Resident Evil on elokuvasarja, joka perustuu osittain Capcomin luomaan Resident Evil -videopelisarjaan.
Elokuvat
Paul W. S. Andersonin elokuvat
Constantin Film osti oikeudet ensimmäiseen elokuvaan tammikuussa 1997. Alan B. McElroyta ja George A. Romerota suunniteltiin elokuvan käsikirjoittajiksi. Vuonna 2001 Sony osti oikeudet elokuvaan ja palkkasi Paul W. S. Andersonin ohjaajaksi ja käsikirjoittajaksi. Ensimmäinen elokuva Resident Evil sai ensi-iltansa vuonna 2002. Anderson jatkoi käsikirjoittajana jatko-osissa Resident Evil: Apocalypse (2004) sekä Resident Evil: Tuho (2007) ja palasi ohjaajaksi neljännessä osassa Resident Evil: Afterlife (2010). Elokuvasarjan viides osa Resident Evil: Retribution sai ensi-iltansa syyskuussa 2012. Kuudes ja viimeinen elokuva Resident Evil: The Final Chapter sai ensi-iltansa vuonna Japanissa vuonna 2016 ja muualla seuraavana vuonna.
Elokuvasarjan päähenkilö on Alice (Milla Jovovich), joka ei esiinny Resident Evil -peleissä. Alice on Umbrella-korporaatiolle työskentelevä turvallisuusvastaava, joka ensimmäisen elokuvan tapahtumien myötä alkaa taistella yhtiötä vastaan. Elokuvissa esiintyvät pelisarjan hahmot ovat Jill Valentine (Sienna Guillory), Carlos Olivera (Oded Fehr), Albert Wesker (Jason O’Mara ja Shawn Roberts), Claire Redfield (Ali Larter), Chris Redfield (Wentworth Miller), Leon S. Kennedy (Johann Urb), Ada Wong (Li Bingbing) ja Barry Burton (Kevin Durand).
Vastaanotto
Elokuvasarja on saanut negatiivisen vastaanoton kriitikoilta, mutta elokuvat ovat olleet menestynein elokuvasarja, joka on perustunut videopeleihin. Sarja on kerännyt yhteensä noin 915 miljoonaa dollaria[1].
Animaatioelokuvat
Pelisarjaan perustuvia elokuvia ovat myös animaatioelokuvat Resident Evil: Degeneration (2008), Resident Evil: Damnation (2012), Resident Evil: Vendetta (2017) ja Resident Evil: Death Island (2023).
Myöhemmät elokuvat
Johannes Robertsin ohjaama ja käsikirjoittama elokuva Resident Evil: Welcome to Raccoon City uudelleenkäynnisti sarjan eikä ole yhteydessä aiempiin elokuviin.[2] Elokuva yhdistää kahden ensimmäisen pelin tapahtumia ja vastaa tyyliltään vuoden 2019 Resident Evil 2 -peliä.[3]
Lähteet