterinen[1]
Kustantaja Otava[1]
Julkaistu 1937
Sivumäärä 863
Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta

Tuulen viemää (engl. Gone with the Wind) on yhdysvaltalaisen kirjailijan Margaret Mitchellin romaani vuodelta 1936. Romaanin tapahtumat ajoittuvat Yhdysvaltojen sisällissodan aikaan. Se kertoo varakkaan etelävaltiolaisen plantaasinomistajan tyttärestä Scarlett O’Harasta, joka joutuu mukaan sisällissodan pyörteisiin, ja hänen ihmissuhteistaan muun muassa Rhett Butler -nimisen miehen kanssa. Kirja nousi jo ensijulkaisunsa aikaan suosioon ja oli esimerkiksi myyntitilastojen kärjessä ensimmäiset kaksi vuotta julkaisustaan. Vuonna 1937 se voitti Pulitzer-palkinnon[2]. Sen pohjalta on tehty vuoden 1939 samanniminen elokuva, joka voitti kahdeksan Oscar-palkintoa.

Teos

Kirjan tapahtumat sijoittuvat Yhdysvaltojen sisällissodan (1861—1865) molemmin puolin pääosin etelävaltioiden alueelle. Päähenkilö Scarlett O’Hara kuuluu maataomistavaan varakkaaseen perheeseen, joka saa elantonsa puuvillan viljelystä. Tapahtumat käynnistyvät sodan kynnyksellä, kun maa on jakautumassa kahtia. Kirjassa sodan kynnyskysymykseksi nostetaan orjuus, johon etelävaltioiden puuvillan tuotanto perustuu.

Romaanille on olemassa kaksi jatko-osaa: Alexandra Ripleyn kirjoittama Scarlett (1992)[3] sekä Donald McCaigin kirjoittama Rhett Butler’s People (2008). Rhett Butler’s People kuvaa samoja tapahtumia kuin Tuulen viemää, mutta Rhett Butlerin näkökulmasta. Kyseessä ei siis ole varsinainen jatko-osa. Mitchell itse kuoli jo 1949 eikä koskaan jatkanut Tuulen viemää -teoksen tarinaa.

Juoni (lähinnä elokuvan mukaan)

Varoitus: Seuraava kirjoitus paljastaa yksityiskohtia juonesta.

Scarlett O'Hara on äkkirikastuneen, rahvaanomaisen irlantilaisen isänsä Geraldin ja hienostuneen, velvollisuudentuntoisen ranskalais-amerikkalaisen äitinsä Ellen Robillardin kolmesta tyttärestä vanhin. He asuvat Georgiassa kotiplantaasillaan Tarassa ja Scarlett rakastaa elämää. Hän on lumoava ja tuittupäinen nuori nainen, jota lähes kaikki alueen pojat palvovat. Scarlett on pinnallinen luonne, jonka irlantilaisessa veressä piilevän rakkauden maahan ja Taraan isä Gerald yrittää saada syttymään.

Kuitenkin ainoa, jonka Scarlett tahtoisi, on viisas ja rauhallinen aristokraattinaapuri Ashley Wilkes. Kun Ashleyn ja tämän kiltin ja lempeän serkun, Melanie Hamiltonin kihlaus julkistetaan, Scarlettista tulee epätoivoinen. Juhlissa, joissa kihlaus julkistetaan, Scarlett ottaa yhteen Ashleyn kanssa ja on raivoissaan, koska saa tietää, että Ashley vastaa hänen tunteisiinsa, mutta aikoo silti naida Melanien. Lopulta Scarlett lyö Ashleytä, joka poistuu paikalta. Heitettyään vihoissaan maljakon päin seinää Scarlett saa kauhukseen huomata, että samassa huoneessa kohtausta todistamassa on ollut pahamaineinen Rhett Butler, joka on vierailemassa paikkakunnalla. Nauraen mies kuitenkin lupaa Scarlettille olla puhumatta tapahtuneesta kenellekään. Rhett on katsellut jo aiemmin Scarlettia varsin riettaalla tavalla.

Sota syttyy etelävaltioiden ja pohjoisvaltioiden välille. Kaikki nuoret miehet värväytyvät innolla mukaan rintamalle, paitsi inhorealistinen Rhett Butler. Hetken mielijohteesta ja kateellisena Ashleyn ja Melanien kihlauksesta, uhmakas 16-vuotias Scarlett päättää mennä naimisiin Melanien ujon veljen, Charlesin kanssa. Heidät vihitään vain muutama päivä Ashleyn ja Melanien häiden jälkeen. Charlesin sairastuttua kulkutautiin sotatantereella Scarlett jää leskeksi vain muutama kuukausi häiden jälkeen, Charlesin lasta odottaen. Rintamalta kuuluu huonoja uutisia, moni Scarlettin entinen ihailija kaatuu taistelussa mm. molemmat Tarletonin kaksospojat.

Teini-ikäisen Scarlettin raskaus ja synnytys ovat niin helppoja, että sitä jopa paheksutaan epäsopivana. Herttainen Melanie pyytää kälyään muuttamaan luokseen Atlantaan Wade Hamptoniksi ristityn poikavauvan kanssa. Niinpä Scarlett muuttaa Melanien ja tämän Pittypat-tädin luokse. Hänen elämänsä on lohdutonta; hän on vain 17-vuotias, mutta jo leski, oma lapsi ei voisi häntä vähempää kiinnostaa, ja aikakauden leskiä koskevat säännöt vievät turhamaiselta Scarlettilta tämän pienimmätkin ilot. Hänen ei auta muuta kuin alistua kohtaloonsa. Rhett Butler vierailee talossa ja yrittää turhaan saada Scarlettista itselleen rakastajatarta.

