Lennokki on ilmaa raskaampi miehittämätön pienoisilma-alus. Täysikokoista ilma-alusta pienemmästä koostaan huolimatta lennokki lentää samojen aerodynaamisten ilmiöiden avulla kuin miehitetty ilma-alus. Lennokkeihin kuuluvat tarkimman määritelmän mukaan vain kiinteäsiipiset miehittämättömät pienoisilma-alukset, kuten radio-ohjatut lennokit ja liidokit.lähde? Termiä käytetään tosin joskus pyöriväsiipisistä pienoisilma-aluksista, kuten autogirot, helikopterit ja multikopterit.
Lennokkeja käytetään mm. leluina, harrastekäytössä, sotilaskäytössä, mittauksessa ja ilmakuvauksessa.
Lennokkien koot vaihtelevat muutamasta kymmenestä sentistä useaan metriin, ja painot muutamasta grammasta jopa useisiin kymmeniin kiloihin. Yleisimmät harrastekäytössä olevat radio-ohjattavat lennokit ovat siipien kärkiväliltään noin 1–3 m ja painoltaan 1–10 kg.lähde? Tähän tekevät poikkeuksen liidokit, joiden siiven kärkiväli saattaa olla yli kuusi metriä.
2010-luvulla kamerakopterit ovat aiheuttaneet useita vaaratilanteita, kun niitä lennätetään paikoissa joissa ei saa tai ei ole turvallista lennättää.[1][2][3][4] Automatiikan kehittymisen myötä lennokkien hinnat ovat laskeneet ja niiden lennättäminen helpottunut.[1] Aikaisemmin turvallisuuskulttuuri opittiin lennokkikerhoissa, mutta nykyisin voidaan kaupasta ostaa valmis lennokki ja aloittaa lennättäminen heti omin päin.[1]
Lennokki voi lentää joko moottorin avulla tai ilman moottoria, kuten purjelentokone, jolloin lentoonlähtö tapahtuu heittämällä lennokki ilmaan käsin, erilaisilla hinausmenetelmillä tai linkoamalla katapultiksi kutsutulla lähtökiskolla. Moottoritonta lennokkia kutsutaan liidokiksi. Liidokki lentää kuten purjelentokone: auringon lämmittämän ilman noustessa ylöspäin voi liidokki nousta ilman mukana useiden satojen metrien korkeuteen. Lentoaika voi olosuhteista ja lennättäjän taidoista riippuen olla muutamista minuuteista useisiin tunteihin.lähde?
Pienissä vapaastilentävissä lennokeissa käyttävissä kumimoottoreissa kuminauhan toinen pää on kiinnitetty potkuriakseliin ja toinen pää lennokin peräosaan. Kumimoottoriin saadaan voimaa pyörittämällä kumiin kierroksia joko käsin tai erityisellä veivillä.
Ohjaustavat
Lennokki voi olla joko vapaastilentävä tai eri tavoin ohjattava. Vapaastilentävä lennokki lentää ilman lennättäjän ohjausta. Ohjattavia lennokkeja lennättäjä ohjaa lennon aikana erilaisilla langattomilla kauko-ohjausmenetelmillä tai siimaohjattua lennokkien pitkien siimojen avulla.
Vapaasti lentävä puurakenteinen suomalainen liidokki Esko 1, tuotannossa 1950–1969.
Kauko-ohjausmenetelmistä ylivoimaisesti yleisin on radio-ohjaus (engl.RC, Radio Control). Markkinoilla on runsaasti erilaisia lennokeihin tarkoitettuja radio-ohjauslaitteita. Radio-ohjauksella voidaan ohjata lennokin korkeusperäsintä, sivuperäsintä, siivekkeitä, moottorin kierroslukua, laskusiivekkeitä, laskutelineitä, laskuvaloja jne. sen mukaan kuinka monta eri kanavaa ohjauslaitteistossa on käytössä. Harrastekäyttöön tarkoitettujen radio-ohjauslaitteiden kantomatka on jopa yli kilometrin, joten ainakin isompaa lennokkia voi lennättää useiden satojen metrien korkeudella tai etäisyydellä.lähde? Sotilaskäytössä olevien radio-ohjauslaitteiden kantomatka voi olla tätä paljon suurempi.
