Rahatynnyri on 133. Suomessa ilmestynyt Aku Ankan taskukirja. Se on julkaistu vuonna 1991, ja oli järjestyksessä vuoden neljäs eli huhtikuun taskukirja. Yhtä lyhyttä tarinaa lukuun ottamatta Rahatynnyrin piirtäjät ovat italialaisia. Taskukirja on kuitenkin käännetty saksankielisestä alkuteoksesta Das Güldene Fass. Kirjan suomentaja oli Renne Nikupaavola, ja tekstaajaksi on ilmoitettu Aaltonen. Rahatynnyrissä on hieman enemmän sivuja kuin muissa kauden taskukirjoissa, 264 kappaletta.
Suuri osa Rahatynnyristä koostuu yhdestä pitkästä tarinasta, joka on jaettu yhteensä seitsemään osaan. Kertomuksessa Akun ja Roope Ankan vastineet Messer Roberto Ancano ja hänen sukulaispoikansa Acuno seikkailevat maanpakolaisina keski- ja renessanssiajanToscanassa, tutustuen alueen nähtävyyksiin ja tunnettuihin henkilöihin. Kehyskertomuksena toimii Roopen matka Firenzeen, jossa hänen on tarkoitus kerätä tietoa ja vaikutelmia uutta kirjaa varten. Roope kertoo historiallisen tarinansa Akun käyttämään nauhuriin, samalla kun heitä kaupungin nähtävyyksiin opastaa paikallinen nuorimies. Alun perin tämä sarja oli tarkoituksenaan debytoida vuonna 1982 Palazzo Vecchioon suunnitellussa suuressa Walt Disneyn töitä käsittelevässä näyttelyssä. Tapahtuma kuitenkin peruttiin ja saaga päätettiin julkaista Topolino-lehden sivuilla seuraavana vuonna.[1]
Kirjassa on lisäksi kaksi muuta tarinaa: musiikkipainotteinen Mikki Hiiri -seikkailu, jossa Mikki ja hänen ystävänsä Kuru Korppi ovat vanhan Stravigarius-viulun kätkemän salaisuuden jäljillä. Tarinan roistoina toimivat Musta Pekka ja Hertta. Taskukirjan lopussa on lisäksi lyhyt Hessu Hopo -tarina, jossa Hessu pitää humoristisen luennon ukkosesta.
Rahatynnyrin kannessa on hovinarrin asuun pukeutunut Aku, joka näyttää kirjan 264:ää sivua mainostavaa kylttiä. Taustalla on linna. Kirjan nimen alapuolella on Firenzen vaakuna, jonka keskeisenä tunnuksena on kaupungille tyypillinen fleur de lys – muista vastaavista liljoista poiketen Firenzen liljassa on aina heteet kukan terälehtien välissä. Taskukirjan takakannessa on hätääntyneeltä vaikuttava Aku ja teksti ”Mitä? Etkö ole kuullutkaan Aku Ankan taskukirjoista?” Takakanteen painettu hinta on 17,90 markkaa.
Alkuperäisversion nimi: Messer Papero e il Ghibellin Fuggiasco
Julkaistu ensimmäisen kerran: 20. maaliskuuta 1983
Sivumäärä: 29 sivua, sivut 5–33
Tarinakoodi: I TL 1425-A
Tarina alkaa Roopen yksityiskoneen laskeutuessa Firenzeen (Pisan lentoasemalle), jonne Roope on saapunut keräämään tietoja kirjaa varten. Kaupungissa Aku ja Roope tapaavat paikallisen pojan, joka lupaa esitellä heille nähtävyyksiä Roopen lupaamia "hyviä juomarahoja" vastaan. Lyhyen turistikierroksen jälkeen Roope pyytää Akua käynnistämään nauhurinsa, ja Roopen tarina alkaa.
