Juuso Eemeli Pulli[1] (s. 30. elokuuta 1991 Kouvola) on suomalainen jääkiekkopuolustaja, joka pelaa SM-liigajoukkue JYPissä.[2]
Ura
Pulli on Valkealan Kiekon kasvatti. Hän siirtyi B-juniori-ikäisenä KooKoohon[3] ja Pulli siirtyi samanikäisenä myös hyökkääjän pelipaikalta puolustajan tontille.[4] Hän voitti KooKoossa A-nuorten I-divisioonan hopeaa vuonna 2010[2] ja eteni joukkueen kanssa A-nuorten SM-liigan karsintoihin jääden kuitenkin ilman sarjanousua. Kaudella 2010–2011 Pulli oli KooKoon kolmanneksi paras pistemies[5] ja koko A-nuorten I-divisioonan tehokkain puolustaja tehoilla 8+15=23.[6]
Kaudeksi 2011–2012 Pulli muutti opintojen perässä Jyväskylään ja siirtyi samalla pelaamaan JYPin A-nuoriin.[3] Siirtotakarajalla, helmikuussa 2012 hän siirtyi loppukaudeksi Mestis-joukkue JYP-Akatemiaan.[7] Kaudeksi 2012–2013 Pulli haki joukkueeseen pelipaikkansa tryoutin kautta.[8] Kausi oli hänelle varsinainen tulokaskausi Mestiksessä ja se toi 32 runkosarjaottelussa tehot 4+7=11.[2] Pulli kärsi kauden aikana loukkaantumisista, mutta hän kuului kuitenkin JYP-Akatemian puolustuksen valopilkkuihin.[9] Pulli voitti joukkueen sisäisen tehotilaston lukemalla +12.[10]
Pulli debytoi kaudella 2013–2014 JYPin SM-liigajoukkueessa, jossa hän pelasi ensimmäisen ottelunsa 27. joulukuuta 2013 vieraissa Oulun Kärppiä vastaan.[11] Pulli pelasi kauden aikana kaikkiaan kolme SM-liigaottelua. Kaudella 2014–2015 hän vakiinnutti paikkansa JYPin liigamiehistössä, jossa varsinainen tulokaskausi toi 47 runkosarjaottelussa tehot 6+11=17 sekä 12 playoff-ottelussa tehot 1+1=2. Pulli teki liigauransa avausmaalin 17. lokakuuta 2014 Helsingin IFK:ta vastaan uransa kahdeksannessa SM-liigaottelussa.[12] Sinuhe Wallinheimo valitsi hänet ottelun legendojen tähtien ykköstähdeksi.[13] Pullin liigauran ensimmäinen playoff-maali syntyi varsin hyvään saumaan 8. huhtikuuta 2015 neljännessä välieräottelussa Oulun Kärppiä vastaan, kun hänen osumansa ratkaisi JYPille 2–1-voiton jatkoerässä ajassa 73.23.[14] Pulli palkittiin ottelun Ilta-Sanomien kolmen tähden tähtipelaajana.[15] Kärpät vei ottelusarjan kuitenkin lopulta 4–3. Pulli voitti kauden päätteeksi SM-pronssia. Tammikuussa 2015 hän teki seuran kanssa vuoden mittaisen jatkosopimuksen,[16] mutta jo saman vuoden huhtikuussa sitä jatkettiin kahdella vuodella kevääseen 2018.[17]
Kaudella 2015–2016 Pulli pelasi lokakuussa 2015 harjoituksissa tulleen nilkkamurtuman vuoksi JYPissä vain 25 ja JYP-Akatemiassa seitsemän runkosarjaottelua.[18] Kaudella 2016–2017 hän jäi JYPissä hieman pieneen rooliin. Tammikuussa 2017 seura lainasi Pullin ottelukohtaisella sopimuksella Tapparaan hakemaan sekä pelituntumaa SM-liigasta että paikkaamaan Valtteri Kemiläisen, Aleksi Salosen ja Tapio Sammalkankaan loukkaantumisia.[19] Hän pelasi siellä kuusi ottelua. Pulli voitti JYPissä kauden päätteeksi SM-pronssia.[2]