Siimaohjattua lennokkia puolestaan ohjataan siihen kiinnitetyillä siimoilla, joiden avulla lennättäjä liikuttelee lennokin korkeusperäsintä, mutta myös moottorin kierroslukua, laskutelineitä jne. voidaan ohjata siimoilla. Siimaohjattu lennokki kiertää kehää lennättäjänsä ympärillä ja koneella voi operoida siimojen pituuden säteisellä puolipallon muotoisella alueella lennättäjän ympärillä.
Lennokkien valmistus- ja rakennusmateriaalit
Lennokit on rakennettu perinteisesti keveistä puulajeista, esimerkiksi balsasta, mutta nykyään erilaiset muovit sekä lasi- ja hiilikuitu ovat yleisiä. Myös paperia ja erilaisia vaahtomuoveja (styrox, depron) käytetään lennokkien materiaaleina.
Perinteinen paperista taivutettu liidokki.
Kilpailutoiminta
Lennokeille järjestetään erilaista kilpailutoimintaa niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Kilpailuluokkia on useita erilaisia erityyppisille lennokeille. Virallisissa kansainvälisissä lennokkiluokissa järjestetään mm. EM- ja MM-kisoja, joita organisoi kansainvälinen ilmailuharrastusjärjestö Fédération Aéronautique Internationale. Suomessa harraste- ja kilpailutoimintaa edistää Suomen Ilmailuliitto ja osa sen jäsenseuroista.
Lennokit viihteessä
Monissa sotaelokuvissa käytettiin aikaisemmin oikeiden lentokoneiden sijasta lennokkeja lentohyökkäyksissä ja vastaavissa toimintakohtauksissa tuotantokustannuksien alentamiseksi. Suomalaisista elokuvista lennokkeja on käytetty mm. Talvisota-elokuvan kuvauksissa, joiden ajaksi suomalaiset lennokkiharrastajat perustivat Finnish RC Show Flyers -tiimin rakentaen elokuvaa varten useita yksi- ja kaksimoottorisia radio-ohjattavia mallilennokkeja.lähde? Nykyisin digitaaliset erikoistehosteet ovat käytännössä poistaneet lennokkien tarpeen elokuvatuotannoissa.
Nelonen TV-kanavan Talent Suomi -kilpailussa esiintyi syksyllä 2009 Flying Circus-ryhmä, jonka esitys perustui radio-ohjattavilla sisätaitolennokeilla tehtyyn aeromusikaaliin.[5][6]
Leikki- ja harrastekäytön lisäksi lennokkeja käytetään myös sotilas- ja vakoilukäytössä muun muassa tiedustelulennokkeina ja ilmatorjunta-aseiden harjoitusmaaleina. Yhdysvallat on suurin sotilaskäytössä olevien lennokkien käyttäjä, joka käyttää esim. aseistettuja Predator-lennokkeja aktiivisesti Afganistanissa ja muilla kriisialueilla. Lennokkeja kutsutaan englanniksi usein drone:iksi. 1940-luvulla nimitys tarkoitti urosmehiläistä, mutta vakiintui myöhemmin ohjaajattomien lentolaitteiden yleisnimeksi.
Suomen puolustusvoimilla on myös käytössään miehittämätön lentotiedustelujärjestelmä, jonka kalustona ovat Ranger-tiedustelulennokit.[7] Lisäksi puolustusvoimat käyttää eri kokoisia radio-ohjattavia lennokkeja ilmatorjunta-ammuntojen harjoitusmaaleina.
Joidenkin ulkomaisten armeijoiden ja tiedusteluorganisaatioiden tiedustelu- ja vakoilukäytössä olevat "Micro-UAV":t, eli mini- tai mikrokokoiset miehittämättömät ilma-alukset, ovat pienen lennokin kokoisia varustettuina pienikokoisilla kameroilla ym. laitteilla.
Sotilaskäytössä ei lennättäjällä tarvitse välttämättä olla näköyhteyttä lennokkiin, vaan monipuoliset kauko-ohjaus- ja mittausjärjestelmät (tutka, GPS jne.) mahdollistavat lennokin ohjaamisen esimerkiksi satelliittiyhteyden välityksellä periaatteessa miltä etäisyydeltä tahansa.
_951205-N-3149J-006.jpg)