Atlantassa järjestetään hyväntekeväisyysjuhlat, joihin Scarlett saa pitkän harkinnan jälkeen osallistua. Hän on innoissaan tästä pienestäkin ilon pilkahduksesta, vaikka joutuukin käyttämään lesken asua eikä saa tanssia. Juhlissa järjestetään eräänlainen naisten huutokauppa, jossa naisesta eniten tarjoava mies saa tämän tanssiparikseen. Kauhukseen Scarlett huomaa Rhett Butlerin olevan paikalla. Vielä suuremman järkytyksen hän kokee, kun Rhett huutaa hänet yleisestä vastustuksesta huolimatta parikseen hyvin mittavalla summalla. Innoissaan siitä että saa tanssia pitkästä aikaa, vaikka sitten vastenmielisen Rhettin kanssa, Scarlett suostuu innosta kiljuen tämän paheksutun miehen pariksi. Tästä alkaa heidän julkinen tuttavuutensa, ja samalla myös Scarlettin halveksinta ihmisten keskuudessa.

Scarlettin elämä alkaa tuntua taas valoisammalta. Rhett auttaa häntä pääsemästä lesken roolistaan ostamalla tälle kauniita vaatteita ja viemällä huvituksiin. Heidän välilleen kehittyy eräänlainen viha-rakkaussuhde. Rhett osaa olla viehättävä ja mukava, mutta hänen suurimpiin huveihinsa kuuluu Scarlettin piikittely. Tästä johtuvat useat riidat näiden kahden välillä.

Melanien aviomies Ashley, jota Scarlett yhä rakastaa, pääsee jouluksi kotiin. Onnekseen Scarlett varmistuu siitä, että Ashley yhä rakastaa häntä, ja lupaa tälle pitää Melaniesta huolta. Pian selviää, että Melanie on raskaana. Scarlett jatkaa eloaan Atlantassa unelmoiden Ashleystä ja viettäen aikaa Rhett Butlerin kanssa. Tämä kuitenkin lähtee aina välillä pois, mutta palaa aina takaisin ja tulee aina ensimmäiseksi tervehtimään Scarlettia.

Sota jatkaa kulkuaan ja etelävaltioiden asema näyttää yhä huonommalta. Lopulta aletaan puhua vain päivistä, että ”jenkit” valtaavat Atlantan. Melanie on viimeisillään raskaana, ja Scarlett ei tiedä mitä tehdä. Heidän on päästävä pois Atlantasta ja Scarlett päättää lähteä kotiin Taraan. Tilanne vaikuttaa kuitenkin epätoivoiselta, sillä hän ei voi paeta, koska lupasi Ashleylle pitää huolta Mellystä, eikä tätä voi kuljettaa viimeisillään raskaana olevana. Myöskään hevosia ei ole saatavilla mistään, ja jenkit ovat jo piirittäneet Atlantan lähes kokonaan.

Jenkkien lähestyessä Scarlett auttaa yksin, ilman tyhmän orjatyttönsä Prissyn apua, Melanien lapsen maailmaan ja päättää lähteä Taraan jenkkejä pakoon. Niinpä hän anoo apua Rhett Butlerilta, joka rientääkin paikalle hevosen ja vaunujen kanssa. Scarlett on taas rauhallinen, Rhettin kanssa hänestä tuntuu, ettei mikään voi satuttaa häntä. He ajavat kaupungin rajalle ja pysähtyvät hetkeksi. Scarlettin ja Rhettin noustessa vaunuista Rhett sanoo Scarlettin valtavaksi järkytykseksi, että aikookin lähteä vihdoinkin mukaan sotaan ja jättää Scarlettin selviämään pienen pojan, sairaan naisen, vastasyntyneen lapsen sekä orjatyttö Prissyn kanssa. Rhett suutelee Scarlettia, joka hetken huumauksen jälkeen selvenee ja lausuu Rhettille raivoisat jäähyväiset.

Scarlett joutuu kokemaan kovan matkan Taraan, mutta lopulta he pääsevät perille, löytääkseen entisen sadan orjan ja runsaitten varastojen sijaan vain muutamat uskollisimmat orjat eli O’Haran tyttöjen hoitajan Mammyn, sisäpalvelija Porkin ja tämän vaimon Dilceyn sekä mieleltään järkkyneen isänsä Gerald O'Haran, sisaret Suellenin ja Carreenin lavantaudista heikkoina, sekä äitinsä Ellen O’Haran kuolleena samaiseen tautiin. Tämä on musertava isku Scarlettille, varsinkin kun huolena on vielä heikko Melanie ja tämän lapsi sekä huvenneet ruokavarastot. Scarlett tajuaa että hän on ainoa, joka voi pelastaa Taran ja sen asukkaat. Hän lupaa itselleen: En tule enää koskaan olemaan nälissäni!

