Nikolai Tšernyševski
Henkilötiedot
Syntynyt	24. heinäkuuta 1828 Saratov, Venäjä
Kuollut	17. lokakuuta 1889 (61 vuotta) Saratov, Venäjä
Kansalaisuus	Venäjä
Ammatti	kirjailija
Kirjailija
Äidinkieli	venäjä
Tuotannon kieli	venäjä
Pääteokset	Taiteen esteettiset suhteet todellisuuteen Mitä on tehtävä?
Nimikirjoitus
Aiheesta muualla
Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta
[ Muokkaa Wikidatassa ]
Infobox OK

Nikolai Gavrilovitš Tšernyševski (ven. Никола́й Гаври́лович Черныше́вский; 24. heinäkuuta (J: 12. heinäkuuta) 1828 Saratov^[1][2] – 29. lokakuuta (J: 17. lokakuuta) 1889 Saratov^[1][2]) oli venäläinen kirjailija, radikaali journalisti ja poliitikko.^[1] Neuvostoliitossa häntä pidettiin V. I. Leninin ajatusten edeltäjänä.^[3]

Tšernyševski oli syntyjään köyhä papin poika Saratovista.^[2] Hänen isänsä oli Saratovin Aleksanteri Nevskin katedraalin ylipappi (ven. протоиерея) Gavril Ivanovitš Tšernyševski (1793-1861). Poika kärsi vakavasta likinäköisyydestä lapsuudesta asti. Koska huonon näkökykynsä vuoksi hän ei voinut veistää puuta, muovailla savea eikä kutoa verkkoja, kirjat houkuttelivat pojan pariinsa. Poika luki paljon ja joskus perheessä häntä kutsuttiin lempinimellä "bibliofagi", kirjojen ahmija. Hän sai kotona erinomaisen kasvatuksen.^[4] Nikolain isä ja Nikolain serkku L. N. Pypin opettivat häntä 14-vuotiaaksi asti kotona ja poika oppi mm. latinaa. Hän sai myös ranskan kielen opetusta.^[5]

Hän opiskeli seuraavaksi paikallisessa pappisseminaarissa, jossa hän oppi englantia, ranskaa, saksaa, italiaa, latinaa, kreikkaa ja kirkkoslaavia. Sieltä hän sai rakkauden kirjallisuuteen ennen pääsyään Pietarin yliopistoon vuonna 1846.^[1]

Valmistuttuaan Pietarin yliopistosta vuonna 1850 hän oli vakaumukseltaan jo ateisti^[6] ja opetti kirjallisuutta Saratovin kimnaasissa vuosina 1851-1853.^[7] Vuonna 1854 hän ryhtyi kriitikoksi ja kirjoitti esseitä filosofiasta. Hänen maisterintutkintonsa 1853 lopputyö ja vuonna 1855 julkaistu teos Taiteen esteettiset suhteet todellisuuteen (ven. Эстетические отношения искусства к действительности) on edelleen estetiikan perusteoksia.^lähde? Tšernyševski määritteli kauneuden seuraavasti: "Kaunis on olio, jossa näemme elämän sellaisena, jollaista sen pitäisi olla käsitystemme mukaisesti.”^[8] Tutkielman enemmän pohdiskelun kielsi kuitenkin opetusministeri Avraam Norov.^[4] Hänen venäläisen kirjallisuuden maisterintutkintonsa hyväksyttiin vasta seuravan opetusministerin Jegor Kovalenskin aikana vuonna 1858. Tšernyševski keskittyi kuitenkin yhteiskunnallisiin ja taloudellisiin epäkohtiin ja ryhtyi englantilaisia utilitaristeja seuraten kannattamaan egoismia käyttäytymisen luonnollisena ohjenuorana.^[3]

Tšernyševski aloitti kirjallisen toiminnan jo vuonna 1853 ja kirjoitti Sovremennikiin vuosina 1855–1857 muutamia teräviä tutkielmia Aleksandr Puškinin ja Nikolai Gogolin kaudesta. Hän siirtyi kuitenkin nopeasti kirjoittamaan politiikasta ja taloudesta John Stuart Millin vaikutuksesta Venäjän talonpoikaiskysymyksen yhteydessä.^[4] Tšernyševski herätti huomiota vuosina 1854–1862 Sovremennikissä julkaisemillaan radikaaleilla kirjoituksilla kansantaloudesta, historiasta ja kirjallisuuskritiikistä.^[9]

