Rakennussarja

Rakennussarja on osina myytävä, ostajan itse koottava laite tai muu rakennelma.[1] Rakennussarjana myydään muun muassa erilaisia pienoismalleja, leluja kuten pienoisrautateitä, autoratoja, lennokkeja ja nukkekoteja,[2] elektronisia laitteita kuten tietokoneita ja kaiuttimia, sekä keveitä kulkuneuvoja kuten harrasteveneitä, kilpa-autoja[3], pieniä lentokoneita ja purjekoneita. Teknisessä mielessä myös itse koottavat huonekalut, polkupyörät, elementtitalot yms. ovat rakennussarjan kaltaisia, mutta sanaa ei niistä yleensä käytetä.

Rakennussarjan perustyypit ovat tarkkojen kokoamisohjeiden mukaan kertaalleen koottavat, pysyvät rakennelmat ja toisaalta Legon tai Meccanon kaltaiset sarjat, joiden osista voi koota hyvinkin monenlaisia asioita ja purkaa ne taas osiksi uutta käyttöä varten.

Erilaiset rakennussarjat olivat suosittuja 1900-luvun jälkimmäisellä puoliskolla, jolloin askartelu ja omin käsin tekeminen olivat nykyistä suuremmassa arvossa, ja rahaa oli vähän. Rakennussarjan avulla saattoi rakentaa itselleen esimerkiksi optimistijollan[4] tai radioamatöörilaitteiston edullisemmin kuin mitä valmiiksi koottu tuote maksoi. Teknisten tuotteiden monimutkaistuminen, elintason nousu ja tehdastekoisen sarjatuotannon halpeneminen on vähentänyt tarvetta ja mahdollisuuksia koota välineitä ja laitteita itse.[5]

Laitteiden ja muiden esineiden omatoimisen rakentelun uutta tulemista ennakoi jatkuvasti kehittyvä ja halpeneva kolmiulotteinen tulostus.[5] Sen avulla ainakin yksinkertaisemmat rakenneosat voi suunnitella ja tuottaa itse ja hankkia valmiina vain monimutkaisemmat komponentit.

Elektroniikan rakennussarjat

Sähköteknisen rakennussarjan komponentteja.

Elektronisten laitteiden rakennussarjat olivat suuressa suosiossa 1980-luvulle asti, tunnetuimpana tuotemerkkinä yhdysvaltalainen Heathkit. Muun muassa äänentoistolaitteita saattoi rakentaa itse halvemmalla kuin ostaa valmiina, kunnes mikropiirit ja robotisoitu kokoonpanotekniikka tekivät valmiiden tuotteiden tuottamisen rakennussarjoja edullisemmaksi. 1990-luvulla koettiin vielä rakennussarjojen suosio PC-kotitietokoneiden halpana hankinta- ja räätälöintitapana.[5]

Vuonna 2006 Cambridgen yliopiston opettaja Eben Upton huomasi, miten vähän käytännön kokemusta rakentelusta uusilla elektroniikan opiskelijoilla oli hänen omaan sukupolveensa verrattuna. Hän aloitti hankkeen yksinkertaisen itse rakennettavan tietokoneen markkinoille tuomiseksi, ja tuloksena oli älypuhelintekniikkaan ja SD-muistikortteihin perustuva Raspberry Pi.[5]

Lähteet

  1. rakennussarja. Kielitoimiston sanakirja. Helsinki: Kotimaisten kielten keskus, 2024.
  2. Nenonen, Säde: Rakennusleluja lapsille Tshekkoslovakiasta. Helsingin Sanomat, 27.4.1978, s. 23. HS Aikakone (digitilaajille).
  3. Hänninen, Hannu: Ensi vuosituhannen ralliautot tehdään rakennuspalikoista. Helsingin Sanomat, 28.11.1993, s. 48. HS Aikakone (digitilaajille).
  4. Rindell, Dick: Optari käy alkuun ja kovaan kilpaan. Helsingin Sanomat, 5.2.1982, s. 20. HS Aikakone (digitilaajille).
  5. a b c d Lucky, Robert W.: The Rise, Fall, and Rise of Electronics Kits IEEE Spectrum. 24.12.2013. Viitattu 29.12.2019.

Aiheesta muualla

Read other articles:

Zigot (sel)RincianHari0PendahuluGametBentuk lanjutanMorulaPengidentifikasiMeSHD015053TETemplat:TerminologiaEmbryologicaFMA72395Daftar istilah anatomi[sunting di Wikidata] Zigot (dari bahasa Yunani Kuno: ζυγωτός (zygōtós) 'bergabung, berpasangan', dari kata ζυγοῦν (zygoun) 'bergabung, berpasangan')[1] adalah sel yang terbentuk sebagai hasil bersatunya dua sel kelamin (sel ovum dan sel sperma) yang telah matang. Satu sel zigot yang merupakan sel eukariotik terbentuk ...

