Sallustiano on Rooman seitsemästoista rione, jota ympäröivät luoteessa Ludovisi, koillisessa Aurelianuksen muuri, kaakossa Castro Pretorio ja lounaassa Trevi.[3][4] Sen koko on noin 26 hehtaaria, väkiluku 2 200 ja väestötiheys 8 400 asukasta neliökilometrillä (2013).[1][2] Kaupunginosa sijaitsee Quirinaliksen ja Pincion kukkuloiden välissä.[5]
Roomalainen historioitsija Sallustius rakennutti nykyisen Sallustianon alueelle huvilan ja suuren puutarha-alueen 40 eaa. Sen omistus siirtyi myöhemmin Rooman keisareille, jotka laajensivat puutarhaa merkittävästi. Keisari Aurelianus rakensi alueelle hippodromin, jonka keskelle pystytetty obeliski siirrettiin vuonna 1789 Campo Marzioon Trinità dei Montin kirkon eteen. Laajasta puutarha-alueesta on säilynyt nykypäivään yksittäinen paviljonki, joka rakennettiin keisari Hadrianuksen valtakaudella. Se sijaitsee keskellä Sallustianoa, 14 metriä nykyistä maanpintaa alempana.[6] Alueelta löydettiin myös kuuluisa marmoriveistos Kuoleva gallialainen, joka on näytteillä Musei Capitolinissa.[7]
Via Piemonten varrella sijaitseva San Camillo de Lellisin uusromaaninen kirkkorakennus valmistui 1871 Sallustiuksen puutarhoihin kuuluneiden raunioiden päälle.[6] Kaupunginosan lounaisosassa, Via Venti Settembren varrella kohoaa puolestaan Santa Maria della Vittorian barokkikirkko, joka on kuuluisa Berninin mestariteoksesta Pyhän Teresan hurmio.[8] Sallustianon kohdalla Aurelianuksen muurissa ollut Porta Salarian kaupunginportti purettiin vuonna 1921 käytännön syistä. Purkutöiden yhteydessä löydettiin maasta useita antiikinaikaisia hautamuistomerkkejä, jotka siirrettiin portin vasemmalle puolelle Corso D’Italian varrelle.[9]
Rajat
Sallustianon rajat suhteessa naapurikaupunginosiin ovat seuraavat:
- Ludovisi: Via Friuli → Via Lucullo → Via Boncompagni → Via Calabria → Via Sulpicio Massimo[3][9][10]
- Salario: Aurelianuksen muuri (Piazza Fiume → Corso D’Italia → Piazzale di Porta Pia)[3][11]
- Castro Pretorio: Piazzale di Porta Pia → Via Venti Settembre[3][12]
- Trevi: Piazza San Bernardo → Largo di Santa Susanna → Via Leonida Bisolati[3][9][13]
Lähteet
Aiheesta muualla