Messer Roberto Ancano on rikas firenzeläinen villakauppias 1300-luvulla paavia kannattavien guelfien ja keisaria kannattavien ghibelliinien riitojen aikaan. Hänen palveluksessaan on köyhä Acuno. Roberto pelastaa taloonsa ahdistelijoitaan pakenevan Danten, jota hän on aiemmin opastanut matkallaan. Dante pakenee Firenzestä Roberton lampaiden avulla Odysseuksen tyyliin, mutta häntä jahtaava poliisi murtautuu Roberton taloon. Ankat tunnustautuvat vahingossa väärän puolueen kannattajiksi, ja oikeus määrää heidät maanpakoon. Roberto pyytää saada ottaa mukaansa tynnyrillisen Arnon vettä muistoksi kotiseudustaan, mutta todellisuudessa tynnyri sisältääkin floriineja.
Dante Alighieri, Italian kuuluisin runoilija, jota Roberto kertoo auttaneensa hänen matkallaan helvettiin keväällä 1300. Dante oli todellisuudessakin Guelfien kannattaja, ja osallistui kotikaupungissaan käytyyn konfliktiin. Tarinasta poiketen Dante tuomittiin maanpakoon hänen ollessaan Roomassa, ja jo vuonna 1301. Hän ei koskaan päässyt palaamaan kotikaupunkiinsa.
Guelfit ja ghibelliinit, joista edelliset kannattivat paavinvaltaa ja jälkimmäiset Pyhää saksalais-roomalaista keisarikuntaa erityisesti 1100- ja 1200-luvuilla. Ghibelliinien hävittyä vuoden 1289 taisteluissa guelfit jakautuivat vuoteen 1300 mennessä Firenzessä mustaan ja valkoiseen puolueeseen.
Floriini, joka oli Firenzen tasavallan lyömä kultaraha. Floriineista tuli merkittävä rahayksikkö keskiajan Euroopassa.
Alkuperäisversion nimi: Messer Papero e il Conte Ugolino
Julkaistu ensimmäisen kerran: 27. maaliskuuta 1983
Sivumäärä: 24 sivua, sivut 34–57
Tarinakoodi: I TL 1426-A
Tarinan alussa Roberto ja Acuno saapuvat Pisaan, jossa he tapaavat kuvanveistäjä Andrea pisalaisen. Hän kertoo ankoille vuonna 1284 Pisan ja Genovan välillä käydystä Melorian taistelusta ja Cinzica de Sismondista, joka pelasti kaupungin saraseeneilta. Pian ankat näkevät Pisan tornin, jonka he luulevat olevan kaatumaisillaan. Säikäytettyään pisalaiset turhan takia heidät ajetaan jälleen pois kaupungista.
Pisan ulkopuolella he asettuvat vanhaan torniin, jonne heitä seuraa kaksi floriineja kärkkyvää roistoa. Ankat onnistuvat aasinsa avustuksella vangitsemaan rosvot, mutta poliisi ei ole innostunut maksamaan Robertolle kiinniottopalkkiota. Niinpä hän perustaa torniin hyvin tuottavan tornimuseon. Roberto ei kuitenkaan säästy verokarhun pitkiltä kynsiltä, ja niinpä ankat lähtevät jälleen etsimään uutta kaupunkia.
Tarinassa mainittua
Melorian taistelu, kuuluisampi kahdesta samalla nimellä tunnetusta yhteenotosta. Taistelussa Genova romahdutti Pisan merimahdin ja kaupungin aseman Toscanassa. Sanotaan, että arkkipiispan siunatessa laivastoa hänen hopeinen ristinsä putosi mereen, mutta pisalaiset eivät välittäneet huonosta enteestä, ja tämä kävi lopulta heidän kohtalokseen. Seikka mainitaan myöhemmin tarinassa Montecriston merirosvot.
Andrea Pisano, kuvanveistäjä ja arkkitehti, joka työskenteli Giotton jälkeen mm. Firenzen Duomon parissa.
