Niko Parkkinen (s. 26. huhtikuuta 1999 Mikkeli) on suomalainen jääkiekkomaalivahti, joka edustaa SM-liigajoukkue JYPiä.[2]
Ura
Parkkinen on Mikkelin Jukureiden kasvatti. Hän siirtyi C-juniori-ikäisenä JYPiin kaudeksi 2014–2015. Parkkinen pelasi kauden aikana myös yhden ottelun seuran B2-nuorissa, jossa hän voitti kauden päätteeksi Suomenmestaruuden. Kauden 2015–2016 Parkkinen pelasi JYPin B2-nuorissa ja kauden 2016–2017 B-nuorissa.[2] Ensimmäisellä kokonaisella A-juniorikaudellaan 2017–2018 hän kantoi suurimman osan joukkueensa torjuntavastuusta. Parkkinen puki kauden aikana JYPin paidan myös viiteen SM-liiga- ja kahteen Mestarien liigan otteluun, mutta hän ei saanut kuitenkaan peliaikaa. Parkkinen voitti CHL:n mestaruuden. Kaudella 2018–2019 hän puki kolmeen SM-liigaotteluun, mutta Parkkinen jäi ilman peliaikaa.[3]
Syyskuussa 2019 JYP lainasi Parkkisen alustavasti koko kauden 2019–2020 kattavalla lainasopimuksella yhteistyöseuraansa, Mestis-joukkue KeuPa HT:hen.[4] Hän pelasi siellä suurimman osan kaudestaan ja sai tililleen 28 runkosarja- ja kaksi Suomen Cupin ottelua. Parkkinen pelasi JYPissä neljä SM-liigaottelua. Hänet nostettiin joukkueen vahvuuteen ensimmäisen kerran joulukuussa, kun Eetu Laurikainen edusti Suomea Channel One Cupissa. Parkkinen teki liigadebyyttinsä 13. joulukuuta 2019 vieraissa Turun Palloseuraa vastaan. Ottelu oli varsinaisen peliajan ja jatkoajan päätteeksi tasalukemissa 3–3 ja hän torjui 26 kertaa. Voittomaalikilpailuissa Parkkinen torjui TPS:n kuudesta yrityksestä viisi ja JYP voitti ottelun lopulta lukemin 3–4.[5]
JYP lainasi Parkkisen syyskuussa 2020 toistaiseksi voimassa olevalla sopimuksella Mestis-joukkue Savonlinnan Pallokerhoon.[6] Hän pelasi siellä 11 ottelua, kunnes Mestiksen ollessa keskeytettynä Parkkinen palasi joulukuussa JYPin vahvuuteen Markus Ruusun aisapariksi, kun NHL-lainamaalivahti Veini Vehviläinen palasi Pohjois-Amerikkaan. Hän pelasi SM-liigassa kauden aikana 18 runkosarjaottelua.[2] Maaliskuussa 2021 Parkkinen teki JYPin kanssa kaksivuotisen jatkosopimuksen.[7]
Kauteen 2021–2022 Parkkinen lähti niin ikään JYPin kakkosmaalivahtina Markus Ruusulle, kunnes marraskuussa 2021 seura täydensi maalivahtiosastoaan Kanstantsin Šostakilla. Parkkinen pelasi kauden aikana vain kolme SM-liigaottelua ja suurimman osan kaudestaan hän pelasi lainalla KeuPa HT:n Mestis-joukkueessa. Maaliskuussa 2022 JYP vuokrasi Parkkisen loppukaudeksi Tampereen Ilvekseen, mikä oikeutti seuran nostamaan hänet tarvittaessa kokoonpanoon, kun Parkkinen jatkoi pelejään KeuPassa.[8] Huhtikuussa Ilves nosti hänet vahvuuteensa kesken välieräsarjan, kun Vadim Žerenko oli sivussa.[9] Parkkinen puki loppukaudella viiteen playoff-otteluun,[3] mutta hän ei saanut kuitenkaan peliaikaa. Parkkinen voitti kauden päätteeksi SM-pronssia.[10]
Tilastot
|
|
Runkosarja
|
|
Pudotuspelit
|
|
Kausi
|
Joukkue
|
Liiga
|
O
|
V
|
H
|
T
|
MIN
|
PM
|
NP
|
PMK
|
TP%
|
O
|
V
|
H
|
MIN
|
PM
|
NP
|
PMK
|
TP%
|
2017–2018
|
JYP
|
A-SM
|
26
|
|
|
|
|
77
|
|
2.94
|
91,6
|
4
|
|
|
|
11
|
|
2.75
|
91,7
|
2018–2019
|
JYP
|
A-SM
|
32
|
|
|
|
|
101
|
|
|
90,2
|
3
|
|
|
|
11
|
|
3.67
|
90,6
|
2019–2020
|
JYP
|
SM-liiga
|
4
|
2
|
1
|
1
|
225
|
9
|
0
|
2.40
|
90,1
|
–
|
–
|
–
|
–
|
–
|
–
|
–
|
–
|
|
KeuPa HT
|
Mestis
|
28
|
12
|
8
|
6
|
1615
|
83
|
1
|
3.08
|
89,4
|
–
|
–
|
–
|
–
|
–
|
–
|
–
|
–
|
2020–2021
|
JYP
|
SM-liiga
|
18
|
3
|
9
|
5
|
965
|
57
|
0
|
3.54
|
88,2
|
–
|
–
|
–
|
–
|
–
|
–
|
–
|
–
|
|
SaPKo
|
Mestis
|
11
|
3
|
5
|
3
|
664
|
41
|
1
|
3.71
|
89,4
|
–
|
–
|
–
|
–
|
–
|
–
|
–
|
–
|
2021–2022
|
JYP
|
SM-liiga
|
3
|
1
|
2
|
0
|
156
|
11
|
0
|
4.22
|
84,5
|
–
|
–
|
–
|
–
|
–
|
–
|
–
|
–
|
|
KeuPa HT
|
Mestis
|
20
|
6
|
7
|
5
|
1146
|
56
|
1
|
2.93
|
89,7
|
3
|
1
|
2
|
176
|
9
|
0
|
3.08
|
90,0
|
2022–2023 |
JYP |
SM-liiga |
3 |
0 |
1 |
1 |
128 |
7 |
0 |
3.28 |
89,2 |
– |
– |
– |
– |
– |
– |
– |
–
|
|
KeuPa HT |
Mestis |
13 |
7 |
3 |
3 |
764 |
34 |
0 |
2.67 |
89,4 |
– |
– |
– |
– |
– |
– |
– |
–
|
Lähteet
Viitteet