Parachutes on englantilaisenrock-yhtyeen Coldplayn ensialbumi, joka julkaistiin 10. heinäkuuta 2000 Britanniassa ja 7. marraskuuta Yhdysvalloissa. Albumilta julkaistiin neljä singleä, ”Shiver”, ”Yellow”, ”Trouble” ja ”Don’t Panic”.
Parachutes saavutti suosiota sekä kaupallisesti että kriitikkojen parissa. Se nousi nopeasti Britannian albumilistalla sijalle yksi, jossa se pysyi 33 viikkoa. Albumia on myyty maailmanlaajuisesti yli viisi miljoonaa kappaletta, ja Britanniassa se on myynyt seitsemänkertaista platinaa. Yhdysvalloissa se on myynyt kaksinkertaista platinaa. Albumi sai vuonna 2002 Grammy-palkinnon vaihtoehtomusiikin sarjassa.
Brittiläinen tuottaja Ken Nelson tuotti Parachutesin kappaleista yhtä lukuun ottamatta kaikki. Hän tutustui Coldplayhyn managerinsa Peten kautta, joka oli antanut Nelsonille yhtyeen ensimmäisen singlen. Nelson on väittänyt, että heti kun hän kuuli yhtyeen laulajan Chris Martinin äänen kappaleessa ”Bigger Stronger”, hän tajusi, että ”siinä oli jotakin erityistä”. Nelsonille ehdotettiin työtä Coldplayn ollessa esiintymässä Liverpoolissa englantilaisen indie rock -yhtyeen Gomezin kanssa. Nelson oli aikaisemmin tuottanut Gomezin debyyttialbumin, Bring It On.[1]
Coldplay aloitti albumin tekemisen vuonna 1999. He tekivät The Blue Room -EP:n brittiläisen tuottajan Chris Allisonin kanssa, mutta eivät pitäneet lopputuloksesta. Yhtye halusi enemmän valtaa, ja Nelsonin ajatus ”yhtyeiden auttamista tajuamaan omat ideansa, mieluummin kuin että hän tyrkyttäisi omaa näkemystään siitä, miltä hän haluaisi sen kuulostavan”, sai heidät valitsemaan hänet Allisonin sijasta. Nelsonin mukaan albumin tuottivat yhdessä hän ja Coldplay.[1]
Äänittäminen ja tuotanto
Coldplay suunnitteli äänittävänsä Parachutesin kahdessa viikossa. Kiertueet ja muut esiintymiset kuitenkin jakoivat äänityssessiot kahteen osaan: syyskuuhun 1999 ja huhti-toukokuuhun 2000.[2] Yhtye aloitti albumin äänittämisen Rockfield-studioilla Walesissa, Matrix-studioilla ja Wessex Sound -studioilla, vaikka pääosa Parachutesin kappaleista on äänitetty Parr Street -studioilla Liverpoolissa. Coldplay työskenteli kolmessa studiohuoneessa Parr Streetissa ja äänitti suuren osan albumista yhdessä näistä huoneista: Projektistudiossa, jota tuottaja Ken Nelson kuvaili lähinnä demontekotilaksi". Myös Chris Allisonin tuottama kappale ”High Speed”, joka äänitettiin aikaisemmin Orinico-studioilla Lontoossa, sisällytettiin albumille. Albumin miksasi yhdysvaltalainen Michael BrauerNew Yorkissa. Coldplayn levy-yhtiö Parlophone oli alun perin suunnitellut palkkaavansa eri miksaajan kappaleille, jotka oli valittu singleiksi, mutta loppujen lopuksi Brauer miksasi kaikki.[1]
Coldplayn konsertissa, jossa Nelsonille ehdotettiin albumin tuottamista, Nelson oli huomannut, että yhtyeen esitys oli "turhan hermostunutta [...] niin että he vain riensivät kappaleet läpi, eikä kuuntelemisesta tahtonut tulla mitään". Niinpä Nelson soitattikin yhtyeellä studiossa kaikki albumin kappaleet ja kertoi, miten ja millä tempolla kappaleet pitäisi konserteissa soittaa.[1]
Albumin kannessa on yhtyeen kertakäyttöisellä Kodak-kameralla ottama kuva karttapallosta. Karttapallo on ostettu W H Smith -vähittäiskaupasta kymmenellä punnalla, ja pallo näkyy myös kappaleiden ”Shiver” ja ”Don’t Panic” musiikkivideoilla. Yhtye on myös pitänyt palloa mukanaan kiertueillaan.[3] Albumi omistettiin yhtyeen rumpalin Will Championin äidille Sara Championille, joka kuoli syöpään vuonna 2000.[4]
”Yellow” oli albumin toinen single ja Coldplayn ensimmäinen single, joka nousi Britannian singlelistan kymmenen parhaan joukkoon. Kappaleen musiikki rakentuu akustisen kitaran ympärille. Näyte alkaa kappaleen viidennestä säkeistöstä.