Kinzica de' Sismondi, pisalainen sankaritar, jonka kerrotaan pelastaneen Pisan saraseeneilta vuonna 1005 herättämällä kaupungin asukkaat Palazzo degli Anzianin kelloilla. Sismondin patsas on kuvattu sarjakuvassa.
Pisan torni, joka on kaltevuutensa vuoksi suosittu turistinähtävyys.
Kreivi Ugolino, jonka Roberto arvelee olleen suljettuna Nälkätorniin. Ugolino della Gherardesca oli 1200-luvulla Pisan Ghibelliinien johtohahmoja, ja hänet vangittiin petossyytteiden nojalla poikiensa ja pojanpoikiensa kanssa. Parhaiten hänet tunnetaan Danten fiktionaalisesta kuvauksesta Jumalaisessa näytelmässä.
Alkuperäisversion nimi: Messer Papero e i fiorini di Mastro Adamo
Julkaistu ensimmäisen kerran: 3. huhtikuuta 1983
Sivumäärä: 24 sivua, sivut 58–81
Tarinakoodi: I TL 1427-A
Väärät floriinit alkaa Acunon ja Roberton saapuessa Arezzoon. Kaupunginportin ulkopuolella he tapaavat runoilija Francesco Petrarcan, joka kertoo heille tarinan mestari Adamosta ja hänen raunioituneesta talostaan – mestari Adamo valmisti kreivi Guidin käskystä Firenzen kiusaksi väärennettyjä floriineja, ja hänen talonsa tuhottiin. Arezzossa ankat törmäävät turnajaisiin matkalla olevaan kulkueeseen. Roberton kuultua palkintona olevasta kultaisesta peitsestä hän käskee Acunon osallistua kilpaan. Väsyneellä ja oikukkaalla (siis halvalla) ratsulla Acuno kuitenkin toheloi perusteellisesti. Tässä vaiheessa Aku keskeyttää nauhoituksen loukkaantuneena, ja painostuksen alla Roope lupaa keksiä tarinalle Akun kannalta mairittelevamman lopun.
Niinpä kaksi rosvoa onnistuu huijaamaan Robertolta hänen ostamansa ratsun väärillä floriineilla. Roberton yrittäessä maksaa rahoilla ateriaa majatalossa mestari Adamon rahoista tuohtuneet asiakkaat ajavat ankat ulos, ja he joutuvat pakenemaan jälleen.
Tarinassa mainittua
Francesco Petrarca, Arezzosta kotoisin oleva runoilija ja aikainen humanisti. Petrarca esitetään sarjakuvassa jokseenkin itsekeskeisessä valossa, sillä hän suuttuu kuullessaan Roberton olevan tietämätön hänen tuotannostaan.
Kreivi Guidi – Guidin suku oli todella olemassa ja vastusti Firenzen Guelfeja.
Gaius Clinius Maecenas (70–8 eaa.), Octavianuksen poliittinen neuvonantaja, joka syntyi Arezzossa, silloisessa Arretiumissa. Sana mesenaatti tulee hänen nimestään.
Guido d'Arezzo, nykyaikaisen nuottikirjoituksen keksinyt benediktiiniläismunkki, joka eli Arezzossa 1000-luvun vaihteessa.
Alkuperäisversion nimi: Messer Papero e i Pirati di Montecristo
Julkaistu ensimmäisen kerran: 10. huhtikuuta 1983
Sivumäärä: 24 sivua, sivut 82–105
Tarinakoodi: I TL 1428-A
Tarina alkaa ankkojen saapuessa meren äärelle, Livornon satamakaupunkiin. Rannalla he tapaavat Albertino morosinin, jonka vaari oli Pisan laivaston komentaja edellä mainitussa Melorian taistelussa. Meloria on saari, joka sijaitsee Livornon edustalla. Albertinon kertoessa Ankoille taistelusta Aku muistuttaa Roopea Roberton todellisesta motiivista, piilopaikan etsimisestä hänen rahatynnyrilleen. Sopiva paikka löytyy Montecriston saarelta, jonne Acuno ja Roberto soutavat. Saarelta he löytävät luolan, jossa Palermon piispa surmasi tarun mukaan lohikäärmeen, puhkaisten samalla kallioon puhdasvetisen lähteen.
