Ragni Mirjam Rissanen (o.s. Task; 12. lokakuuta1931Pietarsaari – 9. heinäkuuta2023[1]Kööpenhamina[2]) oli suomalainen ravintola- ja hotellialan yrittäjä.[3][4] Suomalaisen ravintolatoiminnan ”grand old ladyksi” kutsuttu Rissanen tunnetaan etenkin vuonna 1962 Helsinkiin perustamastaan Rivoli-ravintolasta ja 1980-luvun lopun samannimisestä hotelliketjusta.
Rissasen muita ravintoloita olivat Bellevue Katajanokalla, Svenska Klubben Kruununhaassa, Kala-Rivoli sekä Lehtisaaren Rivoli, Marmorikujan Punainen Hattu, Stockmannin Vintti, Mannerheimintie 6:n Mikadon salongit sekä Makkaratalon Il Treno ja Suomenlinnan Walhalla.[5] Rissanen perusti 1970-luvun alussa Helsingin ensimmäisen pizzerian.[6][7] Suurimmillaan Rissasen yrityksellä oli 1980-luvulla kahdeksan ravintolaa sekä Rivoli-hotelliketju.[8] Ensimmäinen hotelli oli Kasarmikatu 40:n sisäpihalla vuonna 1984 avattu Rivoli Jardin.[9] 1990-luvulle tultaessa Rivoli-hotelli oli myös Järvenpäässä, Tampereella, Oulussa ja Kuopiossa.[10][11]
Rissanen kertoo aloittaneensa yrittäjäuran jo alle kymmenvuotiaana, kun myi naapurintädin kukkia Pietarsaaren torilla. Teini-iässä hän asui äitinsä kanssa Porvoossa ja kulki Helsingissä työssä pankissa ja suoritti samalla iltalukiossa ylioppilastutkinnon. Hän pyrki tuloksetta opiskelemaan hammaslääkäriksi ja ekonomiksi. Varsinaisesti hän aloitti yrittäjäuransa perustamalla kahvilan Helsingin Malmille vuonna 1956. Pian hän piti baareja (kuten kahviloita tuolloin kutsuttiin) myös Lauttasaressa ja Leppäsuolla. Vuonna 1962 hän perusti Helsingin Albertinkadulleranskalaiseen keittiöön erikoistuneen ravintola Rivolin. Sinne hän alkoi tuoda ulkomailta lentorahtina tuoreita ostereita ja muita äyriäisiä. Rivoli toi Suomeen 1980-luvun nouvelle cuisinen ja sous vide -tyhjiökypsennyksen.[6][5][12][13][14]
Vuonna 1986 Rissasen Rivoli-Yhtiöt sai valtakunnallisen yrittäjäpalkinnon.[15] Vuonna 2014 Ragni Rissanen sai Heinon Tukku Oy:n 100-vuotisjuhlarahaston apurahan ja tunnustuspalkinnon suomalaisen ravintolakulttuurin edelläkävijänä.[16]
↑Myllyneva, Arja: Uusi luksushotelli nousi Helsingin keskustaan. Helsingin Sanomat, 11.7.1984, s. 11. Artikkelin maksullinen verkkoversio.. Viitattu 3.9.2023.
↑Palomäki, Paula: Seitsemän sekunnin mies ja palveleva posetiivari yrittää radanvarressa. Helsingin Sanomat, 6.2.1992, s. 4. Näköislethi (makrullinen).