Éric Rohmer

Éric Rohmer vuonna 2004.

Éric Rohmer (synt. Jean-Marie Maurice Schérer tai Maurice Henri Joseph Schérer[1], 4. huhtikuuta 1920 Nancy, Ranska – 11. tammikuuta 2010[2])[Huom 1] oli ranskalainen elokuvaohjaaja ja -käsikirjoittaja.[3]

Uran alkuvaihe

Éric Rohmer opiskeli historiaa ja työskenteli aluksi opettajana. 1940-luvun puolivälissä hän alkoi työskennellä toimittajana ja julkaisi romaanin.[1] Elokuvakriitikon toimi ja useiden elokuva-alan lehtien toimittajan työt veivät häntä kohti elokuvantekijän ammatteja.[1][4] Rohmerin ensimmäinen pitkä näytelmäelokuva vuonna 1952 jäi keskeneräiseksi.[4] Vuosina 1957–1963 Rohmer oli uuden aallon elokuvaan vaikuttaneen elokuvalehti Cahiers du cinéman päätoimittaja.[3]

Vuonna 1959 Rohmer sai valmiiksi elokuvan Leijonan merkki. Läpimurron hän teki vasta elokuvilla Keräilijätär (1967) ja Yöni Maudin luona (1969). Näiden aikojen elokuvat muodostavat sarjan Kuusi moraalitarinaa. Myöhempiä tunnettuja elokuvia ovat O:n markiisitar (1975), Pauline rantatyttö (1982),[4] Vihreä säde (1986) ja Syystarina (1998). Hän jatkoi uraansa 2000-luvulle asti.[5]

Tunnustukset

Elokuva Vihreä säde toi Éric Rohmerille vuonna 1986 Venetsian elokuvajuhlien Kultaisen leijonan. Filmi oli osa hänen Komedioita ja sananlaskuja -sarjaansa. Vuonna 2001 hänelle myönnettiin elämäntyöstään Kultainen leijona. Hän oli myös Oscar-ehdokkaana vuonna 1970 ja useampaan otteeseen César-ehdokkaana. Clairen polvi (1970) sai Louis Dellucin palkinnon ja Perceval le Gallois (1978) Prix Méliès’n.

Rohmer oli viimeinen maineeseen noussut ranskalaisen elokuvan uuden aallon ohjaaja. Monet hänen filmeistään ovat kirjallisten aiheiden elokuvasovituksia. Komediallisessa sävyssä tehdyt, henkevän ironista keskustelua sisältävät Rohmerin filmit eivät juurikaan sisällä toimintaa, sillä Rohmer etsi tietoisesti ihmisen sisäistä draamaa.[4]

Filmografia

  • Leijonan merkki (Le Signe du lion, 1962)
  • Kuusi moraalista tarinaa (Six contes moraux) 1962–1972:
  1. La Boulangère de Monceau (1962) – lyhyt, ei esitetty teatterissa
  2. La Carrière de Suzanne (1963) – lyhyt, ei esitetty teatterissa
  3. Yöni Maudin luona (Ma nuit chez Maud, 1969)
  4. Keräilijätär (La Collectionneuse) (1967)
  5. Clairen polvi (Le Genou de Claire, 1970)
  6. Rakkaus iltapäivällä (L’Amour l’après-midi, 1972)
  1. Lentäjän nainen (La Femme de l’aviateur, 1981)
  2. Ihana avioliitto? (Le Beau Mariage, 1982)
  3. Pauline rantatyttö (Pauline à la plage, 1983)
  4. Täysikuu Pariisissa (Les Nuits de la pleine lune, 1984)
  5. Vihreä säde (Le Rayon vert, 1986)
  6. Ystävättäreni poikaystävä (L’Ami de mon amie, 1987)
  1. Kevättarina (Conte de printemps) (1990)
  2. Talvitarina (Conte d’hiver) (1992)
  3. Kesätarina (Conte d’été, 1996)
  4. Syystarina (Conte d’automne, 1998)
  • L’Arbre, le maire et la médiathèque (1993)
  • Les Rendez-vous de Paris (1995)
  • L’Anglaise et le Duc (2001)
  • Kolmoisagentti (Triple agent, 2004)
  • Les Amours d’Astrée et de Céladon (2007)

Huomioita

  1. ↑ Rohmer antoi henkilötiedoistaan useita versioita. Hän kertoi eri syntymänimiä ja eri syntymäpäiviä, kuten 21. maaliskuuta, 1920 ja 4. huhtikuuta 1920. Hän myös väitti joskus syntyneensä Nancyssä ja joskus Tullessa.[1]

Lähteet

  1. ↑ a b c d Éric Rohmer Britannica. Viitattu 25.3.2020. (englanniksi)
  2. ↑ Eric Rohmer, a Leading Filmmaker of the French New Wave, Dies at 89 The New York Times. Viitattu 30.12.2010. (englanniksi)
  3. ↑ a b Karjalainen, Jussi: Vapaana Rivieralla. Helsingin Sanomat, 29.5.2009, s. D9.
  4. ↑ a b c d Otavan suuri ensyklopedia. Täydennysosa 1, s. 9804–9805, art. Rohmer, Erik. Helsinki: Otava, 1986. ISBN 951-1-05124-5
  5. ↑ Éric Rohmerin muistokirjoitus. Helsingin Sanomat 11.10.2010.

Kirjallisuutta

  • Anhava, Martti: Kun sattuma ja johdatus flirttailevat – Eric Rohmerin yö Pascalin seurassa. Filmihullu 3/2015.
  • Hösle, Vittorio: Eric Rohmer. Filmmaker and Philosopher. London: Bloomsbury, 2016. ISBN 978-1-4742-2113-9. (englanniksi)

Aiheesta muualla