Ranskalaisen elokuvan uusi aalto (ransk. La nouvelle vague) henkilöityy joukkoon 1950- ja 1960-luvun tietämillä toimineita elokuvantekijöitä. Uuden aallon varsinaisen ytimen katsotaan muodostaneen Cahiers du cinéma -lehden kriitikoinakin toimineet François Truffaut, Jean-Luc Godard, Claude Chabrol, Jacques Rivette ja Éric Rohmer; tärkeänä taustahahmona vaikutti teoreetikko André Bazin (1918–1958). He ihailivat 1930-luvun ranskalaisohjaajia, kuten Jean Renoiria ja Jean Vigota, 1940-luvun italialaisia neorealisteja ja Hollywood-elokuvia (ohjaajista erityisesti Alfred Hitchcockia), joita Ranskassa taas näki Saksan miehitysvallan jälkeen. Muita vähintään merkittäviä uuden aallon ohjaajia olivat Alain Resnais, Jacques Demy ja Louis Malle.

Uuden aallon elokuvantekijöiden keskuudessa syntyi ajatus "auteurista", itsenäisesti toimivasta ohjaajasta, jonka henkilökohtainen näkemys tuottaisi omakohtaisia elokuvia. Tämä ilmeentyy mm. siinä, että ohjaajat käsikirjoittivat itse elokuvansa. Ohjaajat halusivat korostaa sitä, että jokaisella heistä on oma tyylinsä ja tapansa tehdä elokuvia.

Nimensä mukaisesti uusi aalto mullisti ranskalaisen elokuvateollisuuden. Ennen uutta aaltoa Ranskan elokuvateollisuus oli hyvin hierarkkinen ja suhtautui torjuvasti uusiin vaikutteisiin. Sen sijaan uusi aalto tarjosi pienen budjetin elokuvia ja uusia näyttelijöitä. Studioista siirryttiin Pariisin kaduille, ja ohjaajat vangitsivat uuden sukupolven elintavat, mm. kielenkäytön ja muodin.

Uusi aalto laukaisi samankaltaisia reaktioita myös muiden maiden elokuvateollisuudessa.

Uuden aallon aloituksena on pidetty nuoren ranskalaisen elokuvakriitikon François Truffaut'n esikoiselokuvaa 400 kepposta, nimenomaan sen ensi-iltaa Cannesin elokuvajuhlilla 4. toukokuuta 1959.^[1]

Samana vuonna valmistui myös kaksi muuta elokuvaa, jotka yhdessä muodostivat tukevan pohjan uudelle aallolle. Nämä elokuvat olivat Jean-Luc Godardin Viimeiseen hengenvetoon ja Alain Resnais'n Hiroshima, rakastettuni. Kuitenkaan Resnais'ta ei yleensä, syystä tai toisesta, lueta uuden aallon ohjaajaksi. Kuitenkin hänen elokuvansa vaikutus oli ja on yhtä huomattava kuin muidenkin, lukuun ottamatta Godardia ja Truffaut'ta, jotka olivat uuden aallon keskeisimpiä vaikuttajia.

Uusi aalto korosti ohjaajan asemaa, ja edelleenkin ohjaajalla on suurin valta elokuvaa tehdessä, mikä auttaa ohjaajaa toteuttamaan haluamansa vision. Osa ohjaajista, aidon auteur-ohjaajien tavoin, myös käsikirjoittaa yhä elokuvansa itse.

Uusi aalto myös vaikutti elokuva-alan asenteisiin. Keskeistä ei ole enää se, että elokuvan tarvitsisi noudattaa tai rikkoa sääntöjä. Elokuvan ei tarvitse välittää niistä. Kaikki on sallittua. Tämäkin on antanut vapautta elokuville.

• YLE Elävä arkisto: Elokuvan uusi aalto (Arkistoitu – Internet Archive)
• Ranskalaisen elokuvan uusi aalto täyttää toukokuussa 50 vuotta – mitä siitä jäi jäljelle. Lasipalatsi. 21.4.2009. Arkistoitu 23.5.2012.
• Kansallinen audiovisuaalinen arkisto Uuden aallon kesä.