Champion on todennut, että Nelsonin tuottamistyyli oli vapauttava ja helpottava. Tuloksena oli "levyllinen jylhiä ja tunnelmallisia sointuja". Champion on verrannut kappaleen tunnelmaa yhdysvaltalaisen rock-laulaja-lauluntekijä Lou Reedin vuoden 1972 kappaleeseen ”Perfect Day” ja sanonut, että "sanoitukset ovat kauniit ja ne ovat hyvin, hyvin iloiset, mutta musiikki on kovin, kovin surullista. Sillä tavalla ikään kuin voi musiikilla ja sanoituksilla luoda [erilaisia] tunnelmia"[5]
Parachutesissa on sanottu olevan samanlainen vaihtoehtorock-soundi kuin englantilaisella yhtyeellä Radioheadillä albumiensa The Bends ja OK Computer aikana. Itse asiassa on väitetty, että albumin kaupallinen menestys saattaisi johtua Radioheadin yleisöstä, jonka karkotti Kid A -albumin yhtyeen uusi, kokeellisempi ja elektronisempi soundi.[6]
Julkaisu ja vastaanotto
Parlophone julkaisi Parachutesin Britanniassa 10. heinäkuuta 2000. Yhdysvalloissa sen julkaisi 7. marraskuuta 2000 Nettwerk.[7] Albumia on myyty eri formaateissa: Parlophone ja Nettwerk julkaisivat sen CD:nä vuonna 2000, ja vuonna 2001 yhdysvaltalainen levy-yhtiö Capitol Records julkaisi sen C-kasettina. Seuraavana vuonna Parlophone julkaisi albumin myös vinyylilevynä.[8]
Albumin yleinen versio sisältää kymmenen kappaletta; kymmenes kappale ”Everything's Not Lost” vaihtuu vähitellen lyhyeen piilotettuun kappaleeseen ”Life Is for Living”, joten kappale kestää kokonaisuudessaan 7:15. Albumin japanilainen versio sisältää kaikki yleisen version kappaleet sekä lisäksi kappaleet ”Careful Where You Stand” ja ”For You”. Parachutesin kolmas kappale ”Spies” sai huomiota Kiinan viranomaisilta, jotka pitivät sitä kommunismin vastaisena, ja albumi kiellettiin maassa. Coldplayn kitaristi Jonny Buckland piti tilannetta "hyvin outona".[9]
Albumilta julkaistiin neljä singleä, ”Shiver”, ”Yellow”, ”Trouble” ja ”Don’t Panic”. ”Shiver” julkaistiin albumin ensimmäisenä singlenä Britanniassa kun Yhdysvalloissa ensimmäinen oli ”Yellow”. ”Troublen” julkaisun aikana Coldplay hylkäsi alkuperäisen suunnitelmansa ”Don’t Panicin” julkaisemisesta albumin neljäntenä singlenä, sillä heidän mielestään kolme singleä oli jo tarpeeksi. Silti kappale julkaistiin singlenä joissakin Euroopan maissa.[10]
Coldplay on saanut Parachutesin julkaisun jälkeen useita palkintoja. Albumi sai Q-lehden vuoden parhaan albumin palkinnon vuonna 2000 ja oli samana vuonna ehdolla Mercury Music -palkinnon saajaksi tekniikka-sarjassa.[11] Seuraavana vuonna albumi sai vuoden vaihtoehtoalbumin Grammy-palkinnon ja parhaan brittiläisen albumin palkinnon BRIT-palkinnon.[12][13]
Kriitikoiden arviot
Coldplay soittamassa ”Don’t Panicia” konsertissaan vuonna 2005.
