Nicken Rönngren

Rönngren 1930-luvun alussa.

Nicken Rönngren (James Nikolai Rönngren; 2. marraskuuta 1880 Maarianhamina26. huhtikuuta 1956 Helsinki) oli suomalainen teatterinjohtaja ja lausuntataiteilija. Hän johti Helsingin Ruotsalaista teatteria vuodesta 1919 vuoteen 1954. Rönngren piti teatteria kulttuuri-instituutiona, kun se perinteisesti oli koettu yksittäisistä näyttelijöistä koostuvaksi laitokseksi. Vuosikymmenien kuluessa hän kohensi suomenruotsin asemaa teatterikielenä, rakkaus kieleen oli hänen johtotähtensä. Euroopan suurissa teatterimaissa opiskellut Rönngren loi ja ylläpiti laajoja kulttuuriyhteyksiä Pohjoismaihin. Hänelle myönnettiin professorin arvo vuonna 1947.

Ahvenanmaalta suureen maailmaan

Nicken Rönngren syntyi Ruotsin kansalaiseksi Ahvenanmaalla. Hänen vanhempansa olivat laivameklari Algot Valfrid Rönngren ja Isabella Conradson. Rönngrenin vanhempi veli oli merikapteeni Harry Rönngren. Ylioppilaaksi Rönngren valmistui vuonna 1901 ja kohtasi vanhan ongelman "scenen eller pulpeten?" ("näyttämö vai toimistonpöytä"). Hän päätyi jälkimmäiseen ja aloitti työn konttoristina, joka tuohon aikaan oli teatteria varmempi valinta. Hän toimi kirjeenvaihtajana Englannissa ja oppi maan kielen. Samalla heräsi kiinnostus suulliseen ilmaisuun. Palattuaan Suomeen Rönngren opetti englannin kieltä ja suullista ilmaisua. Vuonna 1903 hän opiskeli Tukholmassa, jossa hän sai esiintymistunteja itseltään August Strindbergiltä. Samalla hän teki tuttavuutta Ruotsin armeijan kanssa. Muutettuaan Helsinkiin Rönngren sai Suomen kansalaisuuden. Hän jatkoi opintojaan vuonna 1908 Berliinissä ja Dresdenissä sekä kaksi vuotta myöhemmin Lontoossa ja Pariisissa.

Tie teatterinjohtajaksi

Suomessa Rönngren antoi lausuntailtoja Helsingissä, Turussa ja myös maaseudulla. Näin hän vähitellen tuli tunnetuksi eri puolilla maata. Erityisesti häntä kiehtoivat ruotsalaisen Gustav Frödingin runot. Vuonna 1908 Rönngren aloitti opettajana Ruotsalaisen teatterin yhteydessä toimineessa teatterikoulussa. Koulun esimies hänestä tuli 1910; hänen järjestelykykynsä oli tarpeen epäjärjestelmällisessä ympäristössä. Teatterin johtokunnan sihteerinä hän aloitti 1916 ja eteni urallaan teatterin toiminnanjohtajaksi - käytännössä teatterinjohtajaksi - vuonna 1919.

Vuonna 1913 Nicken Rönngren valittiin Svenska teaterföreningen i Finland -yhdistyksen valtuuskunnan jäseneksi ja sen draamallisen jaoston johtoon. Yhdistyksen vaaleissa 1915 suomenmaalaiset voimat jyräsivät ja Rönngren pääsi yhdistyksen sihteeriksi sekä kielikomitean jäseneksi.

Vahva teatteripersoona

Ruotsalaisen teatterin näyttelijät kuin myös teatterinjohtaja ja näyttelijätyön opettaja olivat olleet 1860-luvulta alkaen enimmäkseen riikinruotsalaisia. Rönngren kantoi huolta suomenruotsin asemasta teatterikielenä. Hänen päämääränään oli suomenruotsin aseman vakiinnuttaminen näyttämöllä. Kansallistumisen ohella Rönngren korosti ammattipätevyyden merkitystä. Rönngrenin auktoriteetti kasvoi vähitellen ja hän alkoi saada hyväksyntää. Hänen ansioitaan kerrattiin lukuisissa juhlapuheissa. Ester-Margaret von Frenckellin kerrotaan todenneen: "När Nicken hyllas, kommer hela den nordiska teatervärlden i rörelse". Rönngrenillä oli hyvät suhteet myös Helsingin suomenkielisiin teattereihin. Teatterinjohtajat Eino Kalima ja Mia Backman olivat hänen hyviä ystäviään. Myös näyttelijä Erik Lindström lukeutui hänen läheisiin ystäviinsä.