Pulli siirtyi kaudeksi 2017–2018 vuoden mittaisella sopimuksella Tampereen Ilvekseen.[20] Hän nousi kauden aikana myös joukkueen kapteenistoon poissolojen myötä.[2] Elokuussa 2018 Pulli siirtyi tryoutille monikansallisen Erste Bank Eishockey Ligan itävaltalaisjoukkue Dornbirner EC:hen.[21] Hän sai koejaksonsa päätteeksi joukkueeseen jatkosopimuksen kaudeksi 2018–2019. Elokuussa 2018 Pulli harjoitteli viikon kotiseudullaan KooKoon SM-liigajoukkueen vahvuudessa ja hän vahvisti joukkuetta myös Pitsiturnauksessa.[22] Syyskuussa Pulli siirtyi alustavasti kuuden viikon mittaisella sopimuksella Tanskan Metal Ligaenin Rungsted Seier Capitaliin.[23] Marraskuussa hänen sopimustaan jatkettiin kauden 2019–2020 loppuun.[24]
Tammikuussa 2021 Pulli siirtyi loppukauden 2020–2021 kattavalla sopimuksella monikansallisen Alps Hockey Leaguen slovenialaisjoukkue HK Olimpija Ljubljanaan oltuaan alkukauden ilman sopimusta.[25] Joukkuetta siirtyi samassa kuussa myöhemmin valmentamaan suomalainen Raimo Summanen. Pulli voitti kauden päätteeksi liigan mestaruuden.[2]
Lokakuussa 2021 Pulli siirtyi marraskuun maaottelutaukoon asti kestävällä sopimuksella Mestis-joukkue Iisalmen Peli-Karhuihin oltuaan ilman sopimusta alkukauden 2021–2022.[26] Marraskuussa hän palasi toistaiseksi voimassa olevalla tryout-sopimuksella Ilveksen SM-liigajoukkueeseen loukkaantumisten ja Tuomas Salmelan pelikiellon myötä.[27] Joulukuussa Pulli sai joukkueeseen loppukauden kattavan jatkosopimuksen.[28] Hän voitti kauden päätteeksi SM-pronssia.[2]
Elokuussa 2022 Pulli teki kauden 2022–2023 kattavan sopimuksen Vaasan Sportin kanssa. Seuran silloisen urheilutoimenjohtaja Markus Jämsän mukaan hänet hankittiin ensisijaisesti paikkaamaan Bine Mašičin loukkaantumista ja muutamaa muuta epävarmaa tilannetta puolustuksessa.[29]
Syyskuussa 2023 Pulli siirtyi loppukauden 2023–2024 kattavalla ja marraskuun maaottelutaukoon asti kestävän koeajan sisältävällä sopimuksella Hämeenlinnan Pallokerhoon. Seura hankki hänet ensisijaisesti paikkaamaan puolustuksensa useita loukkaantumisia.[30] Reilu kuukausi myöhemmin hänen uutisoitiin jatkavan seurassa kauden loppuun.[31] Lokakuussa 2024 Pulli palasi loppukauden 2024–2025 kattavalla ja 3. marraskuuta asti kestävän koeajan sisältävällä sopimuksella JYPiin.[32] Koeajan päättymisen jälkeen JYP vahvisti Pullin jatkavan joukkueessa loppukauden.[33]
Muuta
Pulli opiskeli Jyväskylän ammattikorkeakoulussa urheilutiedettä.[4]
Tilastot
|
|
Runkosarja
|
|
Pudotuspelit
|
Kausi
|
Joukkue
|
Liiga
|
O
|
M
|
S
|
Pist.
|
RM
|
O
|
M
|
S
|
Pist.
|
RM
|
2011–2012 |
JYP |
A-SM |
34 |
3 |
13 |
16 |
28 |
– |
– |
– |
– |
–
|
|
JYP-Akatemia |
Mestis |
12 |
2 |
1 |
3 |
12 |
– |
– |
– |
– |
–
|
2012–2013 |
JYP-Akatemia |
Mestis |
32 |
4 |
7 |
11 |
22 |
– |
– |
– |
– |
–
|
2013–2014 |
JYP-Akatemia |
Mestis |
44 |
3 |
6 |
9 |
48 |
– |
– |
– |
– |
–
|
|
JYP |
SM-liiga |
3 |
0 |
0 |
0 |
0 |
– |
– |
– |
– |
–
|
2014–2015 |
JYP-Akatemia (A) |
Mestis |
13 |
5 |
2 |
7 |
12 |
– |
– |
– |
– |
–
|
|
JYP |
SM-liiga |
