Reinhard Häfner (2. helmikuuta 1952 Sonneberg – 24. lokakuuta 2016 Dresden[1]) oli saksalainen jalkapallovalmentaja ja keskikenttäpelaaja.
Häfner aloitti jalkapallon kotikaupunkinsa BSG Motor Sonnebergissä. Hän siirtyi juniorina FC Rot-Weiss Erfurtiin, jonka edustusjoukkueeseen hän nousi 1970. Vuotta myöhemmin Häfner siirtyi Dynamo Dresdeniin, jossa hän pelasi uransa loppuun asti. Hän pelasi uransa aikana 391 DDR-Oberligan ottelua, joista 366 Dynamossa. Hän oli Dynamon toiseksi eniten otteluita pelannut pelaaja Hans-Jürgen Dörnerin jälkeen ja DDR-Oberligan tilastoissa hän oli viidentenä. Häfner voitti Dresdenissä neljä mestaruutta ja cupia. [4]
Häfner pelasi DDR:n maajoukkueessa 54 maaottelua ja hän oli myös mukana voittamassa olympiakultaa Montrealissa 1976 ja pronssia Münchenissä 1972.[5][6][7]
Huhtikuussa 1990 Häfneristä tuli Dynamo Dresdenin päävalmentaja.[4] Viikkoa myöhemmin Dynamo voitti kahdeksannen liiga- ja seitsemännen cupmestaruutensa. Seuraavalla kaudella hän johdatti Dynamon toiselle sijalle vaikka menetti ennen useita tähtipelaajiaan kuten Ulf Kirstenin ja Matthias Sammerin. Kausi oli DDR-Oberligan viimeinen ja sijoitus takasi Dynamolle pääsyn Bundesliigaan Saksan jälleenyhdistyttyä.[4] Menestyksestä huolimatta Häfner erotettiin kesäkuussa 1991. Vuosina 1993–1996 Häfner valmensi 2. Bundesligassa Chemnitzeriä.[8]
Lähteet
|
---|
Kansainväliset | |
---|
Kansalliset | |
---|
Henkilöt | |
---|