Noidat (engl. The Witches of Eastwick) on vuonna 1987 ensi-iltansa saanut George Millerin ohjaama yhdysvaltalainen mustan komedian fantasiaelokuva, jonka pääosissa ovat Jack Nicholson, Cher, Susan Sarandon ja Michelle Pfeiffer. Elokuva perustuu John Updiken vuonna 1984 julkaistuun samannimiseen romaaniin, jonka pohjalta Michael Cristofer sovitti käsikirjoituksen.[1][4]
Noidat sai teatteriensi-iltansa Yhdysvalloissa 12. kesäkuuta 1987 ja Suomessa 16. lokakuuta 1987.[1][5] Elokuva oli ilmestymisvuonnaan kymmeneksi tuottoisin elokuva Pohjois-Amerikassa.[6] Elokuva oli ehdolla kahden Oscarin saajaksi, ja se palkittiin parhaiden erikoistehosteiden Baftalla.[4]
Juoni
Kolmen miehennälkäisen naisen, Alexandran (Cher), Janen (Susan Sarandon) ja Sukien (Michelle Pfeiffer), unelma näyttää käyneen toteen salaperäisen muukalaisen, Daryl Van Hornen (Jack Nicholson), saapuessa naisten asuttamaan nuhjuiseen Eastwickin pikkukaupunkiin. Hurmaava ja varakas Van Horne vaikuttaa täydelliseltä mieheltä ja saa kaikki kolme naista nopeasti pauloihinsa. Miehessä tuntuu silti olevan jotain mysteeristä ja pelottavaa, ja pian naiset alkavatkin huomata omituisia piirteitä toisissaan.[7][8]
Näyttelijät
Tuotanto
Roolitus
Daryl Van Hornen rooliin harkittiin Bill Murrayta ja Stingiä ennen Jack Nicholsonin kiinnitystä. Aluksi Anjelica Huston oli ollut kiinnitettynä elokuvahankkeeseen, mutta sittemmin Susan Sarandon korvasi hänet. Sarandon oli alun perin ollut kiinnitettynä Alexandra Medfordin rooliin, jota Cher lähti tavoittelemaan. Alexandran rooli meni lopulta Cherille, mistä Sarandon oli tuntenut olonsa petetyksi. Sarandonille ei ilmoitettu etukäteen roolivaihdoksesta, vaan hän sai tietää näyttelevänsä sittenkin Janea eikä Alexandraa vasta ensimmäisenä kuvauspäivänä.[1][9]
Kuvaukset
Noitien kuvauspaikaksi kaavailtiin aluksi Rhode Islandilla sijaitsevaa Little Comptonia, mutta paikallinen konservatiivinen, protestanttinen kongregationalistikirkko vastusti elokuvan kuvaamista paikkakunnalla. Vaikka kunnanvaltuusto äänestikin kuvaamisen puolesta, sen kuvauspaikaksi valittiin lopulta Massachusettsissa sijaitseva Cohasset.[1]
Noitien 12-viikkoiset kuvaukset alkoivat Scituatessa 14. heinäkuuta 1986. Cohassetin ja Scituaten lisäksi elokuvaa kuvattiin Massachusettsissa Norwellissa, Miltonissa, Marbleheadissa, Ipswichissä ja Bostonissa. Massachusettsin lisäksi elokuvaa kuvattiin Kaliforniassa, jossa sen kuvauspaikat sijaitsivat Burbankissa, Beverly Hillsissä ja Pasadenassa. Elokuvan kuvaukset päättyivät lokakuun alkupuolella 1986.[1]
Musiikki
Noitien musiikin sävelsi John Williams. Warner Bros. Records julkaisi elokuvan virallisen soundtrack-albumin vuonna 1987.[10]
Vastaanotto
Noidat tuotti Pohjois-Amerikassa lähes 64 miljoonaa dollaria.[3] Elokuva oli Suomessa vuoden 1987 7. katsotuin elokuva saatuaan 191 271 katsojaa.[11]
Elokuva sai ilmestyessään sekalaisia arvioita, mutta on sittemmin saanut sekä elokuvakriitikoilta että katsojilta lähinnä myönteisiä arvioita.[1] Rotten Tomatoes -sivuston mukaan 66 prosenttia kriitikoista on antanut elokuvalle positiivisen arvosanan 6,5/10 keskiarvolla. Keräys perustuu 92 arviointiin, joista 61 ovat ”tuoreita” ja 31 ”mätiä”. Yli 50 000 käyttäjästä 62 prosenttia on antanut elokuvalle myönteisen arvosanan 3,5/5 keskiarvolla.[12] Metacritic-sivuston mukaan 11 arvostelun perusteella elokuva on saanut 67 pistettä sadasta mahdollisesta. Metacriticin 61 käyttäjää on antanut elokuvalle keskiarvon 7,8/10.[13] Elokuvakriitikko Roger Ebert antoi arvostelussaan elokuvalle kolme ja puoli tähteä neljästä.[14]
Palkintoja ja ehdokkuuksia
Palkinto
|
Kategoria
|
Ehdokas
|
Tulos
|
Lähde
|
Oscar |
Paras musiikki |
John Williams |
Ehdokkuus |
[15]
|
Paras äänitys |
Wayne Artman, Tom Beckert, Tom Dahl ja Art Rochester |
Ehdokkuus
|
Bafta |
Parhaat erikoistehosteet |
Michael Lantieri, Michael Owens, Edward Jones ja Bruce Walters |
Voitto |
[16]
|
Grammy |
Paras visuaaliseen mediaan tehty musiikki |
John Williams |
Ehdokkuus |
[17]
|
New York Film Critics Circle |
Paras miespääosa |
Jack Nicholson |
Voitto |
[1]
|
Hugo |
Paras näytelmäteos |
George Miller, Michael Cristofer ja John Updike |
Ehdokkuus |
[18]
|
Saturn |
Paras fantasiaelokuva |
— |
Ehdokkuus |
[19]
|
Paras miespääosa |
Jack Nicholson |
Voitto
|
Paras naispääosa |
Susan Sarandon |
Ehdokkuus
|
Paras naissivuosa |
Veronica Cartwright |
Ehdokkuus
|
Paras käsikirjoitus |
Michael Cristofer |
Ehdokkuus
|
Paras musiikki |
John Williams |
Ehdokkuus
|
Parhaat erikoistehosteet |
Michael Lantieri |
Ehdokkuus
|
Lähteet
Aiheesta muualla