Hän oli länsimaalaismielinen zapadnikki ja vastusti slavofiileja. Maanomistajat syyttivät häntä luokkavihan lietsomisesta, vaikka hänen vallankumouksellisuutensa on kiistanalainen, sillä suoranaisesti hän kritisoi lähinnä vain maaorjien vapautuksen vuonna 1861 jäämistä puolitiehen.^[3] Pian maaorjuuden lakkauttamisen jälkeen Sovremennik kiellettiin, ja Tšernyševski pidätettiin^[1] ja suljettiin Pietari-Paavalin linnoitukseen vuonna 1862, jossa hän oli kaksi vuotta.^[4]

Tšernyševski kirjoitti vankeusaikanaan 1862-1863 sosialistisen utopiaromaanin (kuuluisan nihilistisen tendenssiromaanin^[9]) Mitä on tehtävä? (Što delat?, 1863).^[1] Teos sai vahingossa julkaisuluvan vuonna 1863, koska se näennäisesti kertoi vain rakkaustarinan.^[3] Tšernyševskille pidettiin valeteloitus, joka muutettiin tuomioksi pakkotyöhön ja karkotuksena Siperiaan vallankumouksellisten mielipiteiden vuoksi vuonna 1864.^[9][1] Vaikka todisteita poliittisista rikkomuksista ei ollut, hänet tuomittiin karkotukseen Siperiaan ja pakkotyöhön.^[4] Tuomio oli pakkotyötä 14 vuotta ja elinikäinen karkotus Siperiaan. Aleksanteri II lyhensi pakkotyön keston 7 vuoteen. Yhteensä Tšernyševski vietti yli kaksikymmentä vuotta vankilassa, pakkotyössä ja maanpaossa.^[4]

Tšernyševskillä oli tässä vaiheessa kolme pientä poikaa vaimonsa kanssa. Hän oli mennyt vuonna 1853 naimisiin Olga Sokratovna Vasiljevan (1833-1918), kanssa, jonka vanhemmat olivat saratovilainen lääkäri Sokrat Jevgenievits Vasiljevin (1796-1860) ja Anna Kirillovna Kazatškovskaja, kenraaliluutnantti K. F. Kazatškovskin tytär. Nikolailla ja Olgalla oli kolme poikaa: Aleksandr (1854-1915), josta tuli matemaatikko ja joka rakasti kirjallisuutta; Viktor (1857-1860), joka kuoli varhaislapsuudessa ja Mihail (1858-1924), josta tuli Tšernyševskin museon ensimmäinen johtaja.^[10]

Tšernyševski vietiin Pietarista Irkutskiin ja sitten maakunnan viranomaisten määräyksestä Usolskin suolatehtaalle Permin kuvernementtiin, jossa hän oli lyhyen aikaa ja tapasi muita tuomittuja vallankumouksellisia. Paikalliset viranomaiset pelkäsivät hänen vaikuttavan vallankumousaatteillaan muihinkin poliittisiin vankeihin. Niinpä Tšernyševski määrättiin Itä-Siperiaan Nertšhinskin rangaistuslaitoksen kaivoksille Kadain kylään Taka-Baikalian alueelle lähelle Kiinan rajaa. Vuonna 1866 Tšernyševski siirrettiin lännemmäksi Kiinan ja Mongolian rajan tuntumaan Aleksandrovski Zavodiin, ja hän pysyi siellä vuoteen 1871 asti. Hänelle anottiin lievennystä pakkotyöstä, mutta pyyntöön ei suostuttu, koska häntä pidettiin yhtä rikollisena kuin Nikolai Išutinia. Sen jälkeen vuonna 1871 Tšernyševski lähetettiin santarmien saattamana Aleksandrovski Zavodista Viljuiskiin. Vuonna 1874 hänelle tarjottiin virallisesti vapautusta, mutta hän kieltäytyi anomasta armoa. Hänen asuintalonsa paikkakunnalla on säilynyt nykypäiviin kotimuseona.^[10]

Vuonna 1864 Tšernyševski kirjoitti romaanin "Starina" uudistusta edeltävästä Venäjästä. Romaani valmistui ja käsikirjoitus lähetettiin hänen serkulleen, kustantaja Aleksandr Pypinille vuonna 1866. Pypin tuhosi käsikirjoituksen, koska pelkäsi poliisietsintöjä. Vankeutensa aika 1867-1870 Tšernyševski työskenteli myös romaanin Prologi (ven. Пролог) parissa, joka oli hänen suunnittelemansa trilogian toinen osa. Hän painosti kirjeissään jatkuvasti kustantajaansa Pypiniä julkaisemaan teoksen sekä Venäjällä että ulkomailla ja kertoi kirjoittavansa sillä ajatuksella, että teksti julkaistaan englanniksi tai ranskaksi: "Jos edes puolet julkaistaan sensuroinnin jälkeen, niin se on hyvä:" Pypin ei julkaissut romaania, koska piti sitä poliittisesti ennenaikaisena ja kirjallisesti avuttomana. Neljä vuotta myöhemmin, vuonna 1874, German Lopatin toimitti toisen kopion Prologuen käsikirjoituksesta Lontooseen. Se oli kopio, jonka M. Muravski oli saanut Tšernyševskiltä Aleksandrovski Zavodissa. Vapauduttuaan ja Venäjälle palattuaan Muravski luovutti käsikirjoituksen Gleb Uspenskile, jolta se päätyi German Lopatinille.^[11][12]

