Ruotsin maallinen valta nimitti Beron Suomen piispaksi[2] vastoin kanonisen oikeuden määräyksiä, joiden mukaan hiippakunnan papisto valitsi piispan. Ennen Beroa yhtäkään Suomen piispaa ei mainita Ruotsin piispojen tai hiippakuntien luetteloissa, joita on vuosilta 1164, 1188–1189, 1192[3], 1219, 1233, 1241 ja 1248.[4] Näin ollen Bero on ensimmäinen Uppsalan arkkipiispan alainen Suomen piispa. Hänet mainitaan Ruotsin piispojen joukossa 11. helmikuuta 1253.
Palmsködin katkelman vanhemman osan mukaan, jonka Jarl Gallén ajoittaa 1400-luvun alkuun, Bero oli ollut aiemmin kuninkaan kansleri, mutta Herman Schückin mukaan[5] nimityksellä tarkoitetaan vain kuninkaan kappalaista. Bero lienee saapunut Suomeen yhdessä luostaria perustamaan tulleiden dominikaanien kanssa vuonna 1249 Birger-jaarlin sotajoukon mukana, kun Birger Lyypekin kaupunginkronikan mukaan "pakotti Suomen Ruotsin kruunulle".[6] Tässä yhteydessä kaiken muun lisäksi vanhempi Turun Koroisissa sijainnut tuomiokirkko näyttää palaneen, kuten Juhani Rinteen kaivauksissa on ilmennyt.[7]
Jo vuodelta 1248 on säilynyt paavin legaatin Vilhelm Sabinalaisen kirje, jolla Suomen papisto pyrkii suojautumaan tulevan piispan yrityksiltä riistää Suomen papistolta tälle laillisesti kuuluvaa omaisuutta. Suomen papisto näyttää näin ennakoineen vastoinkäymisiä tulevan piispan taholta.[8]
Palmsköldin katkelman mukaan Bero luovutti "suomalaisten veron" kuninkaalle. Kauko Pirinen katsoo[9] kyseessä olleen muinaissuomalainen Ruotsin valtaa edeltänyt maavero, ns. koukkuvero. P. O. Törnen mukaan[10] paavit kantoivat ylimääräistä veroa suojelukseensa ottamistaan maista, mikä selittää veron joutumisen kirkon haltuun 1228–1229.[11] Vielä 27. elokuuta 1249 Suomi otetaan uudestaan paavin suojelukseen. Toisin kuin vuonna 1229 Suomen piispaa ei tällä kertaa mainita anomuksen esittäjänä, vaan ainoastaan Suomen papisto.[12]
Piispa Tuomaan jälkeen ensimmäinen maininta uudesta piispasta on 27. elokuuta 1249. Legaatti Vilhelm Sabinalaisen kirjeessä Suomen papistolle 5. kesäkuuta 1248 tällaista uutta piispaa ei vielä ole, joten Beron nimitys osuu tähän väliin. Palmsköldin katkelman mukaan hän oli myös kuninkaan verisukulainen. Bero ei ollut vielä Turun piispa, mikä nimitys esiintyy alkuperäisessä lähteessä vasta piispa Kettilillä vuonna 1270, Bero sen sijaan käytti nimitystä Suomen piispa. Piispa Beron aikana karjalaiset tekivät Ruotsiin vuonna 1257 ankaran hävitysretken, jonka johdosta paavi antoi ristiretkijulistuksen heitä vastaan.[13]
Lähteet
Juhani Rinne: Turun Tuomiokirkko keskiaikana I Tuomiokirkon rakennushistoria. Turku: Uuden Auran osakeyhtiön kirjapaino, 1941.
↑vrt. Seppo Suvanto, Bero, Suomen kansallisbiografia, 2003
↑Tässä Hausenilla on virhe Finlands medeltidsurkunderissa, vrt. P.O. von Törne, Om Finlands skattskyldighet till påfvedömmet under medeltiden, Historiallinen Arkisto XII, 1911
↑Vrt. Suomen varhaiskeskiajan lähteitä, 1989 ja Diplomatarium Suecanum, sekä Tuomas Heikkilä, Piispa Henrikin legenda, 2005, s. 72.
↑Kansler och capella regis under folkungatiden, 1963