 

Untuk Korvet Jepang pada masa lampau, lihat Korvet Jepang Hiei (1877). Rancangan desain Hiei Sejarah Kekaisaran Jepang Nama HieiAsal nama Gunung HieiDipesan 1911Pembangun Yokosuka Naval ArsenalPasang lunas 4 November 1911Diluncurkan 21 November 1912Mulai berlayar 4 Agustus 1914Nasib Tenggelam pada November 14, 1942 Ciri-ciri umum Kelas dan jenis Kapal tempur kelas-KongōBerat benaman 36.600 ton panjang (37.187 t)[1]Panjang 222 m (728 ft 4 in)[1]Lebar 31...

 

Ini adalah nama Batak Toba, marganya adalah Manurung. Coki Manurung Kepala Kepolisian Daerah BengkuluMasa jabatan18 April 2017 – 22 Januari 2019 PendahuluYovianes MaharPenggantiSupratman Informasi pribadiLahir10 Februari 1964 (umur 60)JakartaAlma materAkademi Kepolisian (1986)Karier militerPihak IndonesiaDinas/cabang Kepolisian Negara Republik IndonesiaMasa dinas1986—2022Pangkat Inspektur Jenderal PolisiNRP64020920SatuanReserseSunting kotak info • L •...

Dutch television series Title card De Kris Pusaka is a Dutch television series broadcast by the Katholieke Radio Omroep. The series was written by Anton Quintana and directed by Bram van Erkel, with cinematography by Fred Tammes.[1] It was a popular success.[2] Its thirteen 25-minute episodes were broadcast from 31 October 1977 until 30 January 1978.[3] The story follows Ben van Rooyen, a researcher who works at the Royal Tropical Institute, a research center...

 

Not to be confused with JUCE TV. This article does not cite any sources. Please help improve this article by adding citations to reliable sources. Unsourced material may be challenged and removed.Find sources: Juice TV New Zealand – news · newspapers · books · scholar · JSTOR (July 2016) (Learn how and when to remove this template message) Television channel Juice TVCountryNew ZealandProgrammingPicture format16:9OwnershipOwnerMood MediaHistoryLaun...

 

Code of conduct The Code of the U.S. Fighting Force is a code of conduct that is an ethics guide and a United States Department of Defense directive consisting of six articles to members of the United States Armed Forces, addressing how they should act in combat when they must evade capture, resist while a prisoner or escape from the enemy. It is considered an important part of U.S. military doctrine and tradition, but is not formal military law in the manner of the Uniform Code of Military J...

Course de la Paix 1969GénéralitésCourse 22e Course de la PaixÉtapes 15Date 12 - 25 maiDistance 2 036 kmPays traversé(s) Pologne RDALieu de départ VarsovieLieu d'arrivée BerlinCoureurs au départ 98Coureurs à l'arrivée 67Vitesse moyenne 39, 800RésultatsVainqueur Jean-Pierre DanguillaumeDeuxième Ryszard SzurkowskiTroisième Dieter GonschorekClassement par points Yuri DmitriyevMeilleur grimpeur Dieter GonschorekMeilleure équipe RDACourse de la Paix 1968Course de la Paix 1970modifier ...

 

The following is a list of crusader states that were independent during some point in history. This list includes crusader states in Outremer, Frankokratia, and in the Baltics. List Crusader state Conflict established in Date created Date destroyed County of Edessa[1] First Crusade 1098 1144 Principality of Antioch[2] First Crusade 1098 1268 Kingdom of Jerusalem[3] First Crusade 1099 1291 County of Tripoli[4] First Crusade 1102 1289 Kingdom of Cyprus[5]...

 

Державний комітет телебачення і радіомовлення України (Держкомтелерадіо) Приміщення комітетуЗагальна інформаціяКраїна  УкраїнаДата створення 2003Керівне відомство Кабінет Міністрів УкраїниРічний бюджет 1 964 898 500 ₴[1]Голова Олег НаливайкоПідвідомчі ор...

Foreign policy created by Thomas Jefferson For the books, see America, Empire of Liberty and Empire of Liberty: A History of the Early Republic, 1789–1815. Columbia (the American people) reaches out to help oppressed Cuba in 1897 while Uncle Sam (the U.S. government) is blind and does not use its great firepower. Judge magazine, Feb. 6, 1897 The Empire of Liberty is a theme developed first by Thomas Jefferson to identify what he considered the responsibility of the United States to spread f...

