François-Dominique Toussaint L’Ouverture (lisänimeltään L’Ouverture eli Alkusoitto[1]; k. 7. huhtikuuta1803Fort-de-Joux, Ranska) oli Haitin vallankumouksen aikana vaikuttanut RanskanSaint-Dominguella kapinoineiden orjien johtaja. Toussaintin joukot hallitsivat lopulta koko Hispaniolan saarta, jota Toussaint johti muodollisesti ranskalaisten alaisuudessa. Lopulta hän jäi kuitenkin saarelle palanneiden ranskalaisjoukkojen vangiksi kuollen vankeudessa Ranskan mannermaalla vuonna 1803.
Toussaint ranskalaisessa piirroksessa vuoden 1800 paikkeilta.
Toussaint syntyi Ranskan hallitsemassa osaa Hispaniolan saarta, eli Saint-Dominguella[1]Brédassa Cap Françaisissa[2]. Hänen syntymäpäiväänsä ei tunneta tarkasti. Toussaint lienee syntynyt vuosien 1739 ja 1746 välillä. Nimi Toussaint saattaa viitata hänen syntyneen pyhäinmiestenpäivänä eli tous-les-saintes. Hänen isänsä oli Dahomeyn alueelta Saint-Dominguelle tuotu orja. Toussaint sai mahdollisesti koulutusta kummisedältään tai jesuiitoilta.[3] Hänen tiedetään olleen luku- ja kirjoitustaitoinen, minkä lisäksi hän on mahdollisesti opiskellut jonkin verran historiaa. Tousaintin itse kirjoittamia dokumentteja on kuitenkin vähän, sillä hän käytti useimmiten kirjuria. Toussaintin kirjoittamaksi tiedettyjen asiakirjojen kieli on horjuvaa, mutta hän puhui sujuvasti ranskaa ja siihen perustuvaa kreolia.[1] Plantaasinomistajan orjana Toussaint toimi karjapaimenena, parantajana ja lopulta myös luottamusmiehenä. Toussaint vapautettiin orjuudesta vuonna 1776, minkä jälkeen hän meni naimisiin ja sai kaksi poikaa. Toussaint tunnettiin hartaana katolisena ja hän vastusti esimerkiksi alueella harjoitettua voodoota. Toussaint oli myös kasvissyöjä.[2]
Toussaint lisäsi vuonna 1793 nimeensä nimen Louverture. Sana tarkoittaa ranskan kielessä 'avausta', mutta nimen tarkkaa merkitystä ei tiedetä. Joissain lähteissä nimi kirjoitetaan L'Ouverture.[2]
Haitin vallankumous
Haitin vallankumous alkoi orjakapinana Saint-Dominguen pohjoisosassa. Toussaint ei liittynyt heti kapinoitsijoihin ja hän auttoi myös entistä omistajaansa pakenemaan alueelta plantaaseja polttaneilta ja valkoisia sekä mulatteja tappaneilta orjilta. Muutama viikko kapinan alkamisen jälkeen hän kuitenkin lopulta liittyi kapinoiviin orjiin.[2]Espanjalaisten hyökätessä ranskalaisten Saint-Dominguelle Santo Domingosta vuonna 1793 Toussaint liittyi espanjalaisten puolelle johtaen muutaman tuhannen miehen armeijaa, joka kävi sissisotaa ranskalaisia vastaan. Kuitenkin kun Ranskan kansalliskokous lakkautti orjuuden helmikuussa 1794 Toussaint vaihtoi puolia ja alkoi taistella noin 4 000:n miehensä kanssa espanjalaisia vastaan. Muutaman seuranneen kuukauden aikana hänen joukkonsa olivat vallanneet suurimman osan espanjalaisten hyökätessään valtaamista alueista. Vuonna 1795 Espanja solmi Ranskan kanssa Baselin rauhan, jolla maa luovutti oman osansa Hispaniolaa Ranskalle. Sotatoimet keskittyivät nyt samoin vuonna 1793 alueelle hyökänneitä brittejä vastaan. Pian heiltäkin oli vallattu alueet Saint-Dominguella joitakin rannikkokaupunkeja lukuun ottamatta. Toussaint piti nyt hallussaan Saint-Dominguen suurta pohjoisosaa, kun taas etelässä vaikutti André Rigaudin mulateista ja valkoisista koostunut kapinallisarmeija.[1] Vuonna 1797 hän karkotti Ranskan vallankumoushallituksen Léger-Félicité Sonthonaxin, joka oli ehdottanut esimerkiksi kaikkien saarten valkoisten surmaamista. Uskonnollista Toussaintia loukkasi myös vallankumouksellisten ateismi.[2]