47 |
6 |
11 |
17 |
26 |
12 |
1 |
1 |
2 |
8
|
2015–2016 |
JYP |
SM-liiga |
25 |
2 |
3 |
5 |
12 |
7 |
0 |
0 |
0 |
4
|
|
JYP-Akatemia |
Mestis |
7 |
1 |
2 |
3 |
4 |
– |
– |
– |
– |
–
|
2016–2017 |
JYP |
SM-liiga |
29 |
0 |
1 |
1 |
16 |
8 |
0 |
1 |
1 |
8
|
|
JYP-Akatemia |
Mestis |
5 |
2 |
1 |
3 |
2 |
– |
– |
– |
– |
–
|
|
Tappara |
SM-liiga |
6 |
1 |
0 |
1 |
4 |
– |
– |
– |
– |
–
|
2017–2018 |
Ilves (A) |
SM-liiga |
51 |
2 |
6 |
8 |
36 |
– |
– |
– |
– |
–
|
2018–2019 |
Dornbirner EC |
EBEL |
52 |
4 |
6 |
10 |
45 |
– |
– |
– |
– |
–
|
2019–2020 |
Rungsted Seier Capital |
Tanska |
37 |
1 |
7 |
8 |
55 |
– |
– |
– |
– |
–
|
2020–2021 |
HK Olimpija Ljubljana |
AlpsHL |
18 |
2 |
11 |
13 |
18 |
11 |
2 |
5 |
7 |
4
|
|
HK Olimpija Ljubljana |
Slovenia |
– |
– |
– |
– |
– |
7 |
2 |
3 |
5 |
4
|
2021–2022 |
IPK |
Mestis |
10 |
0 |
2 |
2 |
4 |
– |
– |
– |
– |
–
|
|
Ilves |
SM-liiga |
29 |
2 |
4 |
6 |
6 |
7 |
1 |
0 |
1 |
4
|
2022–2023 |
Sport |
SM-liiga |
59 |
3 |
4 |
7 |
20 |
– |
– |
– |
– |
–
|
2023–2024 |
HPK |
SM-liiga |
41 |
2 |
3 |
5 |
38 |
– |
– |
– |
– |
–
|
8 kautta |
yhteensä |
SM-liiga |
290 |
18 |
32 |
50 |
158 |
34 |
2 |
2 |
4 |
24
|
7 kautta |
yhteensä |
Mestis |
123 |
17 |
21 |
38 |
104 |
– |
– |
– |
– |
–
|
1 kausi |
yhteensä |
EBEL |
52 |
4 |
6 |
10 |
45 |
– |
– |
– |
– |
–
|
1 kausi |
yhteensä |
Tanska |
37 |
1 |
7 |
8 |
55 |
– |
– |
– |
– |
–
|
1 kausi |
yhteensä |
AlpsHL |
18 |
2 |
11 |
13 |
18 |
11 |
2 |
5 |
7 |
4
|
Lähteet
- Juuso Pulli The Internet Hockey Databasessa (englanniksi)
- Juuso Pulli Eurohockey.com. (englanniksi)
- Juuso Pulli Elite Prospects. Everysport Media Group AB. (englanniksi)
Viitteet
- ↑ Juuso Eemeli Pulli servushockeynight.com. Red Bull Media House GmbH. Arkistoitu 12.7.2020. Viitattu 12.7.2020. (saksaksi)
- ↑ a b c d e f g Juuso Pulli Elite Prospects. Everysport Media Group AB. (englanniksi)
- ↑ a b Lindholm, Matti: Suomen paras Pulli? Jatkoaika.com. 29.11.2013. Jatkoaika r.y. Viitattu 28.12.2013.
- ↑ a b Kalliokoski, Tapani: Juuso Pulli - Matkalla suurempiin ympyröihin Jatkoaika.com. 5.9.2013. Jatkoaika r.y. Viitattu 28.12.2013.
- ↑ Elite Prospects - KooKoo U20 eliteprospects.com. Everysport Media Group AB. Viitattu 23.9.2019. (englanniksi)
- ↑ Elite Prospects - U20 I-divisioona Stats 2010-2011 eliteprospects.com. Everysport Media Group AB. Viitattu 23.9.2019. (englanniksi)
- ↑ Sisäisiä siirtoja Jyväskylässä Jatkoaika.com. 1.2.2012. Jatkoaika r.y. Viitattu 28.12.2013.
- ↑ JYP-Akatemialla selvät sävelet tulevalle kaudelle Jatkoaika.com. 31.5.2012. Jatkoaika r.y. Viitattu 28.12.2013.
- ↑ Suopuro, Micke: JYP-Akatemian pelaaja-arvioinnit 2012-13: Vain täpärästi ulkona – taas Jatkoaika.com. 13.3.2013. Jatkoaika r.y. Viitattu 28.12.2013.
- ↑ Elite Prospects - JYP-Akatemia eliteprospects.com. Everysport Media Group AB. Viitattu 23.9.2019. (englanniksi)
- ↑ Korkala, Mika: Tuhat ja yksi virhettä Jatkoaika.com. 27.12.2013. Jatkoaika r.y. Viitattu 12.7.2020.
