Helsingin kuuluisin liikemies on suomalainen elokuva vuodelta 1934. Se on ohjaajansa, Valentin Vaalan, ensimmäinen komedia. Elokuva perustuu kuplettimestariRafael Ramstedtin aiheeseen. Sörnäisissä kauppaa pitävä Liljepekin Kalle kutsuu ystävänsä Konstun ja Fransun vierailulle. Syntyy suma väärinkäsityksiä ja tarina paholaisesta Kallen puodissa. Maatalon tyttärellä Maikilla on puolestaan hankausta sulhasensa kanssa. Helsingin kuuluisin liikemies esitettiin televisiossa ensi kerran 10. kesäkuuta 2008.
Liljepekin Kallella on sekatavarakauppa Sörnäisissä. Onpa ukolla vaimokin, Neilikka nimeltään. Ja kovaa kuria pitää tuo Neilikka. Erään kerran Kalle lähettää kirjeen lapsuudenystävilleen ja rippikoulukavereilleen Konstulle ja Fransulle. He ovat renkeinä Mattilan talossa Töpsälässä ja päättävät lähteä Helsinkiin tapaamaan Kallea. Talon tytär Maikki lähtee samalla kyydillä, hänellä on kaupungissa sulhanen, poliisikomisario Vilho Airisto. Mukaan tulee myös metsäkonsulentti Sund, joka kutsuu Maikin ja rengit seuraavaksi päiväksi Hotelli Torniin.
Huomioita
Helsingin kuuluisin liikemies kuvattiin syksyllä 1933 ja tammikuussa 1934. Elokuva oli yleisömenestys. Valmistuskulut kuitenkin rasittivat O.Y. Fennica A.B:n taloutta siinä määrin, että yhtiö ajautui vararikkoon. Elokuvaa esitettiin myös nimellä Konstu, Fransi ja Liljepekin Kalle (Konstu, Fransi och Liljepeks Kalle). Elokuva oli kadoksissa vuosikymmeniä, kunnes eräs kopio löydettiin MichiganistaYhdysvalloista 1990-luvulla.
Aikalaisarvioissa Helsingin Sanomat piti elokuvan kokonaisvaikutelmaa eheänä. Heikkouksina mainittiin tietyt pitkäveteisyydet. Uuden tulokkaan, Regina Linnanheimon, ääntä kehuttiin sointuvaksi ja liikkeitä miellyttäviksi. Äänityslaitteistona oli Ruotsista hankittu Aga-Baltic. Elokuvassa esitetään useita lauluja:
Renkipojan laulu
Ihminen älä hermostu (säveltänyt Matti Jurva, sanoittanut Tatu Pekkarinen)
Ja Helsingissä lysti olis asua
Ollaan me oltu Konstun kanssa monessa matkassa
Muuta en saanut osakseni, vain siniset silmät itkeekseni