Ob-La-Di, Ob-La-Da on Paul McCartneyn kirjoittama musiikkikappale, jonka brittiläinen The Beatles -yhtye julkaisi vuonna 1968 kaksoisalbumillaan The Beatles (tunnetaan myös nimillä The White Album, Valkoinen tupla). Kappaleen nimi on peräisin joruboille ominaisesta sanonnasta, jonka McCartney oli kuullut nigerialaiselta muusikolta Jimmy Scottilta.[1]John Lennon ja George Harrison inhosivat kappaletta.[2][3]
Vuoden 1969 tammikuussa ”Ob-La-Di, Ob-La-Da” nousi kolmen viikon ajaksi Britannian singlelistan kärkeen The Marmalade -yhtyeen esittämänä.[4] Beatlesin oma versio julkaistiin singlenä vain muutamissa valtioissa,[5] ja Yhdysvalloissa vasta vuonna 1976.[6] Britanniassa sitä ei ole julkaistu singlenä koskaan.[7]
Ob-La-Di, Ob-La-Da on jorubakansan käyttämä sanonta, joka tarkoittaa ”elämä jatkuu”. Paul McCartney oli kuullut sen nigerialaiselta congansoittajalta Jimmy Scottilta keskustellessaan tämän kanssa Bag O’Nails -klubilla Sohossa.[1][2] Sanonta päätyi McCartneyn kirjoittamaan ”Ob-La-Di, Ob-La-Da” -kappaleeseen muodossa Ob-La-Di, Ob-La-Da, life goes on bra.[1] McCartney kirjoitti kappaleen Intiassa, ja se oli hänen yrityksensä tehdä ska-vaikutteinen laulu.[2]
Vaikka sanonta Ob-La-Di, Ob-La-Da oli Afrikassa yleisessä käytössä, Scott väitti kappaleesta kuultuaan sen olevan hänen keksimänsä, ja osan tuotoista kuuluvan hänelle. Erimielisyydet ratkesivat, kun McCartney antoi Scottin soittaa congaa kappaleen sessiossa. Kyseinen versio ei kuitenkaan päätynyt itse albumille.[1] Paul McCartney on kertonut tapauksesta toisenlaisenkin version: hänen mukaansa sanonta Ob-La-Di, Ob-La-Da, life goes on bra oli Scottin keksimä ja palkkioksi siitä, että oli käyttänyt sitä laulussa McCartney lähetti hänelle sekin.[2]
Kappale merkittiin McCartneyn ja John Lennonin yhdessä tekemäksi, kuten tapana oli. Lennon oli kuitenkin keksinyt vain kappaleen intron ja muutaman sanan.[8]
Nauhoitus
»Olen soittanut tuota kappaletta eilen yhdeksän tuntia. Pitääkö minun tänään tehdä sama uudestaan?» (Ringo Starr, The Beatlesin rumpali.[9])
Paul McCartneyn perfektionismista johtuen The Beatles käytti kappaleen äänittämiseen aikaa noin 42 tuntia.[1][2] Nauhoitukset alkoivat 3. heinäkuuta 1968, ja kappale tehtiin myöhemmin kahteen otteeseen uusiksi. Ensimmäisenä päivänä äänitettiin rytmiraita, jossa McCartney soitti akustista kitaraa ja Ringo Starr rumpuja. McCartney lauloi päällekkäiset lauluraidat ja soitti lisää kitaraa seitsemännelle otolle, kunnes totesi neljännen raidan olevan sitä parempi, ja lisäsi sitten kitaraa myös siihen.[2]
Seuraavana päivänä McCartney lauloi päävokaalit neljänteen ottoon ja John Lennon sekä George Harrison lauloivat taustalaulun. McCartney lauloi vielä vaihtoehtoisen lauluraidan. Päällekkäisäänityksiä tehtiin lisää 5. heinäkuuta, jolloin nauhoitettiin kolme saksofonia sekä Jimmy Scottin congarumpu. Myös piccolohuilua äänitettiin, mutta se korvattiin myöhemmin McCartneyn toisella kitaralla – joka vääristyneesti kuulosti bassolta. Tämä 5. heinäkuuta äänitetty versio julkaistiin sittemmin albumilla Anthology 3.[2]
8. heinäkuuta aiemmista äänityksistä luovuttiin ja levytystä ryhdyttiin tekemään alusta. Sitten nauhoitettiin kaksitoista ottoa, joissa yhtye soitti samanaikaisesti. McCartney soitti fuzz-bassoa, Lennon pianoa, Harrison akustista kitaraa ja Starr rumpuja. Lennon oli turhautunut kappaleen työstämiseen ja poistui välillä studiosta. Hän palasi marihuanan vaikutuksen alaisena, istui pianon ääreen ja alkoi soittaa kappaleen introa suurella äänenvoimakkuudella kaksi kertaa aiempaa nopeammin. Tätä introa käytettiin julkaistussa versiossa. Kappaleesta äänitettiin kaksitoista ottoa, minkä jälkeen nauhoitettiin laulu ja taustalaulu.[2][3]