Scarlettille koittavat kovat ajat. Seuraavat kuukaudet koko Taran väki raataa kätensä verille koettaen pelastaa jenkkien tuhoamia peltojaan ja saada Taraa näyttämään entiseltä loistokkaalta itseltään. Suellen suree peltotöiden kuluttamia käsiään ja sanoo vihaavansa Taraa. Scarlett raivostuu tästä. Kuukausiin Scarlett ei ehdi huolehtia ulkonäöstään, vaan huolet täyttävät hänen mielensä. Scarlett ampuu ryöstelevän jenkkisotilaan ja kätkee ruumiin Melanien avustuksella.

Lopulta saapuu kirje, jossa kerrotaan että sota on loppu ja että Ashley on tulossa kotiin. Vihdoinkin kauan kaivattu Ashley saapuu Taraan. Scarlett tajuaa, että hänen on joko hankittava jostain rahaa huimia veroja varten tai myytävä Tara entiselle työnjohtajalle, joka on nainut roskaväkeen kuuluvan Emma Slatteryn. Mutta hän ei kestä ajatusta näistä ihmisistä asumassa kotonaan. Scarlett ajaa heidät raivoissaan oveltaan ja heitä lähtee karkottamaan ratsain myös Gerald O'Hara, joka kuolee pudottuaan hevosen selästä. Scarlett lähtee rahapulassaan tapaamaan Rhett Butleria.

Saapuessaan Atlantaan Scarlett kuulee Rhettin olevan vankilassa. Hän pukee parhaansa päälle ja lähtee tapaamaan tätä. Hän yrittää viekoitella Rhettin naimisiin kanssaan pelastaakseen rakkaan Taransa hänen rahoillaan. Suunnitelma toimii loistavasti, Rhett on sulaa vahaa hänen käsissään – kunnes hän näkee Scarlettin kädet. Niistä näkyy kuukausien raadanta pelloilla ja Rhett tajuaa, mitkä Scarlettin taka-ajatukset olivat. Niinpä Scarlett muuttaa taktiikkaa ja yrittää lainata rahat Rhettiltä tarjoutuen vakuudeksi hänen rakastajattarekseen. Rhett kuitenkin kieltäytyy lainaamasta rahaa, koska jenkit pääsisivät hänen sotakeinottelulla hankkimiensa rahojen jäljille, jos hän koettaisi nostaa jonkin summan. Palatessaan vankilasta Scarlett on epätoivoinen. Sattumoisin hän törmää sisarensa Suellenin kihlattuun, Frank Kennedyyn. Uusi suunnitelma punoutuu hänen mielessään. Ei kulu kuin muutama viikko, ja Scarlett on jo rouva Kennedy. Taran tulevaisuus on taas taattu Frankin rahojen ansiosta.

Päästyään vankilasta Rhett saapuu heti tapaamaan Scarlettia. Heidän ystävyytensä jatkuu samaan tapaan kuin ennenkin, mikä lisää kummankin paheksuntaa entisestään Atlantan seurapiireissä. Kauhukseen Scarlett tajuaa olevansa jälleen raskaana, ja synnyttää Frankille tyttären, Ellan. Samoihin aikoihin Scarlett lisää yhä vettä juorukellojen myllyihin ostamalla sahan ja työskentelemällä siellä joka päivä aamusta iltaan, kuin mies.

Jonkin ajan kuluttua myös Melanie ja Ashley muuttavat takaisin Atlantaan Scarlettin houkuttelemina. Hän ottaa Ashleyn töihin sahalleen, vaikka tämä ei olekaan kovin taitava työntekijä. Melanien sisarellinen rakkaus Scarlettia kohtaan syvenee entisestään, vaikka Scarlett itse ei voi sietää Melaniea. Tämä ei kuitenkaan huomaa mitään, vaan luulee Scarlettin rakastavan itseään yhtä paljon kuin hän tätä.

Eräänä iltana Scarlett on palaamassa yksin sahaltaan, kun tuntemattomat valkoinen ja musta mies pysäyttävät hänet ja yrittävät käydä häneen käsiksi. Tämän seurauksena Scarlettin aviomies Frank ja muut paikallisesta Ku Klux Klanista lähtevät etsimään näitä miehiä. Tapahtuneen kahakan seurauksena Rhett Butlerista tulee sankari ja Frank kuolee.

Scarlett tuntee olevansa syypää Frankin kuolemaan, ja on siitä hirveissä omantunnontuskissa. Vain muutama päivä tämän kuoleman jälkeen sattuu kuitenkin jotain vielä järkyttävämpää; koska ei keksi enää muuta, Rhett Butler vihdoin kosii Scarlettia. Hän vakuuttaa ettei rakasta tätä, mutta painostaa Scarlettia kunnes tämä Rhettistä huumautuneena suostuu kosintaan. Tämä on viimeinen piste kaupungin väelle, kaikki kääntävät tuoreelle rouva Butlerille selkänsä. Kaikki, paitsi Melanie ja Ashley.