Ankkojen rauhaa saapuvat kuitenkin häiritsemään saraseenit (Karhukopla). Saarella asustavan äkäisen pukin avulla he pääsevät pakenemaan.
Tarinassa mainittua
Montecristo, pieni saari, joka todellisuudessa sijaitsee hyvinkin kaukana Livornosta Elban eteläpuolella. Saari on tunnettu Alexandre Dumas'n romaanista Monte-Criston kreivi, jossa päähenkilö Edmond Dantès löytää saarelta aarteen.
Pyhä Mamiliano, palermolainen piispa, joka erään legendan mukaan pakeni 400-luvulla vankeudesta Afrikasta ensin Sardiniaan ja myöhemmin turvallisempaan paikkaan Montecriston saarelle.
Alkuperäisversion nimi: Messer Papero e la Grotta di Eolo
Julkaistu ensimmäisen kerran: 17. huhtikuuta 1983
Sivumäärä: 21 sivua, sivut 106–126
Tarinakoodi: I TL 1429-A
Tuulten luolan alussa väsyneet ankat saapuvat Luccaan. He kysyvät vastaantulevalta mieheltä majapaikkaa, ja mies pyytää heidät vieraikseen. He kuulevat Ghibelliinien koonneen joukkonsa uudestaan ja vallanneen kaupungin. Miehen avulla ankat kuulevat Aioloksen luolasta, josta Roope suunnittelee piilopaikkaa aarteelleen. Väsymyksen nojalla ankat jäävät lepäämään luolaan, jolloin heitä auttanut poika lähtee takaisin. Roberto alkaa etsiä luolasta sopivaa sijoituspaikkaa tynnyrille. Acuno kompastuu sattumalta luolan lattiassa olevaan luukkuun, jonka ankat avaavat. Tuulenjumala Aioloksen tuulet purkautuvat aukosta, ja ankat sinkoutuvat 150 vuotta ajassa eteenpäin. Akun mielestä kertomus kuulostaa kuitenkin epäuskottavalta, joten Roope tekee uusista ankoista edellisten jälkeläisiä – Messer Roberto on nyt Ser Roberto.
Nyt ankat saapuvatkin Sienaan, 150 vuotta myöhemmin. Kaupunginportilla he tapaavat runoilija Angelo Ambroginin ja hänen Gemma-tyttärensä, johon Acuno ihastuu. Siena on juuri valmistautumassa kaksi kertaa vuodessa käytävään Palioon, jonka historian Ambrogini kertoo ankoille. Acuno haluaa osallistua kilpaan voittaakseen Gemman sydämen. Aku on eri mieltä Acunon tempauksesta, mutta Roope lupaa ratkaista ongelman.
Aiolos, joka voi tarkoittaa kolmea eri hahmoa Kreikan mytologiassa. Ailoloksen sanotaan tarinassa kätkeneen Luccan läheiseen luolaan tuulilla täytetyt leilit, joita hän availi mielensä mukaan.
Angelo Ambrogini, paremmin nimellä Poliziano tunnettu 1400-luvun runoilija, joka syntyi Montepulcianossa. Hän käänsi kreikankielisiä tekstejä ja oli latinankielisen kirjallisuuden elvyttäjä.
Sienan Palio, Sienan kuuluisin tapahtuma, jossa eri kaupunginosia edustavat hevoset kilpailevat mestaruudesta. Hevoskisaa edeltää alfierien, lipunheiluttajien, näytös.
Montapertin taistelu, joka käytiin 4. syyskuuta 1260 Guelfien ja Ghibelliinien konfliktin osana Sienan ja Firenzen välillä. Poliziano mainitsee Paliota vietettävän taistelun muistoksi, mutta tällä tarinalla ei ole historiallista pohjaa.
