Tallimäki–Virojoki-tie on Haminan kaupungin itälaidalta TallinmäeltäVirojoelle johtava museotie, jonka pituus on 35,2 kilometriä. Se on Suomen pisin museotie.[1]
Vuodesta 1938[2] vuoteen 1966 asti tie oli valtatie 7, ja nykyisin se on yhdystie 3513. Tie noudattelee Suuren Rantatien 1700-luvun linjausta, joskin sitä on muutettu 1850-luvulla ja oiottu ja paranneltu myös 1900-luvun puolella. Oikomisista huolimatta tie on edelleen mutkainen[1] ja mäkinen.[3] Tie kulkee metsien, pienten kylien ja peltomaisemien halki. Se on päällystetty ja vilkasliikenteinen.[1] Tienvarren kiviset kilometripylväät ovat 1930-luvulta.[2]
Tien varrella olevia kyliä tai kulmakuntia ovat muun muassa Virojoen Klamila, Ravijoki ja Alapihlaja. Noin kaksi kolmasosaa tiestä kulkee Virolahden kunnan alueella.
Museotie kohtaa Salpalinjan Ravijoella.[4] Museotien läheisyydessä on myös Harjun maatalousoppilaitos, joka on perustettu 1890-luvulla.[5] Kymmenestä Virolahdella säilyneestä Uudenkaupungin rauhan rajakivestä museotien läheisyydessä sijaitsee kaksi, Alakivi ja Kirkkotien kivi.[6]
Lähteet
↑ abcLiimatainen, Kirsi: Tiehallinnon museotiet ja -sillat, s. 57–59. Tampere: Tiehallinto, 2007. ISSN 1459-1561Teoksen verkkoversio Viitattu 11.4.2015.