Puimakone on riihessä käsin varstoilla puimisen korvannut kone. Puimakoneen korvasi sittemmin leikkuupuimuri.

Puimakonetta käytettiin yleensä konevoimalla, ensi alkuun hevoskierrolla, sitten liikuteltavalla höyrykoneella (lokomobiili), jonka syrjäytti polttomoottori (maamoottori), ja loppuaikoina sähkömoottorilla tai hihnapyörällä varustetulla traktorilla. Voimansiirto tapahtuu lattahihnalla. Puimakoneen pääosat ovat puintikela, varstakela, varstasilta, kohlimet sekä seulasto. Yleensä koneessa on myös lietso, kuljetinlaite eli elevaattori sekä vihneenkatkoja.

Toimintaperiaate on seuraava: puintikela ja varstat irrottavat jyvät leikatuissa korsissa kiinni olevista tähkistä, seulasto erottelee ne akanoista ja kuljetin siirtää ne säkityslaitteeseen. Jyvät voidaan myös ohjata vihneenkatkojaan, joka tarvittaessa voidaan ohittaakin. Kohlimet taas siirtävät puidut oljet pois koneesta, silppuriin tai olkilietsolle, ja viimeistään tällöin loputkin jyvät karisevat olkien seasta seulastolle. Puimakone erottaa akanat omaan kasaansa, samoin kuin oljet, jos puinnista halutaan puhdasta olkea. Ns. rajaiset seuloutuvat rajaisseulan kautta eri kasaan, josta ne voidaan syöttää uudelleen koneeseen — puhutaan rajaisten puinnista.

Varstapuinti vaati paljon työväkeä, suurilla tiloilla puinnissa tarvittiin torppareiden ohella kausityöläisiä. Koneellistaminen sekä tehosti työtä että teki siitä paremmin ohjattavaa. Puimakone on vanha keksintö, alkujaan Skotlannissa 1700-luvulla kehitetty. Ensimmäisen patentin koneelle sai Andrew Meikle vuonna 1786.^[1] Meiklen koneessa vilja syötettiin vastakkaisiin suuntiin pyörivien telojen korokkeiden väliin, parannetussa mallissa pyörivän rummun ja sitä ympäröivän kengän väliin. Kengässä oli varstat eli kyseessä oli varstakelainen puimakone. Ruotsissa tämäntapaisia puimakoneita valmistettiin jo 1700-luvun lopussa, ehkä muutama tuotiin Suomeenkin.

Myöhemmin varstapuintikoneesta siirryttiin ns. nastakelaiseen koneeseen, jonka alun perin suunnitteli englantilainen Atkinson. Kuitenkin vasta amerikkalainen Turner esitteli vuonna 1831 tehokkaan nastapuimakoneen. Siinä sylinterissä ja valsseissa on varstojen asemesta luiset nastat. Vilja syötetään nastakelan ja -sillan väliin. Jyvät jäävät kuitenkin ruumenien sekaan, eli puinnos on puhdistettava erikseen. Mallin etuna oli, että voimanlähteeksi sopi sekä lihasvoima että hevoskierto.

Käsikäyttöisiä puimakoneita (ns. rosma, tappuri, rysky) oli käytössä Lounais-Suomessa 1800-luvun alkupuolella, Englannista ja Ruotsista hankittuina. Mustialan kartanoon ostettiin ensimmäinen puimakone vuonna 1840. Fiskarsin tekemiä puimakoneita oli esillä vuonna 1859 ja yleiseen käyttöön ne tulivat länsirannikon viljapelloilla 1800-luvun lopulla. Kotimaisia konevalmistajia olivat Högfors, Mathildedal ja Rosenlew.

Käsikäyttöisen puimakoneen käyttöaika oli historiallisesti lyhyt, suurimmat talot pyrkivät hankkimaan maaseppien valmistamia puisia tai rautaisia hevoskiertoja, joissa voimaa välitti muutaman metrin pituinen vaaka-asennossa pyörivä ratas remmin tai köyden välityksellä puimakoneeseen. Jos koneeseen liitettiin kohlijat ja viljanpuhdistaja eli viskuri, se asetettiin joko luuvaan tai lavalle riihen parsien tasalle ja viskuri koneen alle. Hevoskäyttöinen puimakone levisi Lounais-Suomeen, Etelä-Pohjanmaalle ja Karjalankannakselle 1800-luvulla, muualle vasta 1900-luvun alussa. Käsi- ja hevoskiertoisissa puimakoneissa käytettiin riihessä kuivattua viljaa.

Isoissa kartanoissa käytettiin jo 1800-luvulla vesirattaalla toimivia puimakoneita, höyrykoneella eli lokomopiililla (lokomobiili) toimivia 1880-luvulta lähtien. Jälkimmäisissä oli koneeseen kiinteästi asennetut kohlijat ja viljanpuhdistaja. Höyrykoneet yleistyivät 1900-luvun alussa, yleensä osuuskuntien omistamina, koska ne olivat kalliita. Ne taas korvattiin 1920-luvulta polttomoottoreilla ja myöhemmin sähkömoottoreilla. Vuonna 1950 sähkömoottoreiden käyttö oli jo lähes puolitoistakertainen polttomoottoreihin verrattuna.

Puimakoneen ensi alkuun suhteellisen hidasta leviämistä Suomessa selittänee tarve saada puinnista pitkiä olkia katon kattamista, sängynpehmikkeitä yms. varten. Sitä vastoin puidun viljan puhdistamiseen eli viskaamiseen tarkoitetut viskuukoneet eli tuultajat eli viskurit yleistyivät kymmeniä vuosia aikaisemmin kuin puimakoneet. Myöhemmin puimakoneiden käyttö laajeni nopeasti osaksi vehnän viljelyn yleistyessä ja osaksi, koska pieniä koneita pystyttiin tekemään itse ja isompien koneiden yhteisomistus tai vuokraus oli yleistä. Pyörillä siirrettäviä puimakoneita omistettiin usein osakeyhtiöinä, osuuskuntina ja seuroina. Puimakoneiden määrä oli suurimmillaan niinkin myöhään kuin 1960-luvun alussa, niitä oli Suomessa noin 141 000, joista yhteiskäytössä oli melkein kolmannes. Sittemmin puimakoneet alkoivat korvautua leikkuupuimurilla. Lopullisesti ne väistyivät maatiloilta 1980-luvulla tai ennen.

• Puimakone Historiallinen maatalous. Helsingin yliopisto, kansatiede. Viitattu 30.1.2012.

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Puimakone Wikimedia Commonsissa