Alkuperäisversion nimi: Ser Paperone e Lorenzo il Magnifico
Julkaistu ensimmäisen kerran: 24. huhtikuuta 1983
Sivumäärä: 26 sivua, sivut 127–152
Tarinakoodi: I TL 1430-A
Tarina alkaa Sienan Paliolla. Kilvassa Acuno kamppailee kisan jo kaksi kertaa aiemmin voittanutta Roccoa (Kroisos Pennosta) vastaan, ja selvityy ensimmäisenä maaliin. Kilpailun jälkeen Acuno kuitenkin herää unestaan.
Seuraavana päivänä Poliiziano esittelee lupauksensa mukaan ankoille Sienaa, mutta Acuno saa pettymyksekseen huomata Gemman lähteneen jo kotikaupunkiinsa. Polizianolta Roberto kuulee Firenzen puoluekahakoiden loppuneen jo aikoja sitten, ja Firenzen uudesta hallinnosta Lorenzo de' Medicin johdolla. Poliziano lupaa kirjoittaa ystävälleen Lorenzolle kirjeen, ja ankat palaavat toiveikkaina takaisin Firenzeen. Saavuttuaan kaupunkiin Roberto kuulee Lorenzon runoa lausuttavan, ja ajattelee kiinnittävänsä hänen huomionsa omalla versiollaan säkeistä. Väkijoukko kuitenkin pahastuu Roberton mukaelmasta, ja kuljettaa tämän tuomittavaksi Lorenzon luokse. Hän kuitenkin pitää Roberton runosta, ja Roberto kertoo hänelle tarinansa. Lorenzo päättää luovuttaa Robertolle takaisin hänen vanhan sukutalonsa ja antaa hänelle sata floriinia korvaukseksi hänen kärsimistään vääryyksistä.
»Kuinka kultarahat hohtaa! Vaan ne pian piiloon laita...» (Roberto Ancano)
Roberto ja Acuno asettuvat taloksi. Nyt Roope kertoo Medicejä kadehtivasta Pazzin suvusta, ja Jacobo Pazzin vuonna 1478 Lorenzoa vastaan tekemästä murhayrityksestä. Roopen kertomus loppuu Lorenzon kuolemaan (vuonna 1492), mikä merkitsi myös loppua rauhan ajalle Italiassa Ranskan kuningas Kaarle VIII:n marssiessa Firenzeen vuonna 1494.
Simone Martini (n. 1284–1344), Sienassa syntynyt ja Italian maalaustaiteen aikaiseen kehitykseen suuresti vaikuttanut taidemaalari.
Duccio di Buoninsegna (n. 1255–1319), aikansa vaikutusvaltaisin sienalainen taiteilija ja yksi tärkeimmistä hahmoista eurooppalaisen maalaustaiteen kehityksessä. Hän vaikutti suuresti muun muassa edellä mainittuun Simone Martiniin.
Jacopo della Quercia, renessanssiajan tunnetuin sienalainen kuvanveistäjä ja Michelangelon edeltäjä.
Enea Silvio Piccolomini, josta tuli vuonna 1458 paavi Pius II.
Lorenzo de' Medici, renessanssin aikana Firenzen tasavaltaa hallinnut valtomies ja aikansa tärkein julkinen henkilö, diplomaatti sekä oppinut. Ryhmä firenzeläisen Pazzi-suvun jäsenia hyökkäsi 26. huhtikuuta 1478 Pazzin salaliitossa Lorenzoa ja hänen veljeään Giulianoa vastaan Pisan arkkipiispan ja paavi Sixtus IV:n tukemina Firenzen Duomossa. Giuliano sai surmansa, ja salaliitto tuhottiin julmasti Lorenzon vastakkaisista pyynnöistä huolimatta.
