Olli Paloheimo
Itä-Karjalan Sotilashallinnon komentaja, eversti Olli Paloheimo työpöytänsä ääressä Äänislinnassa syyskuussa 1943.
ministeri valtiovarainministeriössä
Hackzellin hallitus 8.8.1944 – 21.9.1944
Henkilötiedot
Syntynyt	23. toukokuuta 1894 Helsinki
Kuollut	7. marraskuuta 1974 (80 vuotta) Loppi
Arvonimi	Vuorineuvos (1955)
Puoliso	Leena Brigitta Järnefelt
Tiedot
Koulutus	metsänhoitaja (1921) jääkärieversti (1943)
[ Muokkaa Wikidatassa ]
Infobox OK

Martti Olavi (Olli) Paloheimo (vuoteen 1906 Brander, peitenimi Saksassa Martin Brand; 23. toukokuuta 1894 Helsinki – 7. marraskuuta 1974 Loppi) oli suomalainen jääkärieversti ja vuorineuvos sekä teollisuusmies joka johti 40 vuoden ajan H. G. Paloheimo Oy:tä.^[1][2][3]

Paloheimon vanhemmat olivat vuorineuvos ja filosofian tohtori Karl Alfred Paloheimo ja Gertrud Helena Hernberg. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1919 taidemaalari Eero Järnefeltin tyttären Leena Birgitta Järnefeltin kanssa.^[3] Paloheimo kirjoitti ylioppilaaksi Helsingin suomalaisesta normaalilyseosta vuonna 1912 ja liittyi Eteläsuomalaiseen osakuntaan. Opintojaan hän jatkoi Helsingin yliopiston filosofisen tiedekunnan maanviljelys-taloudellisessa osastossa vuosina 1912–1915 ja 1920–1921 ja suoritti metsänhoitotutkinnon vuonna 1921. Hän teki myös opintomatkan Englantiin ja Ranskaan 15. lokakuuta – 29. marraskuuta 1919.^[1][2]

Paloheimo liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan jääkäripataljoona 27:n 3. komppaniaan 23. joulukuuta 1915. Hän osallistui taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella. Rintamakomennuksensa jälkeen hän suoritti Libaussa vuonna 1917 järjestetyn sotakoulun B-kurssin.^[1][2]

Paloheimo astui Suomen armeijan palvelukseen luutnantiksi ylennettynä Saksassa 11. helmikuuta 1918 ja saapui Suomeen (Vaasaan) 25. helmikuuta 1918 jääkärien pääjoukon mukana. Hänet sijoitettiin Suomen valkoiseen armeijaan aluksi joukkueenjohtajaksi 1. Jääkärirykmentin 1. jääkäripataljoonan 4. komppaniaan, josta hänet määrättiin myöhemmin komppanianpäälliköksi 5. Jääkärirykmentin 13. jääkäripataljoonan 1. komppaniaan. Hän osallistui sisällissodan taisteluihin Karjalan kannaksella Kuokkalassa ja Ollilassa sekä etenemiseen Rajajoelle.^[1][2] Sodan jälkeen hän osallistui ratsain Helsingissä järjestettyyn voitonparaatiin kenraali Gösta Theslöfin adjutanttina.^[3]

Sodan jälkeen Paloheimo palveli toimistoupseerina yleisesikunnassa aikoen ryhtyä sotilasuralle. Hän ei kuitenkaan perheellisenä saanut haluamaansa komennusta Ranskan sotakorkeakouluun, joten suoritti metsätieteen opintonsa loppuun ja valmistui metsänhoitajaksi 1921.

Vuonna 1921 Paloheimo meni Rauma Wood Ltd Oy:n palvelukseen Ouluun hankkimaan raaka-ainetta Pohjois-Pohjanmaalta yhtiön Rauman sahalle ja selluloosatehtaalle. Paloheimo siirtyi täältä 1924 Lopelle H. G. Paloheimo Oy:n varatoimitusjohtajaksi. Kansallis-Osake-Pankin pääjohtajan J. K. Paasikiven aloitteesta Paloheimo nimitettiin pahasti velkaisen ja tappiollisen yrityksen toimitusjohtajaksi 1926. Hän saikin yhtiön asiat kuntoon 1930-luvun loppuun mennessä. Paloheimo johti H. G. Paloheimo Oy:tä 40 vuotta, vuoteen 1966 saakka, kasvattaen samalla omistusosuuttaan yhtiössä. Hän oli toimitusjohtajana myös Riihimäen Saha Oy:ssä 1926–1966 ja Kolsan tiilitehdas Oy:ssä 1935–1965.