Vahvatahtoisella Rönngrenillä oli myös vaikeutensa alaistensa kanssa; vuonna 1933 näyttelijät tekivät hänestä virallisen valituksen. Myöhemmin hänellä meni sukset ristiin muun muassa Åke Lindmanin kanssa, jonka hän pani valitsemaan teatterin ja jalkapallon väliltä.[1] Johtajuudessaan Rönngren keskittyi ennen kaikkea hallintoon, hänen taiteellinen vaikutuksensa näkyi lähinnä ohjelmiston valinnoissa sekä kiinnityspolitiikassa. Sekä taiteellisen puolen että talousasioiden hyvä hahmottaminen teki hänestä merkittävän teatterinjohtajan. Vuodesta 1945 eläkkeelle jäämiseensä saakka häntä avusti teatterin johtamisessa ensin Leo Golowin, myöhemmin Runar Schauman. Johtamistyön ohessa Rönngren opetti Helsingin yliopistossa ja kursseilla puhetekniikkaa sekä ruotsalaista kaunolukua vuodesta 1911 aina 1950-luvulle saakka. Hänen oppilaitaan oli muun muassa Kyllikki Forssell, jonka Rönngren johdatti näyttämötaiteiden pariin.[2][3]

Muu teatteriura

Omasta mielestään Rönngren oli näyttelijäksi "liian suuri ja ruma". Hän oli kookas ja hallitseva sekä äänekäs. Toisaalta hän oli myös herkkä ja ujo. Hän koetti uransa alussa siipiään myös teatteriohjaajana. Ohjaajan työssä hänen merkittävin taiteellinen voittonsa oli Bertolt Brechtin Tiggaroperan vuonna 1929. Siitä tuli vuoden teatteritapaus. Rönngrenin onnistumisen taustalla oli tarkka paneutuminen näytelmän tekniikkaan.

Lähteet

Viitteet

Aiheesta muualla

Read other articles:

HMAS Vampire mengarungi lautan. HMAS Vampire adalah kapal perusak kelas V milik Angkatan Laut Britania Raya dan Angkatan Laut Australia. Diluncurkan pada 1917 sebagai HMS Wallace, kapal tersebut diganti namanya dan ditugaskan ke Angkatan Laut Britania Raya akhir tahun itu. Vampire dipinjamkan kepada Angkatan Laut Australia pada tahun 1933, dan dioperasikan sebagai pengangkut depot sampai sebelum Perang Dunia II dimulai. Ia diaktifkan kembali untuk dinas perang, Vampire bertugas di Mediterania...

 

Badruddin EmceLahir(1962-07-05)5 Juli 1962Cilacap, Indonesia PekerjaanSastrawanAparatur Sipil NegaraTahun aktif1990 - sekarang Badruddin Emce (lahir 5 Juli 1962) adalah sastrawan berkebangsaan Indonesia. Namanya dikenal secara luas melalui karya-karyanya berupa esei dan puisi yang dipublikasikan di sejumlah surat kabar dan terhimpun dalam berbagai antologi puisi. Badruddin tercatat pernah menjabat sebagai anggota Komite Sastra Dewan Kesenian Jawa Tengah selama dua periode. Alumnus Fakul...

 

Penemuan Batu Larung sekitar tahun 1933. Batu Silindrik atau dikenal dengan Batu Larung merupakan situs megalitikum zaman batu atau purba yang terletak di desa Dusun Tuo, kecamatan Lembah Masurai. Batu ini salah satu dari peninggalan megalitik yang tersebar diwilayah kabupaten Merangin, Jambi. Batu Larung berbentuk bulat panjang yang berukuran 3,45 x 0,94 meter dan terdapat relief berbentuk manusia.[1][2] Sejarah Situs megalitikum banyak ditemukan di wilayah Luhak 16. Batu ter...

