Sinut minä tahdon
Elokuvan juliste.
Ohjaaja	Valentin Vaala
Käsikirjoittaja	Valentin Vaala
Perustuu	Denys Astonin romaaniin Voitto- ja tappiotili (Otava, 1943)
Tuottaja	Risto Orko
Säveltäjä	Nils Lerche
Kuvaaja	Eino Heino (sisäkuvaus) Yrjö Aaltonen (ulkokuvaus)
Leikkaaja	Valentin Vaala
Lavastaja	Roy
Pääosat	Hillevi Lagerstam Tapio Rautavaara Ekke Hämäläinen Lasse Pöysti
Valmistustiedot
Valmistusmaa	Suomi
Tuotantoyhtiö	Suomi-Filmi Oy
Ensi-ilta	17. marraskuuta 1949
Kesto	84 min
Alkuperäiskieli	suomi
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
[ Muokkaa Wikidatassa ]
Infobox OKNimi-testi OK

Sinut minä tahdon on Valentin Vaalan ohjaama suomalainen romanttinen komediaelokuva vuodelta 1949. Se pohjautuu löyhästi Denys Astonin vuonna 1943 ilmestyneeseen romaaniin Voitto- ja tappiotili. Vaala laati elokuvan käsikirjoituksen itse. Tarinassa rakkauteen pettynyt helsinkiläinen perhetyttö matkustaa pois kaupungista saadakseen mielitiettynsä ikävöimään itseään. Maalla hän tapaa räjähdysonnettomuudessa sokeutuneen tiedemiehen, jonka tueksi hän ryhtyy pitämällä tälle seuraa ja lukemalla.

Nimimerkki Denys Astonin takana on tuottelias suomalainen viihdekirjailija Anna Inkeri Relander.^[1] Käsikirjoituksessa Vaala siirsi Irlantiin sijoittuvan romaanin tapahtumat suomalaiseen ympäristöön ja samalla suomensi roolihenkilöiden nimet: esimerkiksi Carrie O’Flahertysta tuli Katri Vesa ja tiedemies Tom Winsdalesta Kari Tuulos. Elokuvaversion dialogi on enimmäkseen peräisin alkuperäisromaanista. Ulkokuvat otettiin kesällä ja syksyllä 1949 Helsingin keskustan näköalapaikoilla ja Lopen maaseudulla.^[2]

Elokuvan musiikin on säveltänyt muutoin näyttämö- ja balettimusiikkiin keskittynyt Nils Lerche (1905–1986). Elokuvassa on käytetty taustaprojisointia ensi kerran Suomessa.^[2]

Sinut minä tahdon oli osa Suomi-Filmin 30-vuotisjuhlaelokuvien sarjaa. Se ehti ensi-iltaan ennen kuin Vaalan aikaisemmin samana vuonna ohjaama Jossain on railo. Laskutavasta riippuen Sinut minä tahdon oli järjestyksessä yhtiön sadas elokuva. Sen yleisömenestys jäi kuitenkin huomattavasti vuoden 1949 keskitason alapuolelle.^[2]

Aikalaisarvioissa elokuva sai laimean vastaanoton: Martti Savon mielestä se oli ”kevyt, tyhjänpuoleinen komedia” ja Vapaa Sana -lehden nimettömän kirjoittajan mukaan ”voisi Suomi-Filmi Valentin Vaalalla parempaakin teettää”. Näyttelijätkin saivat osansa: ”useimmat näyttelijät eivät hallitse vivahduksellista ja luontevaa keskustelutaitoa”. Pääosien esittäjät Hillevi Lagerstam ja Tapio Rautavaara saivat kaksijakoista palautetta rooleistaan. Toisenlaisen näkemyksen kiteytti arviossaan Olavi Veistäjä: ”komedian kevyt sävy on tavoitettu hyvin”.^[2]

Kriitikko Mikael Fränti kirjoitti vuoden 2004 televisioesityksen yhteydessä ”aurinkoisen ja optimistisen komedian olevan parasta Valentin Vaalaa”. Kymmenen vuotta aiemmassa arviossaan Fränti oli kehunut Vaalan ammattitaitoista studioilmaisua, mutta piti elokuvan hallitsevana voimana sädehtivää Hillevi Lagerstamia.^[2]

Myöhemmässä 2010-luvun kritiikissä elokuvaa on luonnehdittu kankean kirjalliseksi ja tahattoman koomiseksi, ja sitä on pidetty Vaalan heikoimpana elokuvana.^[3][4]