Seuraavana päivänä, 9. heinäkuuta, McCartney aloitti vielä kappaleen tekemisen uudelleen, mutta kahden yrityksen jälkeen hän luopui ajatuksesta. Edellisen päivän lauluraidat kuitenkin nauhoitettiin uudestaan erilaisten ääniefektien, kättentaputuksien ja ”ho-ho-ho”-äännähdyksien kanssa. 11. heinäkuuta nauhalle tallennettiin tuntemattomaksi jääneiden henkilöiden soittamat saksofonit bassoraidan kanssa. Neljä päivää myöhemmin McCartney lauloi vielä osuutensa uusiksi, ja kappale oli viimeinkin valmis.[2] McCartney lauloi vahingossa kappaleessa esiintyvän Desmondin olevan meikkaamassa kauniita kasvojaan (Desmond stays at home and does his pretty face), vaikka tarkoitus oli sanoa Molly. Aluksi McCartney ajatteli laulavansa kappaleen vielä kerran uusiksi, mutta jätti sen lopulta sikseen tajutessaan lauseessa piilevän hauskuuden.[1] Myös yhtyeen muut jäsenet pitivät lipsahduksen aiheuttamasta muutoksesta sanoituksessa.[2]
Tunnelma studiossa oli McCartneyn vaatimusten vuoksi hyvin kireä – kuten monessa muussakin The Beatles -albumin sessiossa. Yhtyeen äänittäjä Geoff Emerick jättikin tehtävänsä vain päivä sen jälkeen, kun ”Ob-La-Di, Ob-La-Da” oli saatu nauhalle.[2]
Kappaleen sävellaji on B-duuri ja tahtilaji 4/4. Toisen ja kolmannen kertosäkeen jälkeen tulee välisoitto. Paul McCartneyn lauluraita on tuplattu.[10]
Julkaisu
”Ob-La-Di, Ob-La-Da” julkaistiin The White Albumiksikin kutsutulla The Beatles -nimisellä studioalbumilla, joka ilmestyi Britanniassa 22. marraskuuta 1968 ja Yhdysvalloissa kolme päivää myöhemmin.[8] Koska kyseessä oli kenties albumin kaupallisin kappale, Paul McCartney olisi halunnut julkaista sen singlenä, mutta ehdotus kaatui muiden Beatles-jäsenten vastustukseen.[1] Erityisesti John Lennon vihasi niin itse kappaletta kuin sen työstämistä.[2] Vuosien 1968 ja 1969 aikana laulu tosin julkaistiin singlenä lukuisissa valtioissa, mutta ei Britanniassa tai Yhdysvalloissa.[5] Single nousi listaykköseksi Sveitsissä ja Itävallassa.[11]
Kappale on julkaistu The Beatlesin lisäksi kokoelma-albumilla The Beatles 1967–1970.[12] Varhainen, 5. heinäkuuta äänitetty versio, julkaistiin albumilla Anthology 3 vuonna 1996.[6] Siinä Jimmy Scott soittaa congarumpuja,[1] ja se on huomattavasti karibialaisvaikutteisempi kuin lopullinen versio.[12]
”Ob-La-Di, Ob-La-Data” on sittemmin kutsuttu ensimmäiseksi ”valkoiseksi reggaeksi”.[13]
Vuonna 2018 antamassaan haastattelussa McCartney väittää, että Lennon ei suinkaan vihannut kappaletta vaan piti siitä.[14]
Single
Yhdysvalloissa kappale julkaistiin singlenä lopulta 8. marraskuuta 1976 B-puolenaan ”Julia”. Julkaisija oli Capitol Records tunnuksella 4347. Single saavutti jonkinasteista menestystä, sillä se nousi esimerkiksi Billboard Hot 100 -listan sijalle 49 ja säilyi listalla kuusi viikkoa.[6] Britanniassa kappaletta ei ole julkaistu koskaan singleformaatissa.[7]
Skotlantilaisen The Marmalade -yhtyeen versio ”Ob-La-Di, Ob-La-Dasta” oli suuri hitti vuosien 1968 ja 1969 vaihteessa. Toisin kuin The Beatlesin versio, The Marmaladen esitys julkaistiin singlenä myös Britanniassa, missä se nousi listaykköseksi kolmen viikon ajaksi tammikuussa 1969.[4] Marmaladesta tuli siten historian ensimmäinen Britannian listaykköseksi päässyt skotlantilainen yhtye, ja se esitti kappaleen muun muassa Top of the Pops -televisio-ohjelmassa.[17] Marmaladen esittämä ”Ob-La-Di, Ob-La-Da” nousi listan kärkeen myös Norjassa (8 viikkoa)[18] ja Itävallassa.[19]Suomessa se oli parhaimmillaan sijalla 10.[20]
The Marmaladen basisti Graham Knight on muistellut kappaletta kirjassa 1000 UK #1 Hits. The Beatlesin musiikin julkaisija Dick James soitti yhtyeelle ”Ob-La-Di, Ob-La-Dan” asetaatin, ja yhtye piti kappaleesta. James väitti, ettei hän tarjoa kappaletta muille yhtyeille, mutta todellisuudessa hän oli tyrkyttänyt sitä kaikkiaan 27 esittäjälle. Niinpä Marmalade kiirehti levyttämään kappaleen, vaikka yhtyeen manageri ei olisi halunnut tehdä sitä. Marmaladen jäsenet odottivat kappaleen menestyvän, mutta listaykköseksi nouseminen oli heille yllätys.[17]
Singlen B-puolella oli yhtyeen kitaristi-kosketinsoittajan Junior Campbellin kirjoittama kappale ”Chains”.[16][20]
Suomeksi ”Ob-La-Di, Ob-La-Dan” levytti Ernos-yhtyeen solisti Erno Lindahl nimellä ”Elämältä halua en enempää”. Sanat oli tehnyt Juha Vainio, ja se nousi Suomessa listasijalle kahdeksan.[24]
Lähteet
Nyman, Jake: Onnenpäivät 2. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Tammi, 1995. ISBN 951-31-0573-3
Viitteet
↑ abcdefghImmonen, Tenho: The Beatles – Suuri historia, s. 367-368. Juvenes Print, 2005. ISBN 952-5546-08-X