GarungKecamatanNegara IndonesiaProvinsiJawa TengahKabupatenWonosoboPemerintahan • CamatDrs. Supriyadi MSiPopulasi • Total49.131 jiwa • Kepadatan959,22/km2 (248,440/sq mi)Kode Kemendagri33.07.12 Kode BPS3307120 Luas51,22 km²Desa/kelurahan15 Peta administratif Kecamatan Garung Telaga Menjer Garung adalah sebuah kecamatan di Kabupaten Wonosobo, Jawa Tengah, Indonesia. Jarak Kecamatan Garung dari ibu kota Kabupaten Wonosobo adalah 8,5 kilometer ke ar...

 

العلاقات الألبانية المالية ألبانيا مالي   ألبانيا   مالي تعديل مصدري - تعديل   العلاقات الألبانية المالية هي العلاقات الثنائية التي تجمع بين ألبانيا ومالي.[1][2][3][4][5] مقارنة بين البلدين هذه مقارنة عامة ومرجعية للدولتين: وجه المقارنة ألباني�...

 

Questa voce o sezione sugli argomenti guerra e storia non cita le fonti necessarie o quelle presenti sono insufficienti. Puoi migliorare questa voce aggiungendo citazioni da fonti attendibili secondo le linee guida sull'uso delle fonti. Segui i suggerimenti dei progetti di riferimento 1, 2. Rivoluzione del Badenparte della Rivoluzione tedesca del 1848-1849Litografia d'epoca rappresentante l'episodio della morte del generale Friedrich von Gagern nella battaglia di KandernDatamarzo 1848 -...

Dlaboka RiverДлабока РекаPërroi i ThellëLocation within North MacedoniaShow map of North MacedoniaDlaboka River (Europe)Show map of EuropeLocationMavrovo and Rostuša MunicipalityNearest townGostivar, DebarCoordinates41°45′47.22″N 20°32′15.24″E / 41.7631167°N 20.5375667°E / 41.7631167; 20.5375667Designated19 April 1949Governing bodyMavrovo National Park UNESCO World Heritage SiteOfficial namePrimeval Beech Forests of the CarpathiansTy...

 

МифологияРитуально-мифологическийкомплекс Система ценностей Сакральное Миф Мономиф Теория основного мифа Ритуал Обряд Праздник Жречество Мифологическое сознание Магическое мышление Низшая мифология Модель мира Цикличность Сотворение мира Мировое яйцо Мифическое �...

 

Generalization of gamma distribution to multiple dimensions WishartNotation X ~ Wp(V, n)Parameters n > p − 1 degrees of freedom (real)V > 0 scale matrix (p × p pos. def)Support X(p × p) positive definite matrixPDF f X ( X ) = | X | ( n − p − 1 ) / 2 e − tr ⁡ ( V − 1 X ) / 2 2 n p 2 | V | n / 2 Γ p ( n 2 ) {\displaystyle f_{\mathbf {X} }(\mathbf {X} )={\frac {|\mathbf {X} |^{(n-p-1)/2}e^{-\operatorname {tr} (\mathbf {V} ^{-1}\mathbf {X} )/2}}...

2012 Indian filmMarinaTheatrical release posterDirected byPandirajWritten byPandirajProduced byPandirajStarring Sivakarthikeyan Oviya Pakkada Pandi Gautham Purushoth CinematographyVijayEdited byAthiappan ShivaMusic byGirishh GProductioncompanyPasanga ProductionsRelease date 3 February 2012 (2012-02-03) [1]Running time134 minutesCountryIndiaLanguageTamilBudget₹80 lakhBox office₹3 crore Marina is a 2012 Tamil-language comedy drama film written, produced, and directed...

 

Portuguese television station This article is about the Portuguese television channel. For other networks known as Independent Television, see Independent Television (disambiguation). For other uses, see TVI (disambiguation). Television channel Televisão IndependenteCountryPortugalBroadcast areaPortugal Mozambique Angola Cape Verde MacauHeadquartersQueluz de Baixo (Oeiras)ProgrammingPicture format1080i HDTV(downscaled to 576i for the SD feed)OwnershipOwnerMedia CapitalSister channelsCNN Port...

 

2016年美國總統選舉 ← 2012 2016年11月8日 2020 → 538個選舉人團席位獲勝需270票民意調查投票率55.7%[1][2] ▲ 0.8 %   获提名人 唐納·川普 希拉莉·克林頓 政党 共和黨 民主党 家鄉州 紐約州 紐約州 竞选搭档 迈克·彭斯 蒂姆·凱恩 选举人票 304[3][4][註 1] 227[5] 胜出州/省 30 + 緬-2 20 + DC 民選得票 62,984,828[6] 65,853,514[6]...

