Rautaa ja kettinkiä ei ollut ilmestyessään suuri menestys. Se nousi Suomessa listasijalle 17, ja kriitikot suhtautuivat siihen enimmäkseen varauksellisesti. Albumi on myöhemminkin jäänyt Kirkan tuotannossa melko vähälle huomiolle.
Kirkan kaupallinen suosio oli vuosina 1972–1973 taantumassa. Hänen levynsä eivät myyneet entiseen tapaan, vaikka hänet esimerkiksi valittiin Suosikin vuoden 1972 Grand Prix -äänestyksessä Suomen suosituimmaksi laulajaksi. Kirkan edellinen iso hitti ”Mamy Blue” oli ilmestynyt 1971, ja vuoden 1972 singleistä listoilla oli ainoastaan käväissyt ”Pikku veli”. Samana vuonna ilmestyneen Nykyaikaa-albumin myyntikin jäi suhteellisen heikoksi. Seuraava vuosi jatkui vaikeana, ja raskaimpana kokemuksena Kirkan isoveli Sammy Babitzin kuoli huhtikuun lopulla auto-onnettomuudessa.[5]
Työstö
Nykyaikaa-albumin vaisuista myyntiluvuista huolimatta levy-yhtiö Scandia antoi Kirkalle uuden mahdollisuuden levyttää albumi, jonka kaikki kappaleet eivät edustaisi valtavirtamusiikkia.[6]
Tuottaja Matti Laipio on muistellut levyn tekemistä:
»En muista, että minulle olisi annettu Scandian johdosta minkäänlaisia myyntipaineita jälkimmäisen albumin menestyksen suhteen. Tuolloin elettiin vielä niitä hetkiä, jolloin levy-yhtiöissä ei ollut siirrytty niin kutsuttuun taskulaskinaikaan. Ainoa mistä piti pitää huolta oli se, ettei studiossa kulunut levytettäessä liian monta työpäivää, koska Scandia maksoi muusikoille liiton taksat.[6]»
Albumi nauhoitettiin Helsingin Finnvox-studiossa.[7] Matti Laipio ei ollut tyytyväinen albumin äänimaailmaan, joka jäi hänen mielestään miksauksessa liian vaatimattomaksi. Myös rumpuja hän piti liian ohuen kuuloisina.[6]
Etukannen kuvan otti Olavi Kaskisuo ja takakannen mustavalkoiset studiokuvat Jarmo Santavuori.[7]
Musiikki
Tyyli
Rautaa ja kettinkiä on Kirkan aiempiin albumeihin verrattuna ilmaisultaan ja soitoltaan rauhallisempi.[8]Petri Lahti kuvaa sen edustavan ”maanläheistä rockia eri sävyin”. Kappaleet valikoituivat Matti Laipion levykokoelmasta, Scandian näytelevyistä ja Kirkan keikkaohjelmistosta.[9]Jee jee jee. Suomalaisen rockin historia (1998) mainitsee albumilla olevan muutamia ”jytäraitoja”.[10] Edellinen Nykyaikaa-levy oli sisältänyt myös englanniksi laulettuja lauluja, mutta nyt Kirka palasi kokonaan suomenkieliseen materiaaliin.[11]
Suomen listoilla saavuttivat vuonna 1973 suurta menestystä glam rock ja purukumipop, mutta muusikoiden keskuudessa suurinta arvostusta nautti progressiivinen rock. Sen henkeä albumilla edustavat taustayhtye The Islandersin kitaristin Eero Luparin sävellykset ”Hyvä ihminen” ja ”Pyörivä talo”.[11]
»Saimme bändin ja Kirkan kanssa levy-yhtiöltä vihreää valoa monille ideoillemme. Kohtuuden nimissä toki on todettava, että yhtiö piti huolta siitä, ettei homma livennyt ”liian rokiksi ja jopa progeksi”. Mukana oli siis myös perinteisempää tavaraa, joiden sovituksista vastasi Olli Heikkilä. Hyvä niin. Saatiin aikaan monipuolinen kokonaisuus.» (Eero Lupari, taustayhtye The Islandersin kitaristi[8])