Brittiläiset kriitikot ottivat Parachutesin hyvin vastaan. MusicOMH:n kriitikko Michael Hubbard, kirjoitti että se on albumi, joka on "harvinaisen syvällinen, varsinkin siihen nähden miten nuoria yhtyeen jäsenet ovat"[14], kun taas The Guardianin kriitikko kuvaili albumia "yhdeksi vuoden innostavimmista albumeista" ja lisäsi, että se sisältää "loistavia kappaleita, klassisia kitaroita ja upeaa laulamista".[11]
Muuallakin kriitikot pitivät albumista. Billboard-lehden arvostelussa Parachutesia väitetään, ettei albumi "tuo mitään uutta pöytään", samalla kun sen "musiikilliset viittaukset ovat heti tunnistettavissa, ja niitä on vaikea katsoa läpi sormien". Silti arvostelussa lukee, että "Coldplay vaikuttaa niin taitavalta, että se pääsee kyllä ohi nuoruuden identiteettikriisistään", ja kriitikko pitää yhtyettä Yhdysvalloissa edelleen tulokkaana.[15]Rolling Stone -lehden kriitikko Matt Diehl kirjoitti, että albumi "nousee lopulta vaikutteidensa yläpuolelle ja asettuu todella merkittäväksi".[16]Allmusicin arvostelija MacKenzie Wilson kommentoi, että albumi esittelee yhtyeen "nuorina muusikkoina, jotka yhä hiovat miellyttäviä sointujaan", ja lisäsi, että "Parachutes ansaitsi kunnianosoituksensa, koska se seurasi kunnon popkappaleen perussääntöä: pidä tunteet todellisina ja aitoina."[17]
Parachutes menestyi hyvin Britanniassa. Kappaleen ”Yellow” suosio brittiläisissä klubeissa, pubeissa ja urheilutapahtumissa nosti albumin ensimmäisellä viikollaan Britannian albumilistalla sijalle yksi.[25] Albumia on myyty Britanniassa noin 2 400 000, mikä oikeuttaa albumille seitsemänkertaisen platinan BPI:n asteikoilla.[26]
Parachutes nousi sijalle 51 Yhdysvaltojen Billboard 200 -albumilistalla ja sijalle yksi Billboard Heatseekers -albumilistalla. Albumin ensimmäinen Yhdysvalloissa julkaistu single, ”Yellow”, auttoi nostamaan albumin myynnin yli 1,2 miljoonaan.[27] Nielsen SoundScanin mukaan yli 2 700 000 levyä toimitettiin Yhdysvaltojen vähittäismyyjille, ja albumi sai kaksinkertaisesti platinaa myyneen levyn todistuksen RIAA:n asteikoilla hieman yli kuukausi yhtyeen kolmannen albumin, X&Y:n, julkaisun jälkeen.[28]Australiassa albumi on myynyt kolminkertaisesti platinaa (ARIA:n asteikolla)[29] ja kaksinkertaista platinaa KanadassaCRIA:n asteikolla).[30]
Vaikutus
Brittiläisen lehden Music Weekin mukaan Parachutes oli yksi kaikkien aikojen vaikuttavimmista albumeista hittisingleineen (”Shiver”, ”Yellow” ja ”Trouble”). Noin 2,4 miljoonan myynnillään Britanniassa se on päässyt sijalle 12 maan kahdenkymmenen 2000-luvulla eniten myyneen albumin listalla.[31]
Albumi sijoittui Channel 4:n 100 kaikkien aikojen parhaan albumin listalla sijalle 14 ja NME:n 100 parhaan brittiläisen albumin listalla sijalle 33 vuonna 2006. Vaikka albumi oli suosittu sekä kaupallisesti että kriitikoiden parissa, Coldplayn laulaja Chris Martin on sanonut, että yhtyeen mielestä Parachutes ei ole hyvä levy: "Tiedämme että se on kamalaa musiikkia ja me yritämme aina ajatella mitä voisimme tehdä seuraavaksi."[32]
Kappaleet
Kaikkien kappaleiden tekijät ovat Berryman, Buckland, Champion ja Martin.
