Jean Vigo (26. huhtikuuta 1905 Pariisi – 5. lokakuuta 1934 Pariisi)^[1] oli ranskalainen elokuvaohjaaja ja -käsikirjoittaja. Vigon mukaan nimetty Prix Jean Vigo on vuodesta 1951 ranskalaisille elokuvaohjaajille jaettu palkinto.

Jean Vigon vanhemmat olivat Emily Clero ja katalonialainen anarkisti Eugene Bonaventure de Vigo i Sallés. Hänen isänsä kuristettiin vankilassa vuonna 1917 ja Vigo lähetettiin sisäoppilaitokseen nimellä Jean Sales. Vigo meni naimisiin ja sai tyttären vuonna 1931. Hän kuoli tuberkuloosin aiheuttamiin komplikaatioihin vuonna 1934.

Vigon elokuva Nolla käytöksessä kiellettiin, ja se vapautui vasta toisen maailmansodan jälkeen. Jakelija muokkasi Vigon ainoaa pitkää elokuvaa L’Atalante, ja elokuva esitettiin vasta 1990-luvulla ohjaajan tarkoittamassa muodossa. Näillä elokuvilla on kuitenkin ollut huomattava vaikutus Ranskan ja myös koko maailman elokuvaan. Sight and Soundin kriitikkoäänestyksessä 1962 L’Atalante oli kymmenenneksi merkittävin elokuva^[2] ja vuoden 1992 äänestyksessä kuudenneksi merkittävin. Ohjaajaäänestyksessä 1992 se oli viides.^[3]

• Nizzasta puheenollen (À propos de Nice, 1929), dokumentti, 23 min.
• Taris (ransk. Taris, roi de l'eau, 1931), dokumentti, 9 min; ohjaus, käsikirjoitus ja leikkaus
• Nolla käytöksessä (ransk. Zéro de conduite, 1933), fiktio, 47 min; ohjaus, käsikirjoitus, leikkaus ja tuottaminen
• L'Atalante (1934), fiktio, 89 min

• Hytönen, Jukka: ”Vigo ja surrealismi”, Filmihullu 5/2005.
• Kudjoi, Marko: ”Ennen teollisia unia..”, Filmihullu 5/2005.
• Vigo, Jean: ”Elokuva Jean Vigon mukaan : esitelmiä ja kirjoituksia”, Filmihullu 2/1999.
• Waarala, Hannu: ”Jean Vigon anarkismi – liikettä vitsin, unen ja todenkaltaisen painajaisen välillä”, Filmihullu 5/2005.