Scarlett huomaa avioliiton Rhettin kanssa olevan hyvin mukavaa. Hän kuitenkin edelleen rakastaa Ashleyä, ja on varma, ettei Rhettkään rakasta häntä. Jonkin ajan päästä Scarlett synnyttää Rhettille tyttären, Eugenia Victorian, jota kutsutaan lempinimellä Bonnie Melanien sanottuaan hänen silmistään, "siniset kuin Bonnie blue flag”. Kaikkien kummastukseksi Rhettistä kuoriutuu hyvin rakastava isä, joka on hulluna tyttäreensä. Tytön varttuessa Rhett hemmottelee häntä yhä enemmän ja kääntää tietoisesti kelkkansa, jotta Bonnien tie seurapiireihin helpottuisi. Rhettistä tulee näennäisesti kunnon atlantalainen perheenisä entisen pahatapaisen hulivilin sijaan, koska hän ei halua Bonnien joutuvan kärsimään siitä että hänen isänsä ja äitinsä ovat huonomaineisia. Scarlettin maine kaupunkilaisten silmissä ei parane silti.

Jonkin ajan päästä Scarlett tekee päätöksen, ettei tahdo enää lapsia, lähinnä kunnioittaakseen hänen ja Ashleyn rakkautta. Tästä lähtien Rhett suo lähes kaiken huomion tyttärelleen, ja jättää Scarlettin huomiotta. Pian Scarlett tajuaa, että hän on hyvin tyytymätön tähän tilanteeseen, mutta ei kehtaa sanoa siitä mitään Rhettille.

Eräänä päivänä Scarlett on keskustelemassa sahalla Ashleyn kanssa. Hän toteaa tämän muuttuneen hyvin apeaksi ja yrittää lohduttaa tätä. Juuri kun hän halaa tätä, ovella seisovat Ashleyn vanhapiikasisar India, joka vihaa Scarlettia, eräs mies, joka kantaa kaunaa Scarlettille, sekä kaupungin pahin juorukello. Hetkessä koko kaupunki – myös Rhett ja Melanie – kuulevat, että Scarlett Butlerilla ja Ashley Wilkesillä on salasuhde. Kaikesta huolimatta Rhett pakottaa Scarlettin Ashleyn syntymäpäiväjuhliin samana iltana. Siellä Scarlettille tulee varsin selväksi, että Melanie ei ole uskonut sanaakaan ihmisten puheista. Ettäkö kaksi hänen eniten rakastamaansa ihmistä toimisivat niin! Kotona Scarlett kohtaa humalaisen Rhettin. Riidan jälkeen Rhett raahaa Scarlettin väkisin makuuhuoneeseensa. Seuraavana aamuna Scarlett on onnessaan ja alkaa todella toivoa, että olisi raskaana. Rhettiä ei kuitenkaan kuulu kotiin kuin vasta seuraavana päivänä. Ja silloinkin aivan humalassa, jolloin syntyy taas uusi riita näiden välille, vaikka Scarlett onkin huomannut välittävänsä Rhettistä. Tilanne kääntyy kuitenkin aivan pieleen kun Rhett ottaa Bonnien mukaansa ja lähtee Lontooseen sekä äitinsä luokse Charlestoniin. Scarlett ikävöi heitä kotiin ja odottaa innolla, että saisi kertoa miehelleen olevansa taas raskaana, mutta kun Rhett viimein palaa, hän on hyvin kylmä Scarlettia kohtaan. Syntyy jälleen riita, jonka seurauksena Scarlett kaatuu portaissa ja saa keskenmenon.

Parannuttuaan Scarlett huomaa, että on jopa mustasukkainen tyttärelleen kaikesta siitä huomiosta, mitä Rhett hänelle antaa. Sitten toistuu Scarlettin elämän aiempi tragedia. Bonnie on hyppäämässä ponillaan esteitä pihalla ja hän tahtoo välttämättä hypätä korkeammalta kuin olisi viisasta. Lopulta Rhett antaa luvan, mutta poni ei pääsekkään yli esteen. Tyttö putoaa ponin selästä, taittaa niskansa ja kuolee.

Rhett menettää elämänhalunsa. Bonnie oli hänelle tärkeintä tässä maailmassa ja nyt hän on mennyttä. Kun hänen vaimonsa Scarlett, jolta hän tarvitsisi tukea, syyttääkin häntä kaikesta, Rhett alkaa ryypätä rajusti ja viettää iltansa ja yönsä ulkona.

Kun Scarlett on toipumassa Tarassa, hän saa Rhettiltä sähkeen, jossa tämä kertoo Melanien olevan sairas ja käskee Scarlettia palaamaan heti Atlantaan. Saapuessaan perille Scarlett kuulee Melanien saaneen keskenmenon, ja että tällä ei ole enää mahdollisuutta selvitä. Puhuessaan viimeisen kerran Melanien kanssa Scarlett tajuaa, että on jo vuosien ajan rakastanut tätä juuri niin syvästi kuin Melanie luulikin. Melanie vannottaa Scarlettia pitämään huolta Ashleystä ja hänen pojastaan Beausta. Hänen viimeiset sanansa ovat: ”Ole kiltti kapteeni Butlerille, hän rakastaa sinua niin.” Scarlett on hämmentynyt. Rakastaako Rhett häntä todella?

Yhtäkkiä kaikki selvenee hänelle. Hän ei ole ikinä todella rakastanut Ashleyä, vaan Rhettiä! Hän rientää kotiin innoissaan, voidessaan tunnustaa miehelleen todella rakastavansa tätä. Vastaanotto on kuitenkin hyvin toisenlainen, kuin mitä hän odotti. Rhett kertoo todella rakastaneensa Scarlettia kaikkien vuosien ajan, mutta että hänen rakkautensa on nyt kulunut loppuun, eikä hän enää koskaan pystyisi rakastamaan tätä. Kirja päättyy Scarlettin päättäessä lohduttomana lähteä kotiin rakkaaseen Taraan, joka merkitsee hänelle eniten maailmassa sekä keksiä keinon saada Rhett takaisin. ”Onhan huomenna taas uusi päivä!”

