Raoul Albin Louis Salan syntyi 10. kesäkuuta 1899 RanskanRoquecourbessä lähellä Toulousen kaupunkia. Hänen isänsä oli lääkäri ja Salan opiskeli vuosien 1917 ja 1918 välillä Saint-Cyrin sotilasopistossa. Hän palveli myös lyhyen aikaa Ranskan asevoimissa ensimmäisen maailmansodan aikana. Lyhyen palveluksensa aikana hän ansaitsi Croix de Guerre -mitalin.[1] Salan ansaitsi sittemmän uransa aikana kaikkiaan 85 muuta palkintoa tehtävistään[2] ja uransa lopulla hän oli Ranskan armeijan palkituin sotilas.[1]
Maailmansodan jälkeen Salan palveli useissa eri tehtävissä Ranskan siirtomaissa.[1] Vuonna 1924 hän lähti Ranskan Indokiinaan ja ennen toisen maailmansodan syttymistä hän komensi senegalilaista pataljoonaa Afrikassa. Ranskan antautumisen jälkeen Salan palveli ensin Vichyn Ranskan hallituksen joukoissa, mutta siirtyi vapaan Ranskan joukkoihin vuonna 1943. Hän oli Jean de Lattre de Tassignyn joukkojen mukana Etelä-Ranskan taisteluissa.[2] Salan lähti jälleen Indokiinaan vuonna 1945[1], jossa hän oli mukana neuvotteluissa kiinalaisten joukkojen poisvetämisestä Vietnamin pohjoisosista. Huhtikuussa 1946 hänestä tuli Tonkinin alueen ranskalaisjoukkojen komentaja, vuodesta 1948 koko Kaukoidän ranskalaisjoukkojen komentaja ja de Lattren kuoleman jälkeen Indokiinan ranskalaisjoukkojen ylikomentaja vuodesta 1952.[2]
Indokiinan sodan aikana Salan kannatti puolustukseen keskittyvää taktiikkaa. Hänen alaisensa ranskalaisjoukot eivät pystyneet pysäyttämään Việt Minhin etenemistä Laosiin huhtikuussa 1953 ja Salan korvattiin tehtävissään kenraali Henri Navarrella. Hieman myöhemmin käytiin ranskalaisten huomattavaan tappioon päättynyt Điện Biên Phủn taistelu. Salan palasi Indokiinaan tappion jälkeen yhdessä kenraali Paul Élyn kanssa osana komissiota, joka päätyi suosittelemaan kaikkien ranskalaisjoukkojen vetämistä Etelä-Vietnamiin.[2]
Algerian sota syttyi vuonna 1954 ja Salanista tuli Algerian ranskalaisjoukkojen komentaja joulukuussa 1956. Salan oli Algeriassa varsin epäsuosittu vaihtoehto komentajana. Vuonna 1957 hän oli oikeistolaisten ryhmittymien salamurhayrityksen kohde. Hän tuki Charles de Gaullen paluuta valtaan toukokuun 1958 Algerian siirtolaisten kapinan ja Ranskan neljännen tasavallan päättymisen yhteydessä. De Gaullekaan ei kuitenkaan luottanut Salaniin ja tämä syrjäytettiin tehtävistään Algeriassa joulukuussa 1958. Salan jäi eläkkeelle ja asui sittemmin Algeriassa.[2] De Gaulle alkoi sittemmin kannattaa ajatusta Algerian itsenäisyydestä. Salan ja tietyt asevoimien piirit kokivat de Gaullen asennemuutoksen petoksena. 22. huhtikuuta 1961 Salan oli yksi neljästä ranskalaiskenraalista, jotka johtivat oikeistolaisen Organisation de l’Armée Secrèteen (OAS) vallankaappausritystä Algeriassa.[1] Suurin osa Ranskan asevoimista pysyi kuitenkin uskollisena de Gaullelle.[2] Vallankaappausyritys oli kaatunut neljä päivää alkamisensa jälkeen.[1]
Salan pakoili viranomaisia ja johti OAS:n tekemiä terrori- ja sabotaasi-iskujen aaltoa Algeriassa ja Ranskassa.[1] Hänet tuomittiin poissaolevana kuolemaan maanpeoksesta heinäkuussa 1961.[2] Lopulta viranomaisten onnistui pidättää hänet 20. huhtikuuta 1962. Toukokuussa samana vuonna hän sai elinkautisen vankeustuomion.[1] Salanilta riistettiin hänen sotilasansionsa. Presidentti de Gaulle armahti Salanin kesäkuussa 1968, ja vuonna 1982 presidentti François Mitterrand antoi hänelle takaisin kenraalin arvon ja sotilaseläkkeen. Myöhemmällä iällään Salan kirjoitti kokemuksistaan Indokiinassa ja Algeriassa. Salan kuoli Pariisissa 3. heinäkuuta 1984.[2]
Lähteet
↑ abcdefghRaoul Salan Encyclopaedia Britannica. Viitattu 4.10.2020. (englanniksi)
↑ abcdefghSpencer C. Tucker: The Encyclopedia of the Vietnam War, s. 1013–1014. (Toinen painos) ABC-CLIO, 2011. (englanniksi)
