Sergei Sergejevitš Zilitinkevitš (ven. Сергей Сергеевич Зилитинкевич,[4] julkaisuissa engl. Sergej S. Zilitinkevich; 14. huhtikuuta 1936 Leningrad, Neuvostoliitto – 15. helmikuuta 2021[1]) oli Ilmatieteen laitoksen tutkimusprofessori, joka teki tutkimustyötä erityisesti vesistöjen ja ilmakehän rajakerrokseen liittyen.[2]
Ennen Suomeen tuloaan Zilitinkevitš toimi vuosina 1959–1990 Neuvostoliitossa useissa vesi- ja ilmakehään liittyvissä opetus- ja tutkimustehtävissä, kuten laboratorion johtajana Geofysikaalisessa pääobservatoriossa, Meritieteen instituutin Leningradin toimipisteen perustajana sekä professorina Venäjän hydrometeorologisessa valtionyliopistossa. Sittemmin hän oli Tanskassa Risøn kansallisessa laboratoriossa vierailevana professorina (1990), Saksassa Max Planckin meterologian instituutin, Hampurin yliopiston, Alfred Wegenerin polaari- ja meritutkimusinstituutin ja GKSS-tutkimuskeskuksen vierailevana professorina (1991–1997), Ruotsissa Uppsalan yliopiston meteorologian professori (1997–2003; jonka jälkeen emeritusprof.), Suomessa Helsingin yliopiston rajakerroksen fysiikkaan keskittyneen Marie Curie -oppituolin haltija (professori, 2004–2007). Vuodesta 2008 hänellä oli Ilmatieteen laitoksen tutkimusprofessorin sekä Helsingin yliopiston Fysiikan laitoksen ilmakehätieteiden osaston tutkimusjohtajan status.[3]
Professori Zilitinkevitš oli Academia Europæan jäsen vuodesta 2000, Suomalaisen Tiedeakatemian ulkomainen jäsen vuodesta 2009[2][3] ja Suomen Tiedeseuran ulkomainen jäsen vuodesta 2012.[6] Muihin tunnustuksiin kuuluvat muun muassa Euroopan geotieteiden unionin (EGU) myöntämät Bjerknes- ja Wegener-mitalit (2000 ja 2015).[7][8] Vuonna 2015 hänelle myönnettiin Nižni Novgorodin valtionyliopiston (NNGU) ja vuonna 2016 Odessan ekologisen yliopiston kunniatohtorin arvo.[3][9]
Lähteet
Aiheesta muualla
|
|---|
| Kansainväliset | |
|---|
| Kansalliset | |
|---|
| Tieteilijät | |
|---|
| Muut | |
|---|