Paloheimo osallistui talvisotaan Seinäjoella Etelä-Pohjanmaan suojeluskuntapiirin päällikkönä. Jatkosodan alussa hänet komennettiin Itä-Karjalan sotilashallinnon esikuntaan, jossa hänet aluksi sijoitettiin teollisuustoimiston päälliköksi ja myöhemmin Aunuksen piiriesikunnan päälliköksi, jossa tehtävässä hän toimi vuoden 1943 loppukesään saakka, jolloin hänet nimitettiin Itä-Karjalan sotilashallinnon komentajaksi. Tehtävässä hän toimi alueelta perääntymiseen saakka.^[2]

Ylipäällikkö Mannerheimin toimeksiannosta hän uudisti hallintoa muun muassa lopettamalla alueen venäläisperäisen väestön eriarvoisen kohtelun esimerkiksi korttiannosten suhteen.

Mannerheimin luottomies Paloheimo oli toisena valtiovarainministerinä Antti Hackzellin hallituksessa 1944 ja toimi myös puolustusministeri Rudolf Waldenin sijaisena tämän ollessa rauhanneuvotteluissa Moskovassa. Hackzellin hallituksen eron jälkeen Paloheimo joutui entisenä Itä-Karjalan miehityshallinnon johtajana Valpon etsintäkuuluttamaksi ja hän joutui piileskelemään neljän kuukauden ajan ennen kuin presidentti Mannerheim sai etsintäkuulutuksen peruttua.

Sodan jälkeen Paloheimo valittiin useiden elinkeinoelämän järjestöjen johtoon. Vuonna 1946 hänestä tuli Suomen Sahanomistajayhdistyksen puheenjohtaja ja 1956 Suomen Puunjalostusteollisuuden Keskusliiton puheenjohtaja. Jälkimmäisessä tehtävässä hän keskittyi erityisesti Suomen EFTA-vapaakauppasopimuksen ajamiseen; tämä sopimus tulikin voimaan 1961. Vuorineuvoksen arvon 1955 saanut Paloheimo toimi myös Kajaani Oy:n toimitusjohtajana 1956–1962 ja käynnisti EFTA-ratkaisun jälkeen yhtiön historian siihen mennessä suurimman laajennusohjelman.

Paloheimo oli naimisissa vuodesta 1919 alkaen taidemaalari Eero Järnefeltin tyttären Leena Brigitta Järnefeltin (1897–1991) kanssa. Heillä oli kaksi poikaa ja yksi tytär. Pojista varatuomari Arvi Paloheimo jatkoi H. G. Paloheimo Oy:n johdossa isänsä jälkeen.

    Ylennykset ja kunniamerkit    

Ylennykset		Kunniamerkit
Hilfsgruppenführer 4. huhtikuuta 1916 Gruppenführer 31. toukokuuta 1917 Luutnantti 11. helmikuuta 1918 Kapteeni 16. toukokuuta 1919 Majuri 1940 Everstiluutnantti 1942 Eversti 1943		Suomen Leijonan suurristi Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan 1. lk. komentajamerkki Vapaudenristi 2. lk. Vapaudenristi 3. lk. Vapaudenristi 4. lk. miekkojen kera (1918 ja 1940) Suojeluskuntain rautainen ansioristi Suomen Punaisen Ristin ansiomerkki Vapaussodan muistomitali Jääkärimerkki Preussin 2. lk. Rautaristi Saksan maailmansotaan osallistuneiden kunniaristi Tanskan Dannebrogin ritarikunnan suurristi

• Eversti Olli Paloheimo, teollisuuden kehittäjä. (Arkistoitu – Internet Archive)
• Paavilainen, Marko: Eversti: Upseeri ja teollisuusmies Olli Paloheimo. Helsinki: WSOY, 2006. ISBN 951-0-31843-4
• Paavilainen, Marko: ”Paloheimo, Olli (1894–1974)”, Suomen kansallisbiografia, osa 7, s. 528–530. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2006. ISBN 951-746-448-7 Teoksen verkkoversio.
• Suomen jääkärien elämäkerrasto. Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV. WSOY, Porvoo 1938.
• Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975. Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV. Vaasa 1975. ISBN 951-99046-8-9.

• Paloheimo, Olli hakuteoksessa Uppslagsverket Finland (2012). (ruotsiksi)