- ↑ Korkalainen, Jere: Huikea draaman kaari, tuttu lopputulos - JYP ei suostu häviämään kotonaan Jatkoaika.com. 17.10.2014. Jatkoaika r.y. Viitattu 15.10.2024.
- ↑ Otteluseuranta liiga.fi. 17.10.2014. Jääkiekon SM-liiga Oy. Viitattu 17.10.2014.
- ↑ Korkalainen, Jere: JYP väisti luodin Pullin pommilla Jatkoaika.com. 8.4.2015. Jatkoaika r.y. Viitattu 17.3.2024.
- ↑ Pullin pommi räjäytti Hippoksen huutoon – katso huippuhetket is.fi. 8.4.2015. Sanoma Media Finland Oy. Viitattu 18.4.2015.
- ↑ JYPille jatkoja pelaajistoon ja valmennukseen Jatkoaika.com. 2.1.2015. Jatkoaika r.y. Viitattu 2.1.2015.
- ↑ JYP jatkoi nuorten puolustajiensa sopimuksia Jatkoaika.com. 17.4.2015. Jatkoaika r.y. Viitattu 18.4.2015.
- ↑ Hienola, Eriikka: JYPin karmea tuuri jatkuu: nyt sairastuvalle Juuso Pulli ksml.fi. 5.10.2015. Keski-Suomen Media Oy. Viitattu 25.10.2023.
- ↑ Juuso Pulli lainalle Tapparaan Jatkoaika.com. 16.1.2017. Jatkoaika r.y. Viitattu 25.4.2017.
- ↑ Ilvekselle jatkajia ja uusia kasvoja - Lepaus palaa Tampereelle Jatkoaika.com. 26.4.2017. Jatkoaika r.y. Viitattu 26.4.2017.
- ↑ Verteidiger für VSV und Bulldogs hockeyfans.at. 23.8.2018. hockeyfans.at. Viitattu 20.3.2023. (saksaksi)
- ↑ Kausi käyntiin – edessä ensimmäinen Pitsiturnaus! kookoo.fi. 1.8.2019. KooKoo Hockey Oy. Viitattu 20.3.2023.
- ↑ BACKSIDEN STYRKES rungsted.is. 23.9.2019. Rungsted Seier Capital. Arkistoitu 23.9.2019. Viitattu 23.9.2019. (tanskaksi)
- ↑ VIGTIG SPILLER FORLÆNGET rungsted.is. 11.11.2019. Rungsted Seier Capital. Arkistoitu 11.11.2019. Viitattu 12.11.2019. (tanskaksi)
- ↑ Nova okrepitev je Finec Juuso Pulli hkolimpija.si. 5.1.2021. Hokejski klub Olimpija. Arkistoitu 8.1.2021. Viitattu 5.1.2021. (sloveeniksi)
- ↑ Määttä, Arto: Juuso Pulli vahvistamaan IPK:n takalinjoja Jatkoaika.com. 7.10.2021. Jatkoaika r.y. Viitattu 7.10.2021.
- ↑ Tallskog, Mika: Juuso Pulli Ilvekseen koeajalle Jatkoaika.com. 16.11.2021. Jatkoaika r.y. Viitattu 16.11.2021.
- ↑ Seppä, Lassi: Juuso Pulli solmi loppukauden sopimuksen Ilveksen kanssa Jatkoaika.com. 7.12.2021. Jatkoaika r.y. Viitattu 7.12.2021.
- ↑ Sport-puolustuksessa poissaolohuolia − kevään pronssimitalisti Juuso Pulli paikkaajaksi Jatkoaika.com. 1.8.2022. Jatkoaika r.y. Viitattu 1.8.2022.
- ↑ HPK vahvistaa puolustustaan – Pulli ja Ulander Hämptoniin hpk.fi. 21.9.2023. HPK Liiga Oy. Viitattu 22.9.2023.
- ↑ Juuso Pulli loppukauden Kerhossa hpk.fi. 25.10.2023. HPK Liiga Oy. Viitattu 25.10.2023.
- ↑ JYP vahvistaa puolustustaan – Juuso Pulli palaa kotiin loppukauden sopimuksella! jypliiga.fi. 15.10.2024. JYP Jyväskylä Oy. Viitattu 15.10.2024.
- ↑ Hokkanen, Antti: Juuso Pulli jatkaa JYPin takalinjoilla loppukauden ksml.fi. 5.11.2024. Keski-Suomen Media Oy. Viitattu 5.11.2024.