Kirkaa säestää levyllä kappaleesta riippuen The Islanders, Olli Heikkilän johtama studio-orkesteri sekä joukko yksittäisiä soittajia. Islandersin kokoonpanoon kuuluvat albumilla Eero Lupari (kitara), Kari Kuusamo (urut ja piano), Jarkko Leivo (bassokitara) ja Ismo Kätkä (rummut). Muita muusikoita ovat esimerkiksi Juhani Aaltonen (huilu), Pekka Pöyry (huilu), Esa Kotilainen (syntetisaattori), Matti Oiling (rummut), Carita Holmström (taustalaulu) ja Nono Söderberg (akustinen kitara).[12] Kirka itse soittaa huuliharppua kappaleessa ”Ihmeihminen”.[6]
Kirkan vuoden 1973 kesäshow’n teemana oli ollut musta magia, jota korostettiin ruumisarkuilla, tikareilla, torahampailla ja tummilla samettiviitoilla. Aihepiiri näkyi myös Rautaa ja kettinkiä -albumilla, jolle valittiin kaksi käännöskappaletta kauhurokkariAlice Cooperilta, ”Yeah Yeah Yeah” sekä ”Be My Lover” eli ”Soitellaan”. Käännösmateriaalia levylle tuli myös esimerkiksi The Doorsilta (”Get Up and Dance” eli ”Tulkaa tömistämään”), Elton Johnilta (”Daniel”), Neil Youngilta (”Heart of Gold” eli ”Ihmeihminen”) ja Van Morrisonilta (”Gypsy”).[11]
Alice Cooperilta käännetty avausraita ”Yeah Yeah Yeah” on ”jytäkappale”, jossa kuullaan säröistä kitaraa. Musiikillisesti se jatkaa Nykyaikaa-albumin linjaa.[8] Säestäjänä toimii Islanders täydennettynä huuliharppua soittavalla Harri Saksalalla.[12]
Elton Johnin ”Danielin” käänsi suomeksi Kari Tuomisaari. Kappaleessa on paljon symboliikkaa, ja myös alkuperäisversiossa viitataan taivaaseen. Sen äänittämiseen liittyi vahvoja tunnetiloja, koska Kirka yhdisti Tuomisaaren sanoituksen hiljattain kuolleeseen isoveljeensä Sammyyn: ”Oi kuinka häntä kaipaankaan / Daniel, mun veljein, vanhin meistä sä oot”. Juhani Aaltonen ja Pekka Pöyry soittavat kappaleessa huiluja ja Esa Kotilainen Moog-syntetisaattoria.[8]
”Häikäisy oot vaan” on Arto Sotavallan käännös brittiläisen glam rock -yhtye Sladen kappaleesta ”Gudbuy T’Jane”.[13] Sen tekemisessä turvauduttiin nauhanopeuden säätelyyn, kun paikoin hyvin korkealta laulettava kappale osoittautui Kirkalle haasteelliseksi. Lauluraitaa äänitettäessä nauhaa ensin hidastettiin ja sitten palautettiin normaaliksi osuuden valmistuttua.[6]
”Hyvä ihminen” on Eero Luparin kirjoittama kappale, jonka julkaisi alun perin hänen aiempi yhtyeensä Apollo vuonna 1970 ainoaksi jääneellä nimikkoalbumillaan. Lupari soitti levyä kotonaan Kirkalle, joka piti kappaleesta ja halusi levyttää sen itsekin. Kirkan toiveesta hänen versiostaan tehtiin huomattavasti hidastempoisempi, koska hän halusi tulkita sen mahdollisimman rauhallisesti ja legatona. Julius Heikkilä soittaa kappaleessa oboeta.[8]
”Kun luovun” on country rock -vaikutteinen kappale, joka on alkujaan yhdysvaltalaisen Bread-yhtyeen esitys ”Sweet Surrender”.[14]
Albumin suurin hitti ”Varrella virran” on Kirkan uran tunnetuimpia kappaleita.[8] Se on luonnonsuojeluteemainen, ja sen sanoituksessa kaupunkilaismies lähtee tyttöystävänsä kanssa telttailemaan ja uimaan joelle, mikä johtaa saasteiden aiheuttamaan sairastumiseen. Hyvin ideologisesta ja raskasteollisuuden vastaisesta sanomastaan huolimatta ”Varrella virran” -kappaleesta tuli suosittu yhteislaulu, mitä edesauttoivat tamburiini ja sykkivä rytmi sekä kuoron vahva osuus kertosäkeessä. Alkuperäisen englanninkielisen version ”Down by the River” levytti Albert Hammond, ja suomenkielisen tekstin kirjoitti Pertti Reponen.[15]
