Tuomas (myös Thomas; k. 1248 (oletettavasti) Visby, Ruotsi) oli Suomen piispa mahdollisesti vuosina 1220–1245. Tuomas oli tiettävästi Suomen kolmas tai neljäs piispa sekä ensimmäinen, josta on varmoja tietoja. Hän oli mahdollisesti englantilaissyntyinen.
Tuomas muistetaan katolisen kirkon aseman jonkinasteisesta vakiinnuttamisesta Suomessa sekä osallistumisestaan Nevan taisteluun vuonna 1240. Hän oli myös järjestämässä kauppasaartoa Novgorodia vastaan vuonna 1221 ja toimi piispana vuoden 1237 Hämeen kapinan aikana.[1]
Paavali Juustenin 1500-luvulla laatiman Suomen piispainkronikan mukaan Tuomas oli syntyjään englantilainen ja toimi ennen piispaksi nimitystään Uppsalantuomiokapitulinkaniikkina. Uppsalan tuomiokapitulin muodostivat 1200-luvun alussa englantilaiset benediktiinimunkit. Piispainkronikan mukaan Tuomas olisi Ruotsissa asuessaan kuulunut benediktiinien sijasta ”saarnaajaveljien sääntökuntaan” eli dominikaaneihin, mutta dominikaanit eivät toimineet pohjoismaissa vielä vuoden 1220 tienoilla, jolloin Tuomaan oletetaan tulleen Suomeen. Kyseessä saattaa olla väärinkäsitys, sillä Tuomas oli läheisissä suhteissa dominikaaneihin piispakautenaan ja sen jälkeen.[2] On pidetty mahdollisena, että Tuomas olisi ennen piispaksi tuloaan opiskellut Pariisin yliopistossaRanskassa.[3]
Ura piispana
Tuomas oli ensimmäinen Suomen piispa, joka mainitaan nimeltä asiakirjassa ja jolta on säilynyt hänen itse laatimansa asiakirja. Kaksi hänen edeltäjäänsä mainitaan nimettöminä paaviInnocentius III:n antamassa ”Ex tuarum” -bullassa vuodelta 1209.lähde?Suomen piispainkronikan mukaan Tuomasta edelsi kolme piispaa, Henrik, Rodolphus ja Folquinus, joista ei kuitenkaan ole varmaa tietoa. Heistä kaikista ja myös Tuomaasta käytetään kronikassa nimitystä ”suomalaisten piispa” (lat.episcopus finlandensis).[3] Tuomas lujitti katolisen kirkon asemaa Suomessa ja loi sille organisaation. Hänen aikanaan Suomi muuttui katolisen kirkon lähetysalueesta varsinaiseksi hiippakunnaksi, joka vakiintui osaksi Uppsalan kirkkoprovinssia. Hän oli ensimmäinen Suomen piispa, joka todistettavasti oli Uppsalan arkkipiispan alainen.[2]
Yleisen käsityksen mukaan Tuomas oli se nimeltä mainitsematon Suomen piispa, jolle paavi Honorius III antoi 13. tammikuuta 1221 lähettämässään kirjeessä luvan valvoa kaupankäyntiä ja jota tämä samalla pyysi järjestämään kauppasaartoa Novgorodia vastaan, vaikka se oli Gotlannille ja hansalle epämieluisaa.[1][2] Paavi oli antanut 4. huhtikuuta 1216 Ruotsin arkkipiispalle luvan nimittää Suomeen uusi piispa, ja Tuomaan nimitti piispaksi mahdollisesti arkkipiispa Valerius tämän luvan perusteella.[2] Nimitys tapahtui mahdollisesti vuonna 1220,[1] neljä vuotta Tuomasta tehtävään ehdottaneen Innocentius III:n kuoleman jälkeen.lähde? Toisen käsityksen mukaan Tuomas olisi tullut piispaksi vasta vuoden 1225 tienoilla.[3]
Paavi Gregorius IX otti vuonna 1229 Suomen kirkon suojelukseensa ja antoi luvan ottaa kirkon haltuun pakanalliset uhripaikat Suomessa sekä siirtää piispanistuin ”sopivampaan paikkaan”, ilmeisesti NousiaisistaKoroisiin.[2] Gregorius IX:n vastaukset nimettömäksi jääneen Suomen piispan kirjeisiin vuodelta 1229 ovat säilyneet mutta piispan kirjeet paaville eivät.lähde? Tuomaan on väitetty perustaneen Koroisiin ainakin tilapäisen tuomiokapitulin ja rakennuttaneen sinne kivisen piispan virka-asunnon mutta kumpaakaan asiaa ei tiedetä varmasti. Varsinkin tuomiokapitulin perustamista on epäilty.[2] Tuomaan tiedetään olleen virassaan viimeistään vuonna 1234, jolloin hän lahjoitti Nousiaisten kirkkoherra Vilhelmille (Wilhelmukselle) ikuisella omistusoikeudella kirkon haltuunsa saaman, pakanalliseen kulttiin liittyneen maa-alueen Maskun pitäjästä sekä puolet Taipale-nimisestä saaresta. Nousiaisissa päivätty lahjoituskirje on vanhin tunnettu Suomessa laadittu asiakirja ja ensimmäinen, jossa Tuomas mainitaan nimeltä, tosin se on säilynyt vain myöhempänä kopiona.[3] Kirkkoherra Vilhelm lienee ollut Tuomaan sukulainen tai ainakin hänen tapaansa Englannista.[2][3]
Suomen hiippakunta käsitti aluksi vain Varsinais-Suomen ja Satakunnan. Novgorodin Hämeeseen tekemien hävitysretkien jälkeen paavi määräsi vuonna 1232 virolaiset kalparitarit puolustamaan Suomea, ja Tuomas käytti heitä mahdollisesti käännytystyöhön Hämeessä. Hämäläisten noustua kapinaan hän hankki vuonna 1237 paavilta niin sanotun ”ristiretkibullan”, jonka on katsottu myöhemmin johtaneen Hämeeseen tehtyyn niin sanottuun toiseen ristiretkeen. On kuitenkin epäselvää, tapahtuiko tämä sotaretki vielä Tuomaan aikana. Joka tapauksessa hämäläiset saatiin taipumaan Suomen hiippakunnan ja Ruotsin valtakunnan alaisuuteen ilmeisesti jo 1230-luvun lopussa.[2]
Tuomas Nevan sotaretkellä, Aarno Karimon historiamaalaus 1900-luvulta.