2020年夏季奥林匹克运动会波兰代表團波兰国旗IOC編碼POLNOC波蘭奧林匹克委員會網站olimpijski.pl(英文)(波兰文)2020年夏季奥林匹克运动会(東京)2021年7月23日至8月8日(受2019冠状病毒病疫情影响推迟,但仍保留原定名称)運動員206參賽項目24个大项旗手开幕式:帕维尔·科热尼奥夫斯基(游泳)和马娅·沃什乔夫斯卡(自行车)[1]闭幕式:卡罗利娜·纳亚(皮划艇)&#...

 

2020年夏季奥林匹克运动会波兰代表團波兰国旗IOC編碼POLNOC波蘭奧林匹克委員會網站olimpijski.pl(英文)(波兰文)2020年夏季奥林匹克运动会(東京)2021年7月23日至8月8日(受2019冠状病毒病疫情影响推迟,但仍保留原定名称)運動員206參賽項目24个大项旗手开幕式:帕维尔·科热尼奥夫斯基(游泳)和马娅·沃什乔夫斯卡(自行车)[1]闭幕式:卡罗利娜·纳亚(皮划艇)&#...

 

Beauty pageant Miss Grand Cambodia 2021Sothida Pokimtheng of Battambang, the winner of the contestDateOctober 10, 2021PresentersMoul SaravanVenueAEON Mall, Sen Sok City, Phnom PenhBroadcasterTV5YouTubeFacebook LiveEntrants25Placements10WinnerSothida Pokimtheng(Battambang)Best National CostumeEm Kunthong (Preah Sihanouk)← 20202022 → External videos Miss Grand Cambodia 2021 Final Coronation Night, on October 9, 2021 (Part 1), YouTube video Miss Grand Cambodia 2021 Final C...

شكري مصطفى معلومات شخصية اسم الولادة شكري أحمد مصطفى عبد العال الميلاد 1942 06 01أسيوط،  المملكة المصرية الوفاة 30 نوفمبر 1978 (36 سنة)سجن القلعة، القاهرة،  مصر سبب الوفاة شنق  الإقامة  مصر الجنسية مصري اللقب أبو سعد الديانة مسلم الحياة العملية التعلّم تخرج من كلية ال�...

 

سلسلة المختلفة: المخلصةThe Divergent Series: Allegiant (بالإنجليزية) معلومات عامةالتصنيف فيلم ثلاثي الأبعاد الصنف الفني حركة، مغامرةتاريخ الصدور 2016مدة العرض 120 دقيقةاللغة الأصلية الإنجليزيةمأخوذ عن مخلصة البلد المخلصةالطاقمالمخرج روبرت سشينتكىالكاتب فيرونيكا روثالسيناريو فيرونيكا...

 

University of Colorado School of Dental MedicineTypePublic universityEstablished1922DeanDr. Denise K. KassebaumLocationAurora, CO, U.S.39°44′39″N 104°50′10″W / 39.74406°N 104.83598°W / 39.74406; -104.83598WebsiteCU School of Dental Medicine The University of Colorado School of Dental Medicine is the dental school of the University of Colorado. It is located on the Anschutz Medical Campus of the University of Colorado Denver in the city of Aurora, Colorado, ...

43°18′58″N 45°40′59″E / 43.316°N 45.683°E / 43.316; 45.683 You can help expand this article with text translated from the corresponding article in Russian. (May 2023) Click [show] for important translation instructions. Machine translation, like DeepL or Google Translate, is a useful starting point for translations, but translators must revise errors as necessary and confirm that the translation is accurate, rather than simply copy-pasting machine-tran...

 

Howard M. MitchellEileen Percy dan Howard M. Mitchell mengambil gambar dari jarak dekat pada 1920Lahir(1883-12-11)11 Desember 1883Pittsburgh, Pennsylvania, Amerika SerikatMeninggal9 Oktober 1958(1958-10-09) (umur 74)Hollywood, California, Amerika SerikatPekerjaanPemeranSutradaraTahun aktif1910-1952 Howard M. Mitchell (11 Desember 1883 – 9 Oktober 1958) adalah seorang pemeran dan sutradara Amerika Serikat.[1] Ia tampil dalam 270 film antara 1910 dan 1952 dan ...