”Pyörivä talo” on toinen albumin kahdesta Eero Luparin sävellyksestä. Lupari oli tehnyt sen armeija-aikanaan omaksi ilokseen ja soittanut sitä armeijan viihdetilauksissa. Lupari on kertonut kokeilleensa kappaleessa akustisella kitaralla soitettuja epätyypillisiä sointuja niitä sopivasti ”murtamalla”.[8]
Julkaisu ja vastaanotto
Myynti ja painokset
Scandian julkaisema Rautaa ja kettinkiä nousi Suomessa listalle syyskuussa 1973 ja oli 17 listaviikon aikana parhaimmillaan sijalla 17.[16] Albumi ei ollut suuri myyntimenestys. Tuottaja Laipio vastaanotti levy-yhtiön johdolta viestin, jonka mukaan se ”meni omilleen”.[14] Levy on jäänyt Kirkan tuotannossa melko vähälle huomiolle.[8]Rautaa ja kettinkiä jäi myös Kirkan viimeiseksi Scandian julkaisemaksi studioalbumiksi, sillä hänen yli kuusivuotinen jaksonsa yhtiössä päättyi samana vuonna.[17]
Monet kriitikot suhtautuivat albumiin varauksellisemmin kuin Kirkan edelliseen Nykyaikaa-levyyn. Ilta-SanomissaTommi Liuhala kirjoitti, että ”sangen sovinnaisiin kappalevalinnoin on pyritty pääsemään eroon irti edellisen levyn aiheuttamasta myynnillisestä umpikujasta”. Liuhalan mielestä ”koko touhu on vajonnut entisestään, jota korostavat heikot studiosoinnit ja keskeneräisen tuntuiset sovitukset”. Apu-lehden Eino Leino oli myönteisempi. Hänen mielestään albumi todistaa, että väitteet Kirkan kriisistä ja paikallaan polkemisesta urallaan voidaan unohtaa. Eniten Leino kehui ”Varrella virran” -hittiä. Hän myös mainitsi Kirkan ristiriitaisen aseman suurien menestysodotusten, jatkuvan uusiutumisen ja kunnianhimoisen musiikin välissä.[17]
Esko Lehtonen kuvaa Suomalaisen rockin tietosanakirjassa (1983) Rautaa ja kettinkiä -albumia ”melko vaisuksi LP:ksi”. Lehtonen pitää albumin ainoana valopilkkuna Eero Luparin sävellystä ”Pyörivä talo”, jossa oli ”edes koetettu hakea jonkinlaisia uusia soundeja surkeiden käännösversioiden sijaan”.[20]
Rautaa ja kettinkiä on jäänyt Kirkan tuotannossa melko vähälle huomiolle. Sen äänimaailma on jakanut mielipiteitä myöhemminkin. Toiset pitävät sitä jälkeenjääneenä, osa taas kehuu sitä lämpimäksi ja retroksi.[8]
”Varrella virran” oli Kirkan ensimmäinen isompi hitti sitten vuoden 1971 ja kappaleen ”Mamy Blue”.[11] Se oli Mitä Suomi soittaa -listalla korkeimmillaan neljäntenä syyskuussa 1973.[21]
Ismo Kätkä – rummut, kättentaputukset (”Häikäisy oot vaan” ja ”Tulkaa tömistämään”), lyömäsoittimet (”Soitellaan”), tamburiini (”Pyörivä talo”)[8]
Studio-orkesteri
Olli Heikkilän johtama orkesteri soittaa kappaleissa ”Gypsy”, ”Kun luovun”, ”Varrella virran”, ”Ihmeihminen” ja ”Siskosein”. Yksittäisiä muusikoita esiintyy myös Islandersin säestämissä kappaleissa.
↑Bruun, Seppo & Lindfors, Jukka & Luoto, Santtu & Salo, Markku: Jee jee jee – Suomalaisen rockin historia, s. 202. Helsinki: WSOY, 1998. ISBN 951-0-22503-7