Häntä yrittivät vapauttaa ensimmäisen internationaalin yleisneuvoston jäsen German Aleksandrovitš Lopatin vuonna 1871 ja vallankumouksellinen populisti Ippolit Nikititš Myškin vuonna 1875, mutta pakoyritykset epäonnistuivat.^[13]

Tšernyševski sai heikentyneen terveytensä vuoksi vuonna 1883^[4] palata Euroopan puoleiselle Venäjälle lähes 20 vuoden karkotuksen jälkeen ja muuttaa Astrakaniin, jossa hän jatkoi kirjallista toimintaansa. Hän käänsi venäjäksi muun muassa John Stuart Millin teoksen Principles of political economy ja varusti sen tärkeillä lisäyksillä sekä Max Weberin maailmanhistoriaa.^[9][4] Hänen kootut teokset ilmestyivät ulkomailla vuosina 1868–1870. Venäjällä niiden ilmestyminen sallittiin vasta 1900-luvulla.^[9] Hänen poikansa Mihail Tšernyševski yritti saada isänsä siirretyksi Pietariin tai Moskovaan, missä hänen olisi helpompi harjoittaa kirjallista työtä, mutta anomukset eivät menestyneet. Lopulta poika onnistui varmistamaan siirron Saratoviin, jonne hänen isänsä saapui kesäkuussa 1889. Hän palasi kotikaupunkiinsa vuonna 1889, jossa kuoli samana vuonna malariaan.^[9]

Tšernyševskin painetut kirjoitukset saatiin julkaista, eräin poikkeuksin, vasta hänen kuolemansa jälkeen. Hänen parhaisiin kirjallisuuskriittisiin töihinsä kuuluvat tutkielmat Tolstoin teoksista Lapsuuteni ja Nuoruuteni sekä sotakuvaukset Krimiltä ja Kaukasiasta.^[4]

Jo vankeudessa Pietarissa hän kirjoitti utopistisen yhteiskunta- ja avioliittoromaanin Tšto delat? Iz rasskazov o novyh ljudah (ven. Что делать? Из рассказов о новых людях, Mitä on tehtävä? Kertomus uusista ihmisistä, 1863, suom. 1982). Vaikka romaani ei ollut taiteellisesti merkittävä ja se oli naiivi sommittelultaan, siitä tuli hyvin merkittävä, ja huolimatta sen leppoisuudesta ja näennäisestä harmittomuudesta sillä oli suuri vaikutus vallankumoukselliseen opiskelijaliikkeeseen. Se oli Venäjällä kielletty vuoteen 1900 asti.^[4]

Romaanissa esiteltiin yksityiskohtaisesti päähenkilön unta tulevaisuuden ideaaliyhteiskunnasta, jossa yhteisasuminen, aatelisen ryhtyminen työläiseksi, naisen emansipaatio sekä ryhmäavioliitto ovat toteutuneita asioita. Tšernyševskin edustaman rationaalisen egoismin teorian mukaan rationaalisesti ajattelevan ihmisen yksityinen etu ei ole eikä voikaan olla ristiriidassa yleisen edun kanssa. Romaanin ihmissuhde- ja yhteiskuntautopialla oli valtava merkitys venäläiselle radikaalinuorisolle. Sitä luettiin "elämän ohjekirjana", ajattelu- ja käyttäytymismallien esikuvana. Romaanissa esitetystä yhteisasumisen muodosta tuli radikaalissa intelligentsijalukeneistossa muoti-ilmiö. Vladimir Lenin piti romaania oman vallankumousuransa käänteentekevänä lukukokemuksena.^[14]

• Taiteen esteettiset suhteet todellisuuteen. (Estetitšeskije otnošenija iskusstva k deisvitelnosti, 1855) Suomentanut Kerttu Kyhälä-Juntunen. Moskova: Edistys, 1976.
• Mitä on tehtävä? Kertomus uusista ihmisistä: Romaani. (Tšto delat? 1863) Suomentanut Nikolai Jaakkola. Suomennoksen tarkastanut Marja-Leena Raunio. Moskova: Progress, 1982.

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Nikolai Tšernyševski Wikimedia Commonsissa