Vuonna 1798 britit tekivät salaisen rauhan Toussaintin joukkojen kanssa. Rauhan mukaan britit vetäytyivät Saint-Dominguelta, kun taas Toussaint lupasi olla hyökkäämättä brittien hallitsemalle Jamaikalle ja pidättäytyi tukemasta siellä mahdollisesti syttyviä orjakapinoita. Toussaint oli nyt käytännössä jo valtionpäämies, vaikkakin hän vielä vuonna 1799 otti vastaan Ranskan vallankumoushallitukselta eli direktoraatilta vastaan kenraalikuvernöörin muodollisen tittelin. Toussaint sai aluksi tukea presidentti John Adamsin johtamilta Yhdysvalloilta. Adams oli orjuuden vastustaja ja halusi Toussaintista myös liittolaisen brittejä vastaan. Kaikki amerikkalaiset eivät kuitenkaan jakaneet Adamsin käsityksiä, vaan monien poliitikkojen mielestä Saint-Dominguen orjakapina uhkasi yllyttää kapinaan myös orjat Yhdysvalloissa. Yhdysvaltojen suhtautuminen Toussaintiin muuttuikin kielteiseksi Adamsin virkakauden päätyttyä vuonna 1801. Toussaintin onnistui vielä kukistaa kilpailijansa etelässä. André Rigaud pakeni Ranskaan vuonna 1800 ja Toussaint hallitsi näin koko Saint-Dominiguen siirtokuntaa.[1]
Tällä välin Ranskassa Ranskassa oli noussut valtaan Napoléon Bonaparte ja ranskalaiset suunnittelivat menettämänsä siirtokuntansa takaisinvaltausta. Ranska hallitsi vielä Espanjan sille luovuttamaa Santo Domingueta, jota Toussaint pelkäsi käytettävän hyökkäykseen häntä vastaan. Tammikuussa 1801 hänen joukkonsa hyökkäsivätkin rajan yli ennen, kuin ranskalaiset saattoivat lähettää alueelle omia joukkojaan. Alue vallattiin kolmen viikon taistelujen jälkeen ja näin Toussant hallitsi koko Hispaniolan saarta. Valloituksensa jälkeen Toussaint laati Saint-Dominguen perustuslain, jonka mukaan hänestä tuli alueen elinikäinen johtaja. Toisaalta hän julisti Saint-Dominguen olevan edelleen osa Ranskaa, joskin hallinnollisesti itsenäisenä. Perustuslaki lähetettiin myös Napoléonille hyväksyttäväksi, mutta se tuli voimaan jo ennen hänen vastaustaan. Toussaint johtama Saint-Dominguen talous oli kuitenkin kärsinyt pahoin sodan aikana. Kaupungit olivat raunioina ja plantaasit tuhottu. Kolmannes sotaa edeltäneestä väestöstä oli kuollut ja mulatit suhtautuivat mustien hallintoon epäilevästi. Toussaint oli ottanut plantaasit valtion haltuun ja niitä vuokrattiin armeijan upseereille. Upseerit pakottivat puolestaan paikallisia töihin käytännössä orjuuden kaltaisissa oloissa. Armeija oli myös käytännössä ainoa toimiva valtion instituutio.[1]
Ranskalaisten paluu
Toussaint haitilaisessa setelissä.
Ranska solmi Amiensin rauhan Ison-Britannian kanssa vuonna 1801, mikä mahdollisti sotatoimet kapinoineita orjia vastaan. Helmikuussa 1802 saarelle saapui kenraali Charles Leclercin johtama 20 000:n miehen ranskalaisarmeija. Ranskalaiset valtasivat nopeasti Santo Dominguen puolen saarta, sekä alueen satamakaupungit ja Saint-Dominguen eteläosat. Sisämaata ranskalaiset eivät kuitenkaan saaneet alistettua ja heidän miehensä kärsivät suuria tappioita aiheuttaneista keltakuumeesta. Vain parin kuukauden aikana ranskalaisten miesvahvuus oli puolittunut. Tästä huolimatta kapinallisjohtajiin lukeutuneet Henri Christophe ja Jean-Jacques Dessalines loikkasivat ranskalaisten puolelle helmikuussa 1802.[1] Lopulta toukokuussa myös Toussaint lupasi laskea aseensa Leclercin luvattua, että orjuutta ei palauteta. Toussaint vetäytyi nyt omistamalleen plantaasille, kunnes pari viikoa myöhemmin kesäkuun puolella Jean-Baptiste Brunet kutsui hänet tapaamiseen. Paikalle saapunut Toussaint pidätettiin Napoleonin käskystä virallisena syynä kapinan suunnitteleminen. Toussaint vietiin vankeuteen Ranskaan Fort-de-Jouxin linaan Juran vuoristoon. Toussaint kuoli vankeudessa 7. huhtikuuta 1803.[2]
Toussaintia on joskus verrattu George Washingtoniin ja Simón Bolívariin kolmantena suurena amerikkalaisena vapaustaistelijana. Toussaintin kuoleman jälkeen uutinen ranskalaisten aikeista palauttaa orjuus sytytti kapinan uudelleen ja lopulta ranskalaiset vetäytyivät saarelta. Saint-Domingue julistettiin itsenäiseksi Haitiksi 1. tammikuuta 1804.[1]
Lähteet
↑ abcdefghValtonen, Pekka: ”6 Saint-Dominguen orjakapinasta orjuuden päättymiseen”, Karibian historia. Gaudeamus, 2017. ISBN 978-952-345-516-0
