Paula Hawkins (s. 26. elokuuta 1972) on brittiläinen kirjailija. Hänet tunnetaan parhaiten romaanistaan Nainen junassa.
Hawkinsin ensimmäinen romaani Nainen junassa oli bestseller niin Yhdysvalloissa, Kanadassa kuin Euroopassakin.[1][2] Se on julkaistu yli 40 kielellä ja 50 maassa.[3] Kirjasta on tehty Emily Bluntin tähdittämä samanniminen elokuva.[2][4] Hänen seuraavaa romaaniaan, Tummiin vesiin, myytiin kuukaudessa 100 000 kappaletta.[3] Vuonna 2016 Forbes listasi Hawkinsin maailman eniten ansaitseviin kirjailijoihin.[5] Aiemmin Hawkins on kirjoittanut neljä romaania salanimellä Amy Silver[4], mutta teokset eivät ole menestyneet.[3]
Hawkins syntyi ja eli nuoruutensa Hararessa, Zimbabwessa ja muutti Englantiin vuonna 1989. Hän opiskeli Oxfordin yliopistossa politiikkaa, filosofiaa ja taloustiedettä.[1][2][3] Valmistumisensa jälkeen hän työskenteli 15 vuotta talousjournalistina The Times -lehdessä.[1][3]
Teokset
Salanimellä Amy Silver
Nimellä Paula Hawkins
- Nainen junassa. (The Girl on the Train, 2015.) Suomentanut Oona Timonen. Otava, 2015. ISBN 978-951-1-29163-3
- Tummiin vesiin. (Into the Water, 2017.) Suomentanut Antti Autio. Otava, 2017. ISBN 978-951-1-31439-4
- Kuin kytevä tuli. (A Slow Burning Fire, 2021.) Suomentanut Markku Päkkilä. Otava, 2021. ISBN 978-951-1-40544-3
- Sokea piste. (Blind Spot, 2022.) Suomentanut Antti Autio. Otava, 2023.
- Sininen hetki. (The Blue Hour, 2024.) Suomentanut Oona Nyström. Otava, 2025.
Lähteet
Aiheesta muualla
|
---|
Kansainväliset | |
---|
Kansalliset | |
---|
Tieteilijät | |
---|
Taiteenala | |
---|
Henkilöt | |
---|
Muut | |
---|