 

Music albums Christmas with The Chipmunks is the name given to four different Christmas music albums by Alvin and the Chipmunks. These albums were released individually in 1962, 1963, 2007 and 2008. Volume 1 Christmas with The ChipmunksStudio album by Alvin and the ChipmunksReleased1962GenreChristmasLength30:10LanguageEnglishLabelLibertyAlvin and the Chipmunks chronology The Chipmunk Songbook(1962) Christmas with The Chipmunks(1962) Christmas with The Chipmunks Vol. 2(1963) Singles from C...

 

В Википедии есть статьи о других людях с фамилией Рапп. Дебра Джо Раппангл. Debra Jo Rupp Дата рождения 24 февраля 1951(1951-02-24)[1] (73 года) Место рождения Глендейл, Калифорния, США Гражданство  США Профессия актриса Карьера 1980 — н. в. IMDb ID 0750468  Медиафайлы на Вики�...

Vous lisez un « bon article » labellisé en 2020. Siège de Caffa Forteresse génoise de Caffa. Informations générales Date 1345 – 1347 Lieu Caffa, en Crimée Issue Indécise Belligérants République de Gênes Horde d'or Commandants Inconnu Djanibeg Forces en présence Plusieurs milliers de combattants Plusieurs milliers de combattants Pertes Plusieurs milliers de morts Plusieurs milliers de morts Invasions mongoles Données clés Coordonnées 45° 02′ nord, 35°...

 

British former politician For the production designer, see Owen Paterson (production designer). The Right HonourableOwen PatersonOfficial portrait, 2020Secretary of State for Environment, Food and Rural AffairsIn office4 September 2012 – 14 July 2014Prime MinisterDavid CameronPreceded byCaroline SpelmanSucceeded byLiz TrussSecretary of State for Northern IrelandIn office12 May 2010 – 4 September 2012Prime MinisterDavid CameronPreceded byShaun WoodwardSucceeded byTheresa ...

 

Tugu peringatan Pemberontakan Nanchang di Alun-alun Bayi Bagian barat, di seberang jalan adalah Gedung Pusat Pameran Provinsi Jiangxi, seluas 38.000 m² dengan enam lantai. Dibangun pada tahun 1968, sebelumnya dinamakan Gedung Kemenangan Pemikiran Mao Zedong dan menjadi markah tanah Kota Nanchang pada masa Revolusi Kebudayaan.[1] Alun-alun Bayi (Hanzi: 八一广场; Pinyin: Bāyī Guǎngchǎng; harfiah: 'Alun-alun 1 Agustus') terletak di Nanchang, Jiangxi, Tiongkok. Dibang...

2015 European Athletics Indoor ChampionshipsTrack events60 mmenwomen400 mmenwomen800 mmenwomen1500 mmenwomen3000 mmenwomen60 m hurdlesmenwomen4×400 m relaymenwomenField eventsHigh jumpmenwomenPole vaultmenwomenLong jumpmenwomenTriple jumpmenwomenShot putmenwomenCombined eventsPentathlonwomenHeptathlonmenvte The men's high jump event at the 2015 European Athletics Indoor Championships was held on 6 March at 16:05 (qualification) and 7 March at 16:30 (final) local time. Medalists Gold Sil...

 

Artificial neural network For other uses, see CNN (disambiguation). This article needs additional citations for verification. Please help improve this article by adding citations to reliable sources. Unsourced material may be challenged and removed.Find sources: Convolutional neural network – news · newspapers · books · scholar · JSTOR (June 2019) (Learn how and when to remove this message) Part of a series onMachine learningand data mining Paradigms S...

 

Standing committee of the United States House of Representatives United States House Committee on Education and the WorkforceStanding committeeUnited States House of Representatives118th CongressCommittee logoHistoryFormedMarch 21, 1867Formerly known asCommittee on Education and LaborCommittee on EducationCommittee on LaborCommittee on Economic and Educational OpportunitiesLeadershipChairVirginia Foxx (R) Since January 3, 2023Ranking memberBobby Scott (D) Since January 3, 2023StructureSeats45...

この記事は検証可能な参考文献や出典が全く示されていないか、不十分です。 出典を追加して記事の信頼性向上にご協力ください。(このテンプレートの使い方)出典検索?: マンモス団地 – ニュース · 書籍 · スカラー · CiNii · J-STAGE · NDL · dlib.jp · ジャパンサーチ · TWL (2024年9月) マンモス団地(マンモスだんち)とは、大規�...

 

شعار جمهورية العراق رئيس جمهورية العراق وفقا لنصوص الدستور العراقي الدائم لعام 2005 هو رئيس الدولة ورمز وحدة الوطن، يمثل سيادة البلاد، ويسهر على ضمان الالتزام بالدستور، والمحافظة على استقلال العراق، وسيادته، ووحدته، وسلامة أراضيه. مدة الفترة الرئاسية هي أربع سنوات تجدد مر...