Juonipaljastukset päättyvät tähän.

Hahmot

O’Harat, Taran tilalta

Vivien Leigh Scarlett O’Harana.
  • Scarlett O’Hara – Kirjan päähenkilö. Hän on viehättävä nuori nainen, joka on tottunut saamaan haluamansa, ja pystyy kietomaan lähes kenet tahansa sormensa ympärille. Hän on perinyt isänsä irlantilaisen päättäväisyyden ja rakkauden Taraan, mutta ihailee suuresti arvokasta äitiään ja tahtoisi olla hieno lady kuten tämä. Scarlett on teoissaan häikäilemätön, eikä vaivaa itseään ajattelemalla muiden tunteita. Ikävistä asioista hän toteaa aina itselleen ”ajattelen tätä sitten huomenna”.
  • Gerald O’Hara – Scarlettin irlantilainen isä. Temperamenttinen mies, joka rakastaa ja ihailee suunnattomasti vaimoaan. Katie Scarlett on hänen lempityttärensä. Pennitön maahanmuuttaja ja huimapäinen ratsastaja, josta tuli maanomistaja. Rakastaa Taran punaista maata ja haluaa välittää tämän irlantilaisen perintönsä myös tyttärelleen.
  • Ellen Robillard O’Hara – Scarlettin ranskalais-amerikkalainen äiti. Ellenin sydän murtui hänen nuoruudenrakkautensa Philippen kuollessa. Velvollisuudentuntoinen Ellen nai vain 15-vuotiaana hiomattoman ja huomattavasti vanhemman Gerald O’Haran. Ellen on hienokäytöksinen lady ja monitaitoinen rouva, joka yrittää parhaansa mukaan saada kuria tyttäriinsä, etenkin Scarlettiin. Miss Ellen on vanhasta ja hienosta Robillardin suvusta. Hän osaa ommella ja korjata kaikkien vaatteet sekä lääkitä kaikkien taralaisten vaivat. Tilanhoitajansa rakastajatarta Emma Slatterya hoitaessaan saa kohtalokkaan lavantautitartunnan.
  • Suellen O’Hara – Scarlettin vanhempi pikkusisko. Hän on itsekäs, laiska ja valittaa paljon. Scarlett ei pidä hänestä lainkaan. Scarlettin toisen aviomiehen Frank Kennedyn alkuperäinen kihlattu. Suellen ei ikinä antanut anteeksi siskolleen sulhasensa ”varastamista”. Menee naimisiin Will Banteenin kanssa.
  • Carreen O’Hara – Scarlettin ujo ja herttainen nuorin sisko. Hän on hyvin uskonnollinen ja lopulta ryhtyykin nunnaksi.

Wilkesit, Twelve Oaksin tilalta

  • Ashley Wilkes – Scarlettin lapsuudenystävä ja naapuri, johon hän on rakastunut. Ashley on komea, vaaleatukkainen rikkaan perheen poika. Hän on rauhallinen ja mietteliäs, eikä Scarlett useimmiten ymmärrä hänen puheitaan tai ajatuksiaan.
  • Melanie Hamilton Wilkes – Ashleyn vaimo ja serkku. Hän on itse hyväsydämisyys. Melanie on kiltti, lempeä ja täydellisen hyväkäytöksinen, mikä saa Scarlettin inhoamaan häntä. Melanie kuitenkin rakastaa Scarlettia hyvin paljon ja pitää tätä tärkeimpänä ystävänään.
  • Beau Wilkes – Ashleyn ja Melanien ainoa lapsi. Hän on seudun parhaiten kasvatettu poika.
  • India Wilkes – Ashleyn sisko. Hän vihaa katkerasti Scarlettia, koska tämä liehitteli Stuart Tarletonia, jonka kanssa India oli melkein kihloissa.
  • Honey Wilkes – Ashleyn toinen sisko, joka on hulluna poikiin. Hänen oli määrä naida Charles Hamilton, mutta Scarlettin varastaessa tämän häneltä, hän nai miehen Mississipistä ja muuttaa tämän kanssa sinne.

Butlerit

Clark Gable Rhett Butlerina.
  • Rhett Butler – romaanin miespäähenkilö. Hän on charmikas rikkaan perheen poika, joka on kuitenkin häpeällisten tekojensa vuoksi isänsä karkottama ja hankkinut rahansa likaisella pelillä. Rhett sanoo usein hänen ja Scarlettin olevan hyvin samanlaisia. Rhett ei välitä ihmisten mielipiteistä vaan tekee juuri mitä huvittaa, minkä vuoksi hän on ns. seurapiirien ulkopuolella. Häntä paheksutaan hyvin paljon epäsopivien naissuhteittensa vuoksi, mutta se ei häntä kiinnosta. Rhett kiusoittelee ja piikittelee etenkin Scarlettia hyvin paljon, mikä johtaa lähes aina Scarlettin suuttumiseen. Rhett tuntee heti alusta lähtien jonkinlaista vetoa Scarlettia kohtaan. Lopulta hän on palavan rakastunut Scarlettiin, muttei uskalla näyttää sitä, sillä Scarlett olisi käyttänyt tuota rakkautta ruoskana jolla olisi sivaltanut Rhettiä kostaen kaikki ilkeät pistelevät sanat, jotka lopulta vain peittivät Rhettin intohimoa Scarlettiin.
  • Eugenie Victoria ”Bonnie Blue” Butler – Scarlettin ja Rhettin kaunis, vilkas ja varsin hemmoteltu tytär. Scarlettin kolmas lapsi.

