Pateniemen lukio oli Oulussa vuosina 1964–2023 toiminut lukio. Kevätlukukauden 1994 loppuun asti se toimi Pateniemen kaupunginosassa ja syyslukukaudesta 1994 alkaen Rajakylän koulun tiloissa. Syyslukukauden 2023 alusta lukien Pateniemen lukio ja Merikosken lukio yhdistyivät Raksilan lukioksi.[1]
Pateniemen lukiossa opiskeli noin 250 opiskelijaa. Keskiarvoraja keväällä 2022 oli 7,92.[2]
Historia
Pateniemen lukio perustettiin yksityiseksi kouluksi vuonna 1964 (Pateniemen yhteiskoulu), Pateniemen yhteiskoulun kannatusyhdistyksen toimesta.[3] Alueella toimi tuolloin Pateniemen saha, joka oli suuri työllistäjä ja alueen kehittäjä. Saha-alue on nyt merenranta-alue Pateniemenranta, johon on kaavoitettu asunnot jopa 3 000 asukkaalle.[4] Vuonna 1994 Pateniemen lukio siirtyi Rajakylään tilanpuutteen vuoksi.
Vuonna 2012 Pateniemen lukio sijoittui sijalle 109. STT-lehtikuvan teettämässä suuressa lukiovertailussa, jossa tutkittiin opiskelijoiden menestystä ylioppilaskirjoituksissa verrattuna peruskoulun päättötodistuksen arvosanoihin. Ainoastaan oululaisista lukioista Svenska Privatskolan i Uleåborg menestyi paremmin.[5] Vuonna 2019 syksyllä samassa vertailussa Pateniemen lukio sijoittui Pohjois-Pohjanmaan lukioista sijalle 7.[6]
Toiminta
Pateniemen lukion koulurakennus on valmistunut vuonna 1977,[7] ja sen on suunnitellut arkkitehti Risto Harju. Samassa rakennuksessa on myös Rajakylän koulu. Pateniemen lukiolla on yksi Oulun suurimmista liikuntasaleista. Sali peruskorjattiin lukuvuonna 2018–2019. Liikuntaa varten lähistöllä on myös Talvikkipuisto ja Pateniemen urheilukeskus. Kaupunki on päättänyt rakentaa urheilukeskukseen tekojääradan vuonna 2020[8].
Lukion lähellä on palveluja, esimerkiksi Rajakylän kirjasto ja nuorisotalo "nuokkari", joka on tarkoitettu lähinnä alakoululaisille.
Yleistä tietoa
Lukiossa oli 75 minuutin oppitunnit ja lukuvuodessa oli viisi jaksoa. Ruokalan nimeksi valittiin oppilaiden äänestyksessä Ruiskukkahovi vuonna 2004. Ruoat valmisti Oulun serviisi.[9] Lukion luokkatiloja korjattiin ja ajanmukaistettiin vastaamaan nykyajan lukio-opiskelua. Lukio järjesti erilaisia retkikursseja (esim. vaelluskurssi, kulttuurimatkakurssi, Hailuoto-retkikurssi) ja lukiossa pystyi suorittamaan kuvataiteen lukiodiplomin.
Rehtorit
- Seija Lähdesmäki (1974-1986)
- Teuvo Väisänen (1986–2006)
- Sakari Ansamaa (2006–2010)
- Auvo Huotari (2010–2023)
Lähteet
Aiheesta muualla