Boselli oli koulutukseltaan juristi.[2] Hän oli finanssitieteen ensimmäinen professori Rooman yliopistossa. Hän oli edustajainkamarissa keskustaoikeiston edustajana vuosina 1870–1921 eli yli puolen vuosisadan ajan.[1] Boselli oli opetusministerinä Francesco Crispin ensimmäisessä hallituksessa 1888–1891, valtiovarainministerinä Crispin toisessa hallituksessa 1893–1896 ja rahaministerinä Luigi Pellouxin hallituksessa 1899–1900.[1][2] Viimeksi mainitussa tehtävässä hän uudisti Italian kansallispankin.[1] Hän oli opetusministerinä myös Sidney Sonninon ensimmäisessä hallituksessa vuonna 1906.[3]
Boselli kannatti Italian liittymistä ensimmäiseen maailmansotaan ja toukokuussa 1915 Itävalta-Unkarille annetun sodanjulistuksen yhteydessä hän piti edustajainkamarissa tärkeän puheen, jossa kannatti täysien valtuuksien antamista pääministeri Antonio Salandralle. Kun Salandran hallitus kaatui Trentossa kärsityn sotilaallisen tappion seurauksena kesäkuussa 1916, 78-vuotias Boselli nimitettiin uudeksi pääministeriksi ja hän kokosi laajapohjaisen kokoomushallituksen. Hänellä oli kuitenkin vaikeuksia saada eri ryhmien yhteistyö sujumaan. Bosellin hallitus julisti 28. elokuuta 1916 sodan myös Saksalle.[1][4] Bosellin hallitus sai 25. lokakuuta 1917 epäluottamuslauseen, aivan sattumalta samanaikaisesti kun maa kärsi suuren tappion Caporetton taistelussa,[5][6] ja hän erosi viisi päivää myöhemmin.[1]
Boselli nimitettiin vuonna 1921 Italian senaattiin, jossa hän esiintyi Benito Mussolinin tukijana. Hän auttoi maaliskuussa 1929 Mussolinin hallitusta saamaan Italian ja Vatikaanin välejä koskeneen lateraanisopimuksen hyväksyttyä senaatissa. Boselli kuoli 93-vuotiaana Roomassa vuonna 1932.[1] Hän oli pitkään kaikkein vanhimmaksi elänyt Italian pääministeri, kunnes Giulio Andreotti rikkoi ennätyksen vuonna 2012.
Lähteet
↑ abcdefgPaolo Boselli(englanniksi)Encyclopædia Britannica Online Academic Edition. Viitattu 27.3.2014.