Muut hahmot

  • Mammy – Scarlettin lastenhoitaja. Hän oli aikaisemmin jo Scarlettin äidin hoitaja, ja muutti tämän mukana Taraan. Mammy on rehevä tummaihoinen orja, joka yrittää kaikin tavoin pitää Scarlettia kurissa. Hän ei kunnioita ketään niin paljoa kuin tämän äitiä, Ellen-rouvaa. Vaikka Mammy onkin tarvittaessa varsin tiukka ja topakka, Scarlett rakastaa häntä hyvin paljon.
  • Prissy – Nuori orjatyttö, joka seuraa Scarlettia tämän elämän läpi. Hän on hieman hölmö ja laiska.
  • Pork – O’Haran perheen uskollisin miesorja.
  • Dilcey – Porkin vaimo ja Prissyn äiti. Puoliksi afrikkalaista, puoliksi intiaaniverta. Uskollinen palvelija.
  • Charles Hamilton – Scarlettin ensimmäinen aviomies ja Melanien veli. Hän on ujo nuorukainen, joka lähtee heti sotaan, mutta kuolee sairauteen ennen kuin sota on kunnolla edes alkanutkaan.
  • Frank Kennedy – Scarlettin toinen aviomies. Alun perin Suellenin kosija, mutta Scarlett houkuttelee tämän ovelasti naimaan itsensä pelastaakseen Taran Frankin rahoilla.
  • Belle WatlingBordellin emäntä ja prostituoitu. Rhettin hyvä ystävä. Ystävällinen ja hyväsydäminen nainen, vaikkakin ammattinsa vuoksi hyvin paheksuttu.
  • Wade Hampton Hamilton – Charlesin ja Scarlettin poika, Scarlettin esikoinen. Hän on ujo poika, joka pelkää äitiään ja ihailee isäänsä, vaikkei olekaan tätä koskaan tavannut. Pitää myös kovasti ”Rhett-sedästä”.
  • Ella Lorena Kennedy – Frankin ja Scarlettin tytär, Scarlettin toinen lapsi. Ujo, ruma ja hiukan tyhmä lapsi. Scarlett olisi mieluusti antanut Ellan kuolla Bonnien sijasta.
  • Pittypat Hamilton – ”Pitty-täti”. Melanien ja Charlesin höpsö vanhapiika täti, jonka luona Scarlett ja Melanie asuvat sodan ajan.
  • Will Benteen – Rehellinen konfederaation sotilas, joka jää Taraan auttamaan kunnostamisessa. Hän on rakastunut Carreeniin, mutta tämän lähtiessä luostariin nai Suellenin. Tuntuu tietävän kaikki asiat, vaikkei niistä hänelle puhuta. Rauhallinen, ennen sotaa pientilan omistanutta ”rahvasta”.
  • Archie – Vaimonsa murhaamisesta vankilassa ollut mies, jonka Melanie ottaa suojatikseen. Hän vihaa kaikkia naisia, etenkin Scarlettia. Ainoa nainen, jota hän kunnioittaa, on Melanie.

Vuoden 1939 elokuva

Tuulen viemää on kirjaan perustuva yhdysvaltalainen elokuva vuodelta 1939. Sen ohjasi Victor Fleming. Sen pääosassa Scarlett O’Harana nähdään englantilainen näyttelijä Vivien Leigh, ja Rhett Butleria näyttelee puolestaan yhdysvaltalainen Clark Gable. Muissa rooleissa nähdään muun muassa Leslie Howard ja Olivia de Havilland. Tuulen viemää voitti kahdeksan Oscar-palkintoa. Elokuvaa on usein pidetty yhtenä hienoimmista koskaan tehdyistä elokuvista. Jos inflaatiokerroin otetaan huomioon Tuulen viemää on taloudellisesti menestynein koskaan tehty elokuva[4].

Lähteet

  1. a b Tuulen viemää Kirjasampo. Viitattu 10.7.2024.
  2. Margaret Munnerlyn Mitchell, 1900-1949. Margaret Mitchell House. Arkistoitu 16.3.2009. Viitattu 23.4.2009. (englanniksi)
  3. Margaret Mitchell Authorscalendar.info. Viitattu 23.4.2009. (englanniksi)
  4. Box-Office Top 100 Films of All-Time Filmsite.org. (englanniksi)

Kirjallisuutta

  • Taylor, Helen: Tuulen viemät. ((Scarlett’s Women: Gone with the Wind and Its Female Fans, 1989.) Suomentanut Laura Tohka) Tampere: Vastapaino, 1992. ISBN 951-9066-57-8

Aiheesta muualla

Read other articles:

Kalimantan Barat pada Pekan Olahraga Nasional 2021 Jumlah atlet TBD Pembawa bendera TBD Total medali Emas1 Perak2 Perunggu1 4 (Urutan ke- ) Kalimantan Barat akan berkompetisi pada Pekan Olahraga Nasional 2021 di Jayapura, Papua. Sebenarnya kontingen ini dijadwalkan untuk bertanding pada 20 Oktober sampai 2 November 2020 namun ditunda ke tanggal 2 sampai 15 Oktober 2021 karena Pandemi COVID-19.[1] Medali Artikel utama: Pekan Olahraga Nasional 2021 Medali Atlet Cabang olahraga Nom...