Tuomaan on väitetty olleen myös yksi Ruotsin vuonna 1240 Novgorodia vastaan suuntaaman tappiollisen Nevan sotaretken ”arkkitehdeista”. Tämä on historiantutkijoiden päättelyä, jonka perustana on Novgorodin ensimmäisen kronikan maininta ruotsalaisten rinnalla Nevan luona taistelleista murmanneista, varsinaissuomalaisista (sum) ja jäämeistä (jem) eli hämäläisistä.[4] Tuomas lienee ollut mukana retkellä, mutta hänen osuutensa siihen on epäselvä.[2]
Tuomas haki oma-aloitteisesti eroa piispanvirasta ilmoittaen syyksi osallisuuden erään ihmisen kuolemaan sekä paavin kirjeen väärentämisen. Jälkimmäinen rikkomus saattoi liittyä kirkkoherra Vilhelmille tehtyyn maalahjoitukseen.[2]Suomen piispainkronikan uudempi versio kertoo, että Tuomas olisi ”paennut venäläisten ja kuurilaisten raivoa”,[1][2] kun taas kronikan vanhemman version mukaan hän erosi ”anglien vuoksi”. Ensimmäisen selityksen arvellaan viittaavan epäonnistuneeseen Nevan sotaretkeen, jälkimmäisen taas erimielisyyksiin Ruotsin johtomiesten kanssa, sillä eräs ruotsalainen mahtisuku käytti tuolloin lisänimeä Angelus. Paavi joka tapauksessa hyväksyi Tuomaan eronpyynnön 21. helmikuuta 1245 ja määräsi tämän eläkkeeksi osan Suomen piispan tuloista.[2]
Tuomas oli kaikesta päätellen oppinut henkilö. Hän hankki laajan kirjakokoelman, joka käsitti 58 käsinkirjoitettua teosta. Teokset olivat pääasiassa Raamatun eri laitoksia kommentaareineen sekä kirkollista oikeutta käsitteleviä käsikirjoituksia. Tuomas testamenttasi kokoelmansa Sigtunan dominikaaniluostarille.[1][2] Useat kokoelman teokset olivat lähtöisin Pariisista ja tuolloin uudehkoja. Yksi niistä oli ranskalaisen Hugo de Sancto Caron teos, joka on vanhin kokonaisuutena säilynyt Suomeen tuotu käsikirjoitus, tosin sitä säilytetään nykyään Uppsalassa.[3]
Kulttuurissa
Historiantutkija Gabriel Reinin vuonna 1839 julkaisema teos Biskop Thomas och Finland i hans tid oli ensimmäinen Suomen historiaa käsittelevä ruotsinkielinen kirja.[2] Tuomasta käsitteleviä kaunokirjallisia teoksia ovat muun muassa Santeri Ivalon historiallinen romaani Tuomas piispa (1901) ja Eino Leinon näytelmä Tuomas piispa (1909).
Einojuhani Rautavaara on säveltänyt oopperan Thomas, joka kantaesitettiin Joensuun laulujuhlilla vanhan Kalevalan 150-vuotisjuhlavuonna 1985. Ooppera kertoo tyylitellysti ja vapaasti mielikuvitusta käyttäen Tuomaksen tarinaa, painottuen Nevan-sotaretkeen.
Lähteet
↑ abcdeKari Tarkiainen: Ruotsin itämaa, s. 94–95. Svenska litteratursällskapet i Finland. Helsinki., 2010.
↑ abcdefghijklmnoAri-Pekka Palola: ThomasKansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 20.8.1999 (päivitetty 10.1.2012). Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
↑ abcdefSuomen kulttuurihistoria 1: Taivas ja maa, s. 86, 100, 106 (toim. Tuomas M. S. Lehtonen & Timo Joutsivuo). Tammi, Helsinki 2002.
↑Suomen varhaiskeskiajan lähteitä, s. 129–133. 1989.