Alkuperäisversion nimi: Ser Paperone e... il Nuovo Mondo
Julkaistu ensimmäisen kerran: 1. toukokuuta 1983
Sivumäärä: 42 sivua, sivut 153–194
Tarinakoodi: I TL 1431-A
Uuden maailman alussa Kaarlen joukot saapuvat Firenzeen. Kaarle vaatii kaupungilta suuria lunnaita vastineeksi Firenzen vapaudesta, mutta firenzeläisten puolustustahdosta vaikuttuneena joutuu suostumaan alkuperäistä pienempään rahasummaan.
Miehityksen päätyttyä Roberto saa katukauppiaalta maistettavakseen perunaa. Vaikka raa'an perunan maku ei häntä miellytäkään, saa hän kuulla kauppiaalta myös Kolumbuksenuudesta maailmasta löytämästä kullasta. Kauppakamarissa hänelle kerrotaan Kolumbuksen asettuneen Espanjaan, ja kauppayhtiön edustaja Amerigo Vespuccin valmistelevan Cádizissa uutta matkaa meren yli. Ankat lähtevät matkaan satamaa kohti Livornoon – sivujuonteena toimii Roberton tarina Empolin ja San Miniaton kaupunkien välisestä taistelusta ja empolilaisten lentävästä aasista.
Livornossa ankat pääsevät Espanjaan suuntaavaan laivaan, jota ohjaavatkin salakuljettajat (Musta Pekka). Nämä yrittävät ryöstää ankkojen rahatynnyrin, mutta laiva uppoaa myrskyssä ja ankat rantautuvat Sevillan lähistölle. He kuulevat Kolumbuksen jo lähteneen, mutta Vespuccin suunnittelevan uutta matkaa: rahoituksen järjestyttyä Roberton floriinitynnyrin avulla ankat ja heidän aasinsa suuntaavat kohti Amerikkaa. Loppu ei kuitenkaan ole kovin ruusuinen, sillä Akun nauhoituksessa on ilmennyt yllättäviä ongelmia.
Tarinassa mainittua
Benvenuto Cellini, renessanssin aikainen kultaseppä, taidemaalari, kuvanveistäjä, sotilas ja muusikko.
Giovanni Cimabue, firenzeläinen taidemaalari, joka huomasi Giotton taiteelliset lahjat.
Niccolò Machiavelli, firenzeläinen renessanssiajan filosofi, muusikko, runoilija ja näytelmäkirjailija.
Leonardo da Vinci, renessanssin tunnetuin yleisnero, joka eli suuren osan elämästään Firenzessä
Gianotto Berardi, jonka Roberto tapaa Firenzen kauppayhtiön toimistossa. Berardi oli todellisuudessa Medicien varainhoitaja Sevillassa, ja Amerigo Vespucci työskenteli hänen apulaisenaan 1490-luvun alkupuolella.[2]
Salaperäisessä Stravigariuksessa Harvinaisuuksien museoon on asetettu näytteille Stravigarius-viulu, joka selittämättömästä syystä ei soi kunnolla. Musta Pekka ja Hertta kiinnostuvat viulun salaisuudesta, ja yrittävät ryöstää sen. Samaan aikaan Mikki ja Kuru Korppi ottavat kuitenkin myös viulusta kiinnostuneina yhteyttä viulunrakentajan jälkeläiseen Enrico Stravigariin. Stravigarius on nimiväännös Stradivariuksesta ja Enrico Stravigari Antonio Stradivariuksesta. He löytävät tämän luota vanhan lapun, joka kertoo viulun kitisevän aarteen lähettyvillä. Mikki, Kuru ja Enrico saavat viulun lainaksi aarteenetsintäretkelle ennen Mustan Pekan varkausyritystä, ja seuraa matka Salmarinoon, Espanjan Ávilaan ja Yhdysvaltoihin Monument Valleyhin – Musta Pekka ja Hertta etsijöiden kantapäillä.