 

 

Hale County, AlabamaLokasi di negara bagian AlabamaLokasi negara bagian Alabama di Amerika SerikatDidirikanJanuary 30, 1867SeatGreensboroKota terbesarGreensboroWilayah • Keseluruhan656 sq mi (1.699 km2) • Daratan644 sq mi (1.668 km2) • Perairan13 sq mi (34 km2), 1.94%Populasi • (2000)17.185 • Kepadatan13/sq mi (5/km²) Hale County adalah county yang terletak di negara bagian Alabama, ...

 

 

Craig RobinsonRobinson di Wondercon 2013Nama lahirCraig Phillip RobinsonLahir25 Oktober 1971 (umur 52)Chicago, Illinois, Amerika SerikatMediaFilm, lawakan tunggal, televisi, penyanyiKebangsaanAmerika SerikatAlma materSaint Xavier University (MEd)Illinois State University (BA)Tahun aktif2001–kiniSitus webwww.mrcraigrobinson.com Craig Phillip Robinson (lahir 25 Oktober 1971) adalah seorang pemeran, pelawak, musisi dan penyanyi Amerika Serikat. Ia dikenal karena memerankan Darryl Phi...

Yoonir, lambang alam semesta dalam kepercayaan Serer. Agama Serer atau a ƭat Roog (jalan ilahi) adalah kepercayaan tradisional yang dianut oleh suku Serer di Senegal, Afrika Barat. Suku Serer percaya akan pencipta yang disebut Roog (atau Rog). Dalam bahasa-bahasa Cangin, Roog disebut Koox (variasi: Kooh[1]), Kopé Tiatie Cac, atau Kokh Kox.[2] Kepercayaan tradisional Serer juga mencakup berbagai puisi dan nyanyian tradisional, pemujaan dan pemberian persembahan kepada para de...

 

 

Long, tubular central nervous system structure in the vertebral column Spinal cordThe spinal cord (in yellow) connects the brain to nerves throughout the body.DetailsPart ofCentral nervous systemArteryspinal arteryVeinspinal veinIdentifiersLatinmedulla spinalisMeSHD013116NeuroNames22TA98A14.1.02.001TA26049FMA7647Anatomical terminology[edit on Wikidata] The spinal cord is a long, thin, tubular structure made up of nervous tissue that extends from the medulla oblongata in the brainstem to t...

 

 

Disambiguazione – Se stai cercando altri significati, vedi Serie D 2008-2009 (disambigua). Serie D 2008-2009 Competizione Serie D Sport Calcio Edizione 61ª Organizzatore Lega Nazionale Dilettanti -Comitato per l'attività Interregionale Luogo  Italia Partecipanti 166 Formula 9 gironi all'italiana Sito web lnd.it Risultati Vincitore Pro Vasto(1º titolo) Altre promozioni BielleseSacilesePro BelvedereCrociati NocetoLuccheseVillacidreseBrindisiSiracusa Retrocessioni (le squadre scritte ...

Président de larépublique de Singapour(en) President of theRepublic of Singapore(ms) Presiden Republik Singapura(zh) 新加坡共和国總統(ta) சிங்கப்பூர் குடியரசுத் தலைவர் Emblème du président de Singapour. Étendard présidentiel de Singapour. Titulaire actuelTharman Shanmugaratnamdepuis le 14 septembre 2023(7 mois et 6 jours) Création 9 août 1965 Mandant Suffrage universel direct Durée du mandat 6 ans, renouvelable ...

 

 

Questa voce sugli argomenti allenatori di pallacanestro statunitensi e cestisti statunitensi è solo un abbozzo. Contribuisci a migliorarla secondo le convenzioni di Wikipedia. Segui i suggerimenti dei progetti di riferimento 1, 2. Rick Adelman Adelman con la maglia dei Portland Trail Blazers Nazionalità  Stati Uniti Altezza 185 cm Peso 79 kg Pallacanestro Ruolo AllenatorePlaymaker Termine carriera 1975 - giocatore2014 - allenatore[1] Hall of fame Naismith Hall of Fame...

 

 

Political ideology favoring civil liberties with emphasis on economic freedom This article is about the branch of liberalism that advocates civil liberties with an emphasis on economic freedom. For the liberal economic system organized on individual lines, see Economic liberalism. For the branch of liberalism that endorses a regulated market economy and the expansion of civil and political rights, see Social liberalism. Part of a series onLiberalism Schools Classical Conservative Cultural Dem...

1890 California gubernatorial election ← 1886 November 4, 1890 1894 →   Nominee Henry Markham Edward B. Pond Party Republican Democratic Popular vote 125,129 117,184 Percentage 49.56% 46.42% Governor before election Robert Waterman Republican Elected Governor Henry Markham Republican Elections in California Federal government U.S. President 1852 1856 1860 1864 1868 1872 1876 1880 1884 1888 1892 1896 1900 1904 1908 1912 1916 1920 1924 1928 1932 1936 1940 1944 1...

