Ruisunikko

Ruisunikko
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Kasvit Plantae
Alakunta: Putkilokasvit Tracheobionta
Kaari: Siemenkasvit Spermatophyta
Alakaari: Koppisiemeniset Magnoliophytina
Luokka: Kaksisirkkaiset Magnoliopsida
Lahko: Ranunculales
Heimo: Unikkokasvit Papaveraceae
Suku: Unikot Papaver
Laji: dubium
Kaksiosainen nimi

Papaver dubium
L.

Katso myös

  Ruisunikko Wikispeciesissä
  Ruisunikko Commonsissa

Ruisunikko (Papaver dubium) on unikoiden sukuun kuuluva kukkakasvilaji. Suomesta ruisunikko on vakiintuneena kadonnut ja sitä tavataan vain satunnaisena tulokkaana.

Ulkonäkö ja koko

Ruisunikon siemenkota.

Ruisunikko kasvaa 30–60 cm korkeaksi. Varren alaosa on sirottavakarvainen, yläosa myötäkarvainen. Lehdet ovat parijakoisia ja ainakin alimpien lehtien liuskat ovat leveitä ja tylppiä. Punainen, yleensä vailla mustaa pistettä oleva kukka on yksittäin varren kärjessä. Verhiö on kaksilehtinen, mutta verholehdet putoavat varhain. Teriö on nelilehtinen ja noin 5 cm leveä. Emiö on monilehtinen ja yhdislehtinen, heteitä on runsaasti. Ruisunikko kukkii Suomessa kesä-heinäkuussa. Siemenet kypsyvät pitkänomaisessa, nuijamaisessa kodassa, joka on uurteeton ja kalju. Kotaa peittää tähtimäinen ja monisäteinen luottilevy, jonka alapuolelle avautuvista rei'istä kypsät siemenet varisevat.[1]

Pohjoismaissa ruisunikosta tavataan kahta alalajia, musteruisunikko (P. dubium subsp. dubium) ja hurmeunikko eli hurmeruisunikko (P. dubium subsp. lecoqii).[2] Alalajit erottaa toisistaan erityisesti siitä, että edellisellä valkoinen maitiaisneste mustuu kuivuessaan, kun taas jälkimmäisen maitiaisneste muuttuu tummanpunaiseksi kuivuessaan.[3] Muista unikkolajeista ruisunikko muistuttaa lähinnä silkkiunikkoa (Papaver rhoeas). Sen voi sekoittaa myös hietaunikkoon (Papaver argemone).[4]

Levinneisyys

Ruisunikon levinneisyysalue kattaa koko Euroopan lukuun ottamatta Venäjää, Itä-Ukrainaa, Fennoskandian pohjoisosia ja Islantia. Lajia tavataan myös Pohjois-Afrikassa Marokosta Tunisiaan sekä Egyptissä. Aasian puolella sitä kasvaa Turkissa, Kaukasuksen alueella sekä paikoitellen Irakissa, Iranissa ja Keski-Aasiassa. Ihmisen mukana laji on levinnyt Australiaan ja Uuteen-Seelantiin sekä Yhdysvaltoihin.[4] Suomessa ruisunikko on kasvanut alkuperäislajina ainoastaan Ahvenanmaalla. Nämä esiintymät on luokiteltu hävinneiksi. Tulokaslajina ruisunikkoa on tavattu useissa Suomenlahden ja Pohjanlahden satamakaupungeissa sekä paikoitellen Etelä-Suomen sisämaassa.[1][5] Uusia havaintoja lajista on esimerkiksi Oulusta.[6] Suomessa on tavatut ruisunikot kuuluvat lähinnä alalajiin subsp. dubium.[3]

Elinympäristö

Ruisunikko on vanha viljapeltojen rikkakasvi. Suomessa sitä tavataan nykyään satunnaistulokkaana satamissa etenkin painolastikarkulaisena, joskus myös kaatopaikoilla ja tienvarsilla. Laji on toisinaan myös viljelykarkulainen.[1]

Käyttö

Ruisunikkoa viljellään toisinaan myös puutarhakasvina ja se saattaa levitä luontoon niittykasvien siemensekoituksissa.[1][3]

Lähteet

  • Oulun kasvit. Piimäperältä Pilpasuolle. Toim. Kalleinen, Lassi & Ulvinen, Tauno & Vilpa, Erkki & Väre, Henry. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Norrlinia 11 / Oulun kaupunki, Oulun seudun ympäristövirasto, julkaisu 2/2005. Yliopistopaino, Helsinki 2005.
  • Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.
  • Ålands flora. Toim. Hæggström, Carl-Adam & Hæggström, Eeva. Ålandstryckeriet, Mariehamn 2008.

Viitteet

  1. ↑ a b c d Retkeilykasvio 1998, s. 92.
  2. ↑ Finto: Kassu – Kasvien suomenkieliset nimet: Papaver (alalajien nimet)
  3. ↑ a b c Ålands flora 2008, s. 110.
  4. ↑ a b Den virtuella floran: Rågvallmo (myös levinneisyyskartat) (ruotsiksi) Viitattu 1.2.2012.
  5. ↑ Lampinen, R. & Lahti, T. 2011: Kasviatlas 2010: Ruisunikon levinneisyys Suomessa. Helsingin Yliopisto, Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki. Viitattu 10.10.2010.
  6. ↑ Oulun kasvit 2005, s. 449.

Aiheesta muualla