 

 

Trifluoroacetyl chloride Names Preferred IUPAC name Trifluoroacetyl chloride Other names 2,2,2-Trifluoroacetyl chloride Identifiers CAS Number 354-32-5 Y 3D model (JSmol) Interactive image Beilstein Reference 1098994 ChEBI CHEBI:29138 ChemSpider 13870615 ECHA InfoCard 100.005.961 EC Number 206-556-2 PubChem CID 61106 UNII A23U71SY9G Y UN number 3057 CompTox Dashboard (EPA) DTXSID1029176 InChI InChI=1S/C2ClF3O/c3-1(7)2(4,5)6Key: PNQBEPDZQUOCNY-UHFFFAOYSA-NInChI=1/C2ClF3O/c3-1(7...

 

 

Voce principale: Associazione Calcio Milan. Milan ACStagione 1967-1968La rosa artefice del double continentale Sport calcio Squadra Milan Allenatore Nereo Rocco All. in seconda Marino Bergamasco Presidente Franco Carraro Serie A1º (in Coppa dei Campioni) Coppa Italia2º nel girone finale Coppa delle CoppeVincitore Maggiori presenzeCampionato: Anquilletti (30)Totale: Anquilletti (50) Miglior marcatoreCampionato: Prati (15)Totale: Prati (22) StadioSan Siro Abbonati10 386[1] ...

Ця стаття потребує додаткових посилань на джерела для поліпшення її перевірності. Будь ласка, допоможіть удосконалити цю статтю, додавши посилання на надійні (авторитетні) джерела. Зверніться на сторінку обговорення за поясненнями та допоможіть виправити недоліки. Мат...

 

 

此條目可能包含不适用或被曲解的引用资料,部分内容的准确性无法被证實。 (2023年1月5日)请协助校核其中的错误以改善这篇条目。详情请参见条目的讨论页。 各国相关 主題列表 索引 国内生产总值 石油储量 国防预算 武装部队(军事) 官方语言 人口統計 人口密度 生育率 出生率 死亡率 自杀率 谋杀率 失业率 储蓄率 识字率 出口额 进口额 煤产量 发电量 监禁率 死刑 国债 ...

 

 

Costa Rican footballer (born 1975) For other footballers, see Ronald Gómez (Aruban footballer) and Ronald Gómez (Salvadoran footballer). In this Spanish name, the first or paternal surname is Gómez and the second or maternal family name is Gómez. Rónald Gómez Gómez in 2007Personal informationFull name Rónald Gómez Gómez[1]Date of birth (1975-01-24) 24 January 1975 (age 49)Place of birth Puntarenas, Costa RicaHeight 1.83 m (6 ft 0 in)[2]Pos...

Google Chrome untuk AndroidVersi pertama27 Juni 2012; 11 tahun lalu (2012-06-27)GenrePeramban webLisensiFreeware berdasarkan pada Chromium (kebanyakan lisensi BSD)[1] Sunting di Wikidata  • Sunting kotak info • L • BBantuan penggunaan templat ini Chrome for Android adalah edisi Google Chrome yang dirilis khusus untuk sistem operasi Android. Pada 7 Februari 2012, Google meluncurkan Google Chrome Beta untuk perangkat Android 4.0 (Ice Cream Sandwich),[7]...

 

 

This article needs additional citations for verification. Please help improve this article by adding citations to reliable sources. Unsourced material may be challenged and removed.Find sources: 1797 in Canada – news · newspapers · books · scholar · JSTOR (September 2023) (Learn how and when to remove this message) ← 1796 1795 1794 1797 in Canada → 1798 1799 1800 Decades: 1770s 1780s 1790s 1800s 1810s See also: History of Canada Timeline o...

 

 

British painter and printmaker (1932–2017) SirHoward HodgkinCH CBEHodgkin in 1987BornGordon Howard Eliot Hodgkin(1932-08-06)6 August 1932Hammersmith, London, England[1]Died9 March 2017(2017-03-09) (aged 84)London, EnglandNationalityBritishEducationCamberwell Art SchoolBath Academy of ArtKnown forPainting, printmakingAwardsTurner Prize (1985)[1]Websitewww.howard-hodgkin.com Sir Gordon Howard Eliott Hodgkin CH CBE (6 August 1932 – 9 March 2017) was a British pa...

Technology that predates recorded history History of technology By technological eras Premodern Prehistoric Stone Age (lithic) Neolithic Revolution Copper Age Bronze Age Iron Age Ancient Modern Proto-industrialization First Industrial Revolution Standardization Second Industrial Revolution Machine Age Atomic Age Jet Age Space Age Third Industrial Revolution Digital transformation Information Age Fourth Industrial Revolution Imagination Age AI era Future Emerging technologies By historical reg...

 

 

Stone, bronze and iron ages of pre-history For other uses of Three Ages, see Three Ages (disambiguation). Jōmon pottery, Japanese Stone Age Trundholm sun chariot, Nordic Bronze Age Iron Age house keys Cave of Letters, Nahal Hever Canyon, Israel Museum, Jerusalem The three-age system is the periodization of human prehistory (with some overlap into the historical periods in a few regions) into three time-periods: the Stone Age, the Bronze Age, and the